Kaori Matsumoton otteluita on kiva katsoa. Puhdasta tekniikkaa, kunnioitettava käytös, yksi parhaimmista Judokoista.
Tietoja: Kaori Matsumoto (s. 11. syyskuuta 1987 Kanazawa on japanilainen judon olympiavoittaja, maailmanmestari, Aasian kisojen voittaja ja Aasian-mestari.
Matsumoto voitti olympiakultaa 57 kg:n painoluokassa Lontoossa 2012 kukistettuaan loppuottelussa romanialaisen Corina Căprioriun. Hän saavutti 57-kiloisissa olympiapronssia Rio de Janeirossa 2016. Hän voitti samassa sarjassa maailmanmestaruuden Tokiossa 2010 lyötyään finaalissa portugalilaisen Telma Monteiron ja Astanassa 2015, jolloin kukisti loppuottelussa jälleen Căprioriun. Hän sai 57-kiloisissa MM-pronssia Pariisissa 2011 ja sijoittui viidenneksi Rotterdamissa 2009. Hän voitti joukkuekilpailun maailmanmestaruuden Tokiossa 2008 ja Astanassa 2015
Matsumoto voitti 57 kg:n painoluokassa kultaa Aasian-mestaruuskilpailuissa Jejussa 2008 ja Kantonin Aasian kisoissa 2010
Hän on saavuttanut Masters-, Grand Slam- ja Grand Prix -kilpailuissa neljätoista turnausvoittoa, kolme kakkossijaa ja kolme kolmossijaa. Maailmancupeissa ja Continental Open -kilpailuissa hänellä on kaksi voittoa ja yksi kolmossija. Hän on voittanut aikuisten sarjassa neljä Japanin-mestaruutta.
https://www.youtube.com/watch?v=YUNZ2AvX6RQ
https://www.youtube.com/watch?v=UBkJk_Ipkg4
Kaori Matsumoto
Anonyymi
2
142
Vastaukset
- Anonyymi
Holo oli kovempi, otti kanadakupin pronssin ja edusti mestaruussarjassa toistakymmentävuotta. Lisäksi voitti maaottelussa Ruotsin omassa kohtaamisessaan jossa kukisti Per-Pälle Åkerberlundin käsilukolla kahden minuutin tiukan punnertamisen jälkeen. Per-Pälle oli väkivahva mutta Jolo ehkä väkivahvin kautta aikain. Se oli oikeaa Japanilaista Budoa. Rei. Ja OSS!!
- Anonyymi
Taisi tietenkin olla pystykäsilukko eli pystäri niinkuin me pohjanmaalla silloin tavattiin sanoa. Ja taisi vielä tehdä yhdellä kädellä, toisella kädellä vilkutti katsomoon. Oli ne aikoja ne. Zarei!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1562909Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2842600Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.641733Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e431628Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381520- 1221256
- 1101184
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141134Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041063Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3381027