Ikuinen lääke kierre?

Olen ollut vuosia sitten aivan ylilääkitty, ajoittain lähes vihanneskunnossa, tosin kuitenkin liikuntakykyinen mutta henkisesti melkein-vihannes.
Ts. aika vaikeasti hoidettava.

Hoitavalle henkilöstölle on raskaampaa hoitaa ihmistä joka on aivan sekaisin vaikka ei vastaan laittaisikaan.
Osaan tuon ajatella näin jälkeenpäin, en varmaan ollut tapaus helpoimmasta päästä.
Toki jos ihminen menee täysin liikuntakyvyttömäksi eikä laita vastaan niin hoitaminen on varmasti henkisesti helpompaa mutta omat vaikeutensa siinä muuten on kuitenkin.

Olen huomannut tämän. En tiedä mutta psykiatrinen sairaala on minusta kaikkein paskin paikka. Olen siellä niin monet kerrat vieraillut. Itse ei saa päättää lääkkeistä. Eikä kertoa miltä tuntuu. Pääasia kun syöt mömmöt ja se siitä. En tiedä miten tästä pääsee pois. Lääkkeitä ei saa lopettaa. Tämä lääke mitä syön pitäisi lopettaa pienen pienin annoksin. En ymmärrä tätä psykiatrista sairaalaa. Eikö sen pitäisi auttaa ihmistä eikä toisin päin. Usko loppunut ajat sitten. Jos et ota lääkkeitä niin piikki ratkaisee kaiken. Ja sekin kiinni pitäen. Eikö ihmisellä ole mitään arvoa?, arvoa miltä itsestään tuntuu mikäkin lääke.

Anonyymi kirjoitti:

Olen huomannut tämän. En tiedä mutta psykiatrinen sairaala on minusta kaikkein paskin paikka. Olen siellä niin monet kerrat vieraillut. Itse ei saa päättää lääkkeistä. Eikä kertoa miltä tuntuu. Pääasia kun syöt mömmöt ja se siitä. En tiedä miten tästä pääsee pois. Lääkkeitä ei saa lopettaa. Tämä lääke mitä syön pitäisi lopettaa pienen pienin annoksin. En ymmärrä tätä psykiatrista sairaalaa. Eikö sen pitäisi auttaa ihmistä eikä toisin päin. Usko loppunut ajat sitten. Jos et ota lääkkeitä niin piikki ratkaisee kaiken. Ja sekin kiinni pitäen. Eikö ihmisellä ole mitään arvoa?, arvoa miltä itsestään tuntuu mikäkin lääke.

Lue lisää

Juu. Kyllä sanotaan että voit itse päättää otatko vai et. Käytännössä tapahtuu kiristystä ja jopa uhkailua. Näiden lääkkeiden sivuvaikutukset ovat todella vakavia. Kuntoutuminen ja työkykyisyys on kamala vitsi samalla kun syöt lääkkeitä. Jokainen neurolepti esim on aiheuttanut hermostollisia ongelmia ja vaikutuksia sydämensykkeeseen ja verenpaineeseen. Kykenemättömyys muistaa ja tuntea tunteita on myös hukassa. Tämä on hoitajien mukaan sairauden aiheuttamaa. Neuroleptien käyttäjät kärsivät usein sydän ja verenkierto elimistön ongelmista. Tähänkin on syynä kuulemma huonot elintavat. Täyttä jaskaa sanon minä.

Anonyymi kirjoitti:

Juu. Kyllä sanotaan että voit itse päättää otatko vai et. Käytännössä tapahtuu kiristystä ja jopa uhkailua. Näiden lääkkeiden sivuvaikutukset ovat todella vakavia. Kuntoutuminen ja työkykyisyys on kamala vitsi samalla kun syöt lääkkeitä. Jokainen neurolepti esim on aiheuttanut hermostollisia ongelmia ja vaikutuksia sydämensykkeeseen ja verenpaineeseen. Kykenemättömyys muistaa ja tuntea tunteita on myös hukassa. Tämä on hoitajien mukaan sairauden aiheuttamaa. Neuroleptien käyttäjät kärsivät usein sydän ja verenkierto elimistön ongelmista. Tähänkin on syynä kuulemma huonot elintavat. Täyttä jaskaa sanon minä.

Lue lisää

Onneksi pääsin tuosta sairaasta psykiatrian hoitokierteestä päästessäni lääkkeistä eroon. Psykiatrian osastot oli minulle aina henkisen väkivallan ja kontrollin paikkoja, missä olo oli näkymätön, siltä ne tuntui. Ne oli kaukana parantavasta eheyttävästä paikasta mitä olisin tarvinnut. Nykyään kukaan lääkäri ei voi minulle enää päin naamaa väittää että oireet johtuvat sairaudestani, koska suurin osa oireista on kadonneet lääkkeiden myötä ja voin oikeasti tuntea kokevani täyttymystä elämässä nykyään. Suuri osa oireista katosi kun lopetin nuo tyhmentävät pään toimintaa heikentävät lääkkeet mistä koitui paljon harmia. Hankalin vaihe kaikessa oli auktoriteetin sanoman kyseenalaistaminen, mutta se oli oikeastaan aika helppoa, koska olin niin heikossa kunnossa lääkkeissä ja olo menossa niin kovaa vauhtia alaspäin, että olin pisteessä että kai se on parempi lopettaa lääkkeet, kun olo ei todellakaan ole ok niissä. Mitä menetettävää on, ajattelin.
Minun kohdallani ei olisi mitään kuntoutumista tapahtunut lääkkeissä. Olin matkalla kroonikkosairaaksi lääkkeissä. Jos olisin jatkanut psykiatrian hoitopolulla, todennäköisesti olisin tällä hetkellä jossain kroonikkolaitoksessa. Siellä psykiatrisetä hokisi minulle, kuinka kun vain muistan syödä lääkkeeni niin sitten voin paremmin vaikka asianlaita oli kaukana siitä. Terveyteni ja hyvinvointini kärsi kyseisten mömmöjen myötä. Kävin kidutuksen niiden purkamisessa läpi. Minulla homma meni jotenkutensa niin että tuli haittaa lääkkeistä, uusi lääke, siitä haittaa, päällekkäin lääkkeitä, nopeita lääkkeiden alasajoja, toisen lääkkeen nostoa, kokoajan sekavampi oudompi olo. Silloin kun minun olisi pitänyt psykiatrian mielestä osastokirjauksien mukaan voida hyvin niin oloni oli kaukana ok:sta. Oli jo jonkinsortin henkistä väkivaltaa että minun on nähty voivan hyvin kun olin oikeasti kuin joku kuori itsestäni. Se oli hirveä kierre. Jotain vauriota jäi ylilääkinnästä mutta sitä yritän parannella pitämällä huolta kehostani. Olen minä taas, okei vähän lääkkeillä turmeltu versio, mutta minä. Psykiatria meinasi vetää elämäni viemäristä alas mutta itse estin sen. Kukaan muu ei sitä olisi estänyt. Kukaan muu ei koe tunteitani ja tunne itseäni niin hyvin kuin minä. Intuitioni sanoi että asiat on menneet metsään lääkkeiden myötä ja se oli totuus.
Jokainen tekee elämässään omat päätöksensä. Mutta suosittelen myös laatikon ulkopuolelta ajattelemista. Itse olen kyseenalaistanut psykiatrian kokemukseni myötä.
Se ei tarkoita, ettenkö koe että minulla olisi ongelmia. On. Mutta niitä ei ratko kukaan minua tuntematon auktoriteetti-ihminen valkoisessa takissaan, joka on tavannut minut kaksi kertaa joka esittää tietävänsä mikä aivokemioissani on vialla ja tarjoaa huumeitakin vaarallisempia mönjiä.

Anonyymi kirjoitti:

Onneksi pääsin tuosta sairaasta psykiatrian hoitokierteestä päästessäni lääkkeistä eroon. Psykiatrian osastot oli minulle aina henkisen väkivallan ja kontrollin paikkoja, missä olo oli näkymätön, siltä ne tuntui. Ne oli kaukana parantavasta eheyttävästä paikasta mitä olisin tarvinnut. Nykyään kukaan lääkäri ei voi minulle enää päin naamaa väittää että oireet johtuvat sairaudestani, koska suurin osa oireista on kadonneet lääkkeiden myötä ja voin oikeasti tuntea kokevani täyttymystä elämässä nykyään. Suuri osa oireista katosi kun lopetin nuo tyhmentävät pään toimintaa heikentävät lääkkeet mistä koitui paljon harmia. Hankalin vaihe kaikessa oli auktoriteetin sanoman kyseenalaistaminen, mutta se oli oikeastaan aika helppoa, koska olin niin heikossa kunnossa lääkkeissä ja olo menossa niin kovaa vauhtia alaspäin, että olin pisteessä että kai se on parempi lopettaa lääkkeet, kun olo ei todellakaan ole ok niissä. Mitä menetettävää on, ajattelin.
Minun kohdallani ei olisi mitään kuntoutumista tapahtunut lääkkeissä. Olin matkalla kroonikkosairaaksi lääkkeissä. Jos olisin jatkanut psykiatrian hoitopolulla, todennäköisesti olisin tällä hetkellä jossain kroonikkolaitoksessa. Siellä psykiatrisetä hokisi minulle, kuinka kun vain muistan syödä lääkkeeni niin sitten voin paremmin vaikka asianlaita oli kaukana siitä. Terveyteni ja hyvinvointini kärsi kyseisten mömmöjen myötä. Kävin kidutuksen niiden purkamisessa läpi. Minulla homma meni jotenkutensa niin että tuli haittaa lääkkeistä, uusi lääke, siitä haittaa, päällekkäin lääkkeitä, nopeita lääkkeiden alasajoja, toisen lääkkeen nostoa, kokoajan sekavampi oudompi olo. Silloin kun minun olisi pitänyt psykiatrian mielestä osastokirjauksien mukaan voida hyvin niin oloni oli kaukana ok:sta. Oli jo jonkinsortin henkistä väkivaltaa että minun on nähty voivan hyvin kun olin oikeasti kuin joku kuori itsestäni. Se oli hirveä kierre. Jotain vauriota jäi ylilääkinnästä mutta sitä yritän parannella pitämällä huolta kehostani. Olen minä taas, okei vähän lääkkeillä turmeltu versio, mutta minä. Psykiatria meinasi vetää elämäni viemäristä alas mutta itse estin sen. Kukaan muu ei sitä olisi estänyt. Kukaan muu ei koe tunteitani ja tunne itseäni niin hyvin kuin minä. Intuitioni sanoi että asiat on menneet metsään lääkkeiden myötä ja se oli totuus.
Jokainen tekee elämässään omat päätöksensä. Mutta suosittelen myös laatikon ulkopuolelta ajattelemista. Itse olen kyseenalaistanut psykiatrian kokemukseni myötä.
Se ei tarkoita, ettenkö koe että minulla olisi ongelmia. On. Mutta niitä ei ratko kukaan minua tuntematon auktoriteetti-ihminen valkoisessa takissaan, joka on tavannut minut kaksi kertaa joka esittää tietävänsä mikä aivokemioissani on vialla ja tarjoaa huumeitakin vaarallisempia mönjiä.

Lue lisää

HUS:in psykiatrioppilas määräili minulle SSRI-lääkkeitä ja neuroleptiä miten sattuu. Virheet korjasi puoli vuotta myöhemmin yksityinen neurologi, jolla oli laaja-alaista näkemystä asioihin.

Kumpaankohan luottaisi hoidossaan: nuoreen pojankoltiaiseen vai kokeeneeseen tohtoriin?

Riippuu täysin lääkkeestä näkyykö sen käyttö tai käyttämättömyys verikokeissa, läheskään kaikki lääkeaineet eivät niissä näy.

On hienoa että osaat itse tulkita itseäsi ja ajatella mihin tahtiin lääkitystä pudotat.
Omastakin kokemuksesta tiedän miten kivalta tuntuu kun alkaa löytää ilon aiheita elämästään, vaikkakin pieniä mutta ei se haittaa, mieluummin enemmän niitä pieniä kuin että odottelisi jotain yhtä ja suurta iloa.

Kun pääsin loppujen lopuksi lääkityksistä eroon niin elämäni alkoi vähän niinkuin alusta eli sain uuden mahdollisuuden vielä kokea ja tuntea erilaisia asioita.
Olihan tähänkin kyllä jonkin verran totuttelemista vuosikausien lääkehuuruissa olemisen jälkeen. Mutta nyt on hyvä.