köyhien asialla.?

Anonyymi

onko nykyinen hallitus vain rikkaiden asialla.? kysyn vaan. Riittäisivätkö työttömille ja vanhuksille B-luokan terveyspalvelut? Tätä hallitus esittää.

428

1033

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Työnantajien edustajaa korpeaa vieläkin kun edellisen hallituksen terveydenhoidon yksityistäminen epäonnistui.
        Hänen keksimänsä kuvitteellisten henkilöiden palvelujen heikkeneminen ei vakuuttanut, vaikka elinkeinoelämän johtaja Emilia Kullas niin epäilee tapahtuvan,

        Pääasia, että todellisten ihmisten palvelut paranee.

      • Anonyymi

        köyhät ovat hallituksen mielestä B-luokan kansalaisia. onneksi sitä rahaa on hallituksen mielestä riittävästi antaa pois..

    • Anonyymi

      Ai jaa luit jo 1600-sivuisen sote-esityksen, vaikka se jaettiin kansanedustajillekin vasra tänään.
      Ettei vaan ennakkoluulot mene tosiasioiden edelle.

    • Anonyymi

      Tarkemmin sanottuna Kiurun (SDP) mielestä B-luokan terveyspalvelut riittävät työttömille ja vanhuksille. Tämä kannattaa muistaa ensi kevään vaaleissa!

      • Anonyymi

        Ei mitään ole vielä päätetty eikä kansanedustajatkaan ole vielä ehtinyt lukea esitystä.
        Vasta ensi viikolla eduskunta käsittelee esitystä ja silloin tehdään päätöksiä mikä esityksestä otetaan sellaisenaan mukaan ja mitä vielä muutetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos muutetaan. ja miksi muutettaisi kun kerran on tehty hyvää työtä.

      • Anonyymi

        Toistat joka toisessa viestissä saman liturgian mikä ei perustu muuhuh kuin kuin naishallitusta vastustamiseen.

        Olisi mukava tietää perustelusi ennakkoluuloihisi ettei asiasi jää pelkäksi öyhötykseksi.

        Kirjoittajan naisvastaisuus saattaa olla seurausta sille kun naiset hyökkäävät miehiä vastaan virasta käsin, metsä siinä vaan vastaa?

        Ja pahimmillaan viikatemies odottelee tilaisuutta.

      • Anonyymi

        Voi salama iskeä kiuruunkin vielä 10 vuoden päästä . Alkoholisteille pitäisi saada oma terveys asema missä ne saa hoitaa haavojaan rauhassa ajan kanssa ilman syrjintää . Niillä on ruhjeita yms. Sukupuolitauteja pitää hoitaa paremmin eikä syrjiä ketään niitä on kaikilla . Ihmiset kärsii vitamiinin puutteesta koska on paljon kopiopiraattia . Voitte itse perustaa vanhusten auttamis järjestön tai lasten ei tarvi aina odottaa että joku muu tekee . Rekisteröity yhdistys . Älkää jääkö odottaan . Voi alkaa auttaa. Porissa asuu surkeissa taloissa ihmisiä nytkin kärsii kylmää nälkää ei oo villasukkia eikä alusvaatteita kunnollisia . Menkää ja auttakaa . Viekää uimahalliin pesulle .

    • Anonyymi

      ”ensimmäinen kova paikka” hallituksessa vasemmistoliitolle ja SDP:lle, sillä jos ikääntyneiltä työntekijöiltä viedään nyt eläkeputki ilman riittäviä kompensaatioita, se tuskin on omiaan kasvattamaan vasemmistohallituspuolueiden suosiota äänestäjien keskuudessa kevään kuntavaalien alla. nehän ovat hallituksen mielestä muutenkin B-luokan kansalaisia.. köyhät kyykkyyn.

      • Anonyymi

        Ja taas sama köyhät kyykkyyn valhe.
        Et ole linkkipoika yhtään muuttunut. Saman asian jankutusta jankutuksen perään.

        Eikö Maria ole vielä sanonut totuutta.

      • Anonyymi

        Vasemmistohallitus vallassa, joten köyhiä, iäkkäitä ja vähäväkisiä lyödään nyt joka suunnasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas sama köyhät kyykkyyn valhe.
        Et ole linkkipoika yhtään muuttunut. Saman asian jankutusta jankutuksen perään.

        Eikö Maria ole vielä sanonut totuutta.

        Oppositiosta saatetaan myös muistuttaa, miten vasemmistopuolueet kritisoivat viime vaalikaudella kovaan ääneen Sipilän (kesk) hallituksen työllistämistoimia, mutta nyt ikääntyneiltä ollaan viemässä eläkeputki. eivät ole yhtään sen parempia.

        "Aktiivimalli 2 nousi kuolleista", sanoo työttömien etujärjestö – miksi Sipilän hallituksen inhokki kelpasi vasemmistolle nyt?

        Vasemmistovetoinen hallitus hyväksyi nyt työllisyysmallin, joka porvarihallituksessa kaatui sen vastustukseen.

        köyhiä on kiva kyykyttää.

        Vihreät yrittää taivuttaa hallituskumppaneilta lievemmän lausunnon Haavisto-päätökseen:
        ”Ennenkuulumatonta”

        MTV Uutiset sai haltuunsa sähköpostin, jossa vihreät yrittää saada muut hallituspuolueiden jäsenet pehmeämmälle linjalle.
        Eduskunta päättää syytteen nostamisesta Pekka Haavistoa vastaan perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta.

        Vihreät on yrittänyt taivutella perustuslakivaliokunnan jäseniä pehmeämmälle linjalle ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) rikosepäilytapaukseen liittyen. MTV Uutiset on saanut haltuunsa sähköpostin, joka on lähetetty perustuslakivaliokunnan jäsenille. Sähköpostissa muita hallituspuolueiden valiokunnan jäseniä pyydetään lieventämään lausuntoaan Haavistosta.

        – On ennenkuulumatonta, että tällä tavalla yritetään vaikuttaa perustuslakivaliokunnan muihin jäseniin, toteaa yksi sähköpostin saanut perustuslakivaliokunnan jäsen MTV Uutisille. sitä vihreät ovat. ketkuja koko sakki.

        eikä ketään halua kommentoida näitä kolmea kirjoitusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas sama köyhät kyykkyyn valhe.
        Et ole linkkipoika yhtään muuttunut. Saman asian jankutusta jankutuksen perään.

        Eikö Maria ole vielä sanonut totuutta.

        On marioita jotka uskoo Jeesukseen ja niitä jotka ei usko . YouTube AVE Maria .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oppositiosta saatetaan myös muistuttaa, miten vasemmistopuolueet kritisoivat viime vaalikaudella kovaan ääneen Sipilän (kesk) hallituksen työllistämistoimia, mutta nyt ikääntyneiltä ollaan viemässä eläkeputki. eivät ole yhtään sen parempia.

        Meille ei ollut tarkoitus tuoda itä Euroopan kurjuutta rosvoja eikä arabien eikä etelä Euroopan ongelmia kun liityttiin euroon . Meillä oli alemmat eläkkeelle jäämisen ikä kuin nyt . Vääryyttä .

    • Anonyymi

      Hallitus tavoittelee ainoastaan omaa etuaan!

      • Anonyymi

        Mitä etua hallitus siitä saisi, jos se alkaisi matkia edellisen hallituksen politiikkaa.
        Mistä moinen "ajatus" on pääknuppiisi tullut.

    • Anonyymi

      Mikäli kokoomusäänestäjät saisivat päättää niin köyhiä tarhattaisiin nahan vuoksi.

      • Anonyymi

        Ja persut ovat menneet köyhien kyykyttämisessä kokoomuksesta oikealta ohi.

        Jos punaposki pääsisi valtaan alkaisi köyhien eliminointi. Se olisi yksi asia, jonka nieleskelijä unelmavaltiossaan joskus kirjoitti toteuttavansa.

        Ai kirjoitti? Laitahan linkki jos faktaa muussa tapauksessa pidä kuonosi ummessa.

        Jos täällä joskus aletaan porukkaa kaasuttamaan niin kyllä kohde on tiedossa.

        Aivan totta! Ne jotka kaasutetaan ovat Suomen etua ajattelevia!

        Eiköhän punapoki kaasuta heidätkin, jos alkuun pääsisi.
        Ruokahalu kasvaa syödessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai kirjoitti? Laitahan linkki jos faktaa muussa tapauksessa pidä kuonosi ummessa.

        Hesarista luin jututun Hallavaaran kirjoituksista.

        Köyhien surmaamisjuttu oli alkujaan eurooppalaisten eri maalaisten muutaman äärioikeistolaisen ajattelijan? suljetussa keskusteluryhmässä. Aiheena oli sillä kertaa minkälainen on toiveyhteiskuntani.

        Myöhemmin ryhmän kirjoittelu vuosi ulkopuolisten tietoon.

        laita linkki.? kai muistat jutun otsikon. vai puhutko paskaa.?

        Juttu oli hesarissa 17.4.2019. Kannattaa sinunkin linkkipoika lukea uutisia.

        Jos asia kiinnostaa voi hesarin tilaajille tarkoitetun jutun lukea haulla jussi halla-ahon blogikirjoitukset hs:ssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän punapoki kaasuta heidätkin, jos alkuun pääsisi.
        Ruokahalu kasvaa syödessä.

        Kuka on punapoki?

        kirjoitukset ovat kirjoitettu kännissä. ja sitä paitsi ne ovat vanhoja. jussi on kasvanut ihmisenä, persut eivät ole enään maahanmuuttokriittinen puolue. kato nyt 2015 tapahtumia.. ja mieti nykyisen hallituksen tekoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on punapoki?

        Tatjoilijapoika ja persujen pj.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kirjoitukset ovat kirjoitettu kännissä. ja sitä paitsi ne ovat vanhoja. jussi on kasvanut ihmisenä, persut eivät ole enään maahanmuuttokriittinen puolue. kato nyt 2015 tapahtumia.. ja mieti nykyisen hallituksen tekoja.

        Nyt ei ole kyse herra Hakkaraisen kirjoituksista vaan Halla-Jussin.

        Persujen maahanmuuttokriittisyys ei käytännössä ole tosiaankaan totta päinvastoin persut ovat valmiita ottamaan kaikki tulijat tosipaikan tullen. Toisin kuin esimerkiksi nykyinen hallitus.

        Tavalliseen ihmiseen kohdistuva kylmyys ja ylimielisyys on kyllä tyrmistyttävää.
        Kirjoituksessa sanottiin, että osan yhteiskunnallisesti hyödyttömistä siis ihmisistä, jotka maksavat veroa vähemmän kuin saavat, voidaan jättää eloon ikäänkuin reserviksi.
        Jos taloustilanne huononee niin eliminointia voi lisätä.

        Muuttamaan mieltään Jussilla ole aikomustakaan. Ainoastaan hän sanoi, ettei nykyään politiikkona kirjoittaisi samoin..

        2019-2023 hallitus on musta tahra Suomen historiassa. rasistisiin mitä meillä suomen maassa on koskaan ollut.. kumma kyllä nyt ovat jopa suvaitsevat olleet hiljaa. iso kiitos 2015-2019 hallitukselle. jolloin oli arvopohja kunnossa.

        Nykyinen hallitus ei halua tehdä edellisen oikeistohallituksen karkeita virheitä.

        Tämä hallitus ottaa pakolaisia vain sen mukaan kuinka paljon on resursseja kotouttaa.
        Etupäässä suurimmassa hädässä olevia lapsia ja naisia.

        eikö täälläkin kommentoitu että yli 70% mamuista ovat saaneet töitä ja sopeutunut Suomeen. eli hyviä veronmaksajia. jotka maksavat että kaikista köyhimmätkin pärjäävät suomessa. eli iso kiitos 2015-2019. kumma kyllä nyt ovat jopa suvaitsevat olleet hiljaa. ei taida olla arvot kohdillaa tällä hallituksella.?

        Haavisto totesi, että hän ei aio erota ministerin paikalta perustuslakivaliokunnan toteamista lainvastaisuuksista ja ongelmallisuuksista huolimatta. Hän vetosi siihen, että asiassa ei ole nostettu syytettä.  

        Ei tietenkään eroa,  kun kerran ketku on päässyt ministerin audin takapenkille. ja arvatkaa mitä muuta "pekka" sanoo,

        Haavisto muistutti, että liki vuoden kestäneen prosessin aikana syyrilaiselta al-Holin pakolaisleiriltä on tuotu Suomeen vain 15 lasta.
        vihernatsi.  ja miettikää vasemmistoa pj synnyttää lapsen tähän muutenkin ylikansoitettuun maailmaan. mitä itsekkyyttä. tajuaisi hävetä edes. ja eläis niin kuin puhuu. ketku mikä ketku.

        Edellistä hallitusta ei voi kiittää köyhimpien pärjäämisestä. He eivät olisi helpottaneet köyhien asemaa, vaikka työttömyys olisi 100%.

        Päin vastoin he lisäsivät köyhyyttä leikkauksillaan ja antoivat verohelpotuksia rikkaille.

        jos ne ottaa mamuja ja yli 70% saa töitä ja kotiutuu hyviksi veronmaksajiksi niin kyllä siitä 2015 hallitusta kannattaa arvostaa. taputtaa selkään.

        Ei siinä ole mitään kehumista, koska 2015 hallitus jakoi verorahat täysin epäoikeudenmukaisesti.

        Maahanmuttajien hyvä työllistyminen, kuten kaikkien muidenkin työllistyminen on heidän omista työhaluistaan paljon kiinni ja työnantajista, jotka ovat saaneensa yrityksensä toimimaan.

        Hallitus ei työllistä ketään.

      • Anonyymi

        ketku mikä ketku. Haavisto totesi, että hän ei aio erota ministerin paikalta perustuslakivaliokunnan toteamista lainvastaisuuksista ja ongelmallisuuksista huolimatta. Hän vetosi siihen, että asiassa ei ole nostettu syytettä.

        Ei tietenkään eroa, kun kerran ketku on päässyt ministerin audin takapenkille. ja arvatkaa mitä muuta "pekka" sanoo,

        Haavisto muistutti, että liki vuoden kestäneen prosessin aikana syyrilaiselta al-Holin pakolaisleiriltä on tuotu Suomeen vain 15 lasta.
        vihernatsi. ja miettikää vasemmistoa pj synnyttää lapsen tähän muutenkin ylikansoitettuun maailmaan. mitä itsekkyyttä. tajuaisi hävetä edes. ja eläis niin kuin puhuu. ketku mikä ketku.

      • Anonyymi

        Näistä 15 lapsesta, jotka olivat Suomen kansalaisia persut olivat pelosta tavarat housuissa ja massiivinen öyhötys ja pelon lietsonta pikkulasten vaarallisuudesta kesti kuukausia.

        2015 hallitus olisi ottanut kaikki lapset ja naiset. mutta pekka otti vaan 15toista. niinkuin tossa kirjoituksessa kirjoittaa .

        Olisi ja olisi, mutta ei ottanut. Tulijoita kyllä olisi ollut.

        Aikomisella ja teoilla on eroa kuin yöllä ja päivällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta! Ne jotka kaasutetaan ovat Suomen etua ajattelevia!

        Se kaasuttaa jolla on rahaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän punapoki kaasuta heidätkin, jos alkuun pääsisi.
        Ruokahalu kasvaa syödessä.

        Ai että mä nautin kun Donald Trump valitaan presidentiksi demareiden vaalivilpin takia, ja te olette aivan hiilloksissa mitä nyt tehdään kun gaga osui tuulettimeen? Ihhihi, ahhaha ja jne :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen hallitus ei halua tehdä edellisen oikeistohallituksen karkeita virheitä.

        Tämä hallitus ottaa pakolaisia vain sen mukaan kuinka paljon on resursseja kotouttaa.
        Etupäässä suurimmassa hädässä olevia lapsia ja naisia.

        Meillä on entiset kotouttamatta puukottajia vapaalla ja rikolliset joita ei ole saatu kiinni . Lasten raiskaajia .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos ne ottaa mamuja ja yli 70% saa töitä ja kotiutuu hyviksi veronmaksajiksi niin kyllä siitä 2015 hallitusta kannattaa arvostaa. taputtaa selkään.

        Ette osta niiden ruokia .

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Miten linkki, joka on maksumuurin takana eikä sovi aiheeseen ilmestyi tähän.
        Linkkejä ei muutenkaan käyttää.

    • Anonyymi

      Nyt on kyllä sellainen sortohallitus vallassa, että tämä muistetaan pitkän aikaa!!

      • Anonyymi

        Miten sinua tai Hentun Liisaa on sorrettu.
        Peruste kuuluisi esittää syyttämisen todisteeksi.

    • Anonyymi

      Haavisto totesi, että hän ei aio erota ministerin paikalta perustuslakivaliokunnan toteamista lainvastaisuuksista ja ongelmallisuuksista huolimatta. Hän vetosi siihen, että asiassa ei ole nostettu syytettä.  

      Ei tietenkään eroa,  kun kerran ketku on päässyt ministerin audin takapenkille. ja arvatkaa mitä muuta "pekka" sanoo,

      Haavisto muistutti, että liki vuoden kestäneen prosessin aikana syyrilaiselta al-Holin pakolaisleiriltä on tuotu Suomeen vain 15 lasta.
      vihernatsi.  ja miettikää vasemmistoa pj synnyttää lapsen tähän muutenkin ylikansoitettuun maailmaan. mitä itsekkyyttä. tajuaisi hävetä edes. ja eläis niin kuin puhuu. ketku mikä ketku.

      • Anonyymi

        Suomalaisia lapsia oli leirillä 15.
        Heidän tuontinsa pois ala-arvoisista oloista pois oli tavoitteena, joka toteutui 100%:sti.

        Vaikka hän siirsi virkamiehen, joka kieltäytyi tehtävästä, toisiin tehtäviin ja se oli pilkunnussijoiden eli perskokkareiden mielestä väärin, niin lopputulos oli onnistunut ja lähes kaikki suomalaiset ovat samaamieltä. Persuilijat eivät tietenkään ole.

        onhan siellä vielä lapsia ja naisia. Suomi otti vain 15 muut nykyhallitus jättää mätänemään sinne.

        Hallitus linjasi joulukuussa, että Suomella on velvollisuus auttaa leirillä olevia lapsia mutta ei heidän vanhempiaan. niin kuin laitoin. kyllä siellä saa olla. semmonen vihervasemmisto hallitus meillä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisia lapsia oli leirillä 15.
        Heidän tuontinsa pois ala-arvoisista oloista pois oli tavoitteena, joka toteutui 100%:sti.

        Vaikka hän siirsi virkamiehen, joka kieltäytyi tehtävästä, toisiin tehtäviin ja se oli pilkunnussijoiden eli perskokkareiden mielestä väärin, niin lopputulos oli onnistunut ja lähes kaikki suomalaiset ovat samaamieltä. Persuilijat eivät tietenkään ole.

        Minusta on hienoa kun joku vihdoinkin uskalsi siirtää suojatyöpaikkalaisen joka ei hoida tehtäviään kokonaan muihin hommiin.

    • Anonyymi

      joku voisi kysyä että onko nykyhallitus edes naisten puolella.? kun jättää naisia ja lapsia syyrialaiselle al-Holin leirille.

      • Anonyymi

        Totta on , että Suomen pitää ottaa omat kansalaistensa Suomeen! Lapset pitää ottaa huostaan ja naiset syytteeseen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta on , että Suomen pitää ottaa omat kansalaistensa Suomeen! Lapset pitää ottaa huostaan ja naiset syytteeseen!

        Siellä asuu noin 20 000 aikuista ja 50 000 lasta,
        Punainen puolikuu -järjestön mukaan leirillä kuoli vuonna 2019 yli 500 ihmistä.
        vihervasemmisto hallitus jättää muut sinne mätänemään..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä asuu noin 20 000 aikuista ja 50 000 lasta,
        Punainen puolikuu -järjestön mukaan leirillä kuoli vuonna 2019 yli 500 ihmistä.
        vihervasemmisto hallitus jättää muut sinne mätänemään..

        Vihervasemmisto otti suomalaiset pikkulapset turvaan. Leirillä oleville aikuisille pyritään järjestämään paikallisesti oikeudenkäynti.
        Kyllä Isikseen kuuluneiden jäsenten ja siitä epäiltyjen asia selviää parhaiten paikan päällä.

        Ei se haali kaikkia mahdollisia tulijoita, kuten Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen hallitus teki.
        Onneksi vihervasemmiston poliitikot katsovat Suomen edun ensisijaiseksi.

        Persut voivat alkaa majoittamaan heitä. Onhan heillä esimerkiksi puoluetukimiljoonat, jotka he voisivat käyttää hyvään asiaan ja saisi heidän äänestäiänsä iloisiksi.

        siellä on vielä suomalaisia lapsia ja naisia. "Onneksi vihervasemmiston poliitikot katsovat Suomen edun ensisijaiseksi" eikä ihmisen. kertoo jo kaiken vihervasemmistosta.

        Ei siellä ole enää suomalaisia lapsia ellei sinulla ole sellaista tietoa, jota kenelläkään muilla ole.
        Kyllä kaikki ihmiset ovat tärkeitä vihervasemmistolle.
        He eivät kuitenkaan voi auttaa kaikkia maailman ihmisiä eivätkä halua valehdella mitään unelmahöttöä asiasta, kuten oikeistopuolueet.
        Esimerkiksi persut voisivat ottaa haalimiaan pakolaisia kotiinsa asumaan ja auttaa heitä kokoutumaan nopeammin.

        Leirillä on ollut 11 suomalaista naista ja noin 30 lasta. ei sieltä ole kaikki vielä haettu. turhaa sinä yrität vihervasemmisto hallitusta puolustella, sille eriväriset ihmiset eivät ole saman arvoisia kun vaaleat suomalaiset. kyllä se nyt ollaa kaikki jo nähty.

        esim ottaa pakolaisia niin vähän verrattuna keskusta ja kokoomus ja persut ovat ottaneet. suuri ero arvopohjassa että hyvää päivää.

        On ollut, mutta ei ole enää.
        Pelkästään lapsista on kysymys. Aikuisille on ensin oikeudenkäynti.

        Oikeistolla on enemmistö Suomessa ja varmasti joskus tulee oikeistohallitus.
        Silloin teikämannet persut ja kokkareet saavat taas lisää kaipaamiaan pakolaisia.

        Hyvä kuitenkin, että välillä on hallitus, jolle suomalaisten hyvinvointi on etusijalla. Edellisen oikeistohallituksen jälkien siivoaminen on raskasta, kun tuli koronakin vaikeuttamaan hallituksen ansiokasta työtä.

        kyllä se niin on että keskusta ja kokoomus ja persut ovat osanneet kuntouttaa ja kotouttaa turvapaikanhakijat. niin kuin täälläkin on kirjoitettu yli 70% mamuista miehistä ovat saaneet työpaikan.

        jos vertaa vihervasemmiston hallitukseen niin on kun yö ja päivä. mutta kovin sinä yrität pitää vihervasemmiston puolia, kyllä kaikki sen ovat jo nähneet mitkä puolueet ovat pienen ihmisen puolella. siinä ei vihervasemmisto ole pärjännyt, että parantavaa on ja paljon.

        ei ole mikään maailman11toista ihme että persut ovat Suomen suosituin puolue, ne ovat ihmisen puolella, oli sitten suomalainen tai pakolainen kyseessä.

        Persut leikkasivat hallitusvastuussa ollessaan kaikkein köyhimmiltä ja vähävaraisilta suomalaisilta.
        Mitään muuta he eivät ole tehneet Suomen hyväksi kuin pakolaisten ennätyksellisen haalimisen.

        Suomalaisista 80% eivät kannata ainoata Suomea kansallissosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään ajavaa persupuoluetta.
        Se on selvän enemmistön mielestä puolue, jota ei missään nimessä äänestäisi.

        siis persut leikkasivat kaikista köyhemmiltä suomalaisilta. "Persut leikkasivat hallitusvastuussa ollessaan kaikkein köyhimmiltä ja vähävaraisilta suomalaisilta" tottakai turvapaikanhakijat kuolivat merellä.? se ero on vasemmistolaisesessa politiikassa. vihervasemmisto antaa kuolla ihmisiä merellä .mutta ei persut.

        Joka tapauksessa persut puhuivat ennen vaaleja päinvastaista eikä tämmöistä tuuliviiripuoluetta kannata koskaan äänestää.

        Vaikka persu puhuisi mitä tahansa (ja kyllä se puhuukin mitä tahansa) niin siihen ei voi luottaa.
        Jostain syystä yllättävän suuri kannatus heillä on, mutta aikaa myoten valheellisuus valkenee useimmalle.

        Persu pettää aina!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei ole mikään maailman11toista ihme että persut ovat Suomen suosituin puolue, ne ovat ihmisen puolella, oli sitten suomalainen tai pakolainen kyseessä.

        kyllä se niin on. persut ovat pakolaisen paras ystävä Suomessa. kattokaa nyt mitä vihervasemmisto hallitus tekee ja kuinka paljon ottaa pakolaisia. tai edes päästää hakemaan turvapaikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se niin on. persut ovat pakolaisen paras ystävä Suomessa. kattokaa nyt mitä vihervasemmisto hallitus tekee ja kuinka paljon ottaa pakolaisia. tai edes päästää hakemaan turvapaikkaa.

        persut ovat suosituin puolue se kertoo jo kaiken. persut ovat yksinkertaisesti pienen ihmisen puolella. kattokaa nyt vihervasemmisto hallitusta. kuinka paljon se ottaa pakolaisia.??

        Vihreät vievät poliittisen manipuloinnin hyvin pitkälle - Haavistoa valkopestään lainvastaisuudesta.

        "vihervasemmisto"

        Vihervasemmisto ei ota pakolaisia kuin murto-osan siitä kuin esimerkiksi persut edellisessä hallituksessa.
        Syynä oli oikeistohallituksen täysin holtiton maahanmuuttopolitiikka, jonka jälkiä vihervasemmistohallitus korjaa.

        Persut leikkasivat juuri kaikkein vähätuloisimmilta ja nytkin he vastustivat toimeentulotuen väliaikaisen koronalisän 75 euron nostoa.
        En tiedä missä kuplassa persukansanedustajat ovat, kun he vain naureskelivat, että köyhät ryyppäävät senkin rahan, vaikka moni lapsi oli nälissään kun koulut olivat kiinni eikä vanhemmilla riittänyt ruokarahat.
        Todellisuudessa lapsiköyhyys on lisääntynyt reilusti eikä vähiten edellisen hallituksen leikkausten takia.

        Persut ovat myös epäsuosituin puolue, joita suurin osa suomalaisista eivät missään nimessä äänestä.

        Asiaa tutkittiin reilun vuoden. Olisiko vielä tarvinnut jatkaa muutaman vuoden.
        Tutkimus on loppu ja päätökset tehty.
        Asian politikointi oli massiivista ja ylimitoitettua ja persut jatkaa mölinäänsä.

        Tietysti työstä kieltäytyneen virkamiehen käsittely olisi pitänyt olla suvaitsevampaa persujen mielestä. Olihan se ilkeää, kun hänet aiottiin siirtää tehtäviin joita hän suostuisi tekemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut leikkasivat juuri kaikkein vähätuloisimmilta ja nytkin he vastustivat toimeentulotuen väliaikaisen koronalisän 75 euron nostoa.
        En tiedä missä kuplassa persukansanedustajat ovat, kun he vain naureskelivat, että köyhät ryyppäävät senkin rahan, vaikka moni lapsi oli nälissään kun koulut olivat kiinni eikä vanhemmilla riittänyt ruokarahat.
        Todellisuudessa lapsiköyhyys on lisääntynyt reilusti eikä vähiten edellisen hallituksen leikkausten takia.

        Persut ovat myös epäsuosituin puolue, joita suurin osa suomalaisista eivät missään nimessä äänestä.

        linkki.? kiitos

      • Anonyymi

        Joku voisi kysyä millaisia nää miehet on tai ei ole miehiä yhtään . Tai millaiset naiset nai egyptilöisiä ? Faaraoille lapsia !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä asuu noin 20 000 aikuista ja 50 000 lasta,
        Punainen puolikuu -järjestön mukaan leirillä kuoli vuonna 2019 yli 500 ihmistä.
        vihervasemmisto hallitus jättää muut sinne mätänemään..

        Puolikuu Isis jumalineen on egyptiläisiä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut voivat alkaa majoittamaan heitä. Onhan heillä esimerkiksi puoluetukimiljoonat, jotka he voisivat käyttää hyvään asiaan ja saisi heidän äänestäiänsä iloisiksi.

        Egyptiläiset kuuluu arabian merelle ja Niilille eikä tänne . Lopettakaa jo sekoilu .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leirillä on ollut 11 suomalaista naista ja noin 30 lasta. ei sieltä ole kaikki vielä haettu. turhaa sinä yrität vihervasemmisto hallitusta puolustella, sille eriväriset ihmiset eivät ole saman arvoisia kun vaaleat suomalaiset. kyllä se nyt ollaa kaikki jo nähty.

        esim ottaa pakolaisia niin vähän verrattuna keskusta ja kokoomus ja persut ovat ottaneet. suuri ero arvopohjassa että hyvää päivää.

        Arabimaissa Egyptistä kaksoiskansalaisia joilla 2 passia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siis persut leikkasivat kaikista köyhemmiltä suomalaisilta. "Persut leikkasivat hallitusvastuussa ollessaan kaikkein köyhimmiltä ja vähävaraisilta suomalaisilta" tottakai turvapaikanhakijat kuolivat merellä.? se ero on vasemmistolaisesessa politiikassa. vihervasemmisto antaa kuolla ihmisiä merellä .mutta ei persut.

        Mitkä turvapaikan . Niillä on omat maansa siellä edelleen. Ruokaa on meri täynnä .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se niin on. persut ovat pakolaisen paras ystävä Suomessa. kattokaa nyt mitä vihervasemmisto hallitus tekee ja kuinka paljon ottaa pakolaisia. tai edes päästää hakemaan turvapaikkaa.

        Niillä on omat maansa mutta tapella täytyy jostain vitun profeetoista ja poppamiehistä . Pysyköön siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasemmisto ei ota pakolaisia kuin murto-osan siitä kuin esimerkiksi persut edellisessä hallituksessa.
        Syynä oli oikeistohallituksen täysin holtiton maahanmuuttopolitiikka, jonka jälkiä vihervasemmistohallitus korjaa.

        Eihän eurossa ole maan rajoilla puolustusta . Lasketaan vaan rahoja mitä heitellään mihin sattuu . Kyproksen miehittää turkkia ei saada pois sieltä . Tunisian rikolliset ryöstöraiskaa italiaa ei mitään tolkkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut leikkasivat juuri kaikkein vähätuloisimmilta ja nytkin he vastustivat toimeentulotuen väliaikaisen koronalisän 75 euron nostoa.
        En tiedä missä kuplassa persukansanedustajat ovat, kun he vain naureskelivat, että köyhät ryyppäävät senkin rahan, vaikka moni lapsi oli nälissään kun koulut olivat kiinni eikä vanhemmilla riittänyt ruokarahat.
        Todellisuudessa lapsiköyhyys on lisääntynyt reilusti eikä vähiten edellisen hallituksen leikkausten takia.

        Persut ovat myös epäsuosituin puolue, joita suurin osa suomalaisista eivät missään nimessä äänestä.

        Lapsiköyhyys loppuu kun laitetaan kierukka tai sterilisoidaan miehet . Aikuisille ei kannata antaa ne menee huumeisiin . Ainoa mitä voi on ruokkia yhteisö ruokailulla.

    • Anonyymi

      Tapaus Haavisto nosti vuodot jälleen polttopisteeseen – poliitikot yrittävät suojella lehmänkauppoja ja kähmintäkulttuuria. "vihervasemmisto"

      • Anonyymi

        Rikos näyttää tapahtuneen, mutta miksi Pekka Haavistoa ei voi siitä laittaa syytteeseen? "vihervasemmisto"

        Perustuslakivaliokunta katsoi, että lakeja on rikottu. Nyt oikeuskanslerinvirasto selvittää, onko kukaan siitä vastuussa, kirjoittaa Iltalehden Jarno Liski.

      • Anonyymi

        Joku persukansanedustaja taisi olla salaisen tiedon vuotajana iltalehden toimittajalle.

        Tekopyhien öyhöttäjien moraali tai paremminkin sen puute ainakin viittaa siihen.

    • Anonyymi

      Hallituksen hyvä veli verkosto toimii.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      luuli että vihreä eläisi maapalloa säästäen, mutta ei vihreät semmosta tee. luuliko joku.? nyt saa herätä todellisuuteen.

      Maria Ohisalo otti uuden ison lainan ja hankki sijoitus­asunnon – lainaa puolison kanssa jo yli 700 000 euroa.

      • Anonyymi

        Meinaatko, että ihmisten pitää asua ulkosalla ja asunnoissa asuminen kiellettävä. Herää nyt todellisuuteen.

        Taas persukateutta, kun jollakin menee hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko, että ihmisten pitää asua ulkosalla ja asunnoissa asuminen kiellettävä. Herää nyt todellisuuteen.

        Taas persukateutta, kun jollakin menee hyvin.

        vihreät sitä painottaa että ei saisi kuluttaa ja pitäs syödä kasviksia.
        ei lihaa.
        sitten ohisalo itse elää velaksi.. joku ei nyt täsmää, taitaa Maria syödä hyvällä omatunnolla lihaa kalliissa ravintoloissa ja kotona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vihreät sitä painottaa että ei saisi kuluttaa ja pitäs syödä kasviksia.
        ei lihaa.
        sitten ohisalo itse elää velaksi.. joku ei nyt täsmää, taitaa Maria syödä hyvällä omatunnolla lihaa kalliissa ravintoloissa ja kotona.

        Syö sinä kasviksia ja anna muiden syödä kalliissa ravintolassa lihaa. Kadehteminen on vissiin toinen luontosi linkkipoika.

        Kasvissyönti on vähemmän kuluttavaa kuin lihansyönti, joten kasvissyöntiä kannattaa kannattaa.
        Valinnanvapaus on kuitenkin, mutta kasviksien syömisen lisääminen on hyväksi.

        minä syön lihaa samoin kuin ohisalo. sitä ei voi vihreät Suomesta poistaa. ja molemmat eletään velaksi. lastemme kustannuksella..

        Vihreille rajua sapiskaa Haavisto-viestinnästä:

        ”Ylimielistä piittaamattomuutta - märkä rätti eduskunnalle” vihreiden vaali avaus. maahanmuutolle märkää rättiä.

        Olet persujen persu.
        Ei ketään muu "älynnyt" änkeä tähänkin maahanmuuttoa, vaikkei se mitenkään liittynyt mihinkään.
        Kysymys oli 15 suomalaisesta pikkulapsen pelastamisesta.
        Tämä perimmäinen syy on täysin unohtunut virkamiehen oikeudesta kieltäytyä annetun tehtävän suorittamisesta ja siitä johtuvan siirron toisiin tehtäviin vastustamisesta. Mistään muusta syystä ei Haavistoa enää viime kuukausina syytetty, vaikka iltalehdetkin syyllistyivät muuta "uutisoimaan".
        Moitteet hän sai, mutta lapset tuli pelastettua.

        muta tosi asia on se että vihervasemmisto hallitus ei ota pakolaisia.. piste.

        Ei ketään ole väittänytkään, että ottaisi, joten ei sitä tarvitse alvariinsa vakuuttaa.

        vihervasemmisto antaa ihmisien kuolla. onneksi persut ovat suosituin puolue.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet persujen persu.
        Ei ketään muu "älynnyt" änkeä tähänkin maahanmuuttoa, vaikkei se mitenkään liittynyt mihinkään.
        Kysymys oli 15 suomalaisesta pikkulapsen pelastamisesta.
        Tämä perimmäinen syy on täysin unohtunut virkamiehen oikeudesta kieltäytyä annetun tehtävän suorittamisesta ja siitä johtuvan siirron toisiin tehtäviin vastustamisesta. Mistään muusta syystä ei Haavistoa enää viime kuukausina syytetty, vaikka iltalehdetkin syyllistyivät muuta "uutisoimaan".
        Moitteet hän sai, mutta lapset tuli pelastettua.

        Samalla tuotiin myös äidit Suomeen ilman mitään seuraamuksia! Tämä on ongelma!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samalla tuotiin myös äidit Suomeen ilman mitään seuraamuksia! Tämä on ongelma!

        Suomalaiset äidit varmaan syynätään erittäin tarkasti. Nythän heitä toukokuussa tuli jopa kolmittain lapsineen.
        Seurauksia varmaan tuleee, jos on pienintäkään syytä.

        Vertailun vuoksi: Edellinen hallitus 2015 otti yli kolmenkymmenin tuhansin pakolaisia ilman minkäänlaista syyniä ja joista ei yhtään ollut suomalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vihervasemmisto antaa ihmisien kuolla. onneksi persut ovat suosituin puolue.

        Ja heti perään vakuutat taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja heti perään vakuutat taas.

        Persut voivat ottaa sitten taas ennätysmääriä pakolaisia, jos sattuvat joskus pääsemään vielä toisen kerran hallitukseen.
        Nyt eletään vihervasemmiston tiukemmalla pakolaispolitiikalla. Siihen on nyt tyytyminen ja voin lohduttaa sinua linkkipoika, että hallitus ottaa edes muutamia naisia ja lapsia turvaan.

        tässä näemme vihervasemmiston hallituksen maahanmuuttopolitiikan.. märkää rättiä..

        Se on persuille kova paikka, kun ei voi nyt haalia pakolaisia Suomeen.

        Hyvä, että meillä on nyt suomalaisten etuja ajava hallitus.
        Sillä on järki päässä ja ottaa pakolaisia ainoastaan maamme resurssien mukaan toisin kuin oikeistohallitus teki.

        "Hyvä, että meillä on nyt suomalaisten etuja ajava hallitus"
        tässä nähdään suvaitsevat. ei nykyhallitus välitä ihmisistä paskan väliä. hukkukoon välimereen.

        niinhän se oli saksassakin. omia ajava hallitus. ja miten sitten kävi.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hyvä, että meillä on nyt suomalaisten etuja ajava hallitus"
        tässä nähdään suvaitsevat. ei nykyhallitus välitä ihmisistä paskan väliä. hukkukoon välimereen.

        Kukaan ei pakota niitä veneileen Välimerelle .

    • Anonyymi

      Pikkujouluihin pikkumustaa ylle. Saa välitkin näyttämään turvallisemmilta.

    • Anonyymi

      Riittää lopeta jankutus.

      • Anonyymi

        kyllä sitä totuuden saa vielä sanoa. vai onko vihervasemmisto jo siihen vaikuttanut. ? vihervasemmisto antaa ihmisien hukkua välimereen. ei se ole keltään pois jos porista saa turvapaikan.

        Saattaapi ollakin joltain pois! Esimerkiksi parille Porilaiselle naiselle on käynyt aika huonosti!

        Persujen olisi kannattanut ajatella enste ennenkuin haalivat kymmenet tuhannet tänne.
        Eipä ole Tavio tai Huhtasaari ja muut persut katuneet hallituskäyttäytymistään.

        Persuilla on verta käsissään.
        Katuminen ei tietysti enää auta heidän uhrejaan, mutta edes anteeksipyyntö ei olisi pahitteeksi.

        Nythän eilen paljastui Suomessa laaja terrorismia suunnitteleva äärioikeistolainen ryhmä.
        Ajatusmaailma sopii punaposken ideologiaan, jonka mielestä väkivalta on liian aliarvostettua politiikassa.
        Epäiltyjä ja rikosnimikkeitä on useita. Muun muassa Ohisalo on tässäkin yksi murhien kohteista.

        ohisalo on täysin oikeessa. pään silitystä murhaajalle ja varkaille. nehän ovat yhteiskunnan uhreja. ei kukaan tapa koska on paha ihminen. porin vanhuksen surmaajalle Maria antas viikon arestia hotellissa.

        Sisäministeri Maria ei ole suostunut antamaan asiasta haastatteluja, mutta hän piti niin ikään Twitterissä "oirehtimisen” aiheuttajana näköalattomuutta ja eriarvoisuutta.

        Miten Ohisalo liittyy siihen, että persuilla on verta käsissään tai äärioikeiston terrorismia haluavalle rikolliisiryhmän perustamiseen?

        Sinulla linkkipoika on joku pakkomielle Ohisaloon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuilla on verta käsissään.
        Katuminen ei tietysti enää auta heidän uhrejaan, mutta edes anteeksipyyntö ei olisi pahitteeksi.

        Nythän eilen paljastui Suomessa laaja terrorismia suunnitteleva äärioikeistolainen ryhmä.
        Ajatusmaailma sopii punaposken ideologiaan, jonka mielestä väkivalta on liian aliarvostettua politiikassa.
        Epäiltyjä ja rikosnimikkeitä on useita. Muun muassa Ohisalo on tässäkin yksi murhien kohteista.

        Halla-Jussilla järki jätti.
        Hän väitti twitterissään, että terroristiryhmän valheellinen paljastuminen perustuu Keskusrikkospoliisin ja vihreiden salaliittoon, että uutisointi Haavistosta peittyy.

        Twiittaus oli tietysti tarkoitettu mestarin opetuslapsille, mutta ihmettelen, jos edelleen parikymmentä prossaa suomalaisista nielee tullaisen paskan puhumisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Ohisalo liittyy siihen, että persuilla on verta käsissään tai äärioikeiston terrorismia haluavalle rikolliisiryhmän perustamiseen?

        Sinulla linkkipoika on joku pakkomielle Ohisaloon.

        maria kertoo syyn siihen. Sisäministeri Maria ei ole suostunut antamaan asiasta haastatteluja, mutta hän piti niin ikään Twitterissä "oirehtimisen” aiheuttajana näköalattomuutta ja eriarvoisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maria kertoo syyn siihen. Sisäministeri Maria ei ole suostunut antamaan asiasta haastatteluja, mutta hän piti niin ikään Twitterissä "oirehtimisen” aiheuttajana näköalattomuutta ja eriarvoisuutta.

        Olet oikeassa, että Ohisalon "diagnoosi" oli oikeaan osunut ja asiantuntijatkin ovat samaa mieltä.
        Se kyllä liittyi eri asiaan eikä mitenkään persujen 2015 käsiensä vereen likaamiseen tai Halla-Jussinälyttömään salaliittoteoriaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa, että Ohisalon "diagnoosi" oli oikeaan osunut ja asiantuntijatkin ovat samaa mieltä.
        Se kyllä liittyi eri asiaan eikä mitenkään persujen 2015 käsiensä vereen likaamiseen tai Halla-Jussinälyttömään salaliittoteoriaan.

        miten niin ei liity.? Sisäministeri Maria ei ole suostunut antamaan asiasta haastatteluja, mutta hän piti niin ikään Twitterissä "oirehtimisen” aiheuttajana näköalattomuutta ja eriarvoisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-Jussilla järki jätti.
        Hän väitti twitterissään, että terroristiryhmän valheellinen paljastuminen perustuu Keskusrikkospoliisin ja vihreiden salaliittoon, että uutisointi Haavistosta peittyy.

        Twiittaus oli tietysti tarkoitettu mestarin opetuslapsille, mutta ihmettelen, jos edelleen parikymmentä prossaa suomalaisista nielee tullaisen paskan puhumisen.

        Ei jättänyt järki! Halla-aho on oikeassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miten niin ei liity.? Sisäministeri Maria ei ole suostunut antamaan asiasta haastatteluja, mutta hän piti niin ikään Twitterissä "oirehtimisen” aiheuttajana näköalattomuutta ja eriarvoisuutta.

        Lue uutisia. Olet sijoittanut rwiittauksen väärään yhteyteen.

        Ohisalo oli ensimmäistä kertaa kansanedustaja vuonna 2019, joten hän ei 2015 twiittaillut mitän persujen maahanmuuttajien haalimisesta.

        Eikä hän ei ole myöskään kommentoinut mitenkään Hallavaaran älytöntä salaliittoteoriaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei jättänyt järki! Halla-aho on oikeassa!

        Uskotko tosiaan että Suomen Keskusrikospoliisi olisi järjestänyt salaliiton ja keksinyt jutun äärioikeistolaisesta ryhmästä ja vain sen takia, että uutisointi Haavistosta laantuu.

        Olet todellinen mestarin persu-uskovainen opetuslapsi.

        Toivottavasti valhe selvitetään ja pannaan punaposki vastuuseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue uutisia. Olet sijoittanut rwiittauksen väärään yhteyteen.

        Ohisalo oli ensimmäistä kertaa kansanedustaja vuonna 2019, joten hän ei 2015 twiittaillut mitän persujen maahanmuuttajien haalimisesta.

        Eikä hän ei ole myöskään kommentoinut mitenkään Hallavaaran älytöntä salaliittoteoriaa.

        mutta Maria siihen johtaneet syy kertoo. eli jos joku sut raiskaa tai päätä yrittää irrottaa kannattaa muistaa Marian sanat.

        Sisäministeri Maria ei ole suostunut antamaan asiasta haastatteluja, mutta hän piti niin ikään Twitterissä "oirehtimisen” aiheuttajana näköalattomuutta ja eriarvoisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta Maria siihen johtaneet syy kertoo. eli jos joku sut raiskaa tai päätä yrittää irrottaa kannattaa muistaa Marian sanat.

        Sisäministeri Maria ei ole suostunut antamaan asiasta haastatteluja, mutta hän piti niin ikään Twitterissä "oirehtimisen” aiheuttajana näköalattomuutta ja eriarvoisuutta.

        Nyt siinä keksit lisää valheitasi: Maria ei ole keksinyt näitä syitä asioihin joista kirjoitit.

        Hänen kirjoituksensa koski alaikäisten tekemiin rikoksiin - ei mihinkään muuhun, vaikka mielikuvituksesi semmoista saa sinut luulemaan.

        Jokin roti saisi valehtelussakin olla.

        Sisäministeri Maria ei ole suostunut antamaan asiasta haastatteluja, mutta hän piti niin ikään Twitterissä "oirehtimisen” aiheuttajana näköalattomuutta ja eriarvoisuutta. eli jos teet rikoksia niin Maria kertoo syyt siihen mikä on johtanut siihen että on rikoksia tehty..

        minä rupean käyttää Marian sanoja. kun teen rikoksia. "oirehtimisen” aiheuttajana näköalattomuutta ja eriarvoisuutta.

        Hän tarkoitti twiitissään alaikäisten rikollisuutta, joka syksyllä oli uutisvälineissä esillä.

        Ei sinulla nytkään oikein bolla leikkaa.
        Se ettei sinulla ole näköaloja tulevaisuuteen ja koet olevasi syrjitty ei ole lieventävä tekijä rangaistuksiin.

        Kun täytät 15, niin rangaituksesi koventuvat.

        mitä se Maria sitten oikeen puhuu. paskaako puhuu jos maahanmuuttaja tekee rikoksen niin Maria on heti ruudussa puhumassa. "oirehtimisen" on sitä tai tätä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän tarkoitti twiitissään alaikäisten rikollisuutta, joka syksyllä oli uutisvälineissä esillä.

        eli murhat ja raiskaukset.

      • Anonyymi

        Poika on kai päästänsä sekaisin.

        Huolestuttaa mitä pojasta tulee aikusena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poika on kai päästänsä sekaisin.

        Huolestuttaa mitä pojasta tulee aikusena.

        Maria tuleekommentoimaan. Sisäministeri Maria ei ole suostunut antamaan asiasta haastatteluja, mutta hän piti niin ikään Twitterissä "oirehtimisen” aiheuttajana näköalattomuutta ja eriarvoisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maria tuleekommentoimaan. Sisäministeri Maria ei ole suostunut antamaan asiasta haastatteluja, mutta hän piti niin ikään Twitterissä "oirehtimisen” aiheuttajana näköalattomuutta ja eriarvoisuutta.

        täytyy kutsua Maria kertomaan kun minä "oirehtimisen" että mistä se hänen mielestä johtuu..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitä se Maria sitten oikeen puhuu. paskaako puhuu jos maahanmuuttaja tekee rikoksen niin Maria on heti ruudussa puhumassa. "oirehtimisen" on sitä tai tätä

        julkisuudessa ainakin on. kertomassa mikä johtuu mistäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän tarkoitti twiitissään alaikäisten rikollisuutta, joka syksyllä oli uutisvälineissä esillä.

        Millaisia opetuksia kouluissa kodeissa on varastamisesta ?? Raiskaamisesta ? Ehkäisystä ? Huorittelusta miehet huoraa pyörittää bordelleja ei voi nimitellä muita .

      • Anonyymi

        YLE uutiset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskotko tosiaan että Suomen Keskusrikospoliisi olisi järjestänyt salaliiton ja keksinyt jutun äärioikeistolaisesta ryhmästä ja vain sen takia, että uutisointi Haavistosta laantuu.

        Olet todellinen mestarin persu-uskovainen opetuslapsi.

        Toivottavasti valhe selvitetään ja pannaan punaposki vastuuseen.

        Minä uskon, että KRP on poliitikkojen käsky vallan alla, mitä se ei saisi olla. On nähty usein miten mätä on joka hallituksessa joku ministeri, joten jos sellaisella on käskyvalta KRP kuten sisäasiainministeriöllä on Suomen poliisiin, niin silloin olemme orjuutettu diktatuurin alle.

    • Anonyymi

      niin riittääkö köyhille ja vanhuksille B-luokan terveyspalvelut. Viron kielellä ja muulla mitä suomalaiset eivät puhu.

      • Anonyymi

        Tätä hallitus haluaa!

      • Anonyymi

        Eipä tietenkään. Aivan seivä pyy, että näin on.

        Toivottavasti vihervasemmistohallituksen sote-uudistus saadaan voimaan, että epätasa-arvo loppuu terveyspalveluissa.

        nykyinen hallitus Riittäisivätkö työttömille ja vanhuksille B-luokan terveyspalvelut? Tätä hallitus esittää.

      • Anonyymi

        Nythän on niin että Suomen kielisten on saatava palvelut Suomen kielellä eikä jollain mistä ei saa selvää .

    • Anonyymi

      En ole politiikasta kauhean kiinnostunut. Tosiasia kuitenkin on, että nykyinen hallitus tuhoaa Suomen.

      • Anonyymi

        Vai että on oikein tosiasia.

        Suomen tuhoamissyytös vaatisi mielellään todisteen.
        Onhan se suurehko syytös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että on oikein tosiasia.

        Suomen tuhoamissyytös vaatisi mielellään todisteen.
        Onhan se suurehko syytös.

        Eipä löydy todisteita asiasta.
        Pelkkä öyhötys ei riitä.

        Hallituksemme on koronan aikana hoitanut parhaiten Euroopassa taloutensa ja tartuntatilanne on myös parhaita.
        Toivottavasti koronasta päästään kesään mennessä ja työllisyys lähtee elpymään. Hallitus sai onneksi estettyä laajan konkurssiaallon.

        Kun vielä sote-esitys saadaan toteutettua, niin saadaan parempi sairaanhoito kaikille varallisuudesta riippumatta, niin hallitus saa kiitettävän arvosanan.

        Hyvä Suomi!

        maahanmuuttoa voidaan lisätä nyt olis myös tarvetta.

        niin eikö rajat ole kohta auki.😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin eikö rajat ole kohta auki.😆

        Riippuu siitä tuleeko seuraavaksi oikeistohallitus.
        Ei silti luulisi, että sekään toista kertaa rikkoisi ennätyksiään.

        Vihervasemmistohallituksen aikana ei näin tapahdu.

        Maahanmuuton tarvetta ei tällä hetkellä juurikaan ei ole.
        Koronan jälkeen, kun tilanne normalisoituu, niin monilla aloilla tarvitaan työvoimaa, jota kantiksista ei löydy.
        Se on tietysti työnantajien ongelma, mutta työlupien saantia hallitus voi helpottaa. Asiasta ollaan samaa mieltä yli puoluerajojen. (persuista ei tiedä)

        kyllä niitä kuule tarvitaan. ja yli 70%miehistö on saanut töitä ja kotoutunut Suomeen niin kyllä tulijoita riittää.. siihen ei natsi vihervasemmisto pysty mitään tekemään. rajat ovat auki..

        tarvitaan 500.0000 ulkomaalaista Suomeen.

        Ei toiveesi toteudu vihervasemmistohallituksen aikana. Ei työpaikat lisäänny niin hurjasti tämän hallituksen aikana, varsinkin kun koronan kestokin ei ole vielä tiedossa.

        Nyt voidaan ottaa etupäässä vain vähän lapsia ja naisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tarvitaan 500.0000 ulkomaalaista Suomeen.

        Eikös linkkipoika oteta heti 500 000 000.
        Persut eivät nuukaile.

        "vihreiden entinen ministeri"
        Osmo Soininvaara. Suomen on varauduttava useiden miljoonien ihmisten tuloon. olisi se hauskaa nähdä että kun vihervasemmisto laittaisi rautaa rajalle..

        natsit on kääntänyt takkinsa. 🤣😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "vihreiden entinen ministeri"
        Osmo Soininvaara. Suomen on varauduttava useiden miljoonien ihmisten tuloon. olisi se hauskaa nähdä että kun vihervasemmisto laittaisi rautaa rajalle..

        Suomessa on ollut vuosikausia kestämätön tilanne. Ei voi olla niin, että tänne töihin päästäkseen on roikuttava kuukausia kestävässä lupaprosessissa. Tämän hallituksen tavoitteena on, että käsittely kestäisi korkeintaan muutamia viikkoja.

        Prosessin lyhentäminen ei ole ainoastaan kiinni siitä, että turvaamme lupaviranomaisille riittävät resurssit. Kyse on keskeisesti myös siitä, että ajattelemme koko työperäisen maahanmuuton prosessin uusiksi ja lisäämme käsittelyyn automatiikkaa.

        Työperäisen maahanmuuton voimakas edistäminen edellyttää, että puramme prosessista turhat vaiheet. Saatavuusharkintaa on joustavoitettava ja ennen pitkää siitä on luovuttava. Saatavuusharkinnasta luopuminen vähentäisi työvoiman saatavuusongelmia ja nopeuttaisi kokonaisprosessia.

        Paljon voidaan tehdä muuttamalla johtamis- ja toimintamalleja

        Järjestelmiä tulee muokata sellaisiksi, että ne automaattisesti ohjaavat käyttäjiä toimittamaan tietonsa mahdollisimman kattavasti heti prosessin alussa. Tätä uudistustyötä on Maahanmuuttovirastossa jo tehtykin.

        Myös viranomaisten välistä tiedonsaantia voidaan parantaa panostamalla digitalisaatioon. Viranomaisille on saatava riittävät oikeudet toistensa tietoihin, jotta tieto ei törmää organisaatiorajoihin.

        Tavoiteajassa käsiteltyjen hakemusten osuus hakemuksista on tärkeä onnistumisen mittari, josta työyhteisöjä tulisi myös palkita. Ihmisten työtä on suunnattava mekanistisesta käsittelystä monimutkaisten tilanteiden ratkaisemiseen, asiakaspalveluun ja toiminnan kehittämiseen, tehtäviin, joissa heidän erityisosaaminen tulee paremmin hyödynnetyksi.

        Automaattisen tiedonkulun kehittämisen lisäksi lupahallinnon hallittu keventäminen työnantajien roolia kasvattamalla on toimivimpia keinoja lyhentää käsittelyaikoja huomattavasti. Työnantajien roolia hakemusprosessissa on mahdollista kehittää usealla eri tavalla.

        Yksi maailmalla tunnettu tapa on rakentaa luotetuille työnantajille kevennetty lupakäytäntö. Luotetuille työnantajille voitaisiin taata tietty käsittelyaika, mikä kannustaisi yrityksiä ja loisi kilpailuetua asiansa moitteettomasti hoitaville yrityksille. Työnantajat voisivat myös hoitaa lupaprosessia työntekijän puolesta.

        Sisäministeriössä teettämieni selvitysten mukaan maailmalla on paljon hyviä käytäntöjä, joilla työperäiseen maahanmuuttoon liittyvää lupabyrokratiaa on onnistuttu keventämään menettämättä niiden tuomaa hallittavuutta. Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa eivätkä lupakäytännöt saa muodostua sen esteeksi. maria ohisalo.

        tervetuloa.rajat on auki.. 😆😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maahanmuuttoa voidaan lisätä nyt olis myös tarvetta.

        Maasta muuttoa voidaan lisätä sille on tarvetta nyt myös maahanmuutolle on tarvetta Egyptissä arabimaissa arabian merellä punaisella merellä kuollut meri odottaa myös maahanmuuttoa siellä on tarvetta .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tarvitaan 500.0000 ulkomaalaista Suomeen.

        Mutta 1-2 miljoonaa tarvitaan Egyptiin .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on ollut vuosikausia kestämätön tilanne. Ei voi olla niin, että tänne töihin päästäkseen on roikuttava kuukausia kestävässä lupaprosessissa. Tämän hallituksen tavoitteena on, että käsittely kestäisi korkeintaan muutamia viikkoja.

        Prosessin lyhentäminen ei ole ainoastaan kiinni siitä, että turvaamme lupaviranomaisille riittävät resurssit. Kyse on keskeisesti myös siitä, että ajattelemme koko työperäisen maahanmuuton prosessin uusiksi ja lisäämme käsittelyyn automatiikkaa.

        Työperäisen maahanmuuton voimakas edistäminen edellyttää, että puramme prosessista turhat vaiheet. Saatavuusharkintaa on joustavoitettava ja ennen pitkää siitä on luovuttava. Saatavuusharkinnasta luopuminen vähentäisi työvoiman saatavuusongelmia ja nopeuttaisi kokonaisprosessia.

        Paljon voidaan tehdä muuttamalla johtamis- ja toimintamalleja

        Järjestelmiä tulee muokata sellaisiksi, että ne automaattisesti ohjaavat käyttäjiä toimittamaan tietonsa mahdollisimman kattavasti heti prosessin alussa. Tätä uudistustyötä on Maahanmuuttovirastossa jo tehtykin.

        Myös viranomaisten välistä tiedonsaantia voidaan parantaa panostamalla digitalisaatioon. Viranomaisille on saatava riittävät oikeudet toistensa tietoihin, jotta tieto ei törmää organisaatiorajoihin.

        Tavoiteajassa käsiteltyjen hakemusten osuus hakemuksista on tärkeä onnistumisen mittari, josta työyhteisöjä tulisi myös palkita. Ihmisten työtä on suunnattava mekanistisesta käsittelystä monimutkaisten tilanteiden ratkaisemiseen, asiakaspalveluun ja toiminnan kehittämiseen, tehtäviin, joissa heidän erityisosaaminen tulee paremmin hyödynnetyksi.

        Automaattisen tiedonkulun kehittämisen lisäksi lupahallinnon hallittu keventäminen työnantajien roolia kasvattamalla on toimivimpia keinoja lyhentää käsittelyaikoja huomattavasti. Työnantajien roolia hakemusprosessissa on mahdollista kehittää usealla eri tavalla.

        Yksi maailmalla tunnettu tapa on rakentaa luotetuille työnantajille kevennetty lupakäytäntö. Luotetuille työnantajille voitaisiin taata tietty käsittelyaika, mikä kannustaisi yrityksiä ja loisi kilpailuetua asiansa moitteettomasti hoitaville yrityksille. Työnantajat voisivat myös hoitaa lupaprosessia työntekijän puolesta.

        Sisäministeriössä teettämieni selvitysten mukaan maailmalla on paljon hyviä käytäntöjä, joilla työperäiseen maahanmuuttoon liittyvää lupabyrokratiaa on onnistuttu keventämään menettämättä niiden tuomaa hallittavuutta. Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa eivätkä lupakäytännöt saa muodostua sen esteeksi. maria ohisalo.

        Suomi osaa sössiä ihan kaiken. Menevät myymään maansa ilmaiseksi vieraiden meiden kansalaisille, jotka tulevat tänne ja me maksamme kaiken. Sitten eivät saa edes maahanmuuttovirasto toimimaan, että yhden oleskeluluvan päätöstä saa selvääkin tapaus odottaa puoli vuotta. Missä on järki?

    • Ne ovat olleet jo vuositolkulla b luokan palveluita heille.

    • Anonyymi

      Tässä ovat ministerien jätti­velat ja suuret osake­salkut – usealla on yli 300 000 euroa lainaa

      IS selvitti pääministeri Sanna Marinin hallituksen ministerien sidonnaisuudet, velat ja osakeomistukset. Usealla ministerillä on yli 300 000 euroa lainaa, niin myös Anna-Maja Henrikssonilla, joka on hiljattain ostanut Helsingistä asunnon. Myös Maria Ohisalo otti vasta asuntolainan sijoitusasuntoonsa.

      Yli 300 000 euron lainoja on useammalla ministerillä. Näin isot yksityislainat ovat melko harvinaisia, sillä vain reilulla 60 000 asuntokunnalla on velkaa yli 300 000 euroa.

      Kaikki käyttää minkä jaksaa. vähät välittää maapallosta..

      • Anonyymi

        Asuntoon sijoittaminen on aika yleistä Suomessa ja ainakin muulloin kuin kesällä asunto on tarpeellinen.
        Ei 300 000 ole jättivelka. Helsingissä asunnot ovat kalliimpia kuin muualla Suomessa.

        Aika jänskää verhota persumainen kateus ilmastonmuutoksen estämisen tinkimättömänä vastustajana esiintymisenä.

        Sijoitusasuntoja ostelevat vihreät muuttivat mieltään ja poistivat pienten lasten vanhemmilta Helsinki-lisän lähes kokonaan.

        Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo hankki arvokkaan sijoitusasunnon samaan aikaan, kun hänen puolueensa päätti leikata lapsiperheiltä, kirjoittaa Iltalehden politiikan ja talouden toimittaja Marko-Oskari Lehtonen.

        Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kokoomuksen, vihreiden ja SDP:n johdolla poistaa niin sanotun Helsinki-lisän lähes kokonaan.

        Helsinki-lisää maksetaan tällä hetkellä lasta kotona hoitavalle äidille tai isälle aina siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Ensi vuoden kesäkuusta alkaen Helsinki-lisää maksetaan vain 1-vuotiaaksi saakka. Muutos on merkittävä.

        Helsinki-lisä on ollut monelle perheelle merkittävä apu asumiskustannuksiltaan korkeassa Helsingissä vanhempainrahan loppuessa yhdeksän kuukauden kohdalla.

        Kotihoidontuen päälle maksettava Helsinki-lisä on alle 1,5-vuotiaasta lapsesta 264 euroa ja 1,5–2-vuotiaasta lapsesta 218 euroa kuukaudessa.

        Helsinki-lisän leikkaaminen kirpaisee monessa perheessä.

        Helsinki-lisä on mahdollistanut monessa perheessä sen, ettei lasta tarvitse viedä hoitoon vielä 1-vuotiaana. Jatkossa yhä useampi perhe joutuu toimimaan näin eli viemään lapsensa hoitoon paljon aiemmin kuin olisi ehkä lapsen kannalta parasta.

        Pienikin lapsi sopeutuu kyllä, mutta oma sydämeni ainakin särkyy, kun näen hädin tuskin kävelemään oppineita taaperoita istumassa jäisellä päiväkodin pihalla.

        Helsinki-lisän leikkaamista kannattivat kokoomus, vihreät, SDP ja RKP, joista toiseksi mainittu ilmoitti vielä syyskuussa vastustavansa lapsiperheiltä leikkaamista.

        – Budjettia valmistellaan haastavista lähtökohdista, mutta vihreät ei kannata muutoksia Helsinki-lisään, vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Reetta Vanhanen totesi Helsingin Sanomille.

        Kaksi kuukautta myöhemmin vihreät näytti vihreää valoa Helsinki-lisän poistamiselle alle 2-vuotiaiden lasten vanhemmilta. Kyse on valinnasta: 12,6 miljoonaa euroa ei olisi ajanut isoa ja kaunista Helsinkiä perikatoon.

        Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Terhi Peltokorpi sanoi olevansa todella pettynyt ja surullinen.

        Miten Helsingin kaupunginvaltuustossa istuvan vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon hiljattain hankkima 279 000 euron sijoitusasunto ja Helsinki-lisän leikkaaminen liittyvät toisiinsa?

        Eivät periaatteessa mitenkään, mutta asiat ovat politiikassa – ja elämässä – usein sitä, miltä ne näyttävät. Nyt ne näyttävät siltä, että Ohisalo ostelee sijoitusasuntoja samaan aikaan, kun vihreät ovat mukana kurittamassa koronan kurittamia lapsiperheitä.

        Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo hankki hiljattain sijoitusasunnon.

        Helsingin kaupungin verkkosivuilla julkaistujen sidonnaisuusilmoitusten mukaan Ohisalo ei suinkaan ole ainoa vihreä, joka on ostanut sijoitusasunnon.

        Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) omistaa 67-neliöisen sijoitusasunnon Alppilassa, puolet 68-neliöisestä sijoitusasunnosta Vallilassa sekä viidesosan 140-neliöisestä sijoitusasunnosta Punavuoressa.

        Kaupunginvaltuutettu Jasmin Hamid (vihr) omistaa 26-neliöisen sijoitusasunnon Kalliossa ja vajaan viidesosan 76-neliöisestä sijoitusasunnosta Länsi-Pasilassa.

        Kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara (vihr) omistaa puolet 51-neliöisestä sijoitusasunnosta Vallilassa ja puolet 19-neliöisestä sijoitusasunnosta Katajanokalla.

        Varavaltuutettu Mikko Kiesiläinen (vihr) omistaa ilmoituksensa mukaan peräti neljä sijoitusasuntoa: kaksi yksiötä Sörnäisissä, yksiön Kampissa sekä kaksion Punavuoressa.

        Jonkun silmiin voi näyttää siltä, että hyvätuloiset poliitikot tekevät ”vaikeita päätöksiä, jotka koskevat meitä kaikkia”, kuten pääministeri Juha Sipilä (kesk) aikoinaan kuolemaa halveksuen totesi.

        Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS:in julkaiseman tutkimuksen mukaan vihreät voitti edelliset kuntavaalit vastustamalla Sipilän hallituksen koulutusleikkauksia.

        Seuraaviin kuntavaaleihin on aikaa neljä kuukautta. Aika näyttää, miten Helsinki-lisän leikkaaminen vaikuttaa vihreiden kannatukseen tulevissa kuntavaaleissa.

        Voihan se olla, etteivät vihreiden kannattajat tarvitse Helsinki-lisää.

        linkkiä joku ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        linkkiä joku ?

        tarviiko.? 😆😅#vihreät.

        vihreät välittää maapallosta. vihreä liike. nyt.

        Helsingin kunnallispolitiikka ei kuulu Porin palstalle.
        Eipä juuri Ohisalon ja hänen miehensä asuntokaupat tai muidenkaan helsinkiläisten poliitikkojen, kun ne ovat yleistä ja laillista toimintaa.

        Porin päiväkodeissa ei onneksi jätetä pikkulapsia heitteille, kuten sinun mukaasi Helsingin päiväkodit tekevät.

        Kun edustaja hoitaa hyvin oman taloutensa, niin hän on myös kyvykäs hoitamaan yhteisenkin talouden.
        Tässä yksi hyvä syy miksi kannattaa äänestää vihreitä.

        niin ja mitä tehdään porin ulkopuolella ei kuulu tänne. Suomen asiat ei kuulu Poriin, tehköön mitä tehköön.

        Voihan se olla, etteivät vihreiden kannattajat tarvitse Helsinki-lisää. vihreät maapallo.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin ja mitä tehdään porin ulkopuolella ei kuulu tänne. Suomen asiat ei kuulu Poriin, tehköön mitä tehköön.

        ei saa totuutta kertoa. vihreät laittaa vastaa. luulis että vihreät olis mukana.mutta ei..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asuntoon sijoittaminen on aika yleistä Suomessa ja ainakin muulloin kuin kesällä asunto on tarpeellinen.
        Ei 300 000 ole jättivelka. Helsingissä asunnot ovat kalliimpia kuin muualla Suomessa.

        Aika jänskää verhota persumainen kateus ilmastonmuutoksen estämisen tinkimättömänä vastustajana esiintymisenä.

        Pidän ajatuksesta, että joku antaa arvoa vihreiden ponnisteluille Arabian viimeaikaisen julkisuustyön puolesta. Arabianranta on tosin saanut liian paljon negatiivista julkisuutta tänä vuonna.
        Vihreät arvot ovat aina olleet oven takana vaikeasti tavoiteltavissa, toisin kuin nyt. Nyt ne tuppaavat jo suuhun.
        Vihreillä arvoilla ratsastetaan suurilla laukkaradoilla, ikävä kyllä usein b-luokan näyttelijöitä käyttäen.
        Hämmästyttävästi Arabian vanha astiasto on tunnetumpi ja arvostetumpi Suomessa kuin itse suuri mustaa lattiarasvaa tuottava Obegin jäsenvaltio itse.
        Vain vanhojen tavaroiden marketissa osataan arvostaa Arabialaisia vanhoja astioita, mutta se näkyy hinnoissa. Turuilla ja toreilla on mahdollisuus löytää edullisemmin kun viitsii etsiä ja blogata.
        Laatupoltettu germany savi vai vihreärenkainen, joita on vielä. Annan arvon myös laatupoltetuille kkk tuotteille joita ei ole leimattu.
        Samalla voisi valaista että kaksi koota ei ole klu klunks klunksin merkki. Se on Kermansaven merkki pylväs. Laatua.
        Sopeutukaamme siihen ja sisäistäkäämme asiaan kuuluvat kliseet ja korulauseet, kokonaiset sukupolvet ovat kaatuneet turhaan, mitäpä sitä peittelemään. He erehtyivät askelmerkeistä.
        Pikkujoulu pikkumyy ja pikkumustat, siinä kolme kovaa joululahjaa.
        Etsin laatuesineitä turuilta ja toreilta, löysin ne mäkin joten löydät säkin. Aaaaapuva.
        Vihreät arvot punaiset posket.

        Jaapajuu. Ei oikein auennut.

        Vihreät arvot ovat kannatettavia.
        Minulle on aivan sama löydänko säkin kun en ole joulupukki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        linkkiä joku ?

        Asuimme joskus Helsingissä. Tai melkein. Isä asui. Punavuoressa.
        Itse killittelin silloin vielä kasseissa suurin odotuksin, että koska Isä heittää pihalle.
        Meilläkin oli kaksi asuntoa, toinen oli sijoitusasunto, johon haettiin asukkaita silloin kun oli huutava tarve rahasta. Tai Isäni haki. Toinen oli Kalliossa, ihastuttava iso yksiö, neliöitä kuin kaksioissa, siis enemmän kuin 30m2.
        Siihen aikaan oli Helsinki vielä arvossaan, tunnearvoa ja silmäniloa.
        Nyt on kuoppia ja tietöitä, muualta tulleita ja meteliä.
        Sitä kaipaa ja arvostaa suunnattomasti rauhaa ja leppoisaa elämää. Korituolissa villasukat rahilla sähköisen keinotakan työntäessä parin kilowatin voimalla kuumaa puhallusta kamariin.
        Kelpaa siinä punahilkkaa odotella.
        Leende guldbrona ögon lauloi Vikingarnakin kai joskus 90 luvulla

    • Anonyymi

      Nykyinen hallitus panostaa maahanmuuttajiin. Suomalaisten hätä ei sitä kiinnosta!

      • Anonyymi

        Hallitus panostaa tyollisyyden parantumiseen ja siihen tietysti kuuluu myös maahanmuuttajien työllisyyden lisääminen.
        Kotouttamiseen kannattaa myös panostaa. Se ei kuitenkaan ole este suomalaisten hädänalaisten auttamiseen.
        Edellisen hallituksen kovat leikkaukset ja veronalennukset hyvätuloisille aiheuttivat paljon lapsiköyhyyttä ja monille hätää toimeentulosta.
        Nykyinen hallitus ehti ennen koronaa jo helpottaa vaikeimmassa asemassa olleiden tilannetta.

        Mihin perustuu väitteesi ettei suomalaisten hätä kiinnosta.. Persuilijat ovat kovia syyttelemään, vaikkei se perustu ollenkaan todellisuuteen.

    • Anonyymi

      Mitä maksaa bensa Äkäslombolossa ja kantsiiko hakea keppanat Jounin kaupasta ?

      • Anonyymi

        Kantsii kysyä Äkäslompolon huoltoasemilta ja Jounilta.
        Kui täält kyselet.
        Olla Porvoos vai missä v-tun Poris

    • Anonyymi

      Sijoitusasuntoja ostelevat vihreät muuttivat mieltään ja poistivat pienten lasten vanhemmilta Helsinki-lisän lähes kokonaan.

      Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo hankki arvokkaan sijoitusasunnon samaan aikaan, kun hänen puolueensa päätti leikata lapsiperheiltä, kirjoittaa Iltalehden politiikan ja talouden toimittaja Marko-Oskari Lehtonen.

      Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kokoomuksen, vihreiden ja SDP:n johdolla poistaa niin sanotun Helsinki-lisän lähes kokonaan.

      Helsinki-lisää maksetaan tällä hetkellä lasta kotona hoitavalle äidille tai isälle aina siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Ensi vuoden kesäkuusta alkaen Helsinki-lisää maksetaan vain 1-vuotiaaksi saakka. Muutos on merkittävä.

      Helsinki-lisä on ollut monelle perheelle merkittävä apu asumiskustannuksiltaan korkeassa Helsingissä vanhempainrahan loppuessa yhdeksän kuukauden kohdalla.

      Kotihoidontuen päälle maksettava Helsinki-lisä on alle 1,5-vuotiaasta lapsesta 264 euroa ja 1,5–2-vuotiaasta lapsesta 218 euroa kuukaudessa.

      Helsinki-lisän leikkaaminen kirpaisee monessa perheessä.

      Helsinki-lisä on mahdollistanut monessa perheessä sen, ettei lasta tarvitse viedä hoitoon vielä 1-vuotiaana. Jatkossa yhä useampi perhe joutuu toimimaan näin eli viemään lapsensa hoitoon paljon aiemmin kuin olisi ehkä lapsen kannalta parasta.

      Pienikin lapsi sopeutuu kyllä, mutta oma sydämeni ainakin särkyy, kun näen hädin tuskin kävelemään oppineita taaperoita istumassa jäisellä päiväkodin pihalla.

      Helsinki-lisän leikkaamista kannattivat kokoomus, vihreät, SDP ja RKP, joista toiseksi mainittu ilmoitti vielä syyskuussa vastustavansa lapsiperheiltä leikkaamista.

      – Budjettia valmistellaan haastavista lähtökohdista, mutta vihreät ei kannata muutoksia Helsinki-lisään, vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Reetta Vanhanen totesi Helsingin Sanomille.

      Kaksi kuukautta myöhemmin vihreät näytti vihreää valoa Helsinki-lisän poistamiselle alle 2-vuotiaiden lasten vanhemmilta. Kyse on valinnasta: 12,6 miljoonaa euroa ei olisi ajanut isoa ja kaunista Helsinkiä perikatoon.

      Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Terhi Peltokorpi sanoi olevansa todella pettynyt ja surullinen.

      Miten Helsingin kaupunginvaltuustossa istuvan vihreiden puheenjohtajan Maria Ohisalon hiljattain hankkima 279 000 euron sijoitusasunto ja Helsinki-lisän leikkaaminen liittyvät toisiinsa?

      Eivät periaatteessa mitenkään, mutta asiat ovat politiikassa – ja elämässä – usein sitä, miltä ne näyttävät. Nyt ne näyttävät siltä, että Ohisalo ostelee sijoitusasuntoja samaan aikaan, kun vihreät ovat mukana kurittamassa koronan kurittamia lapsiperheitä.

      Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo hankki hiljattain sijoitusasunnon.

      Helsingin kaupungin verkkosivuilla julkaistujen sidonnaisuusilmoitusten mukaan Ohisalo ei suinkaan ole ainoa vihreä, joka on ostanut sijoitusasunnon.

      Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) omistaa 67-neliöisen sijoitusasunnon Alppilassa, puolet 68-neliöisestä sijoitusasunnosta Vallilassa sekä viidesosan 140-neliöisestä sijoitusasunnosta Punavuoressa.

      Kaupunginvaltuutettu Jasmin Hamid (vihr) omistaa 26-neliöisen sijoitusasunnon Kalliossa ja vajaan viidesosan 76-neliöisestä sijoitusasunnosta Länsi-Pasilassa.

      Kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara (vihr) omistaa puolet 51-neliöisestä sijoitusasunnosta Vallilassa ja puolet 19-neliöisestä sijoitusasunnosta Katajanokalla.

      Varavaltuutettu Mikko Kiesiläinen (vihr) omistaa ilmoituksensa mukaan peräti neljä sijoitusasuntoa: kaksi yksiötä Sörnäisissä, yksiön Kampissa sekä kaksion Punavuoressa.

      Jonkun silmiin voi näyttää siltä, että hyvätuloiset poliitikot tekevät ”vaikeita päätöksiä, jotka koskevat meitä kaikkia”, kuten pääministeri Juha Sipilä (kesk) aikoinaan kuolemaa halveksuen totesi.

      Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS:in julkaiseman tutkimuksen mukaan vihreät voitti edelliset kuntavaalit vastustamalla Sipilän hallituksen koulutusleikkauksia.

      Seuraaviin kuntavaaleihin on aikaa neljä kuukautta. Aika näyttää, miten Helsinki-lisän leikkaaminen vaikuttaa vihreiden kannatukseen tulevissa kuntavaaleissa.

      Voihan se olla, etteivät vihreiden kannattajat tarvitse Helsinki-lisää. vihreät maapallo.? vielä mitä

      • Anonyymi

        Kertaus on opintojen äiti, mutta Helsigin kunnallispolitiikka ei jankkaamallakaan muutu Pori-palstan asiaksi.
        Voihan olla tietysti, kaikki porilaiset pitävät tärkeänä helsikiläisten vihreiden kannattajien Helsinki-lisän tarvetta ja minä olen poikkeus.

        sinua ei kiinnosta mikään mikä tapahtuu Porin ulkopuolella. koska jos kiinnostaisi niin siitä tulidi vaan lisää puhetta. linkkupoikakin asuu Porin ulkopuolella.😆😅

        Olisi sen pitänyt arvata.
        Ei kai edes Porissa asu yhtä pösiloitä kuin sinä linkkipoika.
        Katsotaaan poistatatko viestin uudestaan.

    • Anonyymi

      Olisi mukavaa nähdä hallituksesta bikinikuvia

      • Anonyymi

        Ei olisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olisi.

        Olisha se vänkää nähdä Timo Harakka bikineissä. Miksei Lepän Jarikin.

    • Anonyymi

      Mä haluaisin nähdä ne alasti ja olenkin nähnyt. Kerran tulin saunasta ilman rihman kiertämää ja katoin hallituksen tiedotustilaisuutta telkusta. Olin ihan alasti.

      T. TisuliPasi

    • Anonyymi

      Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS:in julkaiseman tutkimuksen mukaan vihreät voitti edelliset kuntavaalit vastustamalla Sipilän hallituksen koulutusleikkauksia.

      Seuraaviin kuntavaaleihin on aikaa neljä kuukautta. Aika näyttää, miten Helsinki-lisän leikkaaminen vaikuttaa vihreiden kannatukseen tulevissa kuntavaaleissa.

      • Anonyymi

        Vihreiden Ohisalo ei vastannut kysymykseen roolistaan vihreiden Haavisto-viestinnässä: ”En osallistu tähän keskusteluun sen enempää kannattaa aina pitää turpa kiinni. niin ei tule sanottua mitään mikä olisi totta..

        Mikset tee kuten neuvot.
        Ettei sinun tulisi kirjoitettua mitään mikä on totta.

      • Anonyymi

        Kaikki porilaiset miettivät jännittäen vaikuttaako Helsinki-lisän leikkaaminen vihreiden kannatukseen Helsingin kunnallisvaaleissa.

        Tulleekohan edes uni.

        olisi.? tarkoittaa mitä.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreiden Ohisalo ei vastannut kysymykseen roolistaan vihreiden Haavisto-viestinnässä: ”En osallistu tähän keskusteluun sen enempää kannattaa aina pitää turpa kiinni. niin ei tule sanottua mitään mikä olisi totta..

        ei kannata noilla veloilla puhua yhtään mitää. pitää vaan naamansa kiinni..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki porilaiset miettivät jännittäen vaikuttaako Helsinki-lisän leikkaaminen vihreiden kannatukseen Helsingin kunnallisvaaleissa.

        Tulleekohan edes uni.

        aktiivimalli kaksi on tulossa. kiitos vasemmisto ja vihreät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aktiivimalli kaksi on tulossa. kiitos vasemmisto ja vihreät.

        Tosiaan hyvä ja välttämätön uudistus tulossa. Se on paljon inhimillisempi kuin edellisen hallituksen aktiivimalli, joka käytännössä oli työttömyysturvan epäoikeudenmukainen leikkaus.

        Vihervasemmiston aktiivimalli ei kuitenkaan salli lusmuilua, mutta ei myöskään anna sanktioita kaavamaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olisi.? tarkoittaa mitä.?

        Olisi tarkoittaa:
        1) Konditionaalin preesensin yksikön 3. persoonan taivutusmuoto verbistä olla.
        2) Aktiivin konditionaalin preesensin konnegaatiomuoto verbistä olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiaan hyvä ja välttämätön uudistus tulossa. Se on paljon inhimillisempi kuin edellisen hallituksen aktiivimalli, joka käytännössä oli työttömyysturvan epäoikeudenmukainen leikkaus.

        Vihervasemmiston aktiivimalli ei kuitenkaan salli lusmuilua, mutta ei myöskään anna sanktioita kaavamaisesti.

        "Aktiivimalli 2 nousi kuolleista", sanoo työttömien etujärjestö – miksi Sipilän hallituksen inhokki kelpasi vasemmistolle nyt?

        Vasemmistovetoinen hallitus hyväksyi nyt työllisyysmallin, joka porvarihallituksessa kaatui sen vastustukseen.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aktiivimalli 2 nousi kuolleista", sanoo työttömien etujärjestö – miksi Sipilän hallituksen inhokki kelpasi vasemmistolle nyt?

        Vasemmistovetoinen hallitus hyväksyi nyt työllisyysmallin, joka porvarihallituksessa kaatui sen vastustukseen.?

        köyhiä on mukava kyykyttää. vihervasemmisto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aktiivimalli 2 nousi kuolleista", sanoo työttömien etujärjestö – miksi Sipilän hallituksen inhokki kelpasi vasemmistolle nyt?

        Vasemmistovetoinen hallitus hyväksyi nyt työllisyysmallin, joka porvarihallituksessa kaatui sen vastustukseen.?

        Nykyhallituksen aktiivimalli ei kaavamaisesti työttömyyskorvausta leikkaava malli. Monilla paikkakunnilla ehtoja oli mahdoton noudattaa.

        Lisäksi TE-keskusten neuvonnan resursseja lisätään.

        Malli on hyödyksi kaikille, jotka haluavat löytää työtä.

        Lusmuilijoille tulee aikaa myöten sanktioita mikä on oikein, vaikka tässä mallissa alkuun pääseekin pelkällä huomautuksella.

        Tämä huomattavasti parempi ja inhimillisempi malli sopii kaikille toisin kuin edellinen malli, kuten kirjoititkin

        Taas hallitukselle kiitosta lisää..

        miksi Sipilän hallituksen inhokki kelpasi vasemmistolle nyt?

        Sipilän inhokkimalli, jota kokkarit ja persutkin kannattivat ei kelvannut vasemmistolle.

        Netistä löytyy helposti tietoja molemmista aktiivimalleista linkkipoika.
        Lue sieltä ettei tarvitse valheita levitellä.

        sinä voisit hyvin laittaa siten tänne linkin että kaikki vois lukea samalla.?

        Voi sen lukea helposti samalla ilman linkkiäkin käyttämällä toista välilehteä.

        Pyydä äiteetäsi neuvomaan.

        joten miksi sinä et laita sitä tänne. eikö semmosta ole vai mikä mättää.?? puhut paskaa.

        Jos olet kiinnostunut asiasta niin voit käyttää sisällön etsimisen muutaman sekunnin.

        Jos et osaa hakea netistä tietoja, niin kursseja järjestetään, jossa se opetetaan.

        Ilmankos levittelet valheitasi, kunnet osaa hakea oikeaa tietoa asioista.
        Iltalehtien hallituksen vastaiset toimittajatkin kirjoittavat usein niin sanottua valikoivaa totuutta.

        etkö sinä voi laittaa. kun olet nähnyt jo sivustot.,?

        Kuten huomasit aktivointimalleissa on suuri ero.
        Kannattaa lukea puolueettomat faktat ennenkuin rupeaa kirjoittelemaan puuta heinää.

    • Anonyymi

      Kauhun tasapaino piti hallituksen koossa - Haavisto sai luottamuksen äänin 101- 68
      Seuraa suoraa lähetystä alkaen kello 10. Eduskunta äänestää ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) asemasta.
      Eduskunta antoi ulkoministeri Pekka Haavistolle luottamuksen äänin 101-68.

      Tyhjää äänesti nolla kansanedustajaa, mutta peräti 30 kansanedustajaa jäi pois äänestyksestä. aika paljon jäi pois.

      • Anonyymi

        Haavisto sai suuremman kannatuksen kuin olisi odottanut.
        Toivottavasti vuoden tikusta asiaa tehty öyhötys lssntuu pikkuhiljaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haavisto sai suuremman kannatuksen kuin olisi odottanut.
        Toivottavasti vuoden tikusta asiaa tehty öyhötys lssntuu pikkuhiljaa.

        samaa mieltä. Suomi otti vaan 15 toista lasta. vihreät ei halua lisää..

        Mukana tuli myös äidit! Tämä on monen mielestä väärin! Ensin lähdetään terroristien mukaan ja tullaan takaisin valtion avulla ilman seuraamuksia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haavisto sai suuremman kannatuksen kuin olisi odottanut.
        Toivottavasti vuoden tikusta asiaa tehty öyhötys lssntuu pikkuhiljaa.

        Keskustan Hoskonen äänesti Haavistoa vastaan – keskustalta tiukka nootti: ”Poliittisen vastuun kantavat vihreät” heti tulee sanomista jos äänestää väärin tai hallituksen vastaisesti. kertoo jo jotain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mukana tuli myös äidit! Tämä on monen mielestä väärin! Ensin lähdetään terroristien mukaan ja tullaan takaisin valtion avulla ilman seuraamuksia!

        Kolme suomalaista äitiä tuli mukana. Edellinen Sipilän oikeistohallitus Perussuomalaisten ja Kokoomuksen kera otti yli 32 000 tulijaa ilman mitään kontrollia.

        Mistä tiedät ettei tullut seurauksia? Luulen vahvasti, että näiden kolmen äidin syyni oli hyvinkin tarkkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustan Hoskonen äänesti Haavistoa vastaan – keskustalta tiukka nootti: ”Poliittisen vastuun kantavat vihreät” heti tulee sanomista jos äänestää väärin tai hallituksen vastaisesti. kertoo jo jotain.

        TÄH!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TÄH!

        linkkiä et löytynyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TÄH!

        linkkiä.,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        linkkiä et löytynyt?

        Olet varmaan lukenut ja todennut aktiivimallit aivan erilaisiksi.
        Olisit ottanit heti asian oikean laidan selville ettei sinun olisi tullut kirjoiteltua hölynpölyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet varmaan lukenut ja todennut aktiivimallit aivan erilaisiksi.
        Olisit ottanit heti asian oikean laidan selville ettei sinun olisi tullut kirjoiteltua hölynpölyä.

        mutta et linkkiä laittanut.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta et linkkiä laittanut.?

        Mitäs luult. Laitoinko.

        Pääasia, että luit adellisen ja nykyisen hallituksen aktiivimallin suuret erot.

    • Anonyymi

      Ulkopolitiikan käytännön toiminnassa ja ulkoministeriön johtamisessa ulkoministerin rooli on mitä keskeisin. Siipeensä saanut, heikko ulkoministeri on rasite myös tasavallan presidentin ulkopoliittiselle johtamiselle – vaikka presidentti Sauli Niinistö ei tätä itse viestisikään. Valtioneuvoston ja pääministeri Sanna Marinin (sd) pitäisi tämä itse tajuta ja toimia sen mukaan, jos ulkoministeri Haavisto ja vihreät eivät sitä ymmärrä.

      Haaviston jatkaminen ulkoministerinä vaikeuttaa Suomen ulkopolitiikkaa ja on epäkorrektia presidenttiä kohtaan.

      • Anonyymi

        Eduskunnan luottamuslauseäänestys oli esityksenä heikko farssi. Keskustalaiset pakotettiin ryhmäpäätöksellä äänestämään Haaviston luottamuksen puolesta. samoin persutkin pakotettiin ryhmäpäätöksellä äänestämään pakolaisista.

        Vihreät rikkoo räikeästi kaikkia perussääntöjä.

        Kuntavaalit ovat ovella ja kuvittelisi, että tuon tason puolueella olisi parhaat mahdolliset viestinnän ammattilaiset takanaan kertomassa, miten julkisuuden kanssa kannattaa vaikeassa tilanteessa toimia.

        Mutta ei. Vihreät tekee peräperää kaikki mahdolliset ja mahdottomat viestintämokat.

        Hämmentävintä tässä on se, että kaikki kolme puolueen varapuheenjohtajaa istuvat viestintätoimistoissa.

        Ulkoministeri Haaviston touhu perustuslakivaliokunnan mietinnön jälkeen on ollut häkellyttävän ylimielistä.

        Ylen politiikan toimittaja Sannikka nosti aiheen esille Twitterissä:

        “Luin vasta Haaviston blogin ja olen suoraan sanottuna aika järkyttynyt. Ulkoministeri Haavisto, olet juuri saanut moitteet perustuslakivaliokunnalta, mutta et kommentoi niitä mitenkään. Miksi? Sen sijaan lainaat blogissasi vain kannaltasi myönteisiä asiantuntija-arvioita. Näyttää siltä, että poimit rusinat pullasta.”

        Perustuslakivaliokunnan kanta Haaviston toiminnasta oli yksiselitteinen: valiokunta totesi, että ulkoministeri toimi hallintolain ja ulkoasiainhallintolain vastaisesti ja antoi ulkoministerille moitteet. Tämän tosiasian Haavisto sivuutti blogissaan täysin.

        Sitä vastoin vihreät levitteli sosiaalisessa mediassa Haaviston blogista peräisin olevaa väitettä, jossa todettiin valiokunnan kuulemiin asiantuntijoihin vedoten, ettei “mitään väärää tai lainvastaista ole tapahtunut. Toiminta lasten auttamiseksi on ollut asianmukaista.”

        Lopulta kohun jälkeen vihreät päätyi poistamaan Instagram-tarinan. Mutta karua on, että puolue käyttää lapsia kilpenään ja levittelee viestiä, joka antaa ymmärtää, että perustuslakivaliokunnan enemmistön kannalla ei olisi merkitystä.

        Nyt kansan oikeustajua on loukattu, ja näyttää siltä, että Haavisto tarraa valtaan krampinomaisesti – koko hallitus on sekaisin ja vihreiden sädekehä tahrautunut.

        Vähintä mitä ulkoministeri voisi tässä tilanteessa tehdä on pyytää anteeksi toimintaansa. Vilpitön anteeksipyyntö ilman muuta rauhoittaisi tilannetta, mutta sen sijaan Haavisto pakoilee, väistelee ja yrittää tehdä mustasta valkoista.

        Hän vastaa syytöksiin, joita ei esitetty ja jättää vastaamatta siihen ainoaan, joka esitettiin.

        Myös puoluejohto ja perustuslakivaliokunnan vihreät väistelevät. Kun perustuslakivaliokunta julkaisi mietintönsä viime viikon keskiviikkona muut vihreät edustajat luikkivat hiljaa pensaisiin piiloon.

        Haaviston asiaa on vatvottu jo yli vuosi.
        Alkuaikojen selvityksen jälkeen ainoaksi syytökseksi jäi aikomus siirtää toimeksiannosta kieltäytyneen virkamies Tuominen toisiin tehtäviin.
        Hän oli jo aiemmin ilmaissut halunsa siirtyä Bulgarian suurlähetystöön. Sinne hänet oltaisiin siirrettykin, mutta hän kieltäytyi lopulta siitäkin.

        Suomalaiset lapset oli kuitenkin saatava pois mahdollisimman nopeasti pois leiriltä, niin siihen tehtävään valittiin virkamies, joka ei kieltäytynyt tehtävästä,

        Tämä Tuominen oli vieläpä kehdannut loihe lausumaan, että mikäs hätä lapsilla siellä leirissä on, vaikka leiri oli turvaton ja sairaudet uhkasivat ja Turkilla oli aikomus hyökätä rajan yli.

        Haavisto ansaitsisi paremminkin kiitosta kuin poliittista loanheittoa ja maalittamista.
        Vihreiden tiedotus oli kai epäonnistunutta, mutta ylivoimasesti tärkein tehtävä eli lasten pääseminen kotiin tuli tehtyä onnistuneesti.
        Voisi sanoa,että asialliset hommat hoidettiin, mutta muuten oltiin kuin ellun kanat.

        Jos lapset olisi jätetty leiriin ja heistä jotkut olisivat kuolleet tai siepattu, niin samanlainen älämölö (tosin se olisi ollut aiheellistakin) olisi syntynyt siitä miksei lapsia pelastettu.

        onneksi et ole päättävissä elimissä. noin sekasin olet. sinua paljon viksummat ihmiset päättävät asioista.

        Onneksi sinäkään linkkipoika et ole päättämä

        Mikään ei vähennä Haaviston ja virkamiehen hyvän ja onnistuneen teon arvoa.

        mutta linkitän viisaasti. 😅😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi sinäkään linkkipoika et ole päättämä

        Mikään ei vähennä Haaviston ja virkamiehen hyvän ja onnistuneen teon arvoa.

        Ylen politiikan toimittaja Sannikka nosti aiheen esille Twitterissä:

        “Luin vasta Haaviston blogin ja olen suoraan sanottuna aika järkyttynyt"

        on minua ja sinua viisaampi ihminen uskon ennemmin häntä kuin sinua. ja suurin osa suomalaisista uskoo myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylen politiikan toimittaja Sannikka nosti aiheen esille Twitterissä:

        “Luin vasta Haaviston blogin ja olen suoraan sanottuna aika järkyttynyt"

        on minua ja sinua viisaampi ihminen uskon ennemmin häntä kuin sinua. ja suurin osa suomalaisista uskoo myös.

        Tarkoitatko sitä Sannikkaa, joka perjanraina on tv:ssä silmät seisoen päässä.

        Sinua viisaampi varmaan on, mutta ei minua.
        Kaada itsellesi vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko sitä Sannikkaa, joka perjanraina on tv:ssä silmät seisoen päässä.

        Sinua viisaampi varmaan on, mutta ei minua.
        Kaada itsellesi vaan.

        se kumminki tekee työkseen politiikan toimittaja. ja sinä ole Porin24 kirjoittaja. joka kukaan ei ole kiinnostunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se kumminki tekee työkseen politiikan toimittaja. ja sinä ole Porin24 kirjoittaja. joka kukaan ei ole kiinnostunut.

        oletko eläkeläinen.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oletko eläkeläinen.?

        ja nainen.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja nainen.?

        Linkkipoika on kirjoituksista päätellen varhaisteinipoika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linkkipoika on kirjoituksista päätellen varhaisteinipoika.

        jos haluat tietää olen 43 vuotias. mies. sitähän sää kysyit.? 😆😅 jos olet kattonut putousta.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se kumminki tekee työkseen politiikan toimittaja. ja sinä ole Porin24 kirjoittaja. joka kukaan ei ole kiinnostunut.

        Ei toimittaja olo tee viisaampaa.

        Nyt toissapäivänä Suomen koululaitokselle tuli itsenäisyytemme ajan kolmanneksi suurin lakimuutos.

        Onko poliittiset toimittajat kommentoineet asiaa tai edes kirjoittaneet siitä,
        Haaviston maalittaminen on ollut paljon tärkeämpää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei toimittaja olo tee viisaampaa.

        Nyt toissapäivänä Suomen koululaitokselle tuli itsenäisyytemme ajan kolmanneksi suurin lakimuutos.

        Onko poliittiset toimittajat kommentoineet asiaa tai edes kirjoittaneet siitä,
        Haaviston maalittaminen on ollut paljon tärkeämpää.

        aihe on tärkeämpi. et taida arvata kuinka vakava asia on vihreiden teko. siksi siitä kaikki puhuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aihe on tärkeämpi. et taida arvata kuinka vakava asia on vihreiden teko. siksi siitä kaikki puhuu.

        Aihe on varmaan poliittisesti tärkein persuille ja kokoomukselle edelleen vaikka se on jo loppuunkäsitelty.
        Suomelle ja suomalaisille tärkeitä asioita ovat muunmuassa se, että koronan ja talouden hoito on jatkosssakin yhtä onnistunutta kuin tähän asti.
        Sote-uudistuksen saattaminen maaliin taitaa olla se tärkein asia.

        sinä taas ajattelet yksinkertaisesti. kaikki puhuvat vihreiden jatkuvista virheistä. mutta sinua se ei haittaa. onneksi ole ainoa täällä.

        politiikan asiantuntijat sanovat.

        heikko ulkoministeri on rasite myös tasavallan presidentin ulkopoliittiselle johtamiselle – vaikka presidentti Sauli Niinistö ei tätä itse viestisikään. Valtioneuvoston ja pääministeri Sanna Marinin (sd) pitäisi tämä itse tajuta ja toimia sen mukaan, jos ulkoministeri Haavisto ja vihreät eivät sitä ymmärrä.

        Heikko ulkoministeri voisi olla rasite Saulille, mutta hän pärjäisi vaikka olisikin.

        Meillä on hyvin työnsä hoitanut ulkoministeri ja yhteistyössä presidentin kanssa ei ole mitään kitkaa.
        Tuskin Niinistö pahastuu, vaikka virkamies ainakin yritettiin panna ruotuun.

        Ei tämä iltalehden toimittaja, joka on yrittänyt koko ajan kaataa hallitusta ole yhtä kuin politiikan asiantuntijat.
        Asiantuntija on puolueeton eikä aja vain työnantajansa agendaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinä taas ajattelet yksinkertaisesti. kaikki puhuvat vihreiden jatkuvista virheistä. mutta sinua se ei haittaa. onneksi ole ainoa täällä.

        Eivät kaikki puhu niistä.
        Ainoastaan perskokkareet, joille yhteiskunnan asioiden hoito on toissijaista öyhöttävät yli vuoden vanhaa asiaa. Kaiken lisäksi juttu on vihdoin saatu päätökseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikko ulkoministeri voisi olla rasite Saulille, mutta hän pärjäisi vaikka olisikin.

        Meillä on hyvin työnsä hoitanut ulkoministeri ja yhteistyössä presidentin kanssa ei ole mitään kitkaa.
        Tuskin Niinistö pahastuu, vaikka virkamies ainakin yritettiin panna ruotuun.

        Ei tämä iltalehden toimittaja, joka on yrittänyt koko ajan kaataa hallitusta ole yhtä kuin politiikan asiantuntijat.
        Asiantuntija on puolueeton eikä aja vain työnantajansa agendaa.

        ja sitä ei ymmärrä itse pääministeri Sanna Marinin (sd) pitäisi tämä itse tajuta ja toimia sen mukaan, jos ulkoministeri Haavisto ja vihreät eivät sitä ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät kaikki puhu niistä.
        Ainoastaan perskokkareet, joille yhteiskunnan asioiden hoito on toissijaista öyhöttävät yli vuoden vanhaa asiaa. Kaiken lisäksi juttu on vihdoin saatu päätökseen.

        sulle ei sitten kerro politiikan asiantuntijan mielipide.?

        Keskustalaiset pakotettiin ryhmäpäätöksellä äänestämään Haaviston luottamuksen puolesta. samoin persutkin pakotettiin ryhmäpäätöksellä äänestämään pakolaisista.

        sitä menettää jotain ja saa jotain. Keskusta on pitkään esittänyt eläkeputken poistoa, mikä on taas ollut hankala asia hallituskumppani vasemmistoliitolle.

        Torstaisessa hallituksen tiedotustilaisuudessa keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko olikin avoimen tyytyväinen työllisyystoimista, jotka hänen mukaansa auttavat ikärasismin kitkemiseen suomalaisilta työmarkkinoilta.

        Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo muistutti hallituksen itselleen asettamista tavoitteista.

        vasemmisto ei halua kitkeä ikärasismia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät kaikki puhu niistä.
        Ainoastaan perskokkareet, joille yhteiskunnan asioiden hoito on toissijaista öyhöttävät yli vuoden vanhaa asiaa. Kaiken lisäksi juttu on vihdoin saatu päätökseen.

        Ulkoministeri Haavistoon (vihr) liittyvä kohu on herättänyt voimakasta keskustelua keskustan kenttävässä, kirjoittaa keskustan puoluelehti Suomenmaa, joka teki soittokierroksen keskustapiirien toiminnanjohtajille.

        Keskusta äänesti tiistaina Hoskosta lukuun ottamatta pitkin hampain Haaviston luottamuksen puolesta eduskunnan luottamusäänestyksessä.

        Lapin keskustapiirin toiminnanjohtaja Kontiola kertoo lehdelle, että tapauksesta on tullut palautetta poikkeuksellisen paljon ja puolueesta on Lapin piirissä eronnut muutama ihminen.

        kyllä se on keskusta kun keskustelee asiasta. ja pitää jutun julkisuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haaviston asiaa on vatvottu jo yli vuosi.
        Alkuaikojen selvityksen jälkeen ainoaksi syytökseksi jäi aikomus siirtää toimeksiannosta kieltäytyneen virkamies Tuominen toisiin tehtäviin.
        Hän oli jo aiemmin ilmaissut halunsa siirtyä Bulgarian suurlähetystöön. Sinne hänet oltaisiin siirrettykin, mutta hän kieltäytyi lopulta siitäkin.

        Suomalaiset lapset oli kuitenkin saatava pois mahdollisimman nopeasti pois leiriltä, niin siihen tehtävään valittiin virkamies, joka ei kieltäytynyt tehtävästä,

        Tämä Tuominen oli vieläpä kehdannut loihe lausumaan, että mikäs hätä lapsilla siellä leirissä on, vaikka leiri oli turvaton ja sairaudet uhkasivat ja Turkilla oli aikomus hyökätä rajan yli.

        Haavisto ansaitsisi paremminkin kiitosta kuin poliittista loanheittoa ja maalittamista.
        Vihreiden tiedotus oli kai epäonnistunutta, mutta ylivoimasesti tärkein tehtävä eli lasten pääseminen kotiin tuli tehtyä onnistuneesti.
        Voisi sanoa,että asialliset hommat hoidettiin, mutta muuten oltiin kuin ellun kanat.

        Jos lapset olisi jätetty leiriin ja heistä jotkut olisivat kuolleet tai siepattu, niin samanlainen älämölö (tosin se olisi ollut aiheellistakin) olisi syntynyt siitä miksei lapsia pelastettu.

        ei niitä kaikkia ollut tuotu..

        Al-Holin leiriltä tuotu kaksi aikuista ja kuusi lasta Suomeen sunnuntaiaamuna.

    • Anonyymi

      Pääministeri Sanna Marin (sd) ei vastannut kysymykseen siitä, rikkoiko Haavisto lakia.

      Marin totesi, että Haavisto on ottanut perustuslakivaliokunnan moitteet erittäin vakavasti ja nöyrästi vastaan.
      Sanna väistelee minkä kerkee.

      • Anonyymi

        Suomessa ratkaistaan oikeusistuimissa onko joku rikkonut lakia vai ei.
        Persut ilmeisesti luulevat,että heillä tai muilla poliitikoilla on langettaa rikostuomioita.
        Järki hoi - älä älyä jatä.

        Lisäys: on OIKEUS langettaa rikostuomioita.

    • Anonyymi

      Lakkaus asialla? No? X-sukupolvi? Milleniaaliset? Jotain kaunista? Vaikka itsenäisyydestä ja rahanahneudesta?

    • Anonyymi

      Narsisteilta puuttuu kyky myöntää omat virheensä sekä pyytää anteeksi.

      • Anonyymi

        Tosiaankin näin on.
        Onko kuulunut, että Perussuomalainen Puolue olisi pyytänyt anteeksi kaksi vuotta edellisessä hallituksessa ollessaan tekemiään valtavia Suomea ja suomalaisia vastaan tekemiään massiivia vääryyksiään.
        Oli hallitsematon suunnattoman suuri massamuutto, lapsiköyhyyden hirmuinen lisääntyminen, pienituloisten köyhdyttäminen leikkauksin.
        Lisävelkaa edellinen hallitus otti pari miljardia leikkaussäästöjen lisäksi., jotka käytettiin pääosin rikkaimpien verovapaiden tilien kasvattamiseen.
        Lisäksi oli hanke, että Suomen terveydenhoito siirretään ulkomaisten sijoittajien rahasammoksi. Se onneksi torpattiin ja siinä oli ansionsa myös Krista Kiurulla.

        2011-2015 hallitus möhli kaiken. velka kasvoi ja työttömyys. 2015-2019 hallituksen oli suomalaisten parhaaksi jotain tehtävä. ei siitä pääse mihinkään. kaikki syyt voi laittaa 2011-2015 hallitukselle.. mitä päästi Suomen siihen jamaan..

        samalla voi googlettaa mitkä puolueet sielä 2011-2015 hallituksessa olivat.. ja miettiä tätä päivää.

        jos ihminen hoivakodissa paskantaa housuihinsa, niin onko syy sen joka tulee sitä hoitamaan. mitä väärää oli edellisessä kirjoituksessa.? ihme sensuuri. 🤤

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        samalla voi googlettaa mitkä puolueet sielä 2011-2015 hallituksessa olivat.. ja miettiä tätä päivää.

        Kyllä sen muistaa ilmankin.
        Kataisen vetämän hallituksen viimeiseksi vuodeksi tuli Stubb pääministeriksi.

        Meinaat siis,että persujen katastrofaalinen toiminta suomalaisia vastaan olisikin ollut edellisen hallituksen syytä.
        Siinä oikeaa persuvastuunottoa vastenmielisyydessään.

        mieti jos 2015-2019 ei olisi tehnyt mitään. vaan ottanut lisää velkaa.. silloin me Suomi oltas vielä pahemmassa tilanteessa. nyt sentää saadaan lainaa -0 korolla. mutta mikä olisi tilanne jo mitään ei oltaisi tehty 2015-2019. kun 2011-2015 suomi oli pahassa taantumassa. velka ja samoin työttömyys olivat räjähtämässä käsiin. voit täällä aina kirjoittaa että persut pettää. mutta jotain oli tehtävä. kun edellinen hallitus oli kädetön. 2011-2015 hallitus.

        nykyhallitus vetoaa koronaan ja ottaa lisää velkaa.sitä sitten jaetaan rikkaille. sai työttömät sen 75e kuussa 4 kuukauden ajan. siihen sitten tulevat hallitukset vetoavat kun tarvii tehdä leikkauksia. että Suomi on taas kerran taantumassa, niin kuin se oli 2011-2015 että on leikattava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mieti jos 2015-2019 ei olisi tehnyt mitään. vaan ottanut lisää velkaa.. silloin me Suomi oltas vielä pahemmassa tilanteessa. nyt sentää saadaan lainaa -0 korolla. mutta mikä olisi tilanne jo mitään ei oltaisi tehty 2015-2019. kun 2011-2015 suomi oli pahassa taantumassa. velka ja samoin työttömyys olivat räjähtämässä käsiin. voit täällä aina kirjoittaa että persut pettää. mutta jotain oli tehtävä. kun edellinen hallitus oli kädetön. 2011-2015 hallitus.

        Otti edellinenkin hallitus lähes kaksituhatta miljoonaa lainaa eikä ollut mitään koronakriisiä.

        Lisäksi vielä leikkasi kaikkein pienituloisimmilta ja lisäsi valtavasti lapsiköyhyyttä la satojentuhansien ahdinkoa.
        Palli-Aho vielä ivallisesti hymyillen sanoo, että köyhien elämä on luxusta, kun pärjäävät hänen mielestään liian ruhtinaallisesti.

        Valtiolle tulleet rahat se törsäsi kaikkein rikkaimpien veronhelpotuksiin eikä investointeihin.

        Persut pettää aina!
        MOT

        syy on 2011-2015 hallituksen toimista . mitä olivat kädettömiä kun eivät leikannut jo silloin menoja.

        vai oletko sitä mieltä että persut leikkasivat huvikseen kaikilta. 😅😆 mikä logiikka.

        Persut olisivat voineet olla leikkaamatta köyhimmiltä ja estää valtavan lapsiköyhyyden syntymisen antamalla edes pienen osan rikkaimmille antamistaan rahansiirroista.

        Persut leikkasivat oikeudenmukaisuuden puutteen takia.

        koska edellinen 2011-2015 hallitus ei leikannut menoja. silloin jonkun oli pakko leikata.
        2011-2015 sen olisi pitänyt aloittaa leikkaukset ja seuraava jatkanut leikkauksia.. ja nyt kohta taas ollaan taantumassa, samoin kuin 2011 oltiin. ja mitään ei silloin tehty. lainattiin lisää velkaa. ja nytkin ella ja työttömyys räjähtää käsiin no jokin seuraava hallitus joutuu pakostakin leikkauspuuhin. ja silloin syy on 2019-2023 hallituksen kun on ottanut velkaa ja ajanut työttömyyden kasvaa räjähdysmäisesti. mutta saadaan syyttää koronaa. 😅😆

        Jos oli pakko leikata, niin rikkailta olisi pitänyt myös leikata tai ainakin olla antamatta heille satoja miljoonia satojen miljoonien päälle lisää ilmaista rahaa.

        Kaiken huipuksi se hallitus otti lainaa 190 000 000 euroa. Se käytettiin suurinpiirtein kokonaan rahansiirtoihin rikkaille.
        Pienellä osalla tästä rikkaiden hyysäämiseen tarkoitetuista lainarahoista olisi köyhimmiltä leikkaukset voitu estää.
        2011-2015 aikaisen hallituksen syyttäminen on ketkujen vastuunpakoilua.

        koronan varjolla annetaan nyt rikkaille rahaa. työttömät saivat 75e kuussa kolmen kuukauden aikana ja seuraava hallitus leikkaa köyhiltä. ja syy on nykyhallituksen.

        Sitä väliaikaista 75 euron koronalisääkin persut vastustivat. Jopa kokoomus ja kristilliset hyväksyivät sen.

        Koronatuet menee yrittäjille ja näin on saatu konkurssiaalto ja massiivinen työttömyys estettyä.
        Rikkaille nämä tuet ovat pikkurahaa ja ei niitä jaeta ilman syytä. Niitä voidaan periä myös takaisin. Maksimituki on vain satatuhatta euroa.
        Talouden hoidossa koronan vihervasemmistohallitus on onnistunut parhaiten koko Euroopassa.
        Väärin peruistein haettuja tukia ovat muutamat palauttaneet vapaaehtoisesti, kunovat huomanneet hakeneensa tukea perusteetomasti.
        Mahtaako persukansanedustaja Ano Turtiainen palauttaa tai joutua palauttamaan 70 800 koronatuen. Veikka ettei palauta vapaaehtoisesti.
        Yritys ei ole toimittanut mitään tilinpäätöstietoja kaupparekkisteriin v.2016 jälkeen. Maksuhäiriömerkintöjä ei tällä toimimattomalla? yrityksellä ei ole. Toisella Anon yrityksellä löytyykin 32 maksuhäiriö-ilmoitusta.

        Persu pettää aina!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut olisivat voineet olla leikkaamatta köyhimmiltä ja estää valtavan lapsiköyhyyden syntymisen antamalla edes pienen osan rikkaimmille antamistaan rahansiirroista.

        Persut leikkasivat oikeudenmukaisuuden puutteen takia.

        Mitä on lapsiköyhyys? Katso koulujen parkkipaikkojen mopoauto-armadaa. On köyhyys kaukana. Jo 8 vuotiailla kalliit älypuhelimet. Miten köyhyys mitataan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä väliaikaista 75 euron koronalisääkin persut vastustivat. Jopa kokoomus ja kristilliset hyväksyivät sen.

        Koronatuet menee yrittäjille ja näin on saatu konkurssiaalto ja massiivinen työttömyys estettyä.
        Rikkaille nämä tuet ovat pikkurahaa ja ei niitä jaeta ilman syytä. Niitä voidaan periä myös takaisin. Maksimituki on vain satatuhatta euroa.
        Talouden hoidossa koronan vihervasemmistohallitus on onnistunut parhaiten koko Euroopassa.
        Väärin peruistein haettuja tukia ovat muutamat palauttaneet vapaaehtoisesti, kunovat huomanneet hakeneensa tukea perusteetomasti.
        Mahtaako persukansanedustaja Ano Turtiainen palauttaa tai joutua palauttamaan 70 800 koronatuen. Veikka ettei palauta vapaaehtoisesti.
        Yritys ei ole toimittanut mitään tilinpäätöstietoja kaupparekkisteriin v.2016 jälkeen. Maksuhäiriömerkintöjä ei tällä toimimattomalla? yrityksellä ei ole. Toisella Anon yrityksellä löytyykin 32 maksuhäiriö-ilmoitusta.

        Persu pettää aina!

        älä viitsi yleistää. paha moka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sen muistaa ilmankin.
        Kataisen vetämän hallituksen viimeiseksi vuodeksi tuli Stubb pääministeriksi.

        Meinaat siis,että persujen katastrofaalinen toiminta suomalaisia vastaan olisikin ollut edellisen hallituksen syytä.
        Siinä oikeaa persuvastuunottoa vastenmielisyydessään.

        missä oli myös vihreät ja vasemmisto ja sutta tuli koko ajan..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on lapsiköyhyys? Katso koulujen parkkipaikkojen mopoauto-armadaa. On köyhyys kaukana. Jo 8 vuotiailla kalliit älypuhelimet. Miten köyhyys mitataan?

        Elät kuplassa. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
        Lapsiköyhyys nousi yli 11%:iin vuonna 2017, kun persut olivat kaksivuotisen hallitusuransa lopussa. Lapsiköyhien määrä oli noin 130 000.

        Lapsiköyhyys mitataan vanhempien tuloista.
        Ei se auta,osattomia lapsia, vaikka mopo-autoja olisi rivissä koulujen patkkipaikoilla.

        Heidän yleinen joululahjatoiveensa oli saada hyväntekeväisyysjärjestöistä pakettiin shampoota, suihkusaippuaa ym.pesuaineita. Ei mitään pleikkaireita tai leluja.
        Harrastuksiin ei heillä myöskään ole varaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älä viitsi yleistää. paha moka.

        Missähän näit yleistystä?

        Persut olivat ainoa puolue, joka vastusti 75 euron tilapäistä koronalisää toimeentulotukeen.
        Koululaiset olivat etäopetuksessa ja toimeentulotuen varassa olevat vanhemmat eivät useinkaan pystyneet ostamaan kotiin tarpeeksi ruokaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missähän näit yleistystä?

        Persut olivat ainoa puolue, joka vastusti 75 euron tilapäistä koronalisää toimeentulotukeen.
        Koululaiset olivat etäopetuksessa ja toimeentulotuen varassa olevat vanhemmat eivät useinkaan pystyneet ostamaan kotiin tarpeeksi ruokaan.

        Persu pettää aina! on yleistämistä, luulin että persut harrastaa yleistämistä, mutta kyllä sitä tekee näköjään muutkin. saas kattoa mihen 2019-2023 hallituksen velkamäärä jää loppujen lopuksi. veikkaa etttä yksikään edellisistä hallituksista ole ottanut näin paljon lisää velkaa.. seuraavat sitten leikkaa edellisen hallituksen töppäykset.

        täsmälleen samoin kuin 2015-2019 hallitus joutui tekemään.

        leikkaamaan edellisen hallituksen töppäykset.

        Persujen puolustelu syyttämällä kaikista massiivista suomalaisten elämää huonontavista vääryyksistä edellistä hallitusta.
        Ketään ei jaa "viisauttasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persu pettää aina! on yleistämistä, luulin että persut harrastaa yleistämistä, mutta kyllä sitä tekee näköjään muutkin. saas kattoa mihen 2019-2023 hallituksen velkamäärä jää loppujen lopuksi. veikkaa etttä yksikään edellisistä hallituksista ole ottanut näin paljon lisää velkaa.. seuraavat sitten leikkaa edellisen hallituksen töppäykset.

        Taidat olla ainoa, joka ei ole kuullut koronasta.
        Velan otto on ollut kaikkea muuta töppäys.
        Elvyttämällä on vältytty joukkokonkursseista ja rajusta työttömyyden kasvusta.

        Suomen vihervasemmistohallitus on hoitanut talouden korona-aikana parhaiten koko Euroopassa.
        Kannattaisi seurata uutisia, ettet kirjoittelisi puuta heinää.

        persut sitten jatkaa leikkaamistä 2023-2027.

        Elvyttämällä on vältytty joukkokonkursseista ja rajusta työttömyyden kasvusta. olisi kannattanut 2011-2015 elvyttää niin olisi vältetty rajusta työttömyyden kasvusta velkaa kyllä se hallitus teki. 😆

        2019-2023 ottamalla järkyttävä määrä velkaa. suomalaiset lapset maksaa kalliin hinnan, nykyhallituksen leväperäsestä velanotosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen puolustelu syyttämällä kaikista massiivista suomalaisten elämää huonontavista vääryyksistä edellistä hallitusta.
        Ketään ei jaa "viisauttasi.

        oletko huomannut että persut ovat suosituin puolue. kertoo jo paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oletko huomannut että persut ovat suosituin puolue. kertoo jo paljon.

        Näinhän se on! Asiaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oletko huomannut että persut ovat suosituin puolue. kertoo jo paljon.

        Totta kai.
        Lähes 80% ei kannata heitä.

        Persut on myös ylivoimaisesti inhotuin puolue eli on puolue, jota ei missään tapauksessa äänestetä.

        Melko varmaan aikaa myöten yhä useammat huomaavat ettei "keisarilla ole vaatteita".
        Toisin sanoen persuilla ei ole muuta politiikan sisältöä kuin kateuden, riidan ja vihan lietsominen. Ja vastustaa kaikkea mitä suomalaiset kannattavat. Mitään rakentavaa ja Suomen etua ajavaa politiikkaa ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otti edellinenkin hallitus lähes kaksituhatta miljoonaa lainaa eikä ollut mitään koronakriisiä.

        Lisäksi vielä leikkasi kaikkein pienituloisimmilta ja lisäsi valtavasti lapsiköyhyyttä la satojentuhansien ahdinkoa.
        Palli-Aho vielä ivallisesti hymyillen sanoo, että köyhien elämä on luxusta, kun pärjäävät hänen mielestään liian ruhtinaallisesti.

        Valtiolle tulleet rahat se törsäsi kaikkein rikkaimpien veronhelpotuksiin eikä investointeihin.

        Persut pettää aina!
        MOT

        Kepu pettää aina.

        Persut takinkääntäjiä aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai.
        Lähes 80% ei kannata heitä.

        Persut on myös ylivoimaisesti inhotuin puolue eli on puolue, jota ei missään tapauksessa äänestetä.

        Melko varmaan aikaa myöten yhä useammat huomaavat ettei "keisarilla ole vaatteita".
        Toisin sanoen persuilla ei ole muuta politiikan sisältöä kuin kateuden, riidan ja vihan lietsominen. Ja vastustaa kaikkea mitä suomalaiset kannattavat. Mitään rakentavaa ja Suomen etua ajavaa politiikkaa ei ole.

        mutta älä unohda maahanmuuttoa sitä ei persut vastusta. 😅😆 mutta vihervasemmistolainen hallitus vastustaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        persut sitten jatkaa leikkaamistä 2023-2027.

        Elvyttämällä on vältytty joukkokonkursseista ja rajusta työttömyyden kasvusta. olisi kannattanut 2011-2015 elvyttää niin olisi vältetty rajusta työttömyyden kasvusta velkaa kyllä se hallitus teki. 😆

        2019-2023 ottamalla järkyttävä määrä velkaa. suomalaiset lapset maksaa kalliin hinnan, nykyhallituksen leväperäsestä velanotosta.

        Lapset maksaisivat järkyttävän hinnan nyt ellei oltaisi elvytetty.

        Vihervasemmistohallituksen koko Euroopan parhaiten hoidettu talous tänä vuonna on kaikkea muuta kuin leväperäisyyttä. Öyhötykselläsi ei ole mitään katetta.

        Ota netissä hakusana korona ja lue mitä maailmassa on nyt menossa.

        Euroalueen velkakriisiin, siihen vetosi 2011-2015 hallitus kun velka ja työttömyys räjähti.

        Vuodesta 2009 alkanut ja vuosia kestänyt velkakriisi useissa Euroalueen maissa.
        Euroalueen velkakriisillä tarkoitetaan euron ajautumista syvään kriisiin 2010-luvulla.

        näkemyksen mukaan eurokriisin syynä on ollut jäsenvaltioiden pitkään jatkunut edesvastuuton velkaantuminen, joka lisäsi alttiutta markkinahäiriöille. Tämä näkemys rinnastaa valtiot ylivelkaantuneisiin kotitalouksiin tai yrityksiin.

        ja mitä nykyhallitus tekee ja syyttää koronaa. ottaa lisää velkaa. eikö me opittu mitään Euroalueen velkakriisistä.?

        Ei Suomi voi ajaa alas työpaikkoja ja kaikkea toimintaa.
        Elvytys on sen estämiseen ainoa keino.

        Ei se ole edesvastuutonta, edesvastuuta olisi ajaa alas koko yhteiskunta.
        Koronan jälkeen maailma on muuttunut. Koeta sinäkin pysyä mukana.
        Tässäkin persujen politiikkana on pelottelu, koska heillä ei ole mihinkään asiaan ratkaisua. Nyt ei "rajat kiinni" ratkaisu käytettävänä, koska ne ovat kiinni.

        sinä et nyt ymmärrä, eurokriisin syynä on ollut jäsenvaltioiden pitkään jatkunut edesvastuuton velkaantuminen, jota Suomikin on tehnyt.. ja sama velanotto jatkuu. mutta rajat kiinni on hyvä asia. harmi kun sitä ei tehty 2015. 😅😆 silloin ei ollut vihreät ja vasemmisto hallituksessa. vaan olivat oppositiossa Rääkymässä että Suomi ei voi laittaa rajoja kiinni. mutta takki käänty heti kun sai vastuuta.. #ihmisen puolue.

        Sinä et nyt ymmärrä, että nyt on koronakriisi. Eurokriisi on eldankaa ja nyt täytyy hoitaa koronakriisi.

        Vihervasemmisto toimii Suomen parhaaksi. Nyt ei ole resursseja ottaa uussuomalaisia maahan ennen kuin tulleiden asiat saadaan parempaan kuosiin.
        Olisi luullut,että persutkin olisivat käyttäneet järkeään 2015. Vahva veikkaus, että sitäei heiltä löydy.

        Ei mene läpi, että persujen holtittomat teot olisivat olleet edellisen hallituksen ja opposisition syytä. Sinnikkäästi yrität keksiä tekosyitä persujen suomalaisten sortamiseen.

        2011-2015 velan määrä ja työttömyys räjähti käsiin. syyksi sanottiin Euroalueen velkakriisiin, mutta ei sanota että silloin oltiin kädettömiä, ei osattu hoitaa kriisiä. nyt vedotaan koronaan ja otetaan lisää velkaa. . ja melkein samat puolueet ovat nytkin kädettömiä. hoitamassa kriisiä..

        2011 oli kokoomus pääministeripuolue.

        Taas on sanottavana sinulle, että seuraa uutisia.
        Kaikki talousasiantuntijat ja tilastot kertovat, että Suomen vihervasemmistohallitus on hoitanut koronakriisin aikaisen talouden parhaiten koko Euroopassa.

        Vai kädettömiä - juupa jaa linkkipoika.

        jos 2011-2015 velka ja työttömyys räjähti käsiin ja sama tapahtuu 2019-2023 vielä pahempana, ja melkein samat puolueet ovat hallituksessa. niin kyllä ne ovat kädettömiä hoitamaan kriisiä. persut on suosituin puolue. jota enemmistö äänestää. vaikka vertais mihin puolueeseen muut puolueet jää taakse.

        miten se on hyvää hoitamista jos 2011-2015 ja 2019-2023 velan määrä kasvaa.? kerro mulle se.?

        Miksi länsi-metro maksoi ainakin 2 kertaa yli arvion, miksi Jorvin sairaalan laajennus/peruskorjaus ylitti budjettinsa tuplaten, miksi Olkiluoto 3 ei käy hukatuista miljardeista huolimatta, Finnairille 300 miljoonaa elvytykseen, nyt eurooppaan elvytysrahaa 8 miljardia, ei ole ihme että velkaa otetaan kun kokoomuksella ei ole mitään tolkkua rahankäytöstä.

        edelleen haluan vastauksen.?

        miten se on hyvää hoitamista jos 2011-2015 ja 2019-2023 velan määrä kasvaa.? kerro mulle se.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        edelleen haluan vastauksen.?

        miten se on hyvää hoitamista jos 2011-2015 ja 2019-2023 velan määrä kasvaa.? kerro mulle se.?

        mää en kyllä tajua. jos velka kasvaa räjähdysmäisesti ja työttömyys. 2011-2015 ja samoin 2019-2023. eikö sitä velkaa pitäs vähentää.? 2015-2019 sitä jouduttiin leikkaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        edelleen haluan vastauksen.?

        miten se on hyvää hoitamista jos 2011-2015 ja 2019-2023 velan määrä kasvaa.? kerro mulle se.?

        Lue kansainvälisten ja suomalaisten taloustutkijoiden kirjoituksia. Suomen hallitus on hoitanut parhaiten Euroopassa taloutensa.

        Paras asioiden hoito on yleensä aina hyvää asioiden hoitoa.

        Haulla korona netissä voi auttaa sinua ymmärtämään asian.
        En ole persu, joten en hakkaa vasaralla tietoa päähäsi. Ellet ymmärrä todellisuutta missä maailma nyt elää,niin ei voi kuin olla pahoitella puolestasi.

        Täällä nuo tulevat kunnallisvaaliehdokkaat jo harjoittelee!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue kansainvälisten ja suomalaisten taloustutkijoiden kirjoituksia. Suomen hallitus on hoitanut parhaiten Euroopassa taloutensa.

        Paras asioiden hoito on yleensä aina hyvää asioiden hoitoa.

        Haulla korona netissä voi auttaa sinua ymmärtämään asian.
        En ole persu, joten en hakkaa vasaralla tietoa päähäsi. Ellet ymmärrä todellisuutta missä maailma nyt elää,niin ei voi kuin olla pahoitella puolestasi.

        samalla velka kasvaa niinkuin 2011-2015 ja 2019-2023 kasvaa työttömyys. niin en kyllä tajua.. 2015-2019 velkaa saatiin kavennettuun ja työttömyys väheni.. se on sitä asioiden oikeeta hoitamista.

        sinä voisit auttaa ja laittaa mulle linkit niin voisin lukea.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        samalla velka kasvaa niinkuin 2011-2015 ja 2019-2023 kasvaa työttömyys. niin en kyllä tajua.. 2015-2019 velkaa saatiin kavennettuun ja työttömyys väheni.. se on sitä asioiden oikeeta hoitamista.

        eikä lisää velkaa ottamalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        samalla velka kasvaa niinkuin 2011-2015 ja 2019-2023 kasvaa työttömyys. niin en kyllä tajua.. 2015-2019 velkaa saatiin kavennettuun ja työttömyys väheni.. se on sitä asioiden oikeeta hoitamista.

        Lue uutisia. Taas päästelit valheitasi.

        2015-2019 hallitus otti lisävelkaa 190 000 000 euroa.

        Netistä löytyy tämäkin tieto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue uutisia. Taas päästelit valheitasi.

        2015-2019 hallitus otti lisävelkaa 190 000 000 euroa.

        Netistä löytyy tämäkin tieto.

        Korjaus.
        Edellisen hallituksen velanottoluvusta jä yksi nolla pois.
        Oikea määrä on 1 900 000 000 euroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue uutisia. Taas päästelit valheitasi.

        2015-2019 hallitus otti lisävelkaa 190 000 000 euroa.

        Netistä löytyy tämäkin tieto.

        tottakai otti velkaa, mutta velkaantuminen saatiin katkaistua. eli 2011-2015 otettiin niin paljon velkaa että 2015-2019 oli pakko leikata ja saada Suomi taantumasta ylös. ja työllisyys kasvuun, mutta samassa tilanteessa ollaan nyt 2019-2023 samat puolueet ovat säätämässä asioita kuin 2011-2015 päin mäntyä. velka kasvaa ja työllisyys.. hyvin hoidettu velka kasvaa.

        olisiko 2015-2019 tarvinnut ottaa lisää velkaa jos edellinen hallitus olisi hoitanut homman hyvin kirkkaasti.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tottakai otti velkaa, mutta velkaantuminen saatiin katkaistua. eli 2011-2015 otettiin niin paljon velkaa että 2015-2019 oli pakko leikata ja saada Suomi taantumasta ylös. ja työllisyys kasvuun, mutta samassa tilanteessa ollaan nyt 2019-2023 samat puolueet ovat säätämässä asioita kuin 2011-2015 päin mäntyä. velka kasvaa ja työllisyys.. hyvin hoidettu velka kasvaa.

        Rehellisyys maan perii.
        Puoli tuntia sitten valehtelit että 2015-2019 hallitus kavensi velkoja.
        Olet tosiaan persu. Takki kääntyilee koko ajan.
        Persu pettää aina!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rehellisyys maan perii.
        Puoli tuntia sitten valehtelit että 2015-2019 hallitus kavensi velkoja.
        Olet tosiaan persu. Takki kääntyilee koko ajan.
        Persu pettää aina!

        velkoja maksettiin mutta tarvittiin lisää velkaa kun kaikkia 2011-2015 tulleita velkoja saatu maksettuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rehellisyys maan perii.
        Puoli tuntia sitten valehtelit että 2015-2019 hallitus kavensi velkoja.
        Olet tosiaan persu. Takki kääntyilee koko ajan.
        Persu pettää aina!

        Ruutulippu nousi – nyt alkaa Rinteen velkaralli!
        Suomi on siirtymässä taas aikaan, jossa kansalaisille jaetaan kakkua, jota ei ole vielä leivottu,

        Neljä vuotta sitten Suomen talous oli kokoomuksen johtaman sixpackin jäljiltä rapakunnossa. kannattaa selvittää mitkä puolueet kuuluivat hallitukseen. Silloin kasvoivat lähinnä työttömyys ja velka.

        Kun Sipilän hallitus aloitti kesäkuussa 2015, Suomessa oli Tilastokeskuksen kausitasoitetun tilaston mukaan mukaan 256 000 työtöntä ja 2 427 000 työllistä. Työttömyysaste oli 9,5 prosenttia ja työllisyysaste 68,0 prosenttia.

        Viime maaliskuussa vastaavat lukemat olivat: 180 000, 2 569 000, 6,4 % ja 72,6 %.

        Työllisyyden kasvu lisäsi valtion verotuloja ja vähensi työttömyydestä johtuvia menoja niin, että velkakehitys saatiin jonkinlaiseen hallintaan. Valtio onnistui viime vuonna jopa lyhentämään velkaansa noin miljardi euroa, mikä tosin johtui yhdestä poikkeuserästä.

        Vaalivuoden 2019 budjetin Sipilän hallitus rakensi vajaan 2 miljardin euron lisävelkaantumisen varaan. Todennäköisesti tuosta budjetoidusta alijäämästä toteutuu noin puolet, koska talouden ja työllisyyden kehitys on alkuvuoden aikana jatkunut kohtuullisen hyvänä.

        haluatko linkin.? 😅😆

        Et vieläkään ole googlettanut haulla korona.

        Nyt eletään talouden kannalta ihan eri maailmassa kuin aikaisempina aikoina. Tämä kriisi on täysin ainutlaatuinen maailman historiassa.

        Tarvitaan myös uusi asenne velkaan, kuten taloustieteilijätkin tänään uutisissa kertoivat.

        oli kyse sitten Euroalueen velkakriisistä tai koronan kriisistä. miten se on hyvin hoidettu jos velka vaan kokoajan kasvaa.? oli sitten kyseessä Euroalueen velkakriisi, tai korona.? miten se on hoidettu hyvin.? Vai huonosti.

        Asenne valtion velkaan on muututtava. Koskee koko Eurooppaa ja miksei koko maailmaa.

        Saamme kiittää kaikki onneamme niin sinä kuin Hentun Liisakin, että meillä on ollut herraonnea ja talouspolitiikka on hoidettu parhaiten koko Euroopassa.

        Myös koronaviruksen rajoittaminen erittäin onnistunutta Suomessa..

        Hyvä maailman paras maa Suomi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et vieläkään ole googlettanut haulla korona.

        Nyt eletään talouden kannalta ihan eri maailmassa kuin aikaisempina aikoina. Tämä kriisi on täysin ainutlaatuinen maailman historiassa.

        Tarvitaan myös uusi asenne velkaan, kuten taloustieteilijätkin tänään uutisissa kertoivat.

        mutta et halua linkkiä. ? mutta olet sen monta kertaa jo nähnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asenne valtion velkaan on muututtava. Koskee koko Eurooppaa ja miksei koko maailmaa.

        Saamme kiittää kaikki onneamme niin sinä kuin Hentun Liisakin, että meillä on ollut herraonnea ja talouspolitiikka on hoidettu parhaiten koko Euroopassa.

        Myös koronaviruksen rajoittaminen erittäin onnistunutta Suomessa..

        Asenne valtion velkaan on muututtava. joo ei tarvi maksaa takas.. sama taktiikka kuin 2011-2015 ja sama jatkuu 2019-2023. mikäs siinä. lisää rahaa rajat auki. ja kaikille lisää rahaa. rikkaille myös. lapset saa maksaa. ollaan jo kuopattu silloin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asenne valtion velkaan on muututtava. joo ei tarvi maksaa takas.. sama taktiikka kuin 2011-2015 ja sama jatkuu 2019-2023. mikäs siinä. lisää rahaa rajat auki. ja kaikille lisää rahaa. rikkaille myös. lapset saa maksaa. ollaan jo kuopattu silloin.

        Nyt eksyit taas persujargoniin "rajat auki"-öyhötyksineen.

        Et tajua nykystä maaijmaa eikä sille mitään voi.

        Ei taitaisi persujenkaan käyttämä viisauden päähän laittaminen.
        Ei muuta vasaralla takaraivoon.

        Turha selittää, kun olet jäänyt menneisyyden vangiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt eksyit taas persujargoniin "rajat auki"-öyhötyksineen.

        Et tajua nykystä maaijmaa eikä sille mitään voi.

        Ei taitaisi persujenkaan käyttämä viisauden päähän laittaminen.
        Ei muuta vasaralla takaraivoon.

        2015-2019 oppositiossa olivat viherpiipertäjät ja vasurit ja muita. niillä oli kova paniikki että turvapaikanhakijoita ei missään nimessä saanut poistaa suomesta. takki käänty nopeesti kun sai valtaa. lisää rahaa kaikille. velaksi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2015-2019 oppositiossa olivat viherpiipertäjät ja vasurit ja muita. niillä oli kova paniikki että turvapaikanhakijoita ei missään nimessä saanut poistaa suomesta. takki käänty nopeesti kun sai valtaa. lisää rahaa kaikille. velaksi..

        kiva kuulla että kokoomuksen arvopohja on kunnossa. Kokoomuksen Orpolta tukea suomalaisten kotiuttamiselle: ”En olisi jättänyt niitä lapsia sinne leirille”

        tällä nykyhallituksella se on aivan hukassa. jättää yhä 15 lasta sinne, ja suomalaisia naisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä maailman paras maa Suomi!

        Mutta mielenvikainen kansa.

    • Anonyymi

      Työttömät Intiaan.

      T: Kurri Hampulainen

    • Anonyymi

      kyllä hallitus olisi voinut antaa 75e mutta ei.

      Marinin (sd) hallitus siirsi vastuun työmarkkinoille ja paikallisesti sovittavaksi.

      • Anonyymi

        Näinhän se teki! Lisäksi tuo Isis naiset Suomeen!

      • Anonyymi

        Jaksat jatkaa valheitasipoika-raukka. 75 euroa annettu.

        Kysy äiteeltäs miten asiat oikeesti on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaksat jatkaa valheitasipoika-raukka. 75 euroa annettu.

        Kysy äiteeltäs miten asiat oikeesti on.

        Koronaepidemian etulinjassa työskentelevät hoitajat ansaitsevat ylimääräisen koronakorvauksen. mutta eivät saa. edes 75e

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronaepidemian etulinjassa työskentelevät hoitajat ansaitsevat ylimääräisen koronakorvauksen. mutta eivät saa. edes 75e

        kannattaa seurata uutisia. 😅😆

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitajat ansaitsevat koronakorvauksen.
        Marinin (sd) hallitus siirsi vastuun työmarkkinoille ja paikallisesti sovittavaksi. hyvin väistetty.

        https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/c66872e6-2238-4be9-8421-a403529a23f1

        Työnantaja on tähänkin asti maksanut työntekijöiden palkat ja heidän velvollisuutensa on
        maksaa tästä eteenpäinkin.
        Mitä siitä tulisi, jos veronmaksajat määrättäisiin kaiken lisäksi maksamaan palkatkin.

        Oikeistolla pitäisi olla vähän rotia, ettei tässäkin halua valtion hoitavan kaikki asiat.

        miten hallitus hoitaa koronaa ja jakaa rahaa asian hoitoon ja sitten sairaanhoitajat eivät saa tukea. mutta hyvin hoidettu pääministeri.

      • Anonyymi

        miten tämä on sekavaa.?

        Hoitajat ansaitsevat koronakorvauksen.
        Marinin (sd) hallitus siirsi vastuun työmarkkinoille ja paikallisesti sovittavaksi. hyvin väistetty. Sanna

        Siten se oli sekavaa ettei siinä ollut päätä häntää koko kirjoituksessa.

        Työmarkkinoille kuuluu palkkaneuvottelut.
        Ei työnantajat hyväksyisi, jos hallitus määräisi työntekijöiden palkat tai veronmaksajat eivät hyväksyisi jos he joutuisivat maksamaan ne.

    • Anonyymi

      Sisäministeri sanoo ymmärtävänsä sen, että moni suomalainen on peloissaan tilanteesta.

      – On selvää, että tällaiset kysymykset aiheuttavat huolia. Mutta Suomi on edelleen maailman turvallisin maa, ja siitä pidetään kiinni, Ohisalo linjaa.

      mahtaa aamuisin nipistää itseään että harmi Suomi on vielä turvallinen maa.

      • Anonyymi

        Pahin koronavaihe alkaa olla ohi eikä tilanne Suomessa oöe ollut suurimman osan mielestä pelottava.
        Turhaa pelottelua kyllä tässäkin asiassa on liikaa.

        Voiko edes persuilijat olla noin lapsellisia, että tosissaan luulevat ministeriemme toivovan Suomelle kaikkea pahaa?
        Voi jumpelampi!

        Politiikka ei ole mitään satua eikä ministerit mitään helinäkeijuja, joten tässä ei toiveilla pelata.
        Lapsellista femakkopolitiikkaa ei maamme kestä enää yhtään. Viimeinen älykköjen kokous maksoi suomalaisille 9 MRD euroa. Hyvää joulua vaan. Kyllä on tyhmää kansaa.
        Olemme niin hyviä ja rikkaita ja viisaita, että annamme Italialle ja Ranskalle avustusta 9 miljardia ottamalla itse velkaa.
        Nämä "köyhät" maat kun sattuvat olemaan unionin rikkaimpia valtioita, mutta älkää sanoko sitä meidän ministereille. Jättävät lupaamansa elvytyspaketin vielä maksamatta.
        Kukahan suomen elvyttää kun kuolemme nälkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahin koronavaihe alkaa olla ohi eikä tilanne Suomessa oöe ollut suurimman osan mielestä pelottava.
        Turhaa pelottelua kyllä tässäkin asiassa on liikaa.

        Voiko edes persuilijat olla noin lapsellisia, että tosissaan luulevat ministeriemme toivovan Suomelle kaikkea pahaa?
        Voi jumpelampi!

        autetaanko al-Holin aikuisia jatkossakin Suomeen asti? "Tähän en voi valitettavasti ottaa kantaa" väistää kysymyksen. ja suomalaisia pelottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        autetaanko al-Holin aikuisia jatkossakin Suomeen asti? "Tähän en voi valitettavasti ottaa kantaa" väistää kysymyksen. ja suomalaisia pelottaa.

        Viranomaiset käyvät läpi, ovatko henkilöt syyllistyneet ulkomailla ollessaan rikoksiin. ja se onkin aivan helppoa. 😅😆

        Myös suojelupoliisi arvioi kunkin kotiutetun mahdollisesti aiheuttamaa turvallisuusuhkaa. eli verovaroin seurataan missä henkilö liikkuu. halpaa😅😆

        Sisäministeri sanoo ymmärtävänsä sen, että moni suomalainen on peloissaan tilanteesta. ja joku luulee että henkilö puhuu koronasta. 😅😆

        Eivät suomalaiset ole peloissaan tilanteesta. Päinvastoin enemmistö iloitsee suomalaisten oikeudenmukaisesta kansalaisistaan huolehtimesasta.
        Jos joitain persu-uskovaisia on onnistuttu pelottelemaan, niin se ei tarkoita suomalaisten olevan peloissaan.
        Suomalaisten lasten etu menee kaiken edelle. Syyrian viranomaiset eivät halua perheiden hajoittamista ellei tiedetä äidin syyllistyneen rikoksiin, josta voidaan rangaista paikallisessa oikeusistuimessa.

        kirjoitin vain ohisalon omia puheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kirjoitin vain ohisalon omia puheita.

        Kai suomalaiset ottavat yhteyttä ohisaloon ja kysyvät mitä te oikein teette.? tässä se nähdään rajat pitäisi olla kiinni. 😅😆

        hallitus noudattaa kansainvälisiä sopimuksia kaikki ketkä pääsevät hakemaan turvaa niin ne on pakko myös ottaa..

        ja samaan aikaan suomalaiset pelkää.
        Mutta Suomi on edelleen maailman turvallisin maa, ja siitä pidetään kiinni, Ohisalo linjaa.
        saas kattoa koska ei Suomikaan ole enään se turvallinen maa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kirjoitin vain ohisalon omia puheita.

        Minä kirjoitin omia puheita.

        Myös Ohisalo tietää, että Suomessa on persu-uskovaisia, jotka on manipoloitu pelkäämään ja ymmärtää heitäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä kirjoitin omia puheita.

        Myös Ohisalo tietää, että Suomessa on persu-uskovaisia, jotka on manipoloitu pelkäämään ja ymmärtää heitäkin.

        pelkäätkö Ruotsin tilannetta.? eikö sielläkin ole kaikki niini niin hyvin. 😅😆 silloin kun Suomi on Ruotsin pisteessä,

        ohisalo varmaan kommentoi mutta Suomi on edelleen maailman turvallisin maa, ja kaikki ovat yksittäistapauksia eikä liity miten yksiyhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pelkäätkö Ruotsin tilannetta.? eikö sielläkin ole kaikki niini niin hyvin. 😅😆 silloin kun Suomi on Ruotsin pisteessä,

        ohisalo varmaan kommentoi mutta Suomi on edelleen maailman turvallisin maa, ja kaikki ovat yksittäistapauksia eikä liity miten yksiyhteen.

        Suomi ei ole turvallinen maa. Täälläkin murhataan ihmisiä valtion toimesta, mutta kukaan ei sitä näe. Valtion hallinta on lasten käsissä, ollut jo kauan. Psyykeltään aikuiseksi kasvamattomien pahantahtoisten oman edun tavoittelijoiden kerho pitää suomea pihdeissään, ja ihmisillä ei ole edes sananvapautta tässä korruptoituneessa maassa.

        Suomessa halutaan vedota siihen, kuten vastuuta pakoilevat pelkurit aina tekee, että on meillä vielä paremmin asia kuin esimerkiksi Ruotsissa.
        Tämähän ei pidä paikkaansa. Ruotsi sentään uskaltaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Suomi on tässä aivan kuin Trumpin vihaama Kiina, noin poliittisessa mielessä ajatellen.
        Kiina luovii toisten siivellä, mitään ei itse kykene kehittämään, tai sitten ei halua, vaan seuraa muiden kehitystä ja kopioi niiden saavutukset ja kehityksen suunnan sovellettuna itselleen.
        Onko se olevinaan joku osoitus siitä että suomi luottaa itseensä vahvana talousmaana? Ei ole. Suomi arkailee ja luimii muiden mukana, se ei ole vahvuutta vaan heikkoutta. Kyllähän sen näkee koko maailma.
        Viron ministeri nauroi suomen hallitukselle, nyt nauraa maailma. Otetaan 8 miljardia velkaa ja annetaan se rikkaille, ja kuollaan itse nälkään.
        Eikä ole kyse nyt maanpuolustuksellisista asioista. Ne asiat ovat hyvällä mallilla. Vielä vähän aikaa, niin suomen puolustusministeriksi saadaan ehkä jo suoraan McDonaldsin tiskiltä 21 vuotias strategi, tarkkiksen käynyt moniongelmainen tyttölapsi, ja hän päättää suuressa viisaudessaan että luovutaan puolustamisesta kokonaan.
        Suomi on ruotsia paljon huonommassa asemassa. Ruotsi sentään menee omia polkujaan, vaikkakin ne ovat monesti vieneet suohon. Suomi kopioi ruotsia, menee ja seuraa ruotsin kehitystä ja menee ja kävelee suoraan samaan suohon missä ruotsi on, kun ei ole järkeä hallinnossa. On oikein esimerkki kaikkien nähtävissä naapurimaassa, mitä seurasi heidän feminismi-globalisoitumis-politiikastaan. Ruotsi on kaaoksessa, he ovat menettäneet maansa.
        Eikö vaan, Suomi käveli samaan suohon, teki samat virheet, nokka pystyssä avantoon. Mutta virheitä ei myönnetä. Suomen tyhmyys on väärä ylpeys. Siihen kaaduttiin. Kuollaan mieluummin kuin myönnetään että kyllä ollaan tyhmiä.

        Sanovat nämä haitta"isänmaalliset" mitä hyvänsä, niin Suomi on saanut kansainvälisesti laajasti kehuja hyvästä koronan hoidosta ja talouden hoidosta, jotka molemmat ovat Suomesssa huippuluokkaa.

        Suomi on omalla tiellään eikä enää matki Ruotsia joka asiassa, kuten joskus takavuosina.

        Suomessa on rikollisjärjestöjä huomattavasti vähemmän kuin Ruotsissa.
        Pakolaisiakin vain murto-osa.

        Ei Ruotsi ole silti menettänyt maatansa, vaikka ongelmia onkin.

        ei Ruotsissa mitään vikaa ole. aivan kuin viherpiipertäjät uni.

        katsokaa nyt tämänkin kirjoitusta. viherpiipertäjän ja vasutin Päiväuni. . ei siellä mitään ongelmia ole. ja saatika tulossa Suomeen. 🇫🇮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei Ruotsissa mitään vikaa ole. aivan kuin viherpiipertäjät uni.

        Ei kukaan ole våittänyt ettei olisi mitään vikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan ole våittänyt ettei olisi mitään vikaa.

        Kun lääkitys ei ole kohdallaan voi kuulla olemattomia sanomisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanovat nämä haitta"isänmaalliset" mitä hyvänsä, niin Suomi on saanut kansainvälisesti laajasti kehuja hyvästä koronan hoidosta ja talouden hoidosta, jotka molemmat ovat Suomesssa huippuluokkaa.

        Suomi on omalla tiellään eikä enää matki Ruotsia joka asiassa, kuten joskus takavuosina.

        Suomessa on rikollisjärjestöjä huomattavasti vähemmän kuin Ruotsissa.
        Pakolaisiakin vain murto-osa.

        Ei Ruotsi ole silti menettänyt maatansa, vaikka ongelmia onkin.

        Mikä on haitta-isänmaallinen? Minä olen ehkä isänmaallisin elossa oleva suomalainen, mutta minkä voi yksi suomalainen jos valtion päämiehet haluavat antaa maamme vihollisen hallintaan, ja samalla orjuuttivat kansalaisetkin.
        Nyt meidän on pakko tehdä työtä minimipalkalla ja antaa paras tuotto näille valloittajille, emmekä voi mitään asialle.

    • Anonyymi

      Sisäministeri sanoo ymmärtävänsä sen, että moni suomalainen on peloissaan tilanteesta.

      – On selvää, että tällaiset kysymykset aiheuttavat huolia. Mutta Suomi on edelleen maailman turvallisin maa, ja siitä pidetään kiinni, Ohisalo linjaa. ja Suomi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia. kaikki otetaan ei mitään pelkoa et emme muka ottaisi.

      • Anonyymi

        kaikki otetaan. ja käsitellään.

      • Anonyymi

        haitta maahanmuutto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        haitta maahanmuutto.

        uupi ruupi. tsat tsat saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uupi ruupi. tsat tsat saa.

        Korona on se vähemmän vahingollinen asia Suomessa. Kyllä vihollinen numero yksi on se, joka tekee Suomessa ulko- ja sisäpoliittiset päätökset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona on se vähemmän vahingollinen asia Suomessa. Kyllä vihollinen numero yksi on se, joka tekee Suomessa ulko- ja sisäpoliittiset päätökset.

        Sauli Niinistö johtaa ulkopolitiikkaa ja pääministeri ja koko hallitus sisäpolitiikkaa.

        Niinistöllä on jo toinen kausi menossa, joten ei johda enää montaa vuotta.
        Luultavasti seuraavat 12 vuotta Saulin jälkeen Haavisto ja tilanne muuttuu paremmaksi.

        Talousasiat ja korona hoidettu parhaiten Euroopassa.
        Ei huono!

        Mihin perustat väitteesi että Niinistö johtaa ulkopolitiikkaa? Ei muuten johda. Hän on keulakuva, ei päätöksentekijä. Presidentillä ei ole valtaa johtaa politiikkaa. Vain V. Putterilla saattaa niin olla. Ei ollut isolla Donaldillakaan pelimerkkejä riittävästi vaikka joka paikassa huseerasi.

        Ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistyössä valtioneuviston kanssa.
        Eduskunta hyväksyy kansainväliset velvoitteet tai niiden irtisanomisen tai voimaansaattamisen.

        Demokratioissa valta on jaettu eikä yksin voi kukaan päättää Suomen asioista.
        Varsinkin nämä haitta"isänmaalliset" vaativat sellaisia tekoja hallitukselta, jotka jo lain mukaan ovat mahdottomia.
        Sitten he öyhöttävät äänestäjilleen, että ehdotimme sitä sun tätä ja täydestä menee, vaikka heidän esityksensä ovat jo ennakkoon tiedetään olevan täysin turhaa suun pieksemistä.

        .

        Suomi noudattamaa kansainvälisiä sopimuksia ja kaikki hakijat käsitellään. ja sitä mukaan otetaan. ei se pitäs olla mikään salaisuus.?

        Nykyisellä hallituksella on se ero edellisiin, että hakijat tutkitaan jo ennen tuloa ja vain hyväksytyt otetaan rajan yli.

        Etusijalla on myös edellisistä hallituksista poiketen naiset ja lapset.

        ei tulijoita voi karsia. että otetaan lapsia ja naisia. sen sanoo laki..

        Seuraa mitä kirjoitetaan.
        Tässäkin ketjussa tämä on asia selvitetty ainakin kymmenen kertaa,kuten moni muukin asia.. Ei samaa jo käsiteltyä asiaa pidä jankuttaa.
        Keskustelu ei etene.

        Aina sama tulos plus miinus nolla linkkipojan "keskusteluissa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistyössä valtioneuviston kanssa.
        Eduskunta hyväksyy kansainväliset velvoitteet tai niiden irtisanomisen tai voimaansaattamisen.

        Demokratioissa valta on jaettu eikä yksin voi kukaan päättää Suomen asioista.
        Varsinkin nämä haitta"isänmaalliset" vaativat sellaisia tekoja hallitukselta, jotka jo lain mukaan ovat mahdottomia.
        Sitten he öyhöttävät äänestäjilleen, että ehdotimme sitä sun tätä ja täydestä menee, vaikka heidän esityksensä ovat jo ennakkoon tiedetään olevan täysin turhaa suun pieksemistä.

        .

        Älä viitsi iso ihminen. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä...
        Katainen tuli maanpaosta, ja valittiin Sitran pääjohtajaksi saman tien. Johtaako hän siis Sitraa, josta ei ollut kuullutkaan tätä ennen? Millaista johtamista se on? Nimi paperissa ja läsnäolo muutamassa edustustilaisuudessa vuoden aikana. Sitäkö on johtaminen?
        Jos se näin menee, taidan hakea valtiovarainministerin paikkaa huomenna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraa mitä kirjoitetaan.
        Tässäkin ketjussa tämä on asia selvitetty ainakin kymmenen kertaa,kuten moni muukin asia.. Ei samaa jo käsiteltyä asiaa pidä jankuttaa.
        Keskustelu ei etene.

        Yhdenvertaisuus

        Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

        Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. aivan selvää suomea..

        jos tulee aikuisia miehiä, ne on pakko käsitellä. mutta vihervasemmistolla on omat säännöt.

        Suomessa ei noudateta lakeja. Viranomaiset rikkovat lakeja minkä ehtivät. Kansalaisille ei anneta oikeutta.
        Porissa poliisi valehtelee kansalaiselle, apulaispoliisipäällikkö valehtelee kansalaiselle, tuomarit pitävät kansalaisia pilkkanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos tulee aikuisia miehiä, ne on pakko käsitellä. mutta vihervasemmistolla on omat säännöt.

        poliisi kertoo tiedotteessaan, että ilmajokelaiseen pizzeriaan on heitelty omatekoisia pommeja.
        seuraavat vaan hallituksen tekoja. meillä on rajat kiinni.. vihervasemmisto hallitus. nuorissa se tulevaisuus 😅😆 vai mitä natsi vihervasemmisto.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        poliisi kertoo tiedotteessaan, että ilmajokelaiseen pizzeriaan on heitelty omatekoisia pommeja.
        seuraavat vaan hallituksen tekoja. meillä on rajat kiinni.. vihervasemmisto hallitus. nuorissa se tulevaisuus 😅😆 vai mitä natsi vihervasemmisto.?

        Sekavampaa jopa kuin aiemmin.
        Voi voi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekavampaa jopa kuin aiemmin.
        Voi voi!

        poliisi kertoo tiedotteessaan, että ilmajokelaiseen pizzeriaan on heitelty omatekoisia pommeja.
        seuraavat vaan hallituksen tekoja. meillä on rajat kiinni.. vihervasemmisto hallitus. nuorissa se tulevaisuus 😅😆 vai mitä nazsi vihervasemmisto.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        poliisi kertoo tiedotteessaan, että ilmajokelaiseen pizzeriaan on heitelty omatekoisia pommeja.
        seuraavat vaan hallituksen tekoja. meillä on rajat kiinni.. vihervasemmisto hallitus. nuorissa se tulevaisuus 😅😆 vai mitä nazsi vihervasemmisto.?

        mitä sekavaa.? eikö vihervasemmisto sitten ole laittanut rajoja kiinni.?

      • Anonyymi

        selvästi korona virusta pukkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitä sekavaa.? eikö vihervasemmisto sitten ole laittanut rajoja kiinni.?

        Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan Euroopan unionissa ollaan mukana yhteisvastuullisesti tai sitten ei ollenkaan.

        – Euroopan unionissa ei voi olla oletus, että yhdet kantavat vastuuta yksin, Ohisalo tiivistää Suomen linjan Yle uutisten haastattelussa. eli vihreät ovat nazzi puolue.

        tervehdys Maria. mitä väärää nyt on tervehtiä.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan Euroopan unionissa ollaan mukana yhteisvastuullisesti tai sitten ei ollenkaan.

        – Euroopan unionissa ei voi olla oletus, että yhdet kantavat vastuuta yksin, Ohisalo tiivistää Suomen linjan Yle uutisten haastattelussa. eli vihreät ovat nazzi puolue.

        mitäs Maria näin jouluna mahtaa tehdä.? kun on rajat kiinni. yksikään ihminen ei pääse läpi. viettää hyvää joulua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitäs Maria näin jouluna mahtaa tehdä.? kun on rajat kiinni. yksikään ihminen ei pääse läpi. viettää hyvää joulua.

        Fröhliche Weihnachten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fröhliche Weihnachten.

        eli hyvää joulua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli hyvää joulua.

        matsi vihreät. rajat kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli hyvää joulua.

        Kuka milloin missä eli hyvää joulua.

        Linkki.

    • Anonyymi

      Ketä muka oikeest jaksaa kiinnostaa mitkään köyhät ? Tunnen muutamam köyhän , välttelen parhaani mukaan kun ovat niin ärsyttäviä ! Tosi kateellisia kaikesta kaikille ja tyylittömiä , rasittavaa

      • Anonyymi

        Kyllä joku heistäkin välittää.

        Järkeä heiltä useammalta puuttuu..Kuinka kauan persujen filunki mahtaa onnistua huijaamaan heitä, että he luulevat persujen olevan köyhien puolella. Ainakin sen jälkeen, kun Jussi tuli puheenjohtajaksi jopa kokoomuskin on vähemmän köyhän vihollinen.

        Itsekin leipäjonossa joskus käyneenä tiedän persujen olevan ylivoimainen ykköspuolue jonottajille ja persujen kateelisuus- ja vihaopetus on mennyt perille.

        mutta kymminkin vihervasemmisto laittoi rajat kiinni. siinä se todellnen natsi on. köyhien ystävä. .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä joku heistäkin välittää.

        Järkeä heiltä useammalta puuttuu..Kuinka kauan persujen filunki mahtaa onnistua huijaamaan heitä, että he luulevat persujen olevan köyhien puolella. Ainakin sen jälkeen, kun Jussi tuli puheenjohtajaksi jopa kokoomuskin on vähemmän köyhän vihollinen.

        Itsekin leipäjonossa joskus käyneenä tiedän persujen olevan ylivoimainen ykköspuolue jonottajille ja persujen kateelisuus- ja vihaopetus on mennyt perille.

        vihervasemmisto laitoi rajat kiinni. onneksi ei lisää mamuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vihervasemmisto laitoi rajat kiinni. onneksi ei lisää mamuja.

        Kuka laitoi namuja kuusen alle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka laitoi namuja kuusen alle

        Ei kun se oli Ketä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka laitoi namuja kuusen alle

        yks repa.tiätysti.sompi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun se oli Ketä

        Mattilan Ketäkö vai Haapalan Ketä taiko yks Ketä kukan sukunimeä en tie.

        Se asuu Sampolas ja on 172 senttii lyhyt. Haisee ja o tyhmä ko mono.

        Pelikans o joskus ollu reipaski.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun se oli Ketä

        linkki.enmuuten.usko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        yks repa.tiätysti.sompi

        iteoot...etkö..hönääet sompi kirjoituksessa kuuluu.olla tseta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun se oli Ketä

        eikun kuka laitto. kuka niminen henkilö. 😅😆 mutta onneksi "natsi" vihervasemmistolainen hallitus laittoi rajat mamuilta kiinni.. hukkukoon välimereen.

    • Anonyymi

      Puolet kansasta vaatii ulkoministeri Pekka Haaviston eroa. mutta ei se eroa. hahaha

      • Anonyymi

        vihreiden kannatus laski alimmilleen yli viiteen vuoteen. eikä vasemmisto. sekään pärjää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vihreiden kannatus laski alimmilleen yli viiteen vuoteen. eikä vasemmisto. sekään pärjää.

        Tähän mennessä juuri mikään Euroopan maa ei ole halunnut tuoda al-Holista aikuisia yleisellä periaatepäätöksellä.

        Myös Ruotsissa aikuisia pidetään mahdollisena turvallisuusuhkana, ja suhtautuminen heidän kotiuttamiseen on kielteinen. mutta mitä tapahtu arvopohjalle.? olivatko persut oikeessa.?

        Voimme olla ylpeitä suomalaisuudestamme.
        Oman maan kansalaiset ovat etusijalla.

        Persut olivat taas väärässä. Yli 32 000 ulkomaista nuorta 2015 kelpasi heille, mutta nyt ei oman maan lapset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vihreiden kannatus laski alimmilleen yli viiteen vuoteen. eikä vasemmisto. sekään pärjää.

        Ei pärjännyt. SDP ei ollut ylivoimaisesti suosituin. puolue.
        SDP on ainoastaaan selvästi suosituin puolue.

        Jos persuja uskoo, niin kommunistit saivat rökälevoiton lähes 80%. Heillehän kaikki muut puolueet ovat kommunisteja. Tirks tirks.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimme olla ylpeitä suomalaisuudestamme.
        Oman maan kansalaiset ovat etusijalla.

        Persut olivat taas väärässä. Yli 32 000 ulkomaista nuorta 2015 kelpasi heille, mutta nyt ei oman maan lapset.

        Persut ovat aina oikeassa. 32 000 nuorta miestä olisi jäänyt turvatta ilman persuja.
        Mitä muutama suomalaislapsi ja pari heidän äitiään merkkaa. Kuolkoot.

        Virkamies Tuominenkin sanoi mikäs vika siellä vankileirillä on ollessa. Toisaalta yksi hänen tottelemisesta kieltäytymisen syynä oli ettei alueelle ole turvallista mennä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimme olla ylpeitä suomalaisuudestamme.
        Oman maan kansalaiset ovat etusijalla.

        Persut olivat taas väärässä. Yli 32 000 ulkomaista nuorta 2015 kelpasi heille, mutta nyt ei oman maan lapset.

        keskusta oli pääministeri puolue. persut olivat oikeessa. sopii katsoa Eurooppaa päin ja mikään maa ei ota turvapaikanhakijoita. muutaman lapsen..

    • Anonyymi

      Hallituspuolue vihreiden kannatus on syöksynyt alle kymmenen prosenttiin.

      Helsingin Sanomien tuoreessa kannatusmittauksessa vihreitä ilmoittaa äänestävänsä 9,9 prosenttia vastaajista.

      Viimeksi vihreiden kannatus on ollut alle kymmenen prosenttia kesällä 2015.
      täitä kaivata uuttaa nousua oppositiossa ja uutta turvapaikanhakijoiden tulvaa..

      • Anonyymi

        Otsikko vihreiden kannttatus syöksyi alas on vähintään liiottelua.
        Edellinen gallup näytti 11,1%. "Syöksy" oli 1,2 %, joka on virhemaginaalin sisällä.

        Vihreiden suosioon ei heidän muun hallituksen kanssa lopetettu turvapaikanhakijoiden tulvan tulo ei näy tuottavan lisäsuosiota.
        Sejvä merkki, että kansa haluaa paljon nykyistä enemmän turvapaikahakijoita.

        Ajatukseesi täitä kaivata uutta nousua oppositiossa en ymmärtänyt.

      • Anonyymi

        EU-direktiivi edellyttää, että turvaa hakevien asema turvataan. Nyt Suomi on menossa aivan toiseen suuntaan. Tällaiseen nuivaan maahanmuuttopolitiikkaan, joka on varmaankin perussuomalaisten ideologian mukaista, heitti Alanko-Kahiluoto takaisin 2015.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      vihreiden kannatus on ollut alle kymmenen prosenttia kesällä 2015. sitten tuli turvapaikanhakija himmeli. mutta suvakit ovat vallan Suomen maasta poistuneet..

      • Anonyymi

        Haavistosta ei tule seuraavaa Suomen presidenttiä. on se niin ketku. niin kuin jotku oli sitä mieltä Suomi24 sivuilla..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haavistosta ei tule seuraavaa Suomen presidenttiä. on se niin ketku. niin kuin jotku oli sitä mieltä Suomi24 sivuilla..

        Tuoreen yselyn mukaan Haavisto oli toiseksi suostuin seuraavaksi presidentiksi.
        Sanna Marin oli tietysti selvästi suurin suosikki ja Haavisto selvästi toiseksi suosituin.

        Erittäin todennäköistä on ettei Marin halua ottaa vähän vaikutusmahdollisuuksia antavaa virkaa vastaan.

        Sumasummaarum: Haavisto on Niinistön jälkeen seuraavat 12 vuotta presidenttimme.
        Tasavertaista vastustajaa ei ole näköpiirissä ja olemme saamasa loistavan presidentin.

    • Anonyymi

      hyvää joulua Suomi.
      työttömille ja vanhuksille B-luokan terveyspalvelut. korona virusta pukkaa. köyhät kyykkyyn. 😅😆

      • Anonyymi

        Sinä et ole lukenut sote-ehdotusta tai sitten tuuli heiluttaa huuliasi.

        Terveyspalvelut paranevat kaikille.
        Nykyään ne ovat hyvätuloisille aivan eri luokkaa kuin köyhille.

        Ei teidän perumannejen köyhien kyykyttämisen halut enää jatkossa mene läpi.

        Suomi on ensi vuonna vieläkin parempi paikka asua kuin ennen.

        miten on. selitä jos osaat.? täällä suomi24 vaan kirjoitat.
        https://www.iltalehti.fi/kirjoittajat/Emilia Kullas

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Totta kai yksityisten rahastusfirmojen edustaja Eva valtuuskunnan edustaja on myrrillään,kun edellisen hallituksen terveyden hoidon siirto yksityisille voitontavoittelijoille kaatui lainvastaisena.
        Hoivapalvelun siirto rahastusyrityksille näytti lisääntyneiden ruumiineen ja katastrofaalisen huonoina palveluineen miten siinä käy.
        Tätä Sipilän hallitus ajoi ja persut ja kokoomus tietenkin mukana.

        sitten voit laittaa linkin.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sitten voit laittaa linkin.?

        ei ole.......

    • Anonyymi

      Suomalainen Heikki koki Ruotsin rajalla yllätyksen – Turun-laivalle matkalla ollut lapsiperhe käännytettiin takaisin Tanskaan

      Heikki Takkula perheineen yritti palata Tanskasta Ruotsin kautta Suomeen, mutta matka päättyi jo Juutinrauman sillan jälkeen. Maskiton poliisi käännytti perheen takaisin Tanskaan.

      • Anonyymi

        rasisti hallitus..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        rasisti hallitus..

        Se lääkitys, se lääkitys.
        Ruorsalainen poliisi ei ole yhtäkuin hallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se lääkitys, se lääkitys.
        Ruorsalainen poliisi ei ole yhtäkuin hallitus.

        Eiku ruotsalainen poliisi.
        Kone teki virheen.

    • Anonyymi

      Jurmion, hurmion ja turmion asia on ollut tähän tultua, mutta herjalla on lyhyt ja pikainen loppu.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        eipä ole tullut turvapaikanhakijoita.? "rasisti hallitus"

      • Anonyymi

        Se lääkitys, se lääkitys..

        Kuinka mones kerta mahtoi tämän saman terveydellä satoja miljoonia saalistavan joukon palkatun edustajan kirjoituksesta linkin laittaminen.

        opi lukemaan..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        opi lukemaan..

        Opi laulamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        opi lukemaan..

        Opi perkaamaan kaloja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        opi lukemaan..

        Opi menemään reippaasti kun sanotan hopi hopi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        opi lukemaan..

        Opi oppimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        opi lukemaan..

        Opi ulkoa kaikki Kalle Päätalon kirjat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        opi lukemaan..

        Opi ottamaan lääkityksesi ohjeiden mukaan.

    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2860
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2420
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2200
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      2002
    5. 171
      1842
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1836
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1736
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe