Texas puolustaa perustulaki vaalivilpiltä

Anonyymi

Eilen ennen puoltayötä Texas haastoi Georgian, Pennsylvanian, Michiganin ja Wisconsinin USA:n korkeimpaan oikeuteen vaalisääntöjen laittomasta muuttelusta

Perustuslain 2§ mukaan osavaltion lainsäätäjät määräävät äänestyksen pelisäännöt, ei yksittäinen virkamies koronan varjolla

https://youtu.be/AV5v-AzSOAg

Pahimmillaan rukattiin osavaltion eri alueille eri pelisäännöt.

42

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ainakin joku sai päähänsä muuttaa äänen jättämispäivän takarajaa.
      Georgia viritteli allekirjoituksen hyväksymissääntöjä.

      • Anonyymi

        Eihän käytänössä missään osavaltiossa noudatettu minkäänlaisia allekirjoitusten vertailuja, ja sen perusteella äänen hylkäämistä.

        Amerikkalainen järjestelmä on niin naurettava, että vaalivirkailijalla on päätteellään kopio äänestäjän allekirjoituksesta. Saadessaan äänestyskuoren, hän muka vertailee näitä kahta allekirjoitusta, ja hylkää, jos allekirjoitukset eivät matchaa.

        Todellisuudessa allekirjoituksen vertailuun käytettiin noin sekunti allekirjoitusta kohden. Eli käytännössä eoi mitään vertailua, vaan kaikki tulleet äänestyskuoret hyväksyttiin sellaisenaan.

        Nämä olivat aivan banaanivaltion vaalit, suurimmassa osassa osavaltioita. Eurooppalaista tai suomalaista tarkkuutta henkilön tunnistamisessa ei ollut, vain tuo nuija, allekirjoitusten olematon vertailu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos jotain allekirjoituksia vertailtaisiin, muuttuisivat ainakin Georgian senaatin kuulemisen alussa Ray Smithin kertomat: mm. 66 248 alaikäistä ja 10 315 kuollutta oli äänestänyt

        https://youtu.be/e35f4pUIYOg

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän käytänössä missään osavaltiossa noudatettu minkäänlaisia allekirjoitusten vertailuja, ja sen perusteella äänen hylkäämistä.

        Amerikkalainen järjestelmä on niin naurettava, että vaalivirkailijalla on päätteellään kopio äänestäjän allekirjoituksesta. Saadessaan äänestyskuoren, hän muka vertailee näitä kahta allekirjoitusta, ja hylkää, jos allekirjoitukset eivät matchaa.

        Todellisuudessa allekirjoituksen vertailuun käytettiin noin sekunti allekirjoitusta kohden. Eli käytännössä eoi mitään vertailua, vaan kaikki tulleet äänestyskuoret hyväksyttiin sellaisenaan.

        Nämä olivat aivan banaanivaltion vaalit, suurimmassa osassa osavaltioita. Eurooppalaista tai suomalaista tarkkuutta henkilön tunnistamisessa ei ollut, vain tuo nuija, allekirjoitusten olematon vertailu.

        Michiganin kuulemisessa yli tunnin kuultu Jessie Jacob kertoi miten henkilöllisyyttä ei olisi saanut varmistaa. "They are all registered voters"

      • Anonyymi

        Tarkemmin ajatellen ihan oikea on Texasin tuntema huoli.
        Valitaan 50 osavaltiolle presidenttiä ja demokraattien vilppi vaikuttaa niihin kaikkiin.

        Vaalivilpillä on kaksi ydintä.

        Ensinnäkin Bidenin politrukkijoukot mm. ääniä laskemassa, tarkkailua estämässä, laittomia ääniä hyväksymässä, väärennettyjä postiääniä tehtailemassa ja äänestyslippuja moneen kertaan per lappu skannaamassa.

        Toisekseen tietotekniikalla huijaamiset.
        Näitä ovat julkisuudessa esitelleet ietoturvakonsultti Russell Ramsland, tiedustelueversti Phil Waldron ja ex-senaattori Patrick Colbeck (tietotekniikka-ammattilainen).

      • Anonyymi

        Vai viritteli? Georgiassa parannettiin ennen vaalia äänten allekirjoitusten tarkistusmenetelmää!!!. Eihän USA:ssa ole yhtenäistä vaalilakia tai käytäntöä. Osavaltiot ovat lainsäädännöllisesti itsenäisiä. Näin ollen myös vaalilait - ml. äänten jättöpäivät - vaihtelevat osavaltiosta toiseen.

        Osavaltion toimintaa voi tarkastella vain sen omien lakien valossa, minkä oikeusistuimet - ml. USA:n korkein oikeus - ovat yli 35 tapauksessa tehneet. Joka tapaus on kaatunut todisteiden puutteisiin. Joulukuun 8. päivä muodostaa ehdottoman rajan syytteiden nostamiselle.

        Trump pelaa peliä, jonka jokainen lakia vähänkin tunteva tietää moraalittomaksi ja turhaksi. Yli 150 amerikkalaista tuomaria on allekirjoittanut valituksen Trumpin toiminnasta ja ehdottanut sen tutkimista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän käytänössä missään osavaltiossa noudatettu minkäänlaisia allekirjoitusten vertailuja, ja sen perusteella äänen hylkäämistä.

        Amerikkalainen järjestelmä on niin naurettava, että vaalivirkailijalla on päätteellään kopio äänestäjän allekirjoituksesta. Saadessaan äänestyskuoren, hän muka vertailee näitä kahta allekirjoitusta, ja hylkää, jos allekirjoitukset eivät matchaa.

        Todellisuudessa allekirjoituksen vertailuun käytettiin noin sekunti allekirjoitusta kohden. Eli käytännössä eoi mitään vertailua, vaan kaikki tulleet äänestyskuoret hyväksyttiin sellaisenaan.

        Nämä olivat aivan banaanivaltion vaalit, suurimmassa osassa osavaltioita. Eurooppalaista tai suomalaista tarkkuutta henkilön tunnistamisessa ei ollut, vain tuo nuija, allekirjoitusten olematon vertailu.

        "Todellisuudessa allekirjoituksen vertailuun käytettiin noin sekunti allekirjoitusta kohden. Eli käytännössä eoi mitään vertailua, vaan kaikki tulleet äänestyskuoret hyväksyttiin sellaisenaan."

        Eihän vertailu tapahdu silmämääräisesti, vaan tietokoneohjelmalla. Samalla periaatteella kuin esim. sormenjälkien tunnistus. Käsialatutkimus on vanha ala. Jokaisen käsialassa on tietyt juuri hänelle tyypilliset jutut, jotka helppo tunnistaaa.

        USA:ssa annetaan kaikissa virallisissa yhteyksissä neljä allekirjoitusnäytettä, joihin allekirjoituksia myöhemmin verrataan. Pienet eroavuudet voidaan näin sulkea pois. Jos tunnistaminen ei onnistu, niin henkilö kutsutaan paikan päälle tunnistautumaan.

        Vaaleissa epäselvät tapaukset laitetaan syrjään ja käsitellään viimeiseksi. Äänestäjälle ilmoitetaan ja annetaan tietty aika, mihin mennessä on käytävä tunnistautumassa. Muuten ääni hylätään. Olen asunut USA:ssa 15 vuotta. Käynyt silloin tällöin todistamassa henkilöllisyyden, koska allekirjoitukseni on poikennut annetuista näytteistä.

        Vaaleissa epäselvät tapaukset käskettiin laskennan esimiehen käskystä päästämään läpi

        https://youtu.be/zG2RkKBHX0M sekä https://youtu.be/KmsIs5QemG8

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai viritteli? Georgiassa parannettiin ennen vaalia äänten allekirjoitusten tarkistusmenetelmää!!!. Eihän USA:ssa ole yhtenäistä vaalilakia tai käytäntöä. Osavaltiot ovat lainsäädännöllisesti itsenäisiä. Näin ollen myös vaalilait - ml. äänten jättöpäivät - vaihtelevat osavaltiosta toiseen.

        Osavaltion toimintaa voi tarkastella vain sen omien lakien valossa, minkä oikeusistuimet - ml. USA:n korkein oikeus - ovat yli 35 tapauksessa tehneet. Joka tapaus on kaatunut todisteiden puutteisiin. Joulukuun 8. päivä muodostaa ehdottoman rajan syytteiden nostamiselle.

        Trump pelaa peliä, jonka jokainen lakia vähänkin tunteva tietää moraalittomaksi ja turhaksi. Yli 150 amerikkalaista tuomaria on allekirjoittanut valituksen Trumpin toiminnasta ja ehdottanut sen tutkimista.

        "Parannettiin" allekirjoitusten tarkistusmenetelmää ?
        Siitäkö johtui että "rejection rate" putosi kymmenesosaan ?

        Kylmä totuus on että allekirjoituksia ei tarkistettu ja republikaanien vaalivalvojat hätistettiin pois. (Kuulemisten mukaan ääntenlaskijoiden taputusten säestämänä.)

        Allekirjoituksen näköinen "Donald Duck" -töhry kuulemma hyäksyttiin

    • Anonyymi

      No nyt selvisi miksi Trumppi sai tuonkin verran ääniä kun pystyivät noin helposti väärentämään vaali lipukkeita.

    • Anonyymi

      Viime viikolla oli 800 valaehtoista vaalivilppitodistajaa ja näistä 60 republikaanien vaalitarkkailijan työn estämisestä.
      Tarkkailun tärkeä vaihe on ulomman äänestyskuoren allekirjoituksn vertailu rekisteröitymisen yhteydessä annettuun.

      Hyvinkö sujui ääntenlaskentahallin takanurkan aitauksesta kiikarilla?

      • Anonyymi

        https://youtu.be/zG2RkKBHX0M on katkelma monituntisesta, Hima Kolanagireddy

        Hyvä että näitä tulee julkisuuteen kun vastikään tuli järkyttävä tieto että vasta 39% kansalaisista on huomannut laajamittaisen vaalivilpin.

        Videolla vilppien lisäksi järkyttää "ääntenlaskjoiden" taputukset kun vaaliarkkailija saatetaan ulos jollain tekosyyllä (tyyliin "kasvomaski on vinossa").

        > ... vasta 39% kansalaisista on huomannut laajamittaisen vaalivilpin.

        Eiköhän silmät ole kansalla auenneet päivä päivältä enemmän

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Noi Demari valtiot on täysin kusettajia.

      • Anonyymi

        Peppukipuun kannattaa käyttää jotakin lievittävää salvaa,

      • Anonyymi

        Oletteko sitä mieltä että myös konservatiivienemmistöinen korkein oikeus (SCOTUS) on täysin kusettaja? Sinnehän Trump ehti omat tuomarinsa jo nimittää ja silti olivat yksimielisesti sitä mieltä että Pennsylvanian äänestystulosta ei ollut syytä kumota.

        SCOTUS blogista tämä Teksasin tapaus:

        https://www.scotusblog.com/2020/12/texas-tries-hail-mary-to-block-election-outcome/

        Jos päättäisivät että Teksas voi kaataa muiden vaalitulokset niin muuttaisivat USA:n kertaheitolla banaanivaltioksi, jossa istuva presidentti voi diktaattorin oikeuksin määrätä itselleen epämieluisan vaalituloksen kumottavaksi. Tuon onnistumiselle on varsin mitättömän pieni todennäköisyys kun Pennsylvanian kohdalta tehty yritys kumota postiäänet kaatui korkeimmassa oikeudessa yksimielisesti.

        Trump halusi välttämättä hävitä vaalit sekä äänestyksen että oikeuskäsittelyiden perusteella. Trump sai mitä pyysikin.

    • Anonyymi

      saa haastaa, mutta läpimenon todennäköisyyttä korkeimmassa oikeudessa pidetään promilleluokkana. Sivistysvaltioissa tuollainen trump pidätettäisiin kapinan ja sisällissodan lietsomisesta, on kansallinen turvallisuusuhka.

      • Anonyymi

        Kahdeksan vuotta obamointia jumitti talouskasvun 1.6 %:iin
        Trumpin aikana kasvu tuplautui 3,2 %:iin. (Talouselämä-lehti 6.11.2020 sivu 34)

        Työllisyys nousi edellisen kerran 70-luvulla nähtyyn korkeuteen.
        Latinotyöllisyys kaikkien aikojen korkein.
        Tammikuussa 2010 työttömyys käväisi 10%:ssa, ennen koronaa alle 4%:ssa

        Lähi-Idässä dipomaattiset voitot Arabimiraateissa, Bahrainissa ja Sudanissa.
        Irroittaa US-joukkoja sikäläisistä maista. Kauhea turvallisuusuhka.

    • Anonyymi

      Yksinomaan säälittävää. Osavaltiot ovat USA:ssa itsenäisiä ja niillä on myös omat vaalilait. Texasilla ei ole mitään sananvaltaa muiden osavaltioiden asioihin. USA:n Korkein Oikeus heitti juuri Trumpin keissin ulos yksimielisesti ja yhdellä lauseella. Joulukuun 8. päivä oli lisäksi raja, jonka jälkeen vaaleihin liittyviä oikeusjuttuja ei voi enää nostaa.

      • Anonyymi

        Kymmenien osavaltioiden pitäisi hyväksyä muutaman demarivaltion vilpillä valituttama presidentti?
        Detaljeja penkomattakin massiivisen vaalivilpin näkee innosta estää republikaanisten vaalivalvojien toiminta. Tässä näistä pari lausuntoa Michiganin senaatissa:

        https://youtu.be/zG2RkKBHX0M sekä https://youtu.be/KmsIs5QemG8

      • Anonyymi

        Yritätkö sanoa että USA:n perustuslain 2§ on merkityksetön?
        Vaalitapaa voi muutella ilman osavaltiosenaatin päätöstä?
        Vaalitapaa voi muutella vaalipireittäin pokkeavasti?

        Näihin kiinnittää Texasin 7.12. jättämä kanne huomiota

        Ylihuomenna ehkä olemme jo viisaampia?
        Torstaina 10.12 klo 15 mennessä on neljän valtion jätettävä vastineensa.

      • Anonyymi

        Kyllä. Osavaltioilla on omat vaalilait.

        Neljä osavaltiota on muuttanut vaalitapaa ilman osavaltiosenaatin päätöstä.
        Texas 7.12. aivan aiheellisesti valitti tästä. Rikottiin yhteisen perustuslain 2. pykälää.

        Rikottiin kyllä muutakin määräämäällä virkamiespäätöksellä erilainen vaalitapa eri vaalipiireihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylihuomenna ehkä olemme jo viisaampia?
        Torstaina 10.12 klo 15 mennessä on neljän valtion jätettävä vastineensa.

        Tuo klo 15 on iltamyöhä Suomessa.
        New Yorkin pörssin sulku klo 16 on meillä klo 23

    • Anonyymi

      Taas aloittaja valehtelee. Eikä ymmärrä lukemaansa.

      Kyse oli yksittäisen Loser Trumpia kannattavan epärehelliseksi tunnetun Texasin pääsyyttäjä Ken Paxtonin lähettämä nippu roskapaperia.

      Paxton yrittää kerätä irtopisteitä ja hyötyä itse taloudellisesti.

      Jos joku Loser Trumpin kannattaja tekee tai sanoo jotain, sillä ei ole mitään merkitystä. Onko vaikeata tajuta? Kyse on aina huijaamisesta ja aivopesusta.

      • Anonyymi

        Texas pläjäytti Yhdysvaltain Korkeimpaan oikeuteen maanantai-iltana 7.12. peräti 150-sivuisen pumaskan, jossa luetteloitiin lähestulkoon kaikki se, mitä tähän asti on naiivisti kutsuttu salaliittoteorioiksi, joita on punottu Amerikan presidenttivaaleista.

        Nyt kyseessä on virallinen asiakirja. Sen perusvireenä ei ole tavallisten taulapäiden hörötys vaan täysi tosi. Kun hypätään sen johtopäätökseen, nähdään, että Texas vaatii vastaajina olevien ongelmaosavaltioiden Pennsylvanian, Georgian, Michiganin ja Wisconsinin sulkemista valitsijamieskokouksesta, kunnes Korkein oikeus on käsitellyt asian.

        Asia lisättiin Korkeimman oikeuden diaariin tiistaina 8.12. Vastaajina olevilla osavaltioilla on nyt aikaa vastata tämän viikon torstain klo 15:een.

        Vaikka Trumpin ja Trumpin liittolaisten jutuilla on ollut taipumus lentää oikeudesta kuin leppäkeihäs juuri tässä vaiheessa, kyse on nyt osavaltiosta, jolla on saletti oikeus haastaa toisia osavaltioita Yhdysvaltain perustuslain mukaan. Texasin ohelle juttuun on liittynyt jo erinäisiä muita osavaltioita. Joukossa on ainakin Alabama ja muita tulee päivän mittaan varmaan useita.

        Texasin oikeusministeri Ken Paxton haastaa Pennsylvanian, Georgian, Michiganin ja Wisconsinin oikeuteen siitä hyvästä, että ne ovat kämmentäneet vaalien kanssa niin pahasti, että muiden osavaltioiden äänillä ei ole samaa painoarvoa, kuin niillä olisi, jos vaalit olisivat olleet lailliset.

        Tähän mennessähän demokraattien päähokema on ollut, että kaikki äänet on laskettava, olivatpa ne laillisia tai eivät, koska keneltäkään ei saa riistää äänioikeutta.

        Texasin valituksessa tämä käännetään ylösalaisin: jos laillisten äänten sekaan heitetään laittomia, jokainen laiton Bidenille annettu ääni kumoaa yhden Trumpille annetun laillisen äänen. Näin siis riistetään ääni niiltä, jotka äänestävät laillisesti. Sitten valituksessa käydään kukin vastaajaosavaltioista läpi niiden omine luonteenomaisine kämmentämisineen.

        Muita aiheita Texasin valituksessa on se, että vaalimääräyksiä ei ole muuttanut osavaltion lainsäädäntöelin, jolla on siihen yksinomainen oikeus. Toimeenpanovalta otti ohjat omiin käsiinsä ja alkoi sorvailla lakeja, mihin sillä ei ollut oikeutta. Se siis ylitti toimivaltansa. Tuloksena on ollut perustuslain vastaisia lakeja.

        Panokset kovenevat. Onneksi siellä korkeimmassa on juuri valittu rebuplikaani korkeimman oikeuden tuomari, Trump tiesi tämänkin keissin tulevaksi.
        https://oikeamedia.com/o1-149208

        Vasta teki 9- 0 päätöksen Trumpin väitteitä vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Texas pläjäytti Yhdysvaltain Korkeimpaan oikeuteen maanantai-iltana 7.12. peräti 150-sivuisen pumaskan, jossa luetteloitiin lähestulkoon kaikki se, mitä tähän asti on naiivisti kutsuttu salaliittoteorioiksi, joita on punottu Amerikan presidenttivaaleista.

        Nyt kyseessä on virallinen asiakirja. Sen perusvireenä ei ole tavallisten taulapäiden hörötys vaan täysi tosi. Kun hypätään sen johtopäätökseen, nähdään, että Texas vaatii vastaajina olevien ongelmaosavaltioiden Pennsylvanian, Georgian, Michiganin ja Wisconsinin sulkemista valitsijamieskokouksesta, kunnes Korkein oikeus on käsitellyt asian.

        Asia lisättiin Korkeimman oikeuden diaariin tiistaina 8.12. Vastaajina olevilla osavaltioilla on nyt aikaa vastata tämän viikon torstain klo 15:een.

        Vaikka Trumpin ja Trumpin liittolaisten jutuilla on ollut taipumus lentää oikeudesta kuin leppäkeihäs juuri tässä vaiheessa, kyse on nyt osavaltiosta, jolla on saletti oikeus haastaa toisia osavaltioita Yhdysvaltain perustuslain mukaan. Texasin ohelle juttuun on liittynyt jo erinäisiä muita osavaltioita. Joukossa on ainakin Alabama ja muita tulee päivän mittaan varmaan useita.

        Texasin oikeusministeri Ken Paxton haastaa Pennsylvanian, Georgian, Michiganin ja Wisconsinin oikeuteen siitä hyvästä, että ne ovat kämmentäneet vaalien kanssa niin pahasti, että muiden osavaltioiden äänillä ei ole samaa painoarvoa, kuin niillä olisi, jos vaalit olisivat olleet lailliset.

        Tähän mennessähän demokraattien päähokema on ollut, että kaikki äänet on laskettava, olivatpa ne laillisia tai eivät, koska keneltäkään ei saa riistää äänioikeutta.

        Texasin valituksessa tämä käännetään ylösalaisin: jos laillisten äänten sekaan heitetään laittomia, jokainen laiton Bidenille annettu ääni kumoaa yhden Trumpille annetun laillisen äänen. Näin siis riistetään ääni niiltä, jotka äänestävät laillisesti. Sitten valituksessa käydään kukin vastaajaosavaltioista läpi niiden omine luonteenomaisine kämmentämisineen.

        Muita aiheita Texasin valituksessa on se, että vaalimääräyksiä ei ole muuttanut osavaltion lainsäädäntöelin, jolla on siihen yksinomainen oikeus. Toimeenpanovalta otti ohjat omiin käsiinsä ja alkoi sorvailla lakeja, mihin sillä ei ollut oikeutta. Se siis ylitti toimivaltansa. Tuloksena on ollut perustuslain vastaisia lakeja.

        Pelkää potaskaa taas. Opettele jo lukemaan!

        Lienet sama tyyppi, jonka mukaan Trump lähti just Georgiaan tapaamaan 80 miljoonaa äänestäjäänsä 🤪🤣🤪

    • Anonyymi

      Dosentti Bäckmanin puolikieliset pikkuapulaiset painaa taas Pietarissa hommaa yötä päivää 🤣🤪🤣

    • Anonyymi

      Teksasin alkuperäisiin 17 tukijaan on nyt liittynyt kuusi uutta
      Arkansas, Etelä-Carolina, Louisiana, Mississippi, Missouri ja Utah

      • Anonyymi

        Lukumäärällä ei ole väliä silloin kun väitteille ei ole perusteita. Korkein oikeus juuro äsken hylkäsi tämän haasteen
        Kuinkahan mones hylätty Trumpin yritelmä tämäkin nyt oli...

    • Valemedia väittää jo että SCOTUS on hylännyt Texasin aloittaman kanteen, tai vähintäänkin päättänyt jättää sen käsittelemättä. Tästä ei kuitenkaan ole ensimmäistäkään todistetta. Uskon että lopussa seisoo rajaton ja täydellinen voitto - Trumpille.

      Sääli niitä republikaaneja johta lähtivät tähän BLM-demokraatti-antifa-CNN skämmiin mukaan. Noh, ei ole sääli, joutavatkin pois kuvioista.

      • Anonyymi

        Kyllä se on nyt uskottava kun USAn korkeimman oikeuden omilla sivuilla asia kerrotaan.

        Teksasin pellekanne hylättiin. Donald Trump sen itse toteaa omalla twitter tilillään 4 tuntia sitten. Käy katsomassa jos et usko.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Texasin kanteen ongelma oli se että Texas ei ollut uhri. Giuliani kyllä järjestää asian jatkossa oikein ja lopussa seisoo varma voitto - Trumpille.

        [N]othing [C]an [S]top [W]hat [I]s [C]oming

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      122
      3899
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      312
      2026
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1801
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      105
      1717
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1651
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1650
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      432
      1494
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1256
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      52
      1210
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      413
      1166
    Aihe