Minä olen niin väsynyt tähän kaikkeen, etten tiedä mitä tehdä tai mistä aloittaa edes tämä kertomukseni. Minulla on oireina syömishäiriö eli BED eli lihavan ahmimishäiriö. Minulla on kaikki sekaisin nukkumisesta lähtien ja ajattelen koko ajan mitä voisin syödä. Sitten kun olen syönyt itseni tainnoksiin, on olo turta, eikä jaksa edes ajatella mitään. Silloin hetkeksi helpottaa, mutta kun taju palaa ahmimisen jälkeen, on olo entistä masentuneempi. Käyn psykiatrilla ja terapiassa, mutta mikään ei tunnu auttavan. Tai sitten tämä on vaihe, joka tulee terapiassa vastaan, kun asioita aletaan selvittää.
Siis ahmiminen on oire, ei syy. Ahmiminen alkoi toistuvasta masennuksesta, kai se jotenkin helpotti oloa. Haluaisin kuitenkin saada elämäni jonkinlaisiin raiteisiin, että elämä tuntuisi elämisen arvoiselta. Nyt vain raahustan päivästä toiseen, ilo puuttuu elämästä. Haluaisin vain nukkua ja välillä tuntuu, etten haluaisi herätä ollenkaan. Jotenkin vielä hävettää sekin, että huolimatta toistuvista käynneistä psykiatrilla ja terapiassa, tällä hetkellä elämäni tuntuu niin kurjalta, ettei se ole tuntunut ennen terapian aloittamista. Kehtaanko puhua asiasta psykiatrilleni ja sanoa, etten jaksa vaikka kuinka yritän? Loukkanko minä häntä, kun hän kuitenkin on minua auttanut, mutta minä vain uppoan suohon yhä syvempään.
Olisiko kenelläkään neuvoja, mitä pitäisi tehdä. Minä olen todella väsynyt tähän kaikkeen!
Siis ahmiminen on oire, ei syy. Ahmiminen alkoi toistuvasta masennuksesta, kai se jotenkin helpotti oloa. Haluaisin kuitenkin saada elämäni jonkinlaisiin raiteisiin, että elämä tuntuisi elämisen arvoiselta. Nyt vain raahustan päivästä toiseen, ilo puuttuu elämästä. Haluaisin vain nukkua ja välillä tuntuu, etten haluaisi herätä ollenkaan. Jotenkin vielä hävettää sekin, että huolimatta toistuvista käynneistä psykiatrilla ja terapiassa, tällä hetkellä elämäni tuntuu niin kurjalta, ettei se ole tuntunut ennen terapian aloittamista. Kehtaanko puhua asiasta psykiatrilleni ja sanoa, etten jaksa vaikka kuinka yritän? Loukkanko minä häntä, kun hän kuitenkin on minua auttanut, mutta minä vain uppoan suohon yhä syvempään.
Olisiko kenelläkään neuvoja, mitä pitäisi tehdä. Minä olen todella väsynyt tähän kaikkeen!
Vastaukset 2
Vanhimmat
psykiatrille.Olet onnekas kun olet päässyt psykiatrille asti.Totta kai hän kuuntelee ja tarvitsee tuon tiedon tilanteestasi.
Ei ole kuitenkaan mitenkään epätavallista,että terapiassa käytyjen keskustelujen jälkeen tunnet olosi vieläkin surkeammaksi.Olet joutunut purkamaan ja puhumaan ääneen elämääsi, ja sen läpikäyminen muistuttaa loputonta suota tai pohjankin pohjaa.Mutta sieltä voi päästä ylös.
Ja sinäkin pääset kun jaksat käydä hoidoissa sekä voit olla itsellesikin rehellinen.
Tuo kaikki vie aikaa, ja jotkin asiat eivät koskaan pääty, ne vaan muuttavat muotoaan ja niiden kanssa oppii elämään.
Paljon voimia Sinulle!
Kertomuksesi itsestäsi tuo vain mieleen omani. Tai alkutaipaleen siitä kuinka toistuva masennus sai aikaan BED:n. Mutta tosin minulla on tarinaan jatkoa, joka ei toivottavasti ole lähelläkään sinun tulevaa tarinaasi.
Sinä se sentään olet prykiatrin juttusille päässyt. Minua tosin on kehoitettu käymään juttusilla, mutta sinne asti ikinä päässyt. Voin pahoin edes ajatellakseni että kävisin tosissani siellä lähi aikoina. Olen aina ajatellut, että psykiatrit ovat pelkkiä rahastajajia ettei niistä oikeaa apua olisi. Mutta joillekkin on ja toivon, että pystyisit puhumaan psykiatrillesi. Koska minulla on tässä jo muutaman vuoden kokemus itseni auttamisesta (Yritän mukamas olla vahva ihminen ja pärjätä itsekseni) huonolla saavutuksella. Mutta ehkä vielä joku päivä on minun päivä ja elämälläni olisi tarkoitus. Pärjäile!