Posti ei enää tue Covid-19 leviämisen estämistä

Posti mainostaa hyvänä asiakaspalveluna sitä, että verkosta tilatut paketit voi noutaa lähimmästä vapaana olevasta pisteestä. Kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä tämä tarkoittaa, että kun ennen asikkaan toivomuksen mukaisesti toimitettuna, paketin saattoi hakea omasta ruokakaupasta ja samalla tehdä ruokaostokset jeikä näillä lähikauppojen pakettiautomaateilla näkynyt pitkiä jonoja eikä suojaetäisyyksien rikkomista. Nyt viimeiset pakettini olen kuitenkin joutunut noutamaan varsinaisen postin toimipaikasta, vaikka pakettiseurannassa ihan viimeisen päivään on lukenut, että toimitus on menossa esim. tiettyyn K-.ruokakauppaan. Sitten tuleekin ilmoitus että pakettisi on täällä, hae mahdollisimman pian. Se "täällä" lähin vapaana oleva piste on julkisilla kulkuneuvoilla kuljettuna yli 10km päässä kotoa vaihdolla kulkien . Ko. posti on ison marketin sisällä, jossa samassa rakennuksessa on myös apteekki ja terveyskeskus. ja kirjasto. Paketin saa numerojonotuksella ja palvelupisteet (useita) ovat vierekkäin alle metrin päässä toisistaan. Hakiessani viimeksi pakettiani jonossa oli 2 asiakasta , joilla oli todella paha yskä. Pystyin hakemaan pakettini vasta 5 päivän jälkeen ilmoituksesta ja sain jo 4 noutokutsua. (lähikaupasta olisin hakenut heti) Kuka tästä joustopalvelusta hyötyy.? Mainostin ystävillenikin kuinka helppoa verkkokauppa on ja turvallista. näin korona-aikaan. ja aluksi se olikin. PERUN NYT. NEUVONI. Verkkokaupassa saa kyllä valita tuotteet rauhassa, ja turvallisesti, mutta ei enää nykyipostin valitsemasta mielivaltaisesta noutopaikasta. noutaminen. Turvallisempaa olisi ollut ostaa tuotteet ko. marketista, kaikki käyttivät jo maskia eikä kukaan yskinyt. Saman marketin kassoilla noudatettiin myös etäisyyssuosituksia, Postin kannalta lähin piste saattaa olla asiakkaalle todella hankalan ja koronan tartuntariskien päässä, tai jopa yksinäisen mahdotonta hakea. Valittuun paikkaan pääsisi kävellen. Kyseinen tapa tarjoaa myös varkaille mahdollisuuden. Jos tilaaja ei pääse tietyssä ajassa tai lainkaan ko, paikkaan, (jonne ei ole pakettiaan tilannut) paketti palautetaan, eikä sitä voi enää tietojeni mukaan lunastaa. Verkko-ostokset maksetaan useimmiten etukäteen, Kuka hyötyy palautetuista paketeista?
4150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No pälkähtikö mieleen että joulu saattaa aiheuttaa pientä ruuhkaa verkkokauppoihinkin ja tätä kautta posteihinkin?

Äänestä

Minäkin tilasin tavaraa Postin automaattiin, kun noutohetkellä olin omaehtoisessa karanteenissa. Ajattelin että käväisen vaan pikaisesti kaupan eteisessä olevalla automaatilla hakemassa pikkupakettini, enkä tapaa ketään. Epäilin kyllä että lokerot voi olla täynnä joulun alla, mutta siitä kaupan asiamispostistahan saisin pakettini hiljaisena aikana haettua niin että tapaisin vain palveluhenkilön. Ei nuo suunnitelmani onnistunut. Posti ilmoitti että pakettini on viety toiseen kaupunginosaan tilapäiseen Postin pakettipisteeseen. Sinne oli lähdettävä bussilla, joten riski oli niin minulle kuin varsinkin kanssamatkustajille suuri. Onneksi sillä hetkellä kun kävin siellä pakettipisteen huonetilassa, paikalla ei ollut muita kuin minä ja palveluhenkilöstö (2 henkeä).
Olisin varmaankin ottanut kotiinkuljetuksen, mutta kun lähettäjällä oli ainoa vaihtoehto Postin pakettiautomaatti.

Äänestä

Postin hommat ovat lakanneet toimimasta jo kauan ennen joulua. Olet siitä onnellinen, että sait edes ilmoituksen. Kaikille ihmisille saapumisilmoituksia ei olla vaivauduttu mitään kauttalähettämään, vaan paketit ovat mennet palautukseen. Ei tätä joululla pelkästään voi selittää. Joutuu seuraamaan pakettiseurantakoodilla, missä paketti kulkee, jotta osaa sen hakea. Aika kypsä olen. Suunnittelen itse muuttoa (takaisin) sen kokoiselle paikkakunnalle, että kaiken saa kaupoista, eikä tarvitse enää postimyynnistä mitään ostaa. Koko posti on pelkkä vitsi.

Äänestä
  • Postin nimissä on lähetetty niin paljon kalasteluviestejä että kun ihmiset ovat laittaneet ne estoon niin Postin aidotkaan saapumisilmoitukset eivät tule puhelimeen. Nykyisin suurin osa saapumisilmoituksista lähetetään vain puhelimeen (jos on antanut puhelinnumeronsa). Nopean palautuksen vuoksi ei enää lähetetä paperisia saapumisilmoituksia koska se voi tulla perille vasta kun paketti on jo palautuettu tai noutoaikaa on enää päivä tai pari.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Posti mainostaa hyvänä asiakaspalveluna sitä, että verkosta tilatut paketit voi noutaa lähimmästä vapaana olevasta pisteestä. Kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä tämä tarkoittaa, että kun ennen asikkaan toivomuksen mukaisesti toimitettuna, paketin saattoi hakea omasta ruokakaupasta ja samalla tehdä ruokaostokset jeikä näillä lähikauppojen pakettiautomaateilla näkynyt pitkiä jonoja eikä suojaetäisyyksien rikkomista. Nyt viimeiset pakettini olen kuitenkin joutunut noutamaan varsinaisen postin toimipaikasta, vaikka pakettiseurannassa ihan viimeisen päivään on lukenut, että toimitus on menossa esim. tiettyyn K-.ruokakauppaan. Sitten tuleekin ilmoitus että pakettisi on täällä, hae mahdollisimman pian. Se "täällä" lähin vapaana oleva piste on julkisilla kulkuneuvoilla kuljettuna yli 10km päässä kotoa vaihdolla kulkien . Ko. posti on ison marketin sisällä, jossa samassa rakennuksessa on myös apteekki ja terveyskeskus. ja kirjasto. Paketin saa numerojonotuksella ja palvelupisteet (useita) ovat vierekkäin alle metrin päässä toisistaan. Hakiessani viimeksi pakettiani jonossa oli 2 asiakasta , joilla oli todella paha yskä. Pystyin hakemaan pakettini vasta 5 päivän jälkeen ilmoituksesta ja sain jo 4 noutokutsua. (lähikaupasta olisin hakenut heti) Kuka tästä joustopalvelusta hyötyy.? Mainostin ystävillenikin kuinka helppoa verkkokauppa on ja turvallista. näin korona-aikaan. ja aluksi se olikin. PERUN NYT. NEUVONI. Verkkokaupassa saa kyllä valita tuotteet rauhassa, ja turvallisesti, mutta ei enää nykyipostin valitsemasta mielivaltaisesta noutopaikasta. noutaminen. Turvallisempaa olisi ollut ostaa tuotteet ko. marketista, kaikki käyttivät jo maskia eikä kukaan yskinyt. Saman marketin kassoilla noudatettiin myös etäisyyssuosituksia, Postin kannalta lähin piste saattaa olla asiakkaalle todella hankalan ja koronan tartuntariskien päässä, tai jopa yksinäisen mahdotonta hakea. Valittuun paikkaan pääsisi kävellen. Kyseinen tapa tarjoaa myös varkaille mahdollisuuden. Jos tilaaja ei pääse tietyssä ajassa tai lainkaan ko, paikkaan, (jonne ei ole pakettiaan tilannut) paketti palautetaan, eikä sitä voi enää tietojeni mukaan lunastaa. Verkko-ostokset maksetaan useimmiten etukäteen, Kuka hyötyy palautetuista paketeista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu