Lahjaveron pimitys

Sain kaksitoista vuotta sitten lahjaksi käteistä rahaa ja koruja noin 50.000 euron arvosta. En puhunut verottajalle enkä kenellekkään muullekkaan mitään.
-Onko verottajan oikeus verottaa vanhentunut.
-Voinko käyttää rahoja kuin olisin voittanut lotossa?
8442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Verot vanhenee 5 vuodessa, eli siltä osin ei tule maksettavaa. Törkeä veropetoskin on vanhentunut.

Ongelmaksi tulee vaan noiden rahojen käyttäminen, ei oikein riitä, että kertoo saaneensa ne lahjaksi 12 vuotta sitten ja jättänyt ilmoittamatta verottajalle. Eli risikinä on se, että ne katsotaan rikollisesti hankituiksi, jolloin pahimmillaan voi häkki heilua. Ainakaan niitä ei voi tallettaa pankkiin ja kauppiaatkin ilmoittelevat herkästi poliisille jo muutaman tonnin käteismaksuista. 50.000 käyttäminen ruokaostoksiin vie sitten tolkuttoman kauan, vaikka olisikin vähänkalliimmat ruokailutottumukset.

Äänestä
  • Aloittaja

    Eli mun pitäisi näyttää toteen että olen saanut ne lahjaksi ja milloin.

    Äänestä

  • jormalaiset kirjoitti:

    Eli mun pitäisi näyttää toteen että olen saanut ne lahjaksi ja milloin.

    "Eli mun pitäisi näyttää toteen että olen saanut ne lahjaksi ja milloin"

    Juuri näin, raha kun ei tyhjästä ilmesty eikä ainakaan verottajan tietämättä, poikkeuksena aloittajan kaltaiset talousrikolliset.

    Äänestä

  • Kauppiaille on yx haikee , jos maksaa vaikka taulu TV käteisellä, minun mummu osti uuden teeveen käteisellä, koska hän nyt ei omista mitään pankkikortteja, kauppias ei puhunut mitään, koska raha on vielä maksuväline, ja toiseksi mummulla puhelinkin on lankapuhelin.

    Äänestä

"-Voinko käyttää rahoja kuin olisin voittanut lotossa?"

Noin mitättömän pienen lottovoiton kuluttaminen ei tuota vaikeuksia. Käteisellä voi vielä maksaa hyvin monessa paikassa, joten ongelmia ei tule, kunhan et pidä rahojen kuluttamisessa kiirettä.

Äänestä

käytät niitä elämiseen niin palkka jää säästöön noin helppoa se on
tai olet poiminut marjoja kymmeniä kesiä..... ja säästänyt kaikki ne.

Äänestä
  • Juurikin näin, minä kerran myin poikani kevytmoottoripyörän , jonka olin hänelle joskus ostanut , rahat vein pankkiin, koska naapurin isäntä osti menopelin käteisellä.
    No pankissa kysyivät, mistä moinen rahatukon on peräisin , niin siuvaannuin siitä, ja vastasin, että myin persettä , johon virkailija vaan hymähti ja tallensi rahat tililleni.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin näin, minä kerran myin poikani kevytmoottoripyörän , jonka olin hänelle joskus ostanut , rahat vein pankkiin, koska naapurin isäntä osti menopelin käteisellä.
    No pankissa kysyivät, mistä moinen rahatukon on peräisin , niin siuvaannuin siitä, ja vastasin, että myin persettä , johon virkailija vaan hymähti ja tallensi rahat tililleni.

    Ei kuitenkaan kysynyt hintaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jormalaiset kirjoitti:

Sain kaksitoista vuotta sitten lahjaksi käteistä rahaa ja koruja noin 50.000 euron arvosta. En puhunut verottajalle enkä kenellekkään muullekkaan mitään.
-Onko verottajan oikeus verottaa vanhentunut.
-Voinko käyttää rahoja kuin olisin voittanut lotossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu