Väärinkäytöksiä ja jatkettua valehtelua. Mitä muuta Haavsiton omavaltainen käyttäytyminen virantoimituksessa on kuin tahallisuutta ja kieroilua? Vailla synnintuntoa. Veronmaksajien rahalla. Muuttaisi itse sinne Afrikkaan ihalemiensa pariin. Voi olla ettei kuninkaan roolia lankeaisi sielläkään.
Haavisto kiisti lainrikkomukset viimeiseen asti
Anonyymi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä oli se viimeinen pisara, mikä osoittaa kuinka puolueiden eliitti tukijoineen on vienyt kansalta vallan. Poliittisia hyväveli nimityksiä valtion virkoihin, poliittista vaikuttamista oikeuden päätöksiin.
Kansalle on jätetty vain oikeus enää äänestää kerran neljässä vuodessa..puolueiden ehdokasta kunta/eduskuntavaaleissa, presidenttiä kerran kuudessa vuodessa.
Kun hallituspuolueiden taholta toimitaan täysin moraalittomasti, puolueetonta oikeutta halveksien, ( jaellaan luottamusta yhtä heppoisesti kuin kansan niskoille otettua velkamiljardeja maailmalle)
kuinka kehdataan ihmetellä samanlaisen moraalittomuuden, arvomaailman puutteen, kanssaihmisistä ja säännöistä piittaamattomuuden leviävän nuorison ja kansan parissa. Ei se johdu koronasta vaan oikeustajun ja arvomaailman rappeutumisesta.
Myrkynvihreitten kannatus romahtaa, Kansa kostaa vaaleissa, osaatteko edes Hävetä Myrkyt ! ! !
On tämä tullut kalliiksi tämä Haaviston tapaus, kun tämä korvaamaton poliitikko ei älyä erota.
Haavisto=Lukazenko.
Viherät ovat anarkisteja.