"Arvostettu ja arvosteltu" Kansanedustaja

Yllä otsikoitu kansanedustaja Sanna Antikainen, kyllä Sinun on vähitellen aika pyrkiä eroon vihoviimeisestä persuominaisuudestasi, eli menneiden muistelusta. Muistelit menneitä fb-tarinassasi. Kerroit osatotuuksia, niinkuin persuilla on tapana. Luettelit itsensä erottaneita kansanedustajia, mutta unohdit mainita, että vain Juhantalo on erotettu viranomaisten toimesta. Perustuslakivaliokunta ei nähnyt tarvetta suositella Haaviston erottamista ja siksi hän saa jatkaa. Nyt täytyy muistaa, että Haavisto oli lasten asialla toiminnassaan. Toisekseen meille ei ole kerrottu, mitkä olivat todelliset syyt, joiden takia Haavisto suositteli määrätyn virkamiehen siirtoa toisiin tehtäviin? Oliko hän lammas vai tyranni, sitä emme onneksi tiedä? Sanna, panepa käsi kivettyneelle sydämellesi ja mieti rehellisesti, kuinka monen Persuedustajan olisi pitänyt toilailujensa takia erota ihan vain rehellisyyden nimissä?
Hyvää joulua sinulle Sanna ja myös perheellesi. Älä tuomitse ja kaivele menneitä asioita, sillä se on viisautta.
7284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

persutturalta ei ollut varmasti yllätys vai oliko!? Valheellisia virheitä viljelee kun persujen muukin poppoo, vaan oma pää pensaassa kun omat toilailee ja haluaa ymmärtää aina asiat väärin tarkoituksella että pääsee rähjäämään kovaan ääneen. Ei onneksi enää nähdä häntä politiikassa kun kausi loppuu.

Äänestä
  • Niinpä siinä saattaa käydä, kun liekki sammuu, ja asiallisuus ontuu!

    Äänestä

  • kukas huonoa epäedustavaa uudestaan valitsee. Huonosta työstä ei palkita!

    Äänestä

Sanna tekee sitä minkä osaa, hallanpaneman oppi mennyt hyvin perille..

Äänestäjät päättävät Sannan muistelujen arvon ja äänimäärällä se mitataan. Kunnallisvaaleissa luulisi olevan muut asiat tärkeitä kuin rajat kiinni ja maahanmuutto, näitä oppeja hallapoika jakaa..
Jälkiviisaus on viisauden laji jolla ei merkitystä tulevaisuuden teossa..

Äänestä
  • Juuri näin siksi äänestän vain Sinisiä he tekevät hyvää tulevaisuutta Outokumpuun. Vanhat raakit saa jäädä arvoon olemattomaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin siksi äänestän vain Sinisiä he tekevät hyvää tulevaisuutta Outokumpuun. Vanhat raakit saa jäädä arvoon olemattomaan.

    Jokainen äänestäköön sitä väriä joka tekee autuaaksi, aivan sama mulle.
    Itse äänestän punaisia he ajavat pienen ihmisen asiaa tyylillä ja tarmolla kuten aina.

    Äänestä

Kylläpäs se sinisiä taas harmittaa kaikki kun ei vaan kannatusta ole kuin promillen luokkaa jos sitäkään. Persut ne vaan galluppien ykkösenä.... voihan harmi :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yllä otsikoitu kansanedustaja Sanna Antikainen, kyllä Sinun on vähitellen aika pyrkiä eroon vihoviimeisestä persuominaisuudestasi, eli menneiden muistelusta. Muistelit menneitä fb-tarinassasi. Kerroit osatotuuksia, niinkuin persuilla on tapana. Luettelit itsensä erottaneita kansanedustajia, mutta unohdit mainita, että vain Juhantalo on erotettu viranomaisten toimesta. Perustuslakivaliokunta ei nähnyt tarvetta suositella Haaviston erottamista ja siksi hän saa jatkaa. Nyt täytyy muistaa, että Haavisto oli lasten asialla toiminnassaan. Toisekseen meille ei ole kerrottu, mitkä olivat todelliset syyt, joiden takia Haavisto suositteli määrätyn virkamiehen siirtoa toisiin tehtäviin? Oliko hän lammas vai tyranni, sitä emme onneksi tiedä? Sanna, panepa käsi kivettyneelle sydämellesi ja mieti rehellisesti, kuinka monen Persuedustajan olisi pitänyt toilailujensa takia erota ihan vain rehellisyyden nimissä?
Hyvää joulua sinulle Sanna ja myös perheellesi. Älä tuomitse ja kaivele menneitä asioita, sillä se on viisautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu