2020 kauppiksen pääsykoe 2.vaihe 11.

Miksi a on väärin?

11. Mikä seuraavista väittämistä pitää paikkansa oheisen tekstin (Taloudellinen katsaus, kevät 2020, talousnäkymät, Valtiovarainministeriön julkaisuja 2020:31) ja taulukon 1 perusteella? Tuotantokuilu on toteutuneen BKT-tason ja niin sanotun potentiaalisen eli luonnollisen BKT- tason erotus. Erotuksen ollessa positiivinen, talous on korkeasuhdanteessa. Erotuksen ollessa negatiivinen, talous on matalasuhdanteessa. Taantumassa puolestaan kokonaistuotannon määrä alenee.
a.       Matalasuhdanteen ennustetaan jatkuvan Suomen taloudessa ajanjakson 2020–2023.
b.       Työeläkemaksujen alentaminen väliaikaisesti, työllisyystilanteen heikkeneminen, eläkemenojen kasvu ja alhainen korkotaso vaikuttavat omalta osaltaan työeläkelaitosten tuloihin ja menoihin. Työeläkelaitosten rahoitusjäämän suhteessa BKT:hen ennustetaan säilyvän alijäämäisenä ennustekauden loppuun.
c.       Suomen julkisen talouden alijäämän ennustetaan kasvavan 7,2 prosenttiin suhteessa BKT:hen vuonna 2020. Talouden ennustetaan kuitenkin kääntyvän ylijäämäiseksi ajanjaksolle 2021–2024.
d.       Bruttokansantuotteen supistuminen ja etenkin valtionhallinnon alijäämien kasvu vaikuttavat Suomen julkisyhteisöjen velkaan suhteessa bruttokansantuotteeseen. Ennusteen mukaan, Suomen julkisyhteisöjen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa 32.5 prosentilla vuodesta 2019 vuoteen 2024.


Taulukko:
tuotantokuilu
2019:2,1
2020: -3,5
2021: -2,3
2022: -1,2
2023: -0,4
2024: -0,0
1300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jos+vuonna+2019++talous+oli+korkeasuhdanteessa++niin++silloin++väite+a)+ei+pidä+paikkaansa,+Sanamuoto+"matalasuhdanteen+ennustetaan+jatkuvan+..."+ei+päde+jos+vuonna+2019+elettiin+korkeasuhdannetta.++Sana+"jatkuvan"+oli+se+killeri.++Kohta+d)+pätee+.+Laskelma+(78,7-59.4)+/59,4=+0,325+elikäs+32,5%.+Ihan+vaan+harrastuksen+vuoksi++selvittelin+juttua.+tv+Tepi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi a on väärin?

11. Mikä seuraavista väittämistä pitää paikkansa oheisen tekstin (Taloudellinen katsaus, kevät 2020, talousnäkymät, Valtiovarainministeriön julkaisuja 2020:31) ja taulukon 1 perusteella? Tuotantokuilu on toteutuneen BKT-tason ja niin sanotun potentiaalisen eli luonnollisen BKT- tason erotus. Erotuksen ollessa positiivinen, talous on korkeasuhdanteessa. Erotuksen ollessa negatiivinen, talous on matalasuhdanteessa. Taantumassa puolestaan kokonaistuotannon määrä alenee.
a.       Matalasuhdanteen ennustetaan jatkuvan Suomen taloudessa ajanjakson 2020–2023.
b.       Työeläkemaksujen alentaminen väliaikaisesti, työllisyystilanteen heikkeneminen, eläkemenojen kasvu ja alhainen korkotaso vaikuttavat omalta osaltaan työeläkelaitosten tuloihin ja menoihin. Työeläkelaitosten rahoitusjäämän suhteessa BKT:hen ennustetaan säilyvän alijäämäisenä ennustekauden loppuun.
c.       Suomen julkisen talouden alijäämän ennustetaan kasvavan 7,2 prosenttiin suhteessa BKT:hen vuonna 2020. Talouden ennustetaan kuitenkin kääntyvän ylijäämäiseksi ajanjaksolle 2021–2024.
d.       Bruttokansantuotteen supistuminen ja etenkin valtionhallinnon alijäämien kasvu vaikuttavat Suomen julkisyhteisöjen velkaan suhteessa bruttokansantuotteeseen. Ennusteen mukaan, Suomen julkisyhteisöjen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa 32.5 prosentilla vuodesta 2019 vuoteen 2024.


Taulukko:
tuotantokuilu
2019:2,1
2020: -3,5
2021: -2,3
2022: -1,2
2023: -0,4
2024: -0,0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu