Mietin (huom. vaivaan itseäni siis ajatuksilla) että kyllä tämä maailma on ihmeellinen. Aamulla kun sängyssä herään, niin ajattelen että "jaahas, olen taas tässä maailmassa jossa suuria kivisiä palloja leijuu avaruudessa, joiden päällä kävelemme" -sehän on fakta että tuolla on siellä täällä jättimäisiä kivipalloja, kuten vaikka Kuu, tai Maapallo. Siis pyöreitä palloja leijumassa! Lisäksi oma keho koostuu samasta materiasta kuin nämä pallot. Vesi on samaa, ilma on samaa, kiinteä aine on samaa, lämpökin on vain lämpöä. Kaiken lisäksi kaikki kehot ovat väliaikaisia. Emme edes tiedä kehostamme juuri mitään ja näemmekin siitä vain pinnan. Kuitenkin siinä on esim. miljoonia bakteereja jotka elävät ihan omaa elämäänsä. Tämäkin on täysi fakta, mutta jos näitä faktoja alkaa pitämään mielessä, niin yksinkertainen pääkoppamme ei kestä sitä, vaan haluaa äkkiä unhoittaa kaiken tuon avaruuden yms.
On myös mielenkiintoinen fakta että mikään sellainen ei ole todella itsenäinen, niin että toimisi vain omasta aloitteestaan, joka on riippuvainen mistä tahansa muusta asiasta joko nyt tai menneisyydessä... Joten koska kaikki asiat ovat riippuvaisia menneistä tapahtumista, sekä esim. olemassaolevasta ympäristöstään nykyhetkessä, niin mikään ei ole täysin itsenäinen yksikkö, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki on myös seurausta kaikesta muusta. Silti voimme muuttaa ja valita paremmin jos vain tiedostamme paremman vaihtoehdon, tai sitten voimme esim. lykätä ajatusprosessimme kokonaan sivuun huomaamalla että ajatukset ovat toisistaan irrallisia, varsin randomeita, eivätkä liity toisiinsa mitenkään. Emme voi valita mitä ajattelemme, joten ajatuksemme ovat kuin töykeä alivuokralainen, joka ei edes tottele meitä. Tosin hallinan voi ottaa takaisin aina hetkellisesti tekemällä tietoisesti jotain, esim. meditaatio, mantran toistelu, yms. pelkkä tietoisuuskin siitä että ajatukset yms. ovat jotain minkä NÄEMME, eikä siis ME ITSE, (koska sen joka näkee kohteen on oltava eri kuin kohde) niin vapauttaa jonkin verran. Mutta kaikki on hetkellistä. Vapautuskin. Mutta vapautus on aina ja kaikkialla tarjolla nykyhetkessä. Eikä tarvi tehdä mitään sen eteen.
Käsittämätöntä on ihmisten tyhmyys ja se miten joillakin kiinnostaa lähinnä toisille naureskelu ja vikojen etsintä. Aika halpamaista.
On myös mielenkiintoinen fakta että mikään sellainen ei ole todella itsenäinen, niin että toimisi vain omasta aloitteestaan, joka on riippuvainen mistä tahansa muusta asiasta joko nyt tai menneisyydessä... Joten koska kaikki asiat ovat riippuvaisia menneistä tapahtumista, sekä esim. olemassaolevasta ympäristöstään nykyhetkessä, niin mikään ei ole täysin itsenäinen yksikkö, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki on myös seurausta kaikesta muusta. Silti voimme muuttaa ja valita paremmin jos vain tiedostamme paremman vaihtoehdon, tai sitten voimme esim. lykätä ajatusprosessimme kokonaan sivuun huomaamalla että ajatukset ovat toisistaan irrallisia, varsin randomeita, eivätkä liity toisiinsa mitenkään. Emme voi valita mitä ajattelemme, joten ajatuksemme ovat kuin töykeä alivuokralainen, joka ei edes tottele meitä. Tosin hallinan voi ottaa takaisin aina hetkellisesti tekemällä tietoisesti jotain, esim. meditaatio, mantran toistelu, yms. pelkkä tietoisuuskin siitä että ajatukset yms. ovat jotain minkä NÄEMME, eikä siis ME ITSE, (koska sen joka näkee kohteen on oltava eri kuin kohde) niin vapauttaa jonkin verran. Mutta kaikki on hetkellistä. Vapautuskin. Mutta vapautus on aina ja kaikkialla tarjolla nykyhetkessä. Eikä tarvi tehdä mitään sen eteen.
Käsittämätöntä on ihmisten tyhmyys ja se miten joillakin kiinnostaa lähinnä toisille naureskelu ja vikojen etsintä. Aika halpamaista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei se ole ihmellistä, ihminen on eläin joka on vieraantunut luonnosta.
Takaisin juurillesi siitä!
Kyllä ihminen on enemmän kuin eläin, mutta moni ihminen ei ole eläintä parempi.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Eläinkunta
Millä tavalla ihminen on enemmän?
Itse asiassa olet saattanut oivaltaa jotain todella suurta. Nimittäin tuota voisi käyttää etäännyttämistapana omista ongelmista. Kun kuvittelee joko itsensä häviävän pienenä ja katoavana muruna maailmankaikkeuteen tai sitten "pilkkoo itsensä atomeiksi". Itse näin kirjoituksesi alkuosan hyvin visuaalisena matkana, ja se oli kiehtovaa! Joskus olen kokenut vähän vastaavaa retkeillessä. Pistän leirin pystyyn ja sitten tarkkailen mahdollisimman kaukaa leiriäni. Kun oman olinsijansa pienuuden tajuaa, se antaa myös etäisyyttä omiin oman päänsä täyttäviin ongelmiin.