Kepun Kulmuni yritti ottaa jossain määrin kriittistä kantaa ISIS-väen maahantuontiin. Kulmuni joutui eroamaan ministerin tehtävästä ja sai potkut kepusta.
Vihreiden Haavisto syyllistyi perustuslakivaliokunnan mukaan vakavaan lain rikkomiseen kammetessaan ISIS-väkeä maahan mm. yrittämällä siirtää vastuutaan virkamiehille ja siirtämällä virkavelvollisuutta kunnioittava virkamies syrjään.
Tänään keput äänestävät eduskunnassa Haaviston luottamuksen puolesta ja taputtavat hänet jatkamaan puuhiaan.
Vihreiden Haavisto syyllistyi perustuslakivaliokunnan mukaan vakavaan lain rikkomiseen kammetessaan ISIS-väkeä maahan mm. yrittämällä siirtää vastuutaan virkamiehille ja siirtämällä virkavelvollisuutta kunnioittava virkamies syrjään.
Tänään keput äänestävät eduskunnassa Haaviston luottamuksen puolesta ja taputtavat hänet jatkamaan puuhiaan.
Vastaukset 139
Vanhimmat
Eihän Kulmunia ole minnekään puolueesta potkittu. Ministerin tehtävästä hä erosi itse ja puheenjohtajasta demokraattisesti äänestettiin. Eikä Kulmunin linja Al Holin lapsista poikennut muun hallituksen linjasta. Taas persu yrittää Keskustaa hämmentää, mutta me emme moista noteeraa.
Kulmuni yritti käynnistää keslustelua ISIS-väen maahantuonnista mm. kysymällä äänestäjiensä mielipidettä. Kulmuni huudettiin kumoon. Eihän äänestäjiltä saa kysyä neuvoa....
Kulmuni sai potkut.
Haavisto saa kepulta kiitokset ja luottamuksen.
Noinhan tuo lyhykäisyydessään meni.
Tilalle Saarikko, joka vakuuttavaan äänensävyyn puhelee paljon muttei sano mitään.
Eihän tuo alkuunkaan noin mennyt, mutta persun pæässähän vedetään mutkat suoraksi
Onhan se ennenkuulumatonta, että ministeri käyttäytyy arvovallalleen väärällä tavalla. Joku Facebook hömpötyskysely, kun konsulttitoimisto ohjeisti ja harhaanjohti.
Ja lopullinen niitti oli kun paljastui valtion verorahojen käyttö henkilökohtaisiin tarkoituksiin. Salailu ja hmm. Mahdoton jatkaa tuollaisen jälkeen. Erosi itse, ei ollut valmis noin vaikeaan tehtävään. Ei riittänyt kyvyt vaikka halua olisi ollut.
Haaviston tapauksessa onkin kyseessä persujen ajojahti, eihän suomalaisia lapsia saa auttaa ja varsinkaan hairahtuneita äitejä. Persut ovat monella tavalla käsittämättömän raakoja. Suorastaan hirviöitä.
Koko tämän hallituksen aikana vain syvää ulinaa ja valitusta. Tuollainen joukkio jos pääsee toteuttamaan itseään, pääsee helvetti irti. Vasarat loppuisi kaupoista.
Se Kulmunin "ero" oli todella eriskummallinen tapahtuma näytti siltä että itse halusi eroon ja piti kyhätä jokin pseudo-tapahtuma sen ympärille....
Ei ole näköjään mennyt sinulle jakeluun perimmäinen syy ...
siis se tosiasia että Haavisto rikkoi lakia !!!!!!
Tuollaisilla viherpesu perusteillasi nolaat itsesi !!!!
Muistan Kulmunin sanoneen joskus viime vuonna:”Jos sinulla ei ole oleskelulupaa, ole hyvä ja poistu maasta”. Siis yksi järki-ihminen kepuissa ja sekin pantiin sivuun.
Al Holin lapset ovat syntyperältään SUOMALAISIA ja heillä on oikeus tulla maahan ja oleskella maassa. Sinä sotket nyt asioita.
Joo joo, mutta Irakin sotilaskarkurit eivät ole syntyjään suomalaisia. Älä sotke.
Heitähän koskevat kansainväliset turvapaikkasopimukset ja niiden mukaan päätökset tehdään. Heitä tuli maahan 35 000 Halla-ahon laatiman maahanmuutto-ohjelman perusteella. Nyt heitä ei käytännössä tule lainkaan. Aiemmin tulleista osalle on annettu oleskelulupa, osa on vapaaehtoisesti muuttanut maasta ja osaa ei ole voitu palauttaa, koska Irak ei ota vastaan. Rikoksista tuomitut se kuitenkin ottaa.
Kulmuni uhrattiin - tosin oman mokansa takia joka tuli JULKI.
Kyllähän nämä koplaa koko ajan mutta pieni osa narahtaakin.
Kuinkahan paljon "isis" leikki maksaa Suomelle, kun taas ollaan pelastajina.
Suomen linja oli hallituksen aloittaessa ;ketään ei haeta, kansalainen voi toki tulla, mutta vihreät aloitti oman likaisen pelinsä mm. siirtämällä erimielisiä sivuun (tai yrittämällä siirtää)
Syntyperäisiä Suomalaisia !? Onko isis leirillä syntynyt Suomalaisen äidin lapsi "syntyperäinen suomalainen" ? NO, konsulikyydillä heitä ei olisi pitänyt hakea, vaan olisivat tulleet omineen niinkuin ainakin yksi perhe tuli.
Näissä toivottavasti tutkitaan oliko Äidit mukana isis toiminnassa
Siellä isän kansallisuus määrittelee lapsen kansallisuuden.
Toisaalta näitä lapsia ei ole merkitty Suomessa mihinkään väestö-rekisteriin, heidän todelliset vanhempansa eivät ole tiedossa, myöskään oikeasta äidistä ei ole varmuutta.
Jossakin vaiheessa jokainen menettää kansalaisuutensa ei se ole mikään syntymälahja joka seuraa automaattisesti kun liittyy ISIS-terroristeihin menettää suomalaisuutensa
Ei muuten ole, ovat syntyneet syyriassa , kannattaisiko ottaa pikkasen selvää asioista. Jos nainen lähtee syyriaan ja on siellä 3-5 vuotta ja lapset iältään sylivauvasta 5 v, niin miten voivat olla suomalaisia????? Kävivätkö välillä suomessa synnyttämässä ja menivät takaisin syyriaan???
2015 Jo alkuvuodesta Suomeen tuli suuria määriä
"pakolaisia"
He kirjautuivat jos halusivat.
Vasta uusi hallitus loppukesällä aloitti
systemaattisen kirjauksen Torniossa.
Se ei saanut kirjoihin edes puoliakaan.
Kumpi on lihavampi, Kiuru vai Saarikko?
Timo Soini.
Saarikko olikin Kulmunin selkään puukottaja ja oma tuleva salkku oli hyvä syy hyllytykseen, oman leirin puolustamisen sijaan, nyt taas Saarikko haluaa pitää salkusta kiinni, sillä ilmeisesti vihreät kiristi hallituksesta lähdöllä, sääliksi käy reppana Saarikkoa.
Saarikon vihreästä nuolemisesta, joutuu keskusta maksamaan vielä kovan hinnan, kun vaalipäivä koittaa vääjäämättömästi halusi sitä tai ei, mutta edessä on.
En usko, sillä asia ei ole sen laatuinen, että ottaisi suuremmin äänestäjien tunteisiin, ainakaan kepun kannattajien. Vastakkainhan olivat poliitikko ja virkamies, eivätkä kumpikaan ole koskaan ryhmänä olleet äänestäjien suosikkeja. Edes Hannu Karpo ei tekisi noiden kahden konfliktista asiaa. Eri asia on, jos vastakkain ovat poliitikko ja tavallinen kansalainen tai virkamies ja tavallinen kansalainen.
Mutta kyllä tuo Haaviston henkilökohtaista kunnioitusta syö, kun ei eroa oma-aloitteisesti. Jos niin tekisi, paikkaisi helposti mokansa ja voisi jopa saada kunnioitusta äänestäjiltä. Haaviston presidenttihaaveet katkesivat viimeistään nyt.
Ei tässä ole vastakkain ministeri ja virkamies vaan kyse on ministerin toimintatapoejen lainmukaisuudesta. Asia olisi aivan yhtä vakava, jos ministeri rikkoisi jotain lakia, vaikka yksikään virkamies ei sitä vastustaisi. Eli asian keskipistenä eli virkamiehen toiminta sinällään vaan ministerin ratkaisut ja niiden laillisuus.
Et ilmeisesti kykene katsomaan tapahtunutta näytelmän tai televisiosarjan kohtauksena. Useimmat äänestäjistä kyllä näkivät sen sellaisena, mutta kuten tuossa arvioin, ei niin tunteita herättävänä kohtauksena, että siitä puhuttaisiin suurella joukolla somessa ja työpaikoilla.
Nimimerkki Anonyymin, jolle vastasin, tunteisiin tuo kohtaus ja sen jälkipuinti olivat menneet. Ehkä monien muidenkin, mutta en usko, että ainakaan niin vahvasti, että keskusta joutuisi maksamaan siitä kovan hinnan vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c2578d1d-c088-4cd5-b7b5-e0ee1965cc57
Jo toinen välikysymys samasta asiasta. Tällainen ylipäätänsä on ajojahti, olkoon tässä tehty ihan miten tahansa.
Haaviston ei tarvitse edes harkita eroa, saisi varmasti kansainvälistä huomiota, jossa opposition toiminta maailmalla tuomittaisi suomalaishölmöläisten tekosiksi.
Eihän niitä voi verrata, Kulmuni otti valtion varoja yksityiskäyttöön 56000€, Haavisto auttoi lapsia turvaan epäinhimillisistä oloista ja työnjohdollisin oikeuksin organisoi asian hoidon luotettavampiin käsiin
Vehviläinen ja Saarikko on käyttänyt samaa konsultti palvelua aikaisemmin ministerinä ollessaan, että malli oli annettu.
Kasvaa kuulemma parta niillä lapsilla!
Al Holin suomalaislapsista oletusarvoisesti puolet on tyttöjä. Osa lapsista on myös hyvin pieniä. Parta alkaa pojilla kasvaa, kun aikaa kuluu. Ja sitähän on jo kulunut.
Näiden "lasten" ikää ei tiedetä, ei ole myöskään varmuutta heidän vanhemmistaan...
Äidistä on tieto ja se riittää. Suomalaisen äidin lapsi on suomalainen.
Mikä on suomalaisen syntymämaa.
Suomen kansalaisen äidin lapsesta tulee ensisijaisesti Suomen kansalainen, vaikka lapsi olisi syntynyt Irakissa tai Syyriassa. Nuo ”islamilaiset” avioliitot eivät useinkaan liene edes juridisesti pitäviä. Nehän ovat eräänlaisia ”omantunnon avioliittoja”, joten isän puolelta tuskin mitään kansalaisuutta on tullut. Eikä ISIS-valtiota edes juridisesti ole ollut olemassa, ei ainakaan enää ole edes fiktiivisesti. Ja Suomen lakihan salli kaksoiskansalaisuudenkin.
Kesäkuussa Rinne sanoi, että ketään ei tuoda Al-Holista. Haavisto sooloili ja jatkoi kumminkin valmisteluja ja olisi tuonut lapsia ja heidän äitejään, jos suunnitelmat ei olisi paljastuneet.
Vasta joulukuussa Marin antoi luvan tuoda lapsia Suomeen.
Ne lapset näytetään kuvisss räkä naamalla ja todellisuudessa jo 10-17 vuotiaita ja Haavistosta tehdään lasten pelastaja sankari. Kepuun on jääneet kommunistit ja joku Lohi on varmaan vaikean paikan edessä kuin Väyrynen aikoinaan. Jokainen keskustalainen tajuaa että on väärin antaa tukensa vihervasemmistolaiselle kieroilulle mm Haaviston tapauksessa. Loikkasin Perussuomalaisiin juurikin sen takia että kepu viherkommunisoituu ja lisää loikkaa.
Lapset vaan pelinappuloita tässä kisassa! Ainakaan Haavisto ei pennin vertaa kiinnostunut lasten kohtalosta! Vallanhimossaan ryhtyi vielä työpaikkakiusaajaksi!
Lappiin tarvitaan uusia tulijoita, ja jos kantasuomalaiset ei tule, niin sitten vaikka ulkomailta. Oletko tyhmä, Keskusta voi hyvin ja tuo ihmiset keräämään marjoja ja tuet kasvaa, kun saadaan lisää maahanmuuttajia.
Kaupunkeihin jäävät nämä al-Holin asukkaat, suurimpiin kaupunkeihin elämään ja asumaan.
Kärnäkin taipui homon edessä, vaikka muka taivasteli Pev:n päätöstä.
Kärnä on lappilainen populisti, tuuliviiri kikkeli kuvien lähettelijä.
taipui niin kumaraan, että aivan pyllisti...
Saiko Pekka maistaa tunturien tuulahdusta? Mitä Antonio sanoi asiasta?
Kepu on pelkuripuolue, koska hylkäsi Kulmunin, puolueen puheenjohtajan. Nyt se pelkuruus tuli esiin Haaviston nuolemisesta. Olisi kannattanut pitää Kulmuni puheenjohtajana, niin kannatus olisi lähtenyt vielä nousuun. Nykyistä pelkuripuoluetta voi kannattaa vain pelkurit.
Jos+Haavisto+olisi+nainen+niin+lähtöpassit+olisivat+100%+varmat,+mutta+kun+on+killuttimet+niin+pääsee+varmaan+vielä+pressaehdokkaaksikin.+(EI+IKINÄ+PRESIDENTIKSI)
Ihan kuin lainrikkomisesta olisi tullut nykyään hyve ja vain tosi rohkeat rikkovat lakeja ja saavat synnin päästön siitä olalle taputuksineen.
Kulmunin tapa toimia ei ole hyväksytty edes kepussa ja Katri olikin vanhempien miesten johdateltavissa.
Jos kierrolla tavalla hyötyy luvattomien varojen anastamisesta omaan käyttöön, onhan se rikos.
Kenen luomus Kulmuni on?
H8ntai on kova, mutta liian kovalle pa8kalle työnnetty,
kokematonn kaatui omaan miinaansa. Kepula8set itse hälusivat päästä eroon rasitteesta.
Onneksi ei pääse, koska ei myöskään mies ole!
Minusta vertailu Kulmuniin ontuu. Jos johonkin voisi kepujen suhtautumista verrata, niin se on Antti Rinne. Häneen keput menettivät luottamuksensa mutta eivät nyt Haavistoon. Sitä voisi kysyä, että miksi Kepun linja näissä kahdessa asiassa eroaa toisistaan.
Kulmumi halusi tuoda vain lapset. Haavisto ja Rinne pyrkivät tuomaan maahan myös ISIS-naiset. Kulmuni nimettiin "maan vaivaksi" ja savustettiin ulos politiikan sivuraiteelle.
Miksi ISIS-tertoristien maahantuonti on Suomessa politiikan ykkösasia??????
Kulmuni kysyi kansan mielipidettä, miten pitäisi toimia.
Tähän ei Haavisto tai Saarikko kyenneet...
Jaahas, nyt muuttui sylkykuppi Kulmuni enkeliksi persupropakandassa.
Persuilla riittää näitä naurettavia yrityksiä jakaa keskustalaisia erilaisiin kuppikuntiin.
saarikko kouluttaa imaamit
Sekä puolustaa islamisaatiota ja urbanisaatiota.
Saarikon linja = Sipilän linja
Kulmunin linja = Alkion, Kallion ja Kekkosen linja
Pelkurimaista syytellä muita, kun itse on pelkuri.
Keput vaihtoivat Kulmunin Haavistoon.
Helposti havaittavissa että Kepu on nyt tuuliajolla. Olisi kannattanut kuunnella Kulmunia ja pitää Rinne pääministerinä. Nyt Kepu on pelkuripuolue.
kebabpuolueella oma laki
lestaadio
Se on kesKUSTA-puolue!
https://yle.fi/uutiset/3-11695422
Kumpa ei muuttuisi suolapatsaaksi.
Näistä lapsista on koulutettu seuraavaa jihadistien sukupolvea pienestä pitäen (en suosittele katsomaan videoita, joissa lapset laitetaan tekemään kauheita asioita).
Myös naiset siellä ovat syyllistyneet väkivaltaan...
Sellaisia ne kepulit on, melko paskaa porukkaa ihmisinä, etenkin Kärnä.
Kulmuni ei ole ollut kenenkään sylkykuppi. Ehkä kuitenkin ollut kepun sylkykuppi ja pääministerin maanvaiva. Joka tapauksessa kepusta tuli pelkuripuolue sen myötä kun erotti Kulmunin puheenjohtajan paikalta.
Kepu ei erottanut. Usko jo. Paheenjohtajavaali järjestettiin sääntömääräisesti ja Saarikko valittiin. Kulmuni hävisi vaalin. Puheenjohtajuus ei ole ikuinen.
Kehitysvammaisen nieleskelijät mölisevät kannattajat möykkäävät.
Kyllä se ”ei puolueaktiivin” näkövinkkelistä vaikuttaa selvältä heivaamiselta”. Siitä ei pääse mihinkään.
Kepu heitti Kulmunin bussin alle. Tämä pelasti vihreän Haaviston, sillä kepulla on vähemmän syytä luottaa Haavistoon kuin Rinteeseen. Haaviston olisi muutoin saanut mennä Rinteen perässä "kultaiselle tunkiolle".
Nyt kepu voi edelleen kannattaa Sipilän avaamaa maahantuloa jopa siten, että ISIS-henkilöt imuroidaan maahan konsulikyydillä ja hallituksen arvovallalla.
Kylläpäs tämä persujen "keskustelu" on kerrassaan tolkutonta!
Ei Kepu osaa arvioida ja hyväksyä omia virheitä tai ei näe niitä ollenkaan. Siispä kannatus laskee sitä mukaa kun joutuu jälleen pelkonsa orjaksi ja hyväksymään hallituksessa perinteen ja ideologiansa vastaisia päätöksiä. Pelkää että joutuu oppositioon jos ei hyväksy vihreiden ja sd:n esityksiä.
Keskustaan luottaminen on kadonnut henkilöiden osalta jo puolueen sisällä, eli puukkoa tulee kun selkänsä kääntää, näin suoraan sanottuna, vielä vaikeampaa se on omissa kannattajissa joilla lopullinen äänioikeus on.
"En usko, sillä asia ei ole sen laatuinen, että ottaisi suuremmin äänestäjien tunteisiin, ainakaan kepun kannattajien. "
Tämä Saarikosta lainattu
Et usko. Maaseudulla asuu nykyään paljon sellaisia, tällaisia kuin minä. Ei ole mitään fanaattista kepun kannattajakuntaa, mutta ompahan äänestänyt, kun siellä ollut paljon tuttuja ja hyväksi havaittuja.
Nyt vain tilanne on se että nämä tutut ja hyväksihavaitut on vain yksi osa porukkaa. Päätökset määrätään byrokraattisesti, eikä he saa edetä oman mielen ja ajatuksen mukaan. En äänestä enää, eikä hekään enää kyllä ole ehdolla.
Kepun pillipiiparit marssivat Haaviston orkesterissa kohti muunsukupuolista sharia-"Suomea".
Saattaapi käydä niin, että äänestäjät kuitenkin kääntyvät terveeseen suuntaan...
Tulevatko Pekka ja Antonio Kepun vaalikierrokselle kiittämään horjumattomasta tuesta?
Rivikepulaiset saavat tänään tukea Pekan puuhia, painamaa lain rikkomukset villasella ja äänestää Pekka jatkamaan puuhiaan ja erityisesti "ulkomaalaisten" maahantuontia.
Loppuviikolla palstaan maakuntiin selittelemään miksi tämäkin oli niin erikoisen tarpeellista...
Onko Isis-naisista sitten haittaa? Tuskin kovinkaan paljon.
Voivat saada jonkun pölkkypää jannun lähtemään Lähi-Itään tapattamaan itsensä uskonsodassa. Mitä sitten? Kuka kaipaa?
YLE on julkistanut perustuslakivaliokunnan kuulemisia. Niistä selviää, että konsulipäällikkö Pasi Tuominen1) sanoi että orpolapsilla on siellä Al Holin leirillä nyt hyvä olla, ja 2) alue on liian vaarallinen, että sinne voitaisiin lähettää UM:n edustajia. Onko tässä ristiriitaa? Nuo edustajathan olisivat voineet olla UM:ään valtionhallinnon sisäisellä siirrolla PLM:stä siirrettyjä ”ramboja”. Noita siirtojahan tehdään jatkuvasti. Kyllä tässä nyt menevät pisteet Haavistolle. Tuominen politikoi ja asettui suomalaisten orpolasten auttamisen tielle.
Perustuslakivaliokunta ei tuominnut Haavistoa "lasten pelastamisesta" vaan kostosta lakia noudattavalle virkamielelle sen jälkeen kun Al-Hol asiat oli siirretty häneltä pois.
Vieraan väestön maahantuonnissa Haavisto ajaa tiukasti kepu-Sipilän linjaa, joten kepujen tuki Haavistolle on ymmärrettävää.
Ei ollut kyse kostosta, vaan siirrosta hyvinpalkattuihin ja arvosteluihin muihin tehtäviin, suurlähettilääksi. Suomalaislapsia oli silloin useita leirillä ja on yhä. He joutuivat hengenvaaraan etsiessään pakoreittejä. Suomalaiset viranomaiset olisivat voineet järjestää turvallisen matkan.
Tuoreena isovanhempana voin jotenkin kuvitella Al Holin lasten isovanhempien hädän lapsenlapsistaan (ja harhautuneista lapsistaan). Hehän ovat vedonneet koko prosessin aikana moniin viranomaisiin. Onko niin, että vain Pekka Haavisto kuuli ja ymmärsi heitä?
Annika puhdistaa puoluetta.
Keskustasta tulee Annikalle tyköistuva pieni napakka vasemmistopuolue.
Hahhah ja Hehheh. Vai ei Kepu hyväksy Haaviston hommia? Näkyypä hyväksyvän kun äänestää hänen ”hyvien tekojen” puolesta. Ei hyväksy lain rikkomista muka mutta hyväksyy Haaviston tekemänä. Mitä muuta tuommoisesta tulee kuin turhake.
Hehheh tosiaan.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007683294.html
Kepun kepuloinnit ovatkin pääministerin syy!
Keput selittävät yhtenä päivänä tätä ja huomenna sitä.
Kepulle ei käynyt SDP:n nimeämän pääministerin toiminta hommissaan, mutta kepulle käy vihreiden ulkoministerin puuhastelu. Mitään johdonmukaisuutta ei ole.
Kulmuni heitettiin bussin alle, mutta Pekkaa tuetaan intomielin.
”Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) kertoo äänestäneensä Haaviston luottamuksen puolesta, vaikka Haavisto ei nautikaan hänen luottamustaan.”
Aika hyvää keskustalaista logiikkaa. Samaa olisi voinut Kepu harjoittaa aikaisemmin Rinteen tapauksessa, niin monet asiat olisi kepulla tänään paremmin. Mutta voi, voi, ei tästä tämän kummempaa tule kuin että Joopas ja eipäs tarkoittavat täsmälleen samaa soopaa.
Kulmuni on totaalisen onneton poliitikko. Oliskohan hänelle jokin sopivampi pesti, ettei pystyisi jatkamaan enää Keskustapuolueen halventamista.
Keskustapuoluehan kuuluu hallitukseen, jossa tehdään monipuolepolitiikkaa, jossa tietenkin tarvitaan yhteistyötä ja kompromisseja, kuten kuuluukin.
Kulmuni, Hoskonen ja Kärnä ovat keskustapuolueen häirikköjä ja äänestäjien karkottajia.
Kulmuni ei karkoittanut ketään puolueesta, mutta nyt karkkoaa kepun äänestäjiä. Turhaa on tästä Kulmunia syytellä. Ryhdistäytykää ja ryhtykää toimimaan kansan ja aatteen puolesta, älkääkä pelätkö koko ajan.
Viisi rikoksesta tuomittua nousi eduskuntaan
17.04.2019 klo 6:01
https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/fba7c8ba-e4a6-4fc8-8e1e-30b8d9509590
Viidellä eduskuntaan nousseella kansanedustajalla on tuore tuomio rikoksesta. Tiedot perustuvat Iltalehden selvitykseen, jossa selvitettiin kaikkien kansanedustajaehdokkaiden rikostuomiot vuosilta 2012-2019.
Keskustan Antti Kaikkonen on tuomittu luottamusaseman väärinkäytöstä ehdolliseen vankeuteen vuonna 2013.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sai viime vuonna tuomion työriitojen sovittelusta annetun lain rikkomisesta. Rangaistus oli 20 päiväsakkoa.
Keskustan kenttä on kaikesta huolimatta Kulmunkin tukena.
Kepun on pakko olla hallituksessa koska maataloustuki on sen pääelinkeino.
Jos kirjoittajien joukossa tässä ketjussa on KEPULAISIA, niin ajatelkaa nyt järjellä. Menikö kaikki niin kuin piti mennä? Oletteko tosiaan tätä mieltä?
Rehellinen vastaus.
Jotenkin karmeaa katseltavaa tämä maaseudun alasajo ja samalla keskustan saamattomuus. Ei kyllä haluaisi, että persut alkaa ajamaan omaa agendaansa, mutta niin täällä näyttää käyvän.
Nykyhallituksen vaihtoehto voisi olla vain sinipuna. Se olisi Suomen maaseudun ja Suomen keskustan surma. Sinipunan rakennusmiehet ja -naiset hiovat jo puukkojaan. Heinäluomat ja Antti Lindtman päällepäsmäreinä. Keskustan kannattaa pysyä Marinin völjyssä. Hän arvostaa keskustan linjaa, kunhan pikkupolitikointi jätetään pois. Katrilla oli sitä vikaa. Onneksi Annikan linja on selkeämpi.
Totta.
Saatanan sateenkaaret
Kepulla ei ole hätiä mitiä, koska SDP:n on pakko toteuttaa kaikki, mitä Kepu saa päähänsä vaatia, muutenhan hallitus kaatuu.
Eniten tässä hallituksessa kärsii Vasemmistoliitto, jonka jonka pitää hyväksyä köyhien kannattajiensa etujen karsimiset ilman ehtoja, sillä hallituksen kaatuminen johtaisi vielä suurempiin kyykytyksiin uuden äärioikeistolaisen hallituksen taholta. Säälittää oikeastaan tuon Lii Anderssonin kärsivä ilme.
Kommunistit ovat vaihtaneet kannattajansa. Ennen kommunisteja äänestivät köyhät työläiset, nykyään feministiset hipsterit ja muu näennäiseliitti. Kannatus on huvennut ja laskee yhä.
Miten Kepu aikoo suorittaa kannattajiensa vaihdon? Kun maaseudun vähäväkiset jättävät puolueen, riittääkö suurmaanomistajien äänimäärä yhteenkään kansanedustajaan?
Kepu näyttää pyrkivän samalle feministien astialle, jolla muutkin puolueet ovat. Se kippo kuitenkin on todellisuudessa typö tyhjä. Feministinen puolue sai valtakunnallisesti vain n. 5000 ääntä.
Tuleeko kepusta Sipilän kutsumien uussuomalaisten puolue? Heillekin voi valtion rahaa jakaa tukaisina loputtomasti.
"feministiset hipsterit ja muu näennäiseliitti"
Heh, kyllä tämä porukka on vihreiden yksinoikeus, taistolaisuuden aika on ohi :)
Vasureiden kannatus löytyy työttömistä, pätkäduunareista ja yksityisalojen vähänkoulutetuista naisista, joita kaikkia yhdistää töiden loppumisuhka ja rapautuva palkkataso.
Kepun kannatuksen jatko on tosiaan ns. hyvä kysymys...tähän asti Kepu on saanut äänensä maatalojen kaupunkiin kouluttautuneilta jälkeläisiltään.
Valtion ja kuntien virkamiehiltä, poliiseilta, lääkäreiltä, hoitajilta jne.
Mutta kestääkö perinne sukupolvesta toiseen, kun ainut kiinnekohta on se pienempiin palstoihin perinnönjaoissa jakautuva perintömetsä?
Kepun komentoportaassa on yllättävin mitoin panssaroituja telaketjufeministejä. Ne eivät kuitenkaan näy vaalikarjalle jaettavassa tuubassa vaan toimivat kylmästi ja tehokkaasti kuin syvien merten kala.
Tulee monesti mieleen oliko Esko Aho tai Anneli Jäätteenmäki viimeinen aito järkevä konservatiivista linjaa ajava Kepujohtaja? Tämän jälkeen kaikki ovat olleet näitä maailmaa halaavia liberaaleja ja uusimpana vielä tämä feministi Saarikko? No Ps kiittää uusista äänistä.
Oletko unohtanut Juha Sipilän? Ainoa keskustalainen pääministeri, joka on ottanut hallitukseensa perussuomalaiset.
Totta! Ei Sipiläkään huono ollut. Ainut iso virhe oli se talolupaus 2015 syksyllä.
Kepu lähti ja on iltatähti. Kepu lähti älykköjen hallitukseen ja homma on ihan vierasta kuten nähdään. Mistä voi syntyä tänään koettu moinen työskentely vielä maaseutujen edustajilta? Pitää olla pahasti pyörällä päästä. Hienostoihmiset vie hymyssä suin kepein askelin ja Kepu ryömii perässä ähkien ja puhkuen.
Konsulipäällikkö löi viimeiset naulat Haaviston poliittiseen arkkuun.
Konsulipäällikkö ilmoitti, "ettei syytteessä olevan ministerin tarvitse puhua totta..."
Tällaista hemmoa keput tukivat jatkamaan puuhiaan. Haaviston törky tarttui kepuun.
Jokainen suomalaisen koulujärjestelmän yliopistoon asti läpikäynyt poliitikkonainen on varmasti käytännön feministi. Toimintansa tavoitteet ja linjaukset määrittelee sitten omaksuttu puoluekanta.
Edes persuista ei varmasti löydy , ainakaan monta, nöyrää ja alistuvaa hellanvartijaa :)
Laki on ankara terroristeja kohtaan,koska
heidän hirmuteot ovat todella tuomittavia.
HÄPEÄ sinä joka yrität pikkulapsilla suojella
ihmisiä,jotka ovat syyttömiä teloittaneet ja
niiden joukossa on ollut perhekuntia.
Ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Ei kukaan voi noita naisia kaikista ISISin teoista syyttää. Suurin osa on todennäköisesti vain uskoon hurahtaneita ja höynäytettyjä puolisoita. Asia pitää tutkia ja tuomioistuimessa käsitellä. Kurdeilla ei ole edes valtiota ja leireillä on tuhansia ihmisiä. Heillä ei ole resursseja tutkia ja tuomita eikä heillä ole resursseja huolehtia heistä loputtomasti. Lapset ovat syyttömiä. Jotakin moraalia ja oikeudentuntoa persuillakin pitäisi olla!
”Kaikki, minkä te teette yhdelle noista pienimmistä, sen te teette minulle”, sanoi Jeesus. ”Helpompi on kamelin päästä läpi neulansilmästä kuin persun päästä taivaaseen.” Persut eivät noudata Jeesuksen opetuksia.
Jos kepu sitoo itsensä Haavistoon, ISIS-naisiin ja sukupuolineutraalistettuihin liikennemerkkeihin, käy kepu sinisten smurffien tietä kohti unohdusta.
Haavisto on lähempänä Keskustan nykylinjaa kuin Kulmuni.
Kepu unohti kannattajansa ja sen että kannattajilla on usko oikeamielisyyteen. Onhan pitkään jo ollut kaikenlaisia konnankoukkuja mutta kannattajat yleensä saattavat ajatella että aina roiskuu kun rapataan. Nyt tässä Haaviston tapauksessa ainakin minulta loppui kärsivällisyys ja usko meni koko valtakunnanpolitiikkaan ja liika on liikaa.
Kulmuni ei olisi alistunut moista tekemään.
Milloin rikollinen Pekka Haavisto eroaa?
Persut arvioivat Kepun kannattajien sivistystasoa oman mittapuunsa mukaan, ts. karkeasti ali todellisen.
Kepu ja vihreät ja muut hallituspuolueet harjoittaa Trumpismia joten Trump on aika mielenkiintoinen vaikuttaja.
Haavistostahan tulee presidentti kun saa noin paljon kannatusta yli puoluerajojen ja vielä puolueiden kansanedustajilta ja puolueiden nokkamiehiltä ja -naisilta, vaikka möhlii tuollalailla. Hmnnnnnn...
Valta sokaisee.
Keskustan toiminta Kulumnia vastaan
on väärin.Haaviston pelkuripuolueeksiko
keskusta rupee ja odottelee,että joku Gay
äänestäjä äänestää.Keskustan ainoa toivo
on laittaa Haavisto eroamaan.
Persut koettaa spämmäämällä hajoittaa kepun rivejä...mutta Kepu on terästä, asiamme on yhteinen ja sitä ei kukaan muu meille takaa:
MAATALOUSTUKI
Kepu itse hajottaa rivejään typerällä toiminnalla. Puolue itse itseään vastaan toimimalla on suurin vaikuttaja siihen että kannattajat kaikkoavat.
Miksi Haaviston ja hänen laittoman toimintansa tukeminen on kepulle ensisijaisen tärkeää?
Miksi kepu on valmis hajottamaan puolueensa tukeakseen Haavistoa?
Kepu ihannoi vihreitä.
Syystäkin, vihreiden luontokiimalla voi ratsastaa lisätukiaisia maahan ja metsään :)
Hyvä huomio!
Kato kun me keskustassa ei ollakaan mikään maajunttipuolue ja Väyryset ja Kulmuunit potkitaan syrjään...äänestäjiä saadaankin hesasta. Väyrysläiset pitävät vain turvenuijien puolta ja turpeen alasajo on oikein ,vaikka persut haluaakin polttaa suota.
Kyllä kepun kannattaa tosiaan keskittyä Helsinkiin. Siellä on paljon ihmisiä suhtkoht pienellä alueella. Voi käydä vaikkapa jokaisen kotona puhumassa hyviä juttuja.
"Persut koettaa spämmäämällä hajoittaa kepun rivejä...mutta Kepu on terästä, asiamme on yhteinen ja sitä ei kukaan muu meille takaa:
MAATALOUSTUKI"
Jos oli trolli, niin ymmärrän täysin. Muuten meni viimeisetkin arvostukset. Muuta agendaahan ei näytä olevankaan.
Lunta sataa. Kepun polku siintää vielä vähän.
Kulmuni on oikeistolainen hirviö. Haavisto lapsirakas lutunen.
Kepu oli voimissaan silloin kun maaseutua autioitettiin ja peltoja lyötiin pakettiin. Maaseutua tyhjennettiin silloin voimalla ja rysäyksellä.
Ei Kepun pitäisi olla tämmöistä nykypolitiikkaa ajamassa hallituksessa, koska tämä politiikka vaikeuttaa ihmisten asumista maaseudulla.
Haavisto nauttii Saarikon luottamusta. Kulmuni ei.
Juuri niin! Siivilöi hyttysen, mutta nieli kamelin.
KePu:lla+on+ylivoimainen+johto+rötösministereissä+ja+tuomion+saaneissa+kansanedustajissa.+Nytkin+on+ehdollisen+VANKEUStuomion+saanut+puolustusministerinä+ja+samassa+Nuorisosäätiö-vyyhdessä+rypenyt,+Pev:n+moitteet+saanut+valtiovarainministerinä!
Toki+KePu+vaihdatti+pääministerin+sen+pehmopuheiden+takia,+mutta+tuomioista+ja+lainrikkomuksista+ei+niin+väliä,+KUN+ne+on+omassa+puolueessa+ja+nyt+siis+Vihreissäkin!
Ennen+vaadittiin,+että+ministerin+tulee+olla+mm.+"hyvämaineinen".+Se+tarkoittaa+ettei+ole+tuomioita+oikeudessa.
Puolustusministeri+Kaikkonen+sai+ehdollista,+kuten+Anttilakin+aikoinaan.
Nyt+vihreitten+Haavistoa+ei+pistetty+edes+oikeuteen!+Eikä+Vanhastakaan,+tai+Sipilää+valatelustaan.+Ei+myöskään++sekoomuksen+"sori+siitä"+pelleä,+Stubidoa,+joka+valehteli+eduskunnan+kyselytunnilla+10%+/+90%+päinvastaisiksi.+
Kovia+valehtelijoita+nuo+kaikki+ja+tämäkö+on+sitä+"somelokaa"+jota+poliitikot+saa+päälleen?+No+ansioistaan+saavatkin!
"–+kuka+enää+lähtee+politiikkaan,+jos+palkintona+on+uhkailua+ja+lokasanko+niskaan+somessa?"
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000007743217.html
Näin+ministerien+kelpoisuusvaatimuksia+muutettiin+joitain+vuosia+sitten:
Hyvämaineinen+tarkoitti,+ettei+tuomioita+saanut+olla.+Lienee+lähes+synonyymi+rehellisyydellekin.+Syntyperän+ymmärtänee+jokainen.
"Ministerit+nimitetään+tehtäviinsä+tasavallan+presidentin+avoimella+kirjeellä.+Ministerien+on+oltava+rehellisiksi+ja+taitaviksi+tunnettuja+Suomen+kansalaisia."
https://valtioneuvosto.fi/tietoa/nimittaminen-ja-jarjestaytyminen
Kaikkonen+on+esimerkki+tuomion+saaneesta+kepu-ministeristä.+Ilman+ministerikelpoisuuden+täydellistä+vesittämistä+(rehellinen,+hyvämaineinen+ja+syntyperäinen+Suomen+kansalainen)+Kaikkonen+ei+olisi+ikinä+päässyt+ministeriksi.+Eikä+myöskään+Berner.
Tämä+lista+on+järkyttävä+kepun+osalta:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_tuomituista_kansanedustajista
Nuorisosäätiön+kepulointeihin+näyttää+lopuksi+kuuluvan+tuomiot...
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Antti_Kaikkonen
"Tammikuussa+2013 Helsingin+käräjäoikeus tuomitsi+Kaikkosen+viiden+kuukauden ehdolliseen+vankeusrangaistukseen luottamusaseman+väärinkäytöstä."
Jo+Anttilan+kohdalla+näytetään+luovutun+hyvämaineisuudesta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sirkka-Liisa_Anttila
"Vuonna+1965+Anttila+tuomittiin+perättömästä+lausumasta+veljensä+oikeudenkäynnin+yhteydessä.+Hän+sai+puolen+vuoden+ehdollisen+vankeusrangaistuksen."
Onpa tosiasiat karua kertomaa! Miten tuommoisia voi olla omasta mielestään hyvämaineiset ihmiset? kysyn vaan.
Kepu on hylännyt oman sanomansa ja kansanosansa ja lähtenyt utopioiden perään ja taivaanrannan maalariksi.
Kepu on pettänyt kansan,saarikko tunnetaan punavihreänä suvakkina ja kohta vaatii isis perheenyhdistämisiä.
Kärnä pettänyt puheensa hyväksyi isisäitien tuonnin vaikka ilmoitti aiemmin syövänsä hatullisen jos tulevat..
Miksi kurvinenkin petti on surkeaa kun vihreät vie kepua kuin litran mittaa ja oma kansa unohtuu.
Homma samanlaista kuin narsistin kanssa.
Kulmuni olisi tässä tilanteessa puheenjohtajana täyttä terästä ja johtaisi puolueensa pois hallituksesta. Tämä hallitus ei aja maalaisten etua.
Nyt näyttää siltä vahvasti että Kulmunia tarvittaisiin pj:na jotta Kepu nousisi oikeille raiteille.
Kepu vaihtoi Kulmunin Haavistoon.
Kepu katselee maailmaa nyt liian ahtaasta reiästä.
Olisivat+vaan+uskoneet+Kulmunia+niin+Rinne+olisi+pääministeri+ja+demareiden+kannatus+olisi+luokkaa+enintään+15%+ja+kepun+olisi+16.
Joo, Kepu teki virheliikkeen vaatimalla Rinteen eroa ja turhaan hykertelivät. Nyt on hankaluuksia tiedossa vielä enemmän itellään.