Virkamiehen laiton käskytys EI auta yhtäkään lasta!

Suomalainen oikeusvaltio osoitti: ulkoministeri Haavisto (vihr) syyllistyi laittomaan käskytykseen kun UM:n virkamies ei suostunut toimimaan vastoin lakia virkavastuun uhalla ministerin vaatimuksesta. Vihreät kuulapäät eivät tätä omaan myrkkyään miksikään muuksi saa pestyä, sen verran selkeästi näyttää ja haisee silti itseltään; pitäisikö vielä niellä vain koska Vihreät niin vaativat muita tekemään?
2458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Alaisen tarkoituksellista nolaamista ja täydellistä simputusta.

Haaviston olisi pitänyt tietää, monen kansanedustaja vuosien ja jopa aiemmin ministerinä toimien tehneensä lainvastaisesti. Perustuslakivaliokunnan vain vakava moite hallintolain ja ulkoasiainhallintolain rikkomisesta on säälittävä Haaviston poliittisen taustan huomioon ottaen. Ei mikään ensimmäisen kauden kansanedustaja, ensimmäisenä vuotenaan suustaan päästäneen "vieraslaji" vertaus.

Nyt nähdään Haaviston äänestyksessä kuinka uskottavan kuvan kansanedustajat itsestään ja eduskunnasta kansalle antaa.

Äänestä
  • Sepäs se.

    Mutta maan tapa ja siihen ytimekkäästi kuuluva Maakunta-malli ovat niin tiukasti kiinni myös uuden Kepu-pj:n toimintatavassa, että eiköhän se Sipilän puolue jousta tässäkin tällä kertaa Vihervasemmiston uskollisena puudelina.

    Äänestä

Se on juuri näin. Onneksi on suoraselkäinen oppositio.

Miksei Haavisto voisi mennä oikeuteen, näinhän hänen oikeusturvansa tulisi hänen oman etunsa mukaisesti tarkistettua virallisesti?

Äänestä

Höpö, höpö. Olette ihan pihalla. Ei ollut mikään laiton käskytys! Toinen virkamies hoiti homman tämän kyvyttömän virkamiehen puolesta.
Haavisto ei ole todellakaan tehnyt mitään rikosta. Turhaan öyhötätte.
Opetelkaa lukemaan, jos pystytte.

Äänestä
  • Vihreä totuus ei peseydy paskasta puhtaaksi vain koska Vihreät niin käskevät!

    Äänestä

  • Perustuslakivaliokunta tuli selvästi lopputulokseen, että virkamiehen siirto toisiin tehtäviin oli laiton veivausyritys. Media kehtasi jopa paljastaa Vihreiden jatkoveivausyrityksen tämän tosiasian pesemiseksi paskastaan puhtaaksi.

    Äänestä

  • Perustuslakivaliokunta piti Haaviston toimia laittomana. Tämä on täysin yksiseliiteisesti ilmaistu. Eli kannattaa tosiaan opetella lukemaan.

    Haavisto ei ole syyllistynyt rikokseen, minkä perustuslakivaliokunta toteaakin. Eihän tässä käsittääkseni ole esim. eduskunnassa kukaan väittänytkään Haaviston syyllistyneen rikokseen, mikä johtuu ministerin tavallista kansalaista korkeammasta syytekynnyksestä. Mutta laittomaan toimintaan Haaviston siis katsottiin syyllistyneen ja laittomuutta ei pidetty vähäisenä.

    Kirjoituksessasi menevät iloisesti sekaisin rikos ja laittomuus, jotka eivät siis ole sama asia. Ministerin poliittinen vastuu voi syntyä paitsi rikollisen myös laittoman toiminnan vuoksi. Rikosoikeudellinen vastuu toteutuu vain rikollisen toiminnan seurauksena. Perustuslakivaliokuntahan on käynyt tätä rajanvetoa mietinnössään.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Perustuslakivaliokunta piti Haaviston toimia laittomana. Tämä on täysin yksiseliiteisesti ilmaistu. Eli kannattaa tosiaan opetella lukemaan.

    Haavisto ei ole syyllistynyt rikokseen, minkä perustuslakivaliokunta toteaakin. Eihän tässä käsittääkseni ole esim. eduskunnassa kukaan väittänytkään Haaviston syyllistyneen rikokseen, mikä johtuu ministerin tavallista kansalaista korkeammasta syytekynnyksestä. Mutta laittomaan toimintaan Haaviston siis katsottiin syyllistyneen ja laittomuutta ei pidetty vähäisenä.

    Kirjoituksessasi menevät iloisesti sekaisin rikos ja laittomuus, jotka eivät siis ole sama asia. Ministerin poliittinen vastuu voi syntyä paitsi rikollisen myös laittoman toiminnan vuoksi. Rikosoikeudellinen vastuu toteutuu vain rikollisen toiminnan seurauksena. Perustuslakivaliokuntahan on käynyt tätä rajanvetoa mietinnössään.

    Juuri näin, ja se ero tulee tässä juurikin siitä erityisesti että kansanedustuslaitoksen edustajat ml. kansanedustajat ja ministerit ovat korotetusti syytesuojan takaamia toimijoita, siis vrt. tavan kansalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    VÄhän herätti huomiota kun joku asiantuntija tv:ssä sanoi että ministeri Pekka voi vapaasti valehdella poliisikuulusteluissa, ehkä asia noin onkin juridisesti mutta kyse ei ole mistään yksityishenkilöön vaan ministeritehtäviin liittyvistä asioista?

    Äänestä

Höpö, höpö. Moitittavana. Perustu#lakivaliokunta ei ole/tuomioistuin. Rauhoittukaa jo.

Äänestä
  • Siksipä Haaviston kannattaisi mittauttaa asiantilan lainmukaisuuden menemällä oikeuteen, ihan vaan oman oikeusturvansa varmistamiseksi. Näin jokaisen kunniallisen kansalaisen kannattaa tehdä koska Suomi on oikeusvaltio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksipä Haaviston kannattaisi mittauttaa asiantilan lainmukaisuuden menemällä oikeuteen, ihan vaan oman oikeusturvansa varmistamiseksi. Näin jokaisen kunniallisen kansalaisen kannattaa tehdä koska Suomi on oikeusvaltio.

    Parlamentarismissa laillisuuden noudattaminen ja muille esimerkkiä näyttäminen pitäisi olla itsestäänselvyys - paitsi kun on kyse vihreistä

    Äänestä

Laittomuutta on moneen lähtöön, mutta kaikki laittomuus ei ole rikollista!
Ulkoministeri Haavistolla eduskunnan ja kansalaisten tuki.
Suomi on onneksi oikeusvaltio.

Äänestä
  • Siksipä Haaviston kannattaisi mittauttaa asiantilan lainmukaisuuden menemällä oikeuteen, ihan vaan oman oikeusturvansa varmistamiseksi. Näin jokaisen kunniallisen kansalaisen kannattaa tehdä, koska Suomi on oikeusvaltio.

    Äänestä

  • Laittomuus ja rikollisuus on kovin puoluesidonnaisuudesta tulkinnasta riippuvaa nykyisin.
    Eli on ns. Parempaa Laittomuutta ja Rikollisuutta suhteessa muihin puolueisiin nähden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laittomuus ja rikollisuus on kovin puoluesidonnaisuudesta tulkinnasta riippuvaa nykyisin.
    Eli on ns. Parempaa Laittomuutta ja Rikollisuutta suhteessa muihin puolueisiin nähden.

    Näinhän se on todettava toisten Laittomuuus ja Rikollisuus on tasa-arvoisempaa kuin toisten

    Äänestä

Lapsen vihreä kakka voi johtua liian nopeasti toimivasta ruuansulatuksesta kun elimistö ei kerkeä käsitellä kaikkea ruokaa joka voi myös ilmetä ripulina. En usko että Pekka oli tästä asiasta kärryillä kun erotti virkamiehensä ja ihmetteli potalla istuvaa pikkuterroristia.

Äänestä

Haavistolla on kansalaisten ja eduskunnan tuki Islamisti terroristijärjestön jäsenien ja niiden lasten tuontiin suomeen.... Ei todellakaan kuulosta hyvältä, varsinkin kun sillä puolustellaan virkamiehen kohtelua!

Äänestä

Vihreät ei edes tiedä tai ei ymmärrä mitä tarkoittaa rehellisyys ja moitteettomuus, lakien noudattaminen, isänmaallisuudesta puhumattakaan. Haavisto case ja perustuslakivaliokunnan päätöksestä vikisseet vihreät osoittivat toimillaan sen.

Äänestä

Näyttää siltä, että kaikki persut luulee mutta kukaan persu ei tiedä.

Äänestä
  • "Näyttää" joo-o.

    Sen sijaan Kaikki tietää, että Viher-Komuilun Käskytyspolitiikan hinta on Laittomuus.

    Suomen Perustuslain mukaan.

    Että Sillai.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Näyttää" joo-o.

    Sen sijaan Kaikki tietää, että Viher-Komuilun Käskytyspolitiikan hinta on Laittomuus.

    Suomen Perustuslain mukaan.

    Että Sillai.

    Niinpä. Siinäpä Viher-Trumpisteille nieltävää :D

    Äänestä

Mitäs jos Viher kusiaiset tekisitte sen mitä muilta vaaditte, eli painukaa Syyriaan ym. vastaaviin maihin jeesaan väkeä, ja lopettakaa rutinat täällä Suomessa.

Teidän Vihreiden tyhjänpäiväisiä vikinöitä ei jaksa kuunnella täällä kukaan, kun on ihan oikeita ongelmia Suomessa tarpeeksi kuin terroristien peesaus diplomaattikyydeillä elätettäväksi Suomeen kansan selkänahasta maksettavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomalainen oikeusvaltio osoitti: ulkoministeri Haavisto (vihr) syyllistyi laittomaan käskytykseen kun UM:n virkamies ei suostunut toimimaan vastoin lakia virkavastuun uhalla ministerin vaatimuksesta. Vihreät kuulapäät eivät tätä omaan myrkkyään miksikään muuksi saa pestyä, sen verran selkeästi näyttää ja haisee silti itseltään; pitäisikö vielä niellä vain koska Vihreät niin vaativat muita tekemään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu