Sosiaaliset pelot vaikuttavat elämässäni ja pienten lasten äitinä on herännyt pelko siitä, että siirrän omat pelkoni lapsilleni. Yritän kyllä olla ihmisten ilmoilla ja välillä lääkkeiden avustuksella tilanteissa, joita ilman lääkkeitä välttelisin. Siltikin välillä pistää miettimään siirränkö jotenkin alitajuisesti omia pelkojani eteenpäin lapsilleni? Onko muita jännittäjä-äitejä? Olisi kiva kuulla ajatuksianne ja kokemuksianne.
Sosiaalisten pelkojen siirtäminen lapsiin
tahtomattaan
6988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
yksi! Tiedätkö itse, mikä aiheuttaa sos.tilanteiden pelkoasi, tyhjästähän pelko ei synnyt, vaan jostakin kokemuksesta? Ennen en jännittänyt, mutta elämään on tullut niin paljon painolastia, pettymyksiä ja mielipahaa, että lyö paniikon sos.tilanteissa. Kyllä jännittämistä siirtää lapsille, sille ei voi mitään, eikä äitiä saisi missään tapauksessa tästä syyttää, auttaa kylläkin, mutta miten? Aion hakeutua jonnekin juttelemaan, jos onnistun pääsemään.
olen monesti myös miettinyt samaa, mutta tähänastisen kokemukseni mukaan jännitys ei ole vielä ainakaan vaikuttanut esikoiseeni. olen vuodesta -98 "sairastanut" kahvikuppineuroosia ja lapseni syntyi -02. eli olen jännittänyt ihan mahdottomasti sekä raskauden että hänen pienen lapsuutensa ajan. nyt jännitys alkaa helpottaa, kiitos psykologilleni (5vuotta kävin terapiassa). lapseni on erittäin ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen, avoin ja vilpitön. eli kaikkea muuta mitä minä olen. olenkin koko ajan ihmetellyt miten hän onkaan noin erilainen kuin minä, mutta ihmiset ovat erilaisia. tietysti kyllä jännitys ja pelot voivat siirtyä lapsiin, riippuu niin paljon vanhemmista ja lapsista. monimutkainen asia kyllä on! toinen lapseni on taas samantyyppinen kuin minä, paljon arempi ja ujompi kuin esikoinen, vaikka hänen aikanaan jännitykseni on helpottanut huomattavasti. paljon varmasti riippuu siitä millainen luonne lapsella on, miten herkkä ym. mutta ei liikaa syyllistetä itseämme, yritetään luottaa itseemme ja tietysti mahdollisuuksien mukaan "parantaa" itsemme. voimia kaikille jännitäjä-äideille!
minua kiinnostaisi miten raskautesi sujui jännittäjänä?pitääkö paikkaansa että raskauden aikana ei niin paljon jännitä,että panikointi vähenee ja jopa katoaa hormonien takia? toiset sanovat että on niin paljon muuta ajateltavaa että ei jaksa hermoilla ja jännittää asioita. entä lääkitys?käytitkö mitään lääkkeitä raskauden aikana ja paljonko?
esikoisen aikana jännitin kyllä todella paljon, eli ei ainakaan raskaus siihen mitenkään minun kohdallani vaikuttanut. lääkityksenä minulla oli propral 10mg 1/2-1kpl/pv. otin lääkkeen melkein joka päivä. satunnaisesti 2-3kpl/pv. toinen lapseni syntyi esikoisen olessa 1v8kk. hänen raskausaikana en enää jännittänyt niin paljon, varmasti osaksi sen takia että olen käynyt terapiassa vuodesta -00. jännitys alkoi pikkuhiljaa helpottamaan. toisen lapsen syntymän jälkeen kyllä oli sitten paljon muuta ajateltavaa ja tekemistä, joten itsensä tarkkailu ja sitä kautta jännitys ei ollut enää niin voimakasta.
Uskoisin, että sillä tavalla ne voivat siirtyä, että vanhempi on lapselle joka hetki malli, jota lapsi lukee. Lapsi kyllä aistii, milloin vanhempi jännittää, on peloissaan tms.
Olen aina ollut sitä mieltä. että lasta ei varsinaisesti voi "kasvattaa", vaan kasvatusta on se koko oma käytös ja se millainen itse on. Lapsi nappaa paljon sellaisia viestejä, joita ei ääneen lausuta tai edes tiedosteta.
Varmasti paljon tässä siirtymisessä vaikuttaa myös lapsen oma luonne.
Tämä on siis vain tällainen mutu-tuntuma asiasta.
joo sitä samaa aikoinaan mietin ja päätin vihdoin mennä psykiatrille sosiaalisten pelkotilojen takia.En halunnut että rajoittaisin lapsen elämää yhtää enempää..omaani olen rajoittanut liiaksikin.Nyt 1,5 vuoden terapian ja lääkityksen jälkeen enää EI JÄNNITÄ!