Voiko oikiksen suorittaa nopeutetusti?

Anonyymi

Hei, voiko Helsingin oikeustieteellisessä tutkinnon suorittaa nopeammin kuin tavoiteajassa. Esimerkiksi kolmessa vuodessa tai neljässä vuodessa? Etenkin olisin kiinnostunut siitä, voiko notaarin tutkinnon suorittaa nopeammin kuin on suunniteltu? Toivon, että tähän vastaavat henkilöt, jotka opiskelevat parhaillaan oikeustieteellisessä tai muutoin tietävät asiasta.

5

1135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tutkinnon saa suorittaa niin nopeasti kuin pystyy. Ei tarvitse kysyä mitään lupaakaan. Valmistu vaikka vuodessa, jos kykenet suorittamaan kaikki tutkintoon vaadittavat opintojaksot! Jouluksi kandi ja juhannukseksi maisteri!

    • Anonyymi

      En tiedä, millaisista lähtökohdista ja millaisin motiivein kyselet nopeaa opiskelua. Sillä voi olla merkitystä.

      Opetus on suunniteltu niin, että kolmessa vuodessa valmistuu täyspäiväisesti opiskellen oikeusnotaariksi. Joillakin tulee mutkia matkaan, harvan opinnot sujuvat nopeammin, jos yliopistoon tullaan vastavalmistuneena ylioppilaana.

      Oikeusnotaarin tutkinnolla ei työelämän kannalta ole paljonkaan arvoa. Pääsääntöisesti kaikki jatkavat maisteriopintoihin. Niissä vierähtää helposti kaksi vuotta, usein enemmän.

      Oikeustieteen opiskelu ei ole pelkkää lukaisemista tenttiin. Opiskeluaikana pitäisi myös kasvaa ja kehittyä juristin mittoihin henkisesti ja käytöksen puolesta. Kovin moni ei pysty omaksumaan ammattilaisen asennetta alaan hyvin nopeasti. Juristille uskottavuus on valtavan tärkeää.

      Juuri nyt koronapandemia vaikuttaa myös opiskeluun kaikilla aloilla. Kuinka kauan vielä, sitä ei voi tietää.

    • Anonyymi

      Hei, Kiitos viestistäsi.

      On asiatonta suorittaa tutkinto liian nopeasti.

      T. Pirjo

      • Anonyymi

        Jos opiskelun tarkoituksena on vain tutkinnon suorittaminen, ei nopeudella tai hitaudella ole merkitystä!


    • Anonyymi

      Surkeita juristeja ja heidän opettajat , jos Koronahuijaus hidastaa ja antaa sen vaikuttaa oikeustieteellisessä. Varmaan aika sensuroitua opetusta, jos ei tiedetä , että esim. oik.tri Rainer Fuellmich on nostanut oikeusjuttuja ko. huijausta vastaan rikoksina ihmisyyttä vastaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      148
      4173
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      70
      3880
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      3104
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      123
      2718
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      182
      2423
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      33
      1650
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      55
      1470
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1312
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      114
      1113
    10. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1110
    Aihe