Aika paljon täällä kirjoiteltu transsukupuolisuutta vastaan, mites muutosvastaisia sitä muuten ollaan?
Mitä uskovat tykkää transformaatiosta?
Anonyymi
38<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Ateistina ymmärrän perhosen muutoksen lisääntymistarkoituksessa.
Onhan se tieteessä todistettu että voi olla se trans sukupuoli, ja silloin on geeneissä, kromosoneissa jokin poikkeavuus.
Ja siten on erikseen ne jotka muuten vaan tuntevat itsensä eriksi
En syrjisi heitä kukin saa itse päättää ja hekin ovat ihmisiä ja antavat muiden olla rauhassa
Itse olen ihan tavallinen normaali, mutta olen katsonut telkkarista dokumentteja heistä.
Niin kauan ko he eivät uhkaa taviksia niin antaa heidän olla sitä mitä ovat.
Olen katsonut remontti ohjelmaa jossa homo miehet ovat myös hankkineet kaksi lasta
ja he ovat käyttäneet sijaissynnyttäjää ja kuiten on hedelmöitetty heidän omilla soluilla
koeputki tyyliin.
He vaikuttavat kunnollisilta vanhemmilta
Kunhan lapset ovat turvassa ja hyvässä kodissa niin se on tärkeintä.
Mutta heissäkin varmaan rikollisia ym., niin kuin kaikissa ihmisissä saattaa olla
Mutta muuten pitää kaikki hyväksyä eikä ruveta jotain piinaamaan jos muulla tavalla kunnollinen on.
Ja on niitä sukupuolettomiakin jotka eivät tiedä kumpaa puolta ovatkaan ihan fyysisesti.
Ja onkohan niitäkinjotka ovat kumpaakin sukupuolta eli kaksi neuvoisia kuten kastemato tai etana.
Kunhan muuten on kunnollinen eikä ahistele muita varsinkaan lapsia jotka vasta kehittymässä fyysisesti ja henkisesti.
Ja uskon lahkojen johtajiksi on pesiytynyt
lasten raiskaajia he ovat pahoja ihmisiä vaikka olisivat nomaalia sukupuolta.
Luonto päättäköön luomustensa kohtalon.
Siis luonto tehköön mitä tekee älkäämme ihmiset niitä korjailko jälkeen päin.
Ainakin Israelissa Arabiassa Aasiassa on hirveet määrät näitä naismiehiä Turkissa myös jonkun verran Espanjassa miehiä naisina tai naisen vaatteissa mutta ne ei ollut eikä oo kristittyjä vaan muita .
'Olen katsonut remontti ohjelmaa jossa homo miehet ovat myös hankkineet kaksi lasta
ja he ovat käyttäneet sijaissynnyttäjää ja kuiten on hedelmöitetty heidän omilla soluilla'
Olet väärässä. Tähän ei vielä pystytä. Siinä on käytetty jommankumman miehen siittiöitä ja luovutettua munasolua joka on sitten pantu naisen kohtuun kasvamaan. Tästä syntyneestä jälkeläisellä on siis aivan normaalisti naisen ja miehen perimä.
Vähemmällä vaivalla olisi päässyt jos toinen homo olisi käynyt panemassa jonkun naisen tiineeksi ja olisivat sitten adoptoineet tämän lapsen.
Oito juttu muuten miten tehdään valtavasti työtä että saataisiin taistella luontoa vastaan.
Jos lapsella on kirurgisesti korjattavissa oleva vamma kuten kitalakihalkio, ihmisen ei pidä puuttua siihen. Jumala siinä vain lasta koettelee.
>Oito juttu muuten miten tehdään valtavasti työtä että saataisiin taistella luontoa vastaan.
Esimerkkinä vaikkapa Hollannin padot. Jeesus haluaisi hukuttaa tuulimyllymaan, mutta sen kovakorvaiset asukkaat alkoivat jo satoja vuosia sitten taistella Häntä vastaan ja ovatkin painaneet valtavasti töitä asian merkeissä erinomaisella menestyksellä.
Ei ole mitään "trans-sukupuolisuutta", on vain joitain ihmisiä jotka kuvittelevat sellaisia olevansa, -syystä taikka toisesta mutta ihmiskunnassa on niin monenlaista sekopäätä muutenkin.
Sitten kun olet otytanut aamulääkkeesi, niin sinulle mietittäväksi ihan biologinen tosiasiafakta: ihminen on joko mies tai nainen. Jos et tiedä kumpi itse olet eikä asia selviä pikaisella housuihin katsomisella, niin alkaisi olla ammattiavun tarvetta.
Entä jos ei käytä housuja, ollenkaan?
silloin varmaan kannattaa kysyä sieltä setan militantti-paikalliosastolta. Sieltähän ne neuvot housujenkin käyttämättömyydestä on annettu?
On+vain+miehiä+ja+naisia+ja+kätilö+kertoo++99,9999%+varmuudella+heti+ennen+ensiparkaisua+kummasta+on+kysymys,
Ei niin usein kuitenkaan.
Jotkut kehittyvät mieheksi vasta syntymän jälkeen.
Mies=uros=poika
Ei nykyään kerro kun kätilöinä on myös egyptiläisiä , leikkaa kivekset pois tai esinahan tai klitoriksen häpyhuulet heti eikä kukaan tajua mitään .
Transformers on samalla asialla, meni jäähdytysnesteet ja öljyt sekaisin.
Sotien jälkeen sen näkee, mikä siitä ihmisestä tuli.
Oletko nähnyt elokuvan Transformers Kaatuneiden Kosto.
Kyllä kirkossa tarvitaan transformaatiota, sehän selviää tästä sanan määritelmästä:
"Transformaatio tarkoittaa muutosta, syvämuutosta. Yhä useammalla organisaatiolla on edessään liiketoiminnan transformaatio. Prosessit, ihmiset ja teknologia pitää viedä uudelle aikakaudelle."
Kirkonkin pitää muuttua ihmisten mukana nykyaikaan.
Mitä tarkoitat nykyaikaan siirtymisellä 😼❓
Ateismiin ja Setan agendaan siirtymistään vai mitä ❓
Ateismilla ei ole agendaa.
Uskonnoilla se on aina.
Kyllä on, ihan samaa levyä täälläkin kaikki pyöritetty 😺
Ok
Selkeän ajattelun agenda se on. 🐈
Kartan kaikki Fordeja koska Ford oli antisemitisti 😸
Sinäkö sen päätät 😹😹😹❓
Keskiarvot pärjää aina, olkaamme siis lähellä keskiarvoja.
Esimerkki, kiitos.
Porin Päikky ei ollut keskiverto Suomalainen hiljainen ja syrjäänvetäytyvä.
Sitä se teettää onneksi oli teidän riveistä.
Hyvää joulua . Jeesuksen syntymä juhlaa. Enää ei eläinuhreja tarvita eikä ympärileikkauksia . Vapaus tuli ristiltä . Se on tehty .
Joulupukki tulee jouluna ja tuo lahjoja, jeesus vie lahjasi ja jakaa ne muille.
Kyselet mitä uskovat tykkää transformaatiosta?
Transformaatio merkitsee, muuntamista, muuntumista, muunnosta.
Tuosta sanasta tuli ensiksi mieleeni henkinen kehitys, jonka korkein tavoite on päästä tilaan, jossa liha on alisteinen hengelle.
Mitä tulee transukupuolisuuteen, niin sen katsotaan olevan osa suupuolten moninaisuutta.
Tieteen mukaan biologisesti nisäkkäillä sukupuolia on kaksi: uros ja naaras.
Ns intersukupuolisten on mainittu olevan. kolmas sukupuoli, mutta kun alligaattoreilla ja sammakoillakin on havaittu ko. muunnosten aiheutuneen kasvinsuojelumyrkyistä, niin ainakin osa niistä näyttää johtuvan tieteentekijöiden tekeleistä, joita synteettisiä kemikaaleja tutkitusti kiertelee tätä nykyä joka ikisen ihmisen elimistössä noin sadasta yli kahteensataan, eli myös odotusaikana äidin elimistössä.
Mitä tulee biologisiin sukupuoliin: uros ja naaras, ja näiden ulkopuolella oleviin sukupuoli-identiteetteihin, joita kuulemma on niin paljon kuin on oman suupuolensa määritteleviä ihmisiäkin, ja joilla on lainmukainen oikeus määritellä itse itsensä mihin ryhmään he kuuluvat, niin koska tieteellistä geeni-, rna-pohjaa niihin ei ole löydetty, niitä voi kutsua sosiaalisiksi identiteeteiksi.
Tieteellistä pohjaa ei ole löydetty myöskään syömishäiriöille (anoreksia ja ahmimishäiriö), eli tiloille, joissa syömistavat tai oma näkemys kehosta ovat vakavasti häiriintyneet.
Ei myöskään ruumiin yhtenäiskuvan häiriölle, jossa ihmiselle syntyy vahva tunne siitä, että jokin heidän raajoistaan ei kuulu heihin, ja joista jotkut päätyvät leikkauttamaan ”vieraan” osansa pois.
Muitakin vastaavan kaltaisia häiriötiloja lääketiede on havainnut, kuten jatkuva käsienpesu, varmistaminen, että kotoa poislähtiessä ovi on varmasti lukittuna, sähköliesi ei ole päällä, jne. jne..
Raamattu-uskovana vastaan näin kysymykseesi, että Jeesuksessa ei ole biologista miestä, ei naista, ei intersukupuolista, ei muun sukupuolista, ei anorektikkoa, ei ruumiin yhtenäiskuvahäiriöisiä, ei konservatiiveja, ei liberaaleja jne., jne., vaan me olemme veljiä ja sisaria keskenämme täällä Jumalan luomassa ihanassa Maa – planeetallamme.
-jeesusfani-
ArtoTTT
Intersukupuolisuus tarkoittaa monia eri sairauksia ja kehityshäiriöitä, jotka jo keskenäänkin ovat erilaisia.
Mitä normaalia on siinä että mies alkaa naiseksi?
Se on juuri sitä keskitien ylitystä, jos kaikki toimivat keskiarvon mukaan ongelmia ei synny.
Katsoin suurin pudottaja-ohjelman. Sen voitti transvestiitti. En näe hänessä syntiä, sellaisena itsensä hyväksyy ja iloitsee onnistumisesta ja diabeteksen voittamisesta. Hän saa varamasti Jumalta hyväksynnän uskovaisten joukkoon jos tahtoo tulla ja jos ei jo ole. Ei ollut uskosta ohjelmassa puhetta. Hieno luonne ja ihastuttava ihminen.
Ohjelmat ovat käsikirjoitettuja, luuletko, että normaaleilla kanavilla kaikki näytetään.
Jumala on luonut seksuaalisuuden kaikki sävyt.
Mitkä Jumalat?
Ei ainakaan Juutalaisten jumalanne!