Vielä viime vuosisadan alkupuolella lähes viidessäkymmenessä amerikkalaiskaupungissa oli kattava raitiotieverkko. Suurinta osaa niistä operoivat yksityiset raitiovaunuyhtiöt.
Vuosien 1936 ja 1950 välisenä aikana auto-, rengas- ja öljyteollisuuden perustamat peiteyhtiöt alkoivat ostaa paikallisten raitiovaunuyhtiöiden osakkeita. Virallisesti tämä tapahtui siksi, että autoteollisuus oli näkevinään kaupunkien raideliikenteessä tulevaisuuden menestysalan.
Todellisuudessa kysymyksessä oli autoalan johdonmukaisesti toteuttama suunnitelma raideliikenteen hävittämiseksi kilpailemasta auto- ja öljyteollisuuden kanssa. Vuoteen 1950 mennessä autoteollisuus oli hankkinut omistukseensa ja tuhonnut yli sata raitiovaunuyhtiötä 45 amerikkalaiskaupungissa.
Näin muun muassa New York, Philadelphia, Baltimore ja Los Angeles menettivät raitiovaununsa. Harvinaisena poikkeuksena San Francisco sai pitää kuuluisat raitiovaununsa. Syy oli se, että siellä ne omisti kaupunki eivätkä yksityiset yhtiöt.
Autoteollisuuden hankittua raitiovaunuyhtiöissä enemmistön, uudetkin vaunut romutettiin ja korvattiin busseilla. Raitiovaunuliikenteen paluun estämiseksi myös kiskot revittiin kaduista ja rahdattiin autotehtaiden raaka-aineeksi.
Tuon ajan hengestä kertoo hyvin se, mitä tapahtui, kun kalifornialainen tuomioistuin totesi vuonna 1949 useiden autoteollisuusyritysten syyllistyneen salaliittoon joukkoliikenteen tuhoamiseksi kilpailusyistä. Mukana olleet jättiyhtiöt saivat 5 000 dollarin sakon kukin ja salaliitosta päättämässä olleita johtajia rangaistiin yhden dollarin sakolla.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Turussa on suomalainen esikerkki vastaavasta. Ansiokkaassa tutkimuksessa Turun raidehistoriasta, käydään läpi valtuustopäätökset, jotka perustuivat vääriin tietoihin ja laskelmiin.
Ihminen on kaiken alku maailmantuholle. Ihmisisä on jo liikaa. Jatkuvasti rakennetaan uusia asuinalueita ja viedään muilta eläimiltä enemmän ja enemmän elintilaa. Luonnonvarat eivät kohta enää riitä väkimäärälle.
Suomessa on maaseudulla vielä hemmetisti tyhjää tilaa. Politiikka ei vaan suosi siellä asumista.
Suomen metsä toimii hiilinieluna, jos metsät poistaa ei ole enää ihmisille happea.
Kyläyhteisö on muuttanut itse asuintapansa. Tuho alkoi autosta, sillä pääsi naapurikylän kauppoihin ostoksille.
Tarkennetaan sen verran,että kehitysmaiden täysin holtiton väestönkasvu ja sikiäminen on todellinen uhka maapallolle.Se vaikuttaa kerranaisvaikutuksineen eniten esim. ilmastonmuutokseen,jos oletetaan ihmisillä olevan siihen vaikutusta.
Puuttuu sosiaaliturva.Tämä ei kannusta lapsettomuuteen.
Moni uskonto perustuu sikiämiseen ja leviämiseen. Muinaisilta ajoilta olevia oppeja, jolloin miehellä saattoi olla useampiakin vaimoja, jotta pystyi rakentamaan oman heimon omista jälkeläisistään ja heidän jälkeläisistään. Jaakobillakin oli monta poikaa. Tyttäristä biblia ei mainitse mitään. Kai niitäkin oli.
Patriarkkaatti on ollut oppina kaikessa. Liikke-elämässäkin.
Onkohan sinulla minkäänlaista käsitystä asioiden mittasuhteita!
Ja ota nyt hyvä ihminen selvää, missä maapallon happi käytännössä muodostuu.
Tuollainen yleistiedon puute jaksaa aina yllättää
Valista meitä.Älä piiloita vakkaa.
Jokainen maailman viherkasvi vaikuttaa, oli sitten kyseessä mikä maa tahansa. Toiset toki enemmän ja toiset vähemmän. Tietenkin myös niiden pinta-ala vaikuttaa. On turha luulla etteikö suomen luonnolla olisi osansa yhtälössä.
Lesbous lopettaa ilmastoaktivismin.
Ratikalla tuskin pääsee Teiskon perälle tai Urjalaan. Siihen tarvitaan autoa.
Niinpä. Kun ei tarvi mennä, ei tarvi autoa.
Vain omaan napaan kohdistuva mielipide sinulla. Jonkun kuitenkin pitää mennä jos asuu siellä. Autolla.
En kieltänyt tai arvostellut. Kun ei ole tarvetta niin mennä niin ei ole. Ajele vaan rauhassa.
Busseja kulkee.
Aina välillä joskus.
Lesboustiede tampereen yliopistossa kouluttaa ärhäköitä keittiö feministejä jotka ei kuitenkaan pärjää ilman isoa jormaa.
Sinusta ei sitten taia olla hommiin.
Tönäse ne hommat vaikka ahteriis.
Se onnistuu, muttei ole tarvetta.
Ottakaa nyt hyvä lapset faktoista selvää,
tuo aloitus oli provo,
ei noin ajattelematonta ,
voi muuten edes pikkulapsi keksiä!
Voitko selventää. Asia on todellakin mielenkiintoinen ja ajankohtainen.