Miksi olet yksinäinen?

En ole yksinäinen vaikka viihdynkin paljon yksin ja tarvitsen yksin vietettyä aikaa.
Minulla ei myöskään ole laumaa ystäviä. On kaksi läheitä ystävää joihin voin luottaa ja jotka ovat tärkeitä, mutta emme tapaa emmekä ole yhteydessä joka päivä. Tiedän kuitenkin että he ovat olemassa ja he tietävät että minäkin puolestani olen olemassa heille.
Mistä sitten yksinäisyys voi johtua?
"Yksinäisyys voi johtua monesta eri syystä tai se voi alkaa jopa sattumalta. Usein taustalla on jonkin tärkeän suhteen katkeaminen. Yksinäisyyttä voi selittää esimerkiksi tilannetekijät, kuten muutot, vanhempien ero ja koulunvaihdot. Tai lapsuudessa koettu kaltoinkohtelu, kuten turvattomat kiintymyssuhteet tai väkivalta/alkoholismi perheessä. Torjutuksi tuleminen voi johtua yhtä lailla myös esimerkiksi fyysisestä vammasta tai erilaisuudesta.

Perityt ominaisuudet sekä opitut käyttäytymisen mallit voivat myös vaikuttaa yksinäisyyteen. Jos vanhemmat ovat yksinäisiä, niin usein sitä ovat myös lapset. Ujon vanhemman lapsi saa muita todennäköisemmin ujon perusluonteen. Lapsuudessa opitaan myös mallit siitä, käykö kotona vieraita ja mitä vanhemmat silloin tekevät. Riskin tunnistaminen tarkoittaa, että asialle voi tehdä jotain, on keskityttävä ujoihin ja arkoihin ja tuettava heidän sosiaalista kasvuaan.

Myös heikot sosiaaliset tai sosiokognitiiviset taidot, kuten vaikeus tulkita toisen tunteita ja aikomuksia, voivat johtaa yksinäisyyteen, sillä puutteet sosiaalisissa taidoissa, kuten keskustelun avaamisessa hankaloittavat muiden kanssa toimimista ja kontaktien luomista. Kierre yksinäisyyteen on mahdollinen, jos harjoitusta sosiaalisista tilanteista ei tule, jolloin myöskään sosiaaliset taidot eivät pääse kehittymään.

Yksinäisyydelle voi olla siis todella monia syitä ja aina syytä ei edes tarvita. On hyvä muistaa, että näin voi käydä kenelle vain. "

20 vuotta kestänyt mielialalääkkeen käyttö on aiheuttanut minulla tunteiden latistumisen ja mielenkiinnon vähenemisen sosiaalisiin kontakteihin.

Kun ikää tulee, niin minulta jo osa ystävistä menehtynyt tai sairastuneet niin että eivät jaksa enää yhteyksiä pitää.
Ei sitä nuorempana voinut kuvitellakkaan mitä on yksinäisyys kun ei tiennyt siitä
mitään.

Yksinäistä erakkoelämää tämä alkoi 2010 toukokuu.

Olen yksin kun puoliso kuoli.

Lakkasin olemasta se joka yksipuolisesti piti yhteyttä. Joka aina ehdotti, kysyi, pyysi, kävi jne. Olin aina muiden tukena, olkapäänä kuuntelijana jne. ilman että olisin saanut vastavuoroisesti heiltä tukea mihinkään. Voimat loppui kaikkeen tuohon. Huomasin ettei kukaan heistä välittänyt paskan vertaa minun jaksamisesta

Minulla ei ole ystäviä syistä, joita voisin tähän kertoilla useampia, sikäli kun uumoilen ne todeksi.

Olen kovin "erikoinen" ihmisenä, puhun paljon ja iloisesti, sen olematta kuitenkaan sairaudellista. Kiinnyn helposti ihmiseen ja olen tosi sympaattinen, mutten takerru tai häiriköi. Tunne-elämäni on kovin herkkää ja särkyväistä, ja ehkä "aitouteni" jotenkin sävähdyttää ihmisiä, niin että he pelästyvät? En tiedä. Monia hyviä kohtaamisia ihan sattumalta on tullut, täydellisiäkin, mutten tiedä, mikseivät ne johda puhelinnumeron vaihtamiseen, yms, vaikka pyytäisin. Tuntuu, että luotani karataan pois äkkiä, ja nyt tuntuu, etten enää jaksa oikeastaan edes yrittää.

Toki katselen kanssaihmisiä kaihoten, nuorisoiden porukoita kun itsekin nuori olen; mutten saa, mitä kaipaan. Yksin vietän aikani asioidessani, ja ihmettelen: miksei minulle, kun muillekin? Elämä tuntuu odottelulta, ja välillä itsesyytökset ottavat vallan. Pitäisikö tässä tehdä jotenkin toisin? Muuttaa jotain asenteissani? Huomaako muut sen, että olen yksin? Onko se jonkinlainen "punainen vaate", tai leima, joillekin?

Olen miettinyt tätä tosi kauan. Minulla oli ystäviä, bestiskin, mutta olin se, joka otti ekana yhteyttä!

Ei tätä jaksa, noh, kaipa se tilanne siitä muuttuu. Luonnossa on helppo kulkea, kun on ees luonto ystävänä. Mutta eihän se pitemmän päälle riitä. Ihminen tarvii toista.

Sitä kun on sattunut syntymään, sillätavalla erilaiseksi, että tuntee olevansa yksin vaikka olisi isossa joukossa. Sehän ei näy päällepäin, enkä ehkä sillätaivalla ole yksinäinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Onhan tähän tavallaan tottunutkin, ja maailmakin on vähän muuttunut vuosien saatossa. Mutta ihan sellainen keskiluokkainen ydinperhe elämä ei ole vielä kiikarissa.