Koskettavin kirja?

Koskettavia kirjoja on yhtä paljon kuin hyviä /parhaita / hauskoja / viihdyttäviä jne.

Yksi mieleenjäävimmistä on kuitenkin Anne Frankin "Nuoren tytön päiväkirja", jonka toivoisin olevan pakollinen luettava kaikissa maailman kouluissa.

Kerta toisensa jälkeen minut saa itkemään
Larry McMurtyn "Hellyyden ehdoilla" ja Erich Segalin "Love Story".

Joskus tekee hyvää surra maailman murheita, Elämää ja Rakastamisen vaikeutta. Kyyneleet puhdistaa...

Ensimmäisenä tuli mieleen Deborah Spungen; Nancy..minussa ainakin herättää koko tunteiden kirjon joka lukukerralla..klassikko.
Toinen (tyystin erilainen)ajatuksia herättävä kirja on Neale Donald Walchin; keskusteluja Jumalan kanssa
Nuo kaksi putkahti ekaks mieleen.

Helmi Vilppolan Perhosen lento on minusta koskettavin kirja, minkä olen koskaan lukenut.
Se kertoo kirjailijan omasta tyttärestä, joka kuoli vain yhdeksän vuotiaana.
Suosittelen!

Vilppolalta on pari muutakin kirjaa, Piilossa ja Siipirikot, omanlaisiaan nekin.

Hans-Ulrich Horster : Lapsi 312

Ajattelin näin vuosien jälkeen lukaista uudelleen ja katsoa, toimiiko tuo opus edelleen.

Hermann Hessen Rosshalde on myös aika koskettava.

Vaan kai se paljolti riippuu lukijasta ja hänen henkilökohtaisesta kokemusmaailmastaan, mikä koskettaa ja mikä ei.

Joni Skiftesvikin alkutuotanto on koskettanut minua kovasti. Erityisesti otsikossa mainitsemani teoksen niminovelli itkettää aina. Myös romaani Pystyynhaudattu oli liikuttava sanomaltaan.

Suurimmat itkuni olen rakkauden kaipuisena teinityttönä itkenyt kun luin Tuulen Viemää kirjan. Ja kyllä se edelleen itketti vähän vanhempanakin kun sen uudelleen luin. Nykyään perhe ei sitä anna enää minun lukeakaan. :)

Sellainen loistava dekkari kuin Elisabeth Georgen "Kunniallisen kansalaisen kuolema" itketti. Ei kylläkään romanttisuudellaan vaan aika järkyttävällä särmällä. Nosti todella raadollisia tuntoja pintaan.

"Seitsemän veljeksen" loppukappale liikuttaa mua kielen kauneudella, yhä uudelleen ja uudelleen. "Pikku Prinssi" vaikuttaa vähän samantapaisesti. Mika Waltasin "Sinuhe egyptiläinen" ja "Johannes Angelos" olivat monella tapaa, tunteidenkin tasolla, unohtumattomia lukukokemuksia.

Edith Södergranin runot vetoavat älyyn ja tunteeseen, varsinkin "Landet som icke är" eli "Maa jota ei ole". Södergranin kootut runot voisin ostaa kenelle tahansa ystävälle lahjaksi.

Mika Waltarin "Rakkautta vainoaikaan" on mielestäni erittäin kaunis teos sekä myös Elaine Clark McCarthyn "Haukkamies" sai minut kauneudellaan ja koskettavuudella itkemään. Sekä yksi erittäin koskettava ja tositapahtumiin perustuva kirja nimeltä "Tiikerinlapsi"(en muista kyllä valitettavasti kirjailijan nimeä..)

Dickensin Oliver Twist on mun suosikki, koska siinä on yksinkertainen juoni, mutta niin elävästi kerrottuna, että siihen uppoaa uudestaan ja uudestaan...Ja onnellinen loppu koskettaa aina, varsinkin suuren kärsimyksen jälkeen... :)
Myös John Irvingin Oman elämänsä sankari on ikuinen, sitä voi lukea aina.. Jotenkin orpotarinat vetoaa muhun, koska niissä elämä todellakin potkii päähän, mutta aina silti selvitään :) toivo elää sittenkin..

Itkukirjat voidaan jakaa kahteen pääryhmään: surullisen itkun kirjat (puoliso kuolee, lapsi kuolee, viaton kuolee, koira kuolee ym. surkeat) sekä rakkausitkun kirjat, joissa itku on tunteita vapauttavaa ja ihanan nyyhkyttävää.

Hyvän itkun kirjoista:

Waltarin Turms kuolematon, Ihmiskunnan viholliset, Valtakunnan salaisuus... nousivat mieleen

Rakkausitkukirjoja:

Tuulen viemää tietenkin
Susanna Kearsley: Mariana
Marion Zimmer Bradley: Avalonin usvat (on muutenkin ansioitunut, paikoin rakkausitkua)

Superihanan vollaavan itkettävän suloinen rakkaustarina (älkää naurako) Jude Deveraux: Pelastava Ritari (a Knight in Shining Armor) Paras aikamatkustus-hömppärakkaustarina ikinä!
Olen erään inhorealistin nähnyt itkevän sitä lukiessaan...

Voi, onhan näitä tuhansia! Surkeusluokan kirjoja en tahdo lukea, ne aiheuttavat tarpeetonta surua, joka ei puhdista. Jää pahaksi mieleksi.

Arundhati Royn Joutavuuksien jumala, aivan ehdottomasti. Kirja on herkkä ja raadollinen samaan aikaan, unenomaisesti kerrottu intialainen tragedia.

Toinen teos, joka on saanut itkemään niin kirjana, elokuvana kuin teatteriesityksenäkin on Sisko Istanmäen Liian paksu perhoseksi.

Mika Wickströmin Hienoosokeria.Se ei ole mikään kirjallisuuden klassiko mutta loppu on kyllä niin surullinen että...lukekaa ihmeessä!!

Charles Dickensin A Tale of Two Cities. Tuhannet märät paperinenäliinat eivät voi olla väärässä.

Tekijä: Pitkä matematiikka: kurssit 1-14; on kirjasarja jota lukiessa tulee lähes poikkeuksetta itku.

Kyllä mielellään lukisin koskettavia kirjoja, siis mm.suhteessa siihen mitä kirjoja "keskimääräisesti" olen lukenut. Ja kyllähän kirjan, ja elämän, tunteiden kuuluukin koskettaa.

Vastaan kuitenkin tähän aika yksikantaan: Emily Bronten "Humiseva harju"

Miksikö!? Ehkä myös siksi että liian vähän naisten kirjoittamia kirjoja olen lukenut, mutta myös siitä tunteiden ja kohtaloitten draamasta, mitta Emily Bronten ainoksi jäänyt kirja tarjoaa.

Hirmuisen hieno elämys luettavaksi jokaisella, tai ainakin niille, jotka ei ole liikaa menettäneet ajatusta, että tunteita on eniten siellä, missä ihmisiä ehkä vähemmän.