Suomen talvii on nykyään kuin Manner Euroopan pohjoisosissa

Anonyymi

Talvirengastestien olosuhteet näyttävät irronneet kauas niistä olosuhteista joissa renkailla todellisuudessa ajetaan, Lappi poikkeuksena.

Etelässä saamme nastarenkaista maksimaaliset haitat eikä mitään hyötyä. 100 km nastoilla sulalla tiellä kuluttaa noin 1 kg asfalttia. Se päätyy ympäristöön. Pöly lentää ja maisema saastuu.

80 % kuskeista ajaa nastoilla. Tämä kertoo ongelman suuruudesta. Kustannukset kansantaloudelle ovat melkoiset.

Nastarenkaat ovat vaikea aihe johon autoilijat suhtautuvat tunteella, vähän kuin jenkit aseisiinsa. Norjassa nastoille asetettiin haittamaksu ja niiden käyttö romahti. Onnettomuudet vähenivät. Meillä ei poliitikot uskalla aiheeseen tarttua.

Mutta nastojen haitallisuudesta ja niiden aiheuttamista kustannuksista olisi syytä alkaa käydä keskustelua. Syvät urat teillä eivät ole turvallisia.

Rengasala on puolustanut nastarenkaiden tarpeellisuutta. Mutta sillä on oma etunsa tässä.

Sen tarinassa Suomessa tarvitsee aivan erityiset Pohjoisiin olosuhteisiin tehdyt talvirenkaat jotka kotimainen valmistaja osaa tehdä parhaiten. Väite ontuu pahasti.

Nyt talviset kuvat ovat usein alpeilta kun meillä on vetistä ja loskaa. Alpeilla ajetaan renkailla jotka meillä luokitellaan talvioloissa vaarallisiksi. Jotenkin tässä koko keskustelussa on vedätyksen makua. Lappi ei ole koko Suomi, etelän olot ovat aivan eri juttu.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattaisikohan joskus katsoa minkälaista keliä Kehä III ulkopuolella on. Ai niin, et uskalla koska eksyisit.

      • Anonyymi

        No minkälaista siellä on tällä hetkellä? Vastaat varmasti, kun asiantuntija olet.......


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minkälaista siellä on tällä hetkellä? Vastaat varmasti, kun asiantuntija olet.......

        Eilen oli sohjoa tiellä, tänään talvisempi keli. Eteläsuomessa on niin järjetön liikenne, että tiet pysyvät jo senkin takia paremmin sulina kuin muualla Suomessa. Lisäksi siellä suolataan teitä jatkuvasti. Kun lähdet Kehä III ulkopuolelle niin alat pikku hiljaa huomaamaan, että maisema alkaa muuttumaan aika talviseksi. Kesärenkailla ei muualla Suomessa pärjää. Toisekseen pakkanen voi "yllättää" eteläsuomessakin joten talvella pidetään talvirenkaat alla vaikka inttäisitkin vataan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilen oli sohjoa tiellä, tänään talvisempi keli. Eteläsuomessa on niin järjetön liikenne, että tiet pysyvät jo senkin takia paremmin sulina kuin muualla Suomessa. Lisäksi siellä suolataan teitä jatkuvasti. Kun lähdet Kehä III ulkopuolelle niin alat pikku hiljaa huomaamaan, että maisema alkaa muuttumaan aika talviseksi. Kesärenkailla ei muualla Suomessa pärjää. Toisekseen pakkanen voi "yllättää" eteläsuomessakin joten talvella pidetään talvirenkaat alla vaikka inttäisitkin vataan.

        Ei tarvitse lähteä edes kolmoskehän ulkopuolelle kun talvirenkaille on käyttöä. Kehän sisäpuolella pääkadut aurataan ja suolataan ahkerasti lähes koko talven sulaksi asti. Mutta kun siirrytään sivukaduille ja asuinalueiden kaduille, auraus onkin jo huonompaa, eikä suolausta yleensä tehdä, silloin tarvitaan ainakin jonkinlaisia talvirenkaita. Nastoja kaipaa pääkaupunkiseudulla he jotka ovat jonkun kerran jääneet sutimaan bussien kiillottamiin risteyksiin, tai pelkäävät jäisillä sivuteillä tieltä suistumista.


    • Anonyymi

      Rengastestit ovat irtaantuneet todellisuudesta jo aikakausia sitten.

      TM& co pyrkiii varjelemaan jyrsimien myyntiä. Jyrsimiä testataa upouusina ja ollaa visusti hiljaa siitä, miten pito voi romahtaa jo yhden paljaalla asvaltilla ajetun vuoden jälkeen. Testejä tehdään paksulla ja sileällä jäällä - onhan luistirata ja jäätie ne kaikkein yleisimmät ajoradat?

      Ne musta jää ei kuulu testiohjelmaan. Sehän ei ole millään lailla vaarallista eikä yleistäkään rannikoilla? Vai olisiko syynä se, ettei jyrsimet oikein pärjää, kun jääkerros on nastanulkonemaa ohuempi? Sama juttu myös kaupunkien (oikeiden kaupunkien) noppakivikaduilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1341
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe