Eduskunnassa äänestämisestä

Anonyymi

Ilmeisesti Perustuslakiin pitäisi lisätä kohta joka velvoittaa kansanedustajaa äänestämään siitä mistä äänestyksessä on kysymys. Tämä on itsestään selvänä asiana unohtunut ainakin Saarikon johtamalta Keskusta-puolueelta, joka Haaviston epäluottamusäänestyksessä kertoo että olivat kyllä häntä vastaan, mutta äänestivät päinvastastoin muista syistä. Eihän näin saisi olla, sillä tapa romuttaa koko Eduskunnan perusteet kansanvallasta. Äänestäjän on aika mahdotonta äänestää oikein.

Todennäköäisesti kukaan tässä maassa ei puutu asiaan. Ylintä oikeusvalvojaa tai Hallituksen nimittäjää asia ei koskene. Tarvittaisiin kaikkivaltias, koska kansa ei voi asialle mitään. Tämäkö on se suomalainen oikeusvaltio, kysyn vaan!

1

179

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikeusministeri totesi että hallituksessa tehtiin politiikka ja koska hän kannattaa demokratiaa lainrikkominen on sallittua. Ministeri saa toimia lainvastaisesti koska muka jokainen on tehnyt virheitä. Mikäli konsulipäälikkö olisi rikkonut lakia hän olisi joutunut oikeuteen ja saanut tuomion, oikeusministerin ei pitäisi eriarvoistaa ihmisiä.
      Oikeusvaltio periaate on romutettu ja tilalle tuotu hurskastelu jolla ylimieliset ministerit vatuloivat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      111
      1030
    2. 62
      949
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      91
      746
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      723
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      665
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      34
      627
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      62
      570
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      562
    9. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      27
      559
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      488
    Aihe