Todistus seurakunnalta?

Anonyymi

Meidän liikkeessämme opetetaan, että täytyy olla todistus seurakunnalta, että on uskomassa. Kuolinilmoitukseen voidaan sitten todistuksen turvin kirjoittaa: pääsi taivaan kotiin.

Mistä me sen voimme tietää? Emmehän me kukaan näe toisen ihmisen sydämeen. Entä jos kuollut olikin teeskentelijä. Osasi hyvin esittää uskovaista ja seurakunta meni halpaan....

Tää todistusjuttu on yksi ongelmallisimpia juttuja meikäläisyydessä. Seurakuntakinhan voi erehtyä. Ja seassamme on myös patologisia valehtelijoita, psykopaatteja yms. Heitähän on kaikkialla, missä ihmisiäkin. Miksi seassamme on puhujia, jotka ovat onnistuneet pimittämään rikoksia. Miksi seurakunnissa on tehty myös virheitä, vrt 70-luvun hoitokokoukset, samaa sukupuolta olevien puolesta rukoilut jne.

Mihin ihmeeseen tarvimme näitä seurakunnan "taivaspasseja" kun me ihmisinä kuitenkin olemme erehtyväisiä? Miksi ilmoitetaan, että on saanut kutsun taivaan kotiin? Mistä me tiedämme, oliko "taivaspassi" sittenkään Jumalalle kelpaava?

Viime aikoina liikkeestämme on lähtenyt paljon porukkaa, joiden mielestä tää todistusjuttu on äärimmäisen ongelmallinen.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valehtelijoita todellakin on paljon samoin noita esittäjiä,ollaan todella hurskaita ,mutta ei auteta hädässä olevia lähimmäisiä.

    • Anonyymi

      Seurakunta, ihmiset nostetaan tuossakin Jumalan asemaan.
      SP

    • Anonyymi

      Eihän tuo voi olla totta. Kuollut saa lähetteen taivaaseen kun seurakunta antaa todistuksen. Vakavalle asialle ei saisi nauraa mutta minkäs voit.
      Kuollut menee tuonelaan niin kuin Jeesuskin meni. Jumala herätti hänet kolmantena päivänä kuolleista.
      Samoin käy jokaiselle kun kuolema käy. Hän menee tuonelaan odottamaan ylösnousemuksen päivää. Ei kukaan mene taivaan kotiin kuollessaan.
      Mitä enemmän täällä keskustellaan sen uskomattomampia asioita tulee esille vl liikkeestä!

    • Anonyymi

      No poikanen kun olin ja utelias ni tutkin silloin papan puuha palstan aika tarkoin ja löytyhän sieltä kiellettyjä aineita kätköstä en puhunut niistä mitään kun ei mua ois uskottu.
      Kuolin ilmotuksen mukaan pääsi taivaankotiin.

      • Anonyymi

        Sama mun äitini kohdalla. Kaapeista löytyi yllätyksiä. Oli viinipulloja yks jos toinenkin. Tanssikengätkin löytyivät. Ihmettelen vain, missä välissä hän kävi tansseissa, kun kotona asuessani hänellä ei ollut aikaa muuhun, kuin hellan ääressä olemiseen. Eikä osannu varmaan edes tanssia. Silti häneltä löytyi tanssikengät. Ja tansseissa oli todella näyttänyt valokuvien mukaan käyvänkin. Sitä en tiedä, oliko isällä ollu koskaan luurankoja kaapissa, ku kuoli niin paljon aikaisemmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama mun äitini kohdalla. Kaapeista löytyi yllätyksiä. Oli viinipulloja yks jos toinenkin. Tanssikengätkin löytyivät. Ihmettelen vain, missä välissä hän kävi tansseissa, kun kotona asuessani hänellä ei ollut aikaa muuhun, kuin hellan ääressä olemiseen. Eikä osannu varmaan edes tanssia. Silti häneltä löytyi tanssikengät. Ja tansseissa oli todella näyttänyt valokuvien mukaan käyvänkin. Sitä en tiedä, oliko isällä ollu koskaan luurankoja kaapissa, ku kuoli niin paljon aikaisemmin.

        Äitini kelpuutettiin siionissamme taivaaseen. Muistan vieläkin muistoseuroissa, kun puhuja värisevällä äänellä totesi seurakunnalle, että äitini on saanut kutsun taivaan kotiin. Ei häntä sieltä enää pois otettu, vaikka jätti jälkeensä juotuja viinipulloja.


    • Anonyymi

      Tämä "pääsi taivaankotiin" otettiin käyttöön hoitokokousten jälkeen, sanottiin vielä, että "todistus jäi seurakunnalle, että sielu kelpasi Jumalalle".

      Joku voisi tutkia Päivämiesten kuolin-ilmoituksia, ennen ja jälkeen hoitokokousten, muutos siellä.

    • Anonyymi

      Hebr.
      11:5 Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois." Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.

      • Anonyymi

        Eenok siis katosi josta vanhassa testamentissa ei ole.


    • Anonyymi

      Ihminen katsoo ulkomuotoon, mutta vain Jumala tietää sydämen sopukan ja sielun tilan.

      1. Sam. 16:7

      Mutta Herra sanoi Samuelille: "Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen."

      Vl:t yrittävät ryöstää Jumalan roolin tuossakin asiassa ja lankeevat hengelliseen ylpeyden syntiin.

      • Anonyymi

        Nyt on tullut todistettua ettei VL joukko tarvitse Jumalaa missään. Siellä annetaan synnit anteeksi, ihmiset ovat Jumalan valtakunnassa, he ovat Jumalan lapsia, he ovat ainoita uskovaisia, kuollut saa lähetteen taivaaseen, Raamattua ei tarvita kun ei tarvita Jumalaa eikä Jeesustakaan. Siis VL on itse itselleen jumala joka päättää kaiken itse.
        Portilla on vastassa hylätty tuomari joka päättää tämän jumalaisen joukon kohtalon. Tuskin tarvitsee olla suurikaan Raamatun tuntija että tietää mikä on lopullinen päätös.


    • Anonyymi

      Ei sitä uskoidi millaista hengetöntä pimeyttä voi ollas tässäkiin maassa ellei siitä näy todistus täällä joka sivulla.

      missä ne teidän johtajanne vararehtorit ja kaikenmailman pomot oikein piilottelee kun ikinä ei minkäänlaista ojentavaa pihaustakaan kuulu sieltä suunnalta.

      ei ne ny aina voi kattoremonteissakaan olla. eikä ihan yhtenään kivijalkojen kosteutta mittaamassa. varsinkaan sateiden sattuessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4813
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4583
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4194
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3167
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2701
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      222
      2172
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2163
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1797
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe