MUTTA miksi Hurstille ei myönnetty mitään, vaikka leipäjonot kasvaa?
Suomen humanitaarisen avun budjetti on tänä vuonna yli 115 miljoonaa euroa, mikä on 36 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna.
Ja tämä siis vaikka velkaa on otettu ja velkataakka vaan kasvaa, eli kyllä sosialistien maailmanparannus into on aivan käsittämätöntä. Velkarahaa jaetaan holtittomasti.
Suomi myöntää tänä vuonna ennätyksellisen paljon humanitaarista apua
301
5910
Vastaukset
- Anonyymi
Uskokaa jo hyvällä ei vihervasemmisto marssi suomalaisten mummujen puolesta?
- Anonyymi
Ei tietenkään marssi, se ei ole mediaseksikästä.
- Anonyymi
Taas värin pääteltyä tietoa naistenlehdistä
Suimessa on olut oikeisto poervari hallitukset vuodesta 2003 jotka ovat mamutaneet suomen.
Vanhanen katainen sipilä
Kiittäkää hei y ä mamutukskesta. Palkka alesta, suurtyöt t ömyys, turhat yritystuet,
Mamuja kelat täysi ja k kaupiask kittää kun kelarahalla mamu ostaa - Anonyymi
100 miljoonaa ? Sillä hoitaa Suomessa asuvia köyhiä vanhuksia , eläkeläisiä ,sairaita ,orpolapsia hyvin , rakentaa maaseudulle maauimaloita ,vanhainkoteja ja palvelutaloja syrjäseuduille sekä lisää Suomen kielen opetusta lapinläänissä NS.kielikylpyjä. Tuolla rahalla ostaa uudet sairaalasängyt moneen kuntaan ja patjat tyynyt sekä peittoja kuntien sairaaloihin . Myös vaippoja niin lapsille kuin sairaille kuin vanhuksille joita ei ehdi kukaan viemään vessaan ja takaisin. 100 miljoonaa on just se summa minkä Suomi tarvitsee myös veden puhdistukseen jätehuoltoon rottien hävittämiseen ja alikulkutunneleihin jumaratojen alta ja teiden sekä pyöräily jalankulku siltoihin purojen ja jokien yli . Amen. Toi on just se summa minkä Suomen kunnat tarvii ja mikä auttaa ihmisiä arjessa kuten koulukuljetukset maaseudulla ja susien kannan vähentämisessä. Tuollapa rahalla maksaa likavesikaivoja puhdas vesi kaivoja Suomen syrjäkylille asukasten terveyden edistämiseen .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas värin pääteltyä tietoa naistenlehdistä
Suimessa on olut oikeisto poervari hallitukset vuodesta 2003 jotka ovat mamutaneet suomen.
Vanhanen katainen sipilä
Kiittäkää hei y ä mamutukskesta. Palkka alesta, suurtyöt t ömyys, turhat yritystuet,
Mamuja kelat täysi ja k kaupiask kittää kun kelarahalla mamu ostaaMekin olemme huomanneet että kantaväestö näkee nälkää lähiöissä ,on syömättä eikä edes osaa hakea tukia mutta näitä muumaalaisia näkyy kauppojen kassoilla Sossu tai kela maksu osoitus kädessä tai Pelastusarmeijan lappu. Ne laput kun on lahjakortteja ei ole sossun . Tuotehyvitys kortteja . Mutta yleensä tosiaan saaja on itämaalainen vaikka Suomi on unionissa ja eurossa . Ehkä niitä kansalaisuus oleskelupia ei tarkasteta sossussa kelassa? Sosiaalivirastosta saa myös huonekaluja maahanmuuttajat ja heidän sukulaiset mutta ei suomalaiset. Pitää muistuttaa että suomalaiset menetti oikeasti sodassa maata kyliä kaupunkeja kuten Viipurin mutta nämä nykyiset eri maista tulevat eivät ole menettäneet maastaan yhtäkään hehtaaria . Ymmärrättekö.
- Anonyymi
Viherkommunistihallitus vihaa kantasuomalaisia. Heille suomalaisten elämällä ei ole väliä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas värin pääteltyä tietoa naistenlehdistä
Suimessa on olut oikeisto poervari hallitukset vuodesta 2003 jotka ovat mamutaneet suomen.
Vanhanen katainen sipilä
Kiittäkää hei y ä mamutukskesta. Palkka alesta, suurtyöt t ömyys, turhat yritystuet,
Mamuja kelat täysi ja k kaupiask kittää kun kelarahalla mamu ostaaKehitysapu ja Suomen mamutus on kaksi eri asiaa. Kehitysapu suunnataan ulkomaille erilaisina avustussummina eri kohteisiin - mitään suurta parannusta näillä Suomen maksamilla rahoilla ei kehitysmaissa ole saatu aikaan - tainneet mennä humpan puohon nekin rahat.
- Anonyymi
Hurstin sakki kokonaan pois näistä leipäjonokuvioista. Miksi he eivät sinne Espanjaan jääneet pylväspyhimyksiksi? Ihmetytti yhden tapauksen lukion käynti. Kun papalla ei ole varaa maksaa lapsensa koulunkäyntiä, löytyy uskonsisar apuun! Itsetunto ei .......

Älä moiti. Ne on ruokkinu valtavan määrän apua tarvitsevia. Älä hauku syyttömiä käännä katseesi nykyisen hallituksen tekemiseen. Ajattele kriittisesti. Ota punaviherlasit pois silmiltäsi ja lakkaa lopulta uskomasta vassareiden ja vihreitten "uskonkappaleisii". Olet jo sen ikäinen, että on aika katsoa mihin sosialismi maailmaa on vienyt ja mihin se pyrkii. - Ei sinun auttamiseesi vaan oman edun tavoitteluun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehitysapu ja Suomen mamutus on kaksi eri asiaa. Kehitysapu suunnataan ulkomaille erilaisina avustussummina eri kohteisiin - mitään suurta parannusta näillä Suomen maksamilla rahoilla ei kehitysmaissa ole saatu aikaan - tainneet mennä humpan puohon nekin rahat.
Humanitaarinen apu ei ole perinteistä kehitysyhteistyötä. Se on akuuttia apua esim. tsunamin, maanjäristyksen, nälänhädän tms. vuoksi. Miksi autetaan? Siksi, ettei synny kansainvaellusta tänne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hurstin sakki kokonaan pois näistä leipäjonokuvioista. Miksi he eivät sinne Espanjaan jääneet pylväspyhimyksiksi? Ihmetytti yhden tapauksen lukion käynti. Kun papalla ei ole varaa maksaa lapsensa koulunkäyntiä, löytyy uskonsisar apuun! Itsetunto ei .......
Älkää nyt ihmeessä! Hustin sakki tekee sellaista sosiaalityötä, jota kukaan ei tee. Lisäksi aika suuri osa ruokatarvikkeista tulee lahjoituksina ja työ on vapaaehtoistyötä. Minkä takia tietyt piirit (tässä kuitenkaan mainitsematta nimiä) vihaavat tätä tuiki tarpeellista työtä.
Tuohan merkitsee sitä, että, jos Hurstia liellettäisiin enää toimimasta, niin tämäkin avustusmuoto olisi poissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Humanitaarinen apu ei ole perinteistä kehitysyhteistyötä. Se on akuuttia apua esim. tsunamin, maanjäristyksen, nälänhädän tms. vuoksi. Miksi autetaan? Siksi, ettei synny kansainvaellusta tänne.
Vuosittain sadat miljoonat ihmiset kärsivät luonnononnettomuuksien, aseellisten konfliktien ja muiden kriisien seurauksista. Humanitaarinen apu pelastaa ihmishenkiä, lievittää inhimillistä hätää ja ylläpitää ihmisarvoa kriisien aikana. Sitä rahoitetaan Suomen kehitysyhteistyön määrärahoista.
Avun tarkoituksena on auttaa avuntarvitsijoita omalla alueellaan ja auttaa vaurioiden korjaamisessa ja yhteiskunnan palautumisessa toimintakykyiseksi.
- Ei suinkaan roudata ihmisiö Suomeen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehitysapu ja Suomen mamutus on kaksi eri asiaa. Kehitysapu suunnataan ulkomaille erilaisina avustussummina eri kohteisiin - mitään suurta parannusta näillä Suomen maksamilla rahoilla ei kehitysmaissa ole saatu aikaan - tainneet mennä humpan puohon nekin rahat.
Suomen lemmikkiä Tansaniaa on avustettu jo 50v. Mitään parannuksia ei ole nähtävissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehitysapu ja Suomen mamutus on kaksi eri asiaa. Kehitysapu suunnataan ulkomaille erilaisina avustussummina eri kohteisiin - mitään suurta parannusta näillä Suomen maksamilla rahoilla ei kehitysmaissa ole saatu aikaan - tainneet mennä humpan puohon nekin rahat.
Kun maa tai alue siirtyy kriisitilanteesta normaaleihin yhteiskunnallisiin oloihin, tulee vastaan monia haasteita. Suomi pitää tärkeänä, että kriisien ennaltaehkäisy, humanitaarinen apu, rauhan- ja jälleenrakennus sekä kehitysyhteistyö sovitetaan joustavasti yhteen. Avun eri vaiheet ovat osa samaa jatkumoa ja ne tukevat toisiaan, jotta kriisistä päästään yli.
Suomi pitää tärkeänä myös toimenpiteitä, joilla katastrofiriskejä ehkäistään ennalta, vahinkoja rajoitetaan ja valtioiden sekä organisaatioiden toimintavalmiuksia hätätilanteissa parannetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viherkommunistihallitus vihaa kantasuomalaisia. Heille suomalaisten elämällä ei ole väliä.
kyllä tämä meno jos se tämmöisenä jatkuu johtaa lopult veriseen sotaan vihreät kommunistit vastaan tavallinen köyhyysloukkuun ajettu suomalainen tosi mies perheineen jolla isänmaallisia velvoittavia oikeuksia elämiseen itelle ja perheelle. Nämä viherkommunistit ja näiden tukijat ovat tämän suomalaisen yhteiskunnan saattaneet hätään ja moraaliseen alennustilaan. Se on huono isäntä joka ei puolusta omaansa ja perhettään.. Älkää hyvät ihmiset ja tosi miehet uskoko ja luottako noihin vihreisiin kommunstihin, luottaakaa vain siihen omaan itseenne ja saamaanne taistelukoulutukseen jonka isänmaa on teille aikanaan antanut ja uskokaa että tästä on vielä noustava vaikka verta v aluen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas värin pääteltyä tietoa naistenlehdistä
Suimessa on olut oikeisto poervari hallitukset vuodesta 2003 jotka ovat mamutaneet suomen.
Vanhanen katainen sipilä
Kiittäkää hei y ä mamutukskesta. Palkka alesta, suurtyöt t ömyys, turhat yritystuet,
Mamuja kelat täysi ja k kaupiask kittää kun kelarahalla mamu ostaaSuomessa on ollut, ja on nytkin, globalistihallitus. Perinteinen ajattelu oikeiston ja vasemmiston välillä on kadonnut jo aikaa sitten suuremman kysymyksen tieltä. Kotimaa vai koko maailma? Kenelle veroja maksetaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viherkommunistihallitus vihaa kantasuomalaisia. Heille suomalaisten elämällä ei ole väliä.
Onko Ohisalo oikeasti islamin uskossa, vai mikä vihteitä kiihoittaa saada Suomi sekaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmeessä! Hustin sakki tekee sellaista sosiaalityötä, jota kukaan ei tee. Lisäksi aika suuri osa ruokatarvikkeista tulee lahjoituksina ja työ on vapaaehtoistyötä. Minkä takia tietyt piirit (tässä kuitenkaan mainitsematta nimiä) vihaavat tätä tuiki tarpeellista työtä.
Tuohan merkitsee sitä, että, jos Hurstia liellettäisiin enää toimimasta, niin tämäkin avustusmuoto olisi poissa.Samaa mieltä kanssasi kyllä Hursti tekee hienoa työtä ja hienoa, että hänen tyttärensä jatkaa sukunsa hienoa työtä. Kyllä täytyisi kantasuomalaiset ensin ja vasta sitten nämä maahanmuuttajat, jotka eivät edes kunnioita suomen lakeja ja asetuksia. Tuollaiset täytyisi pistää koneeseen ja kotio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on ollut, ja on nytkin, globalistihallitus. Perinteinen ajattelu oikeiston ja vasemmiston välillä on kadonnut jo aikaa sitten suuremman kysymyksen tieltä. Kotimaa vai koko maailma? Kenelle veroja maksetaan?
Hyvä, sama mieltä. Globalisaation huonot puolet alkavat näkyä, näkymä on aika synkkä ja se tulee rajoittamaan tai ainakin tulisi rajoittaa liian ihanteellista globalisaatiota.
Me emme pärjää näiden haittojen kanssa, vaikka olisimme kuinka kansainvälisiä ja globalisteja tahansa. Tämä on karmea totuus ja varmaan haavoittaa monen epäitsekkään maailmanparantajan omaatuntoa.
Globalisaatiot uhkatekijät, jotka voivat johtaa sotaan tai hallitsemattomaan tilanteeseen.
Hillitön väestönkasvu
Syntyvyyden säännöstely ei onnistu
Köyhtyminen
Pula puhtaasta vedestä ja ravinnosta
Ilmaston saatuminen ja lämpeneminen
Taistelu vedestä ja luonnonvaroista
Etniset ristiriidat ja sodat eri puolilla maailmaa
Supervaltojen yhteistyön puute
Työttömyys
Ihmiskauppa
Huumeet
Pandemniat, jotka johtuvat liian tiheästä asumisesta ja leviävät liikkuvuuden takia
Lopultya kansainvaellukset. Lopulta miljardeja ihmisiä alkaa vaeltaa alueille, jossa on vettä ja ravintoa.
Globalisaation hyvä puoli. Teollisuustuotteita ja palveluita voidaan myydä maailmanlaajuisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmeessä! Hustin sakki tekee sellaista sosiaalityötä, jota kukaan ei tee. Lisäksi aika suuri osa ruokatarvikkeista tulee lahjoituksina ja työ on vapaaehtoistyötä. Minkä takia tietyt piirit (tässä kuitenkaan mainitsematta nimiä) vihaavat tätä tuiki tarpeellista työtä.
Tuohan merkitsee sitä, että, jos Hurstia liellettäisiin enää toimimasta, niin tämäkin avustusmuoto olisi poissa.Hallitus on saatanan palveluksessa, ei se voi tukea Kristillistä yhdistystä. Surullista! Näkyy kaikessa mitä se nykyään tekee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
100 miljoonaa ? Sillä hoitaa Suomessa asuvia köyhiä vanhuksia , eläkeläisiä ,sairaita ,orpolapsia hyvin , rakentaa maaseudulle maauimaloita ,vanhainkoteja ja palvelutaloja syrjäseuduille sekä lisää Suomen kielen opetusta lapinläänissä NS.kielikylpyjä. Tuolla rahalla ostaa uudet sairaalasängyt moneen kuntaan ja patjat tyynyt sekä peittoja kuntien sairaaloihin . Myös vaippoja niin lapsille kuin sairaille kuin vanhuksille joita ei ehdi kukaan viemään vessaan ja takaisin. 100 miljoonaa on just se summa minkä Suomi tarvitsee myös veden puhdistukseen jätehuoltoon rottien hävittämiseen ja alikulkutunneleihin jumaratojen alta ja teiden sekä pyöräily jalankulku siltoihin purojen ja jokien yli . Amen. Toi on just se summa minkä Suomen kunnat tarvii ja mikä auttaa ihmisiä arjessa kuten koulukuljetukset maaseudulla ja susien kannan vähentämisessä. Tuollapa rahalla maksaa likavesikaivoja puhdas vesi kaivoja Suomen syrjäkylille asukasten terveyden edistämiseen .
Santa marinia rakentaa kuin lenin suurta sosialistista vallankumousta koko eurooppaan, jonne hän kylvää rahaa sitä varten
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on ollut, ja on nytkin, globalistihallitus. Perinteinen ajattelu oikeiston ja vasemmiston välillä on kadonnut jo aikaa sitten suuremman kysymyksen tieltä. Kotimaa vai koko maailma? Kenelle veroja maksetaan?
Globaali hallitus nyt, huomenna pedon merkki eli maksu mikro siru GPS paikannuksella ihon alle ja ylihuomenna niiden kristittyjen murha jotka ei pedon merkkiä ota,
sen jälkeen maailman sota ja 7 viimeistä vistsausta, jossa alkuaineet ja vuoret kuuumuudesta sulavat pois ja taivaan kansi katoaa eli loppu tuli jumalattomalle maapallollemme. - Anonyymi
Vihervassut marssii kunniakansalaisten puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, sama mieltä. Globalisaation huonot puolet alkavat näkyä, näkymä on aika synkkä ja se tulee rajoittamaan tai ainakin tulisi rajoittaa liian ihanteellista globalisaatiota.
Me emme pärjää näiden haittojen kanssa, vaikka olisimme kuinka kansainvälisiä ja globalisteja tahansa. Tämä on karmea totuus ja varmaan haavoittaa monen epäitsekkään maailmanparantajan omaatuntoa.
Globalisaatiot uhkatekijät, jotka voivat johtaa sotaan tai hallitsemattomaan tilanteeseen.
Hillitön väestönkasvu
Syntyvyyden säännöstely ei onnistu
Köyhtyminen
Pula puhtaasta vedestä ja ravinnosta
Ilmaston saatuminen ja lämpeneminen
Taistelu vedestä ja luonnonvaroista
Etniset ristiriidat ja sodat eri puolilla maailmaa
Supervaltojen yhteistyön puute
Työttömyys
Ihmiskauppa
Huumeet
Pandemniat, jotka johtuvat liian tiheästä asumisesta ja leviävät liikkuvuuden takia
Lopultya kansainvaellukset. Lopulta miljardeja ihmisiä alkaa vaeltaa alueille, jossa on vettä ja ravintoa.
Globalisaation hyvä puoli. Teollisuustuotteita ja palveluita voidaan myydä maailmanlaajuisesti.Tuo mitä kirjoitat liika kansoittumisella ei kutsuta Globalisaatioksi, vaan bildenerg, trelaterals, joka on äänestämätön maailan hallitus ja haluaa väjentää populaation esim. Australian yhdestä covid 19 rokote erästä löydettiin HIV virus, eli tällä erällä olisi rokotettu ne kansalaiset jotka ei hallintoa miellyttäneet ja muut normi rokotteella.
Ja eteeni sattui googlatessa jotain eglanniksi keskustelu sivu jossa yksi keskustelija englanniksi mainitsi että jumala auttakoon niitä irakin sotilaita jotka saa tämän corona viruksen, teksti oli kirjoitettu 2016, sivun keskistelijat käytti osa kyyrillisiä osa engalnnin kieltä, eli keskustelijat ymmärsi molemmat kielet, vaikutti myrkky tiedemiesten keskistelu sivuilta, josta minut heti suljettiin pois kun huomasivat että sivuilla on ulkopuolinen.
Lebitettiinkö koronaa lentokoneista irakin sotilaiden päälle? Tähän uskon, koska sivu kertoi sen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viherkommunistihallitus vihaa kantasuomalaisia. Heille suomalaisten elämällä ei ole väliä.
Lahtarinatsirasistipölhöoikeisto-oppositio hurskastelee, ja syö itse vähävaraisille tarkoitetut ruoka-avustukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo mitä kirjoitat liika kansoittumisella ei kutsuta Globalisaatioksi, vaan bildenerg, trelaterals, joka on äänestämätön maailan hallitus ja haluaa väjentää populaation esim. Australian yhdestä covid 19 rokote erästä löydettiin HIV virus, eli tällä erällä olisi rokotettu ne kansalaiset jotka ei hallintoa miellyttäneet ja muut normi rokotteella.
Ja eteeni sattui googlatessa jotain eglanniksi keskustelu sivu jossa yksi keskustelija englanniksi mainitsi että jumala auttakoon niitä irakin sotilaita jotka saa tämän corona viruksen, teksti oli kirjoitettu 2016, sivun keskistelijat käytti osa kyyrillisiä osa engalnnin kieltä, eli keskustelijat ymmärsi molemmat kielet, vaikutti myrkky tiedemiesten keskistelu sivuilta, josta minut heti suljettiin pois kun huomasivat että sivuilla on ulkopuolinen.
Lebitettiinkö koronaa lentokoneista irakin sotilaiden päälle? Tähän uskon, koska sivu kertoi sen.Täytyy terpparin olla tarkkana, että antaa oikeasta räkistä rokotepiikin, ettei vahingossa suuressa kiireessä ja väsyneenä anna sulle sitä väärää piikkiä :-D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viherkommunistihallitus vihaa kantasuomalaisia. Heille suomalaisten elämällä ei ole väliä.
Kyllä viherkomunistihallitukselle on suomalaisten elämällä väliä:1. suomalaisten maksamilla verotuloillahan heille kovapalkka maksetaan 2. heillä on tässä suomen uudistetussa kouluopetukseesa iskostettu päähä ideologiat joita ei ennen kouluissa opetettu. Ennen oli vakta, että " otsasi hiessä sinun tulee leipäsi ansaitseman" Nyt " hullu työyä tekee viisa elä paremmin ilman työtä"
YK:sta ja EU:sta tulee määräykset, suomi sai KANSAIN VÄLISEN KORKEIMANOIKEUDEN LANGETTAMAN TUOMION, kun on "uskaltanut "palauttaa isismiehen, lastemme raiskaajan ( tämä raikaaja kuului joukkoon joka oli kymmenien EU, maiden läpi kuljetettu suomen rajalle ja tyrkättiin suomen puolelle). Tämä lasten raiskaajan oli muka tapettu heti palattuaan kotimaahansa, totuus oli suomelle suunniteletu em. elimiltä: rikollinen, kavala, kosto, Suomelle, kun Suomi vei palutetulta ilmainen leveä leipä pöydästä ja suomalaiset lapset raiskaajan sängystä lopun elämänsä ajalta törkeati pois ja hänen piti alkaa elättämään itse itsensä omalla työllää omassa kotimaassaan. Järkyttävää vääryyttä Suomalaisilta veronmaksajilta!!! Siksi suomi sai tuomion!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä tämä meno jos se tämmöisenä jatkuu johtaa lopult veriseen sotaan vihreät kommunistit vastaan tavallinen köyhyysloukkuun ajettu suomalainen tosi mies perheineen jolla isänmaallisia velvoittavia oikeuksia elämiseen itelle ja perheelle. Nämä viherkommunistit ja näiden tukijat ovat tämän suomalaisen yhteiskunnan saattaneet hätään ja moraaliseen alennustilaan. Se on huono isäntä joka ei puolusta omaansa ja perhettään.. Älkää hyvät ihmiset ja tosi miehet uskoko ja luottako noihin vihreisiin kommunstihin, luottaakaa vain siihen omaan itseenne ja saamaanne taistelukoulutukseen jonka isänmaa on teille aikanaan antanut ja uskokaa että tästä on vielä noustava vaikka verta v aluen.
No höpö höpö, on trumpismi ja hullu ajatukset tarttuneet sinuun. Kannattaa seurata hallituksen tekoja, eikä pelkästään somejuttuja lukea. Marinin hallitus on laittanut Suomen köyhille paljon enemmän, kuin yksikään pitkään aikaan.
- Anonyymi
Se on niitä antin arvopohjia. Mieluummin sdp jakaa huijarin koijareille ilmaista rahaa halosen ja lipposen voimalla, ja taitaa siinä hommassa olla muitakin, eikä tule leipäjonot mieleenkään. kunhan vaan arvopohjat toteutuu.
- Anonyymi
olis omassa maassa autettavia ja nälkäisiä. on tämä pääministerikin jostakin syvältä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olis omassa maassa autettavia ja nälkäisiä. on tämä pääministerikin jostakin syvältä
Kyllä tosi asia on että Suomessa asuu suomea ryöstäviä jotka edes veroja ei maksa tuloistaan ja rahaa siirretään eu ulkopuolisiin maihin .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olis omassa maassa autettavia ja nälkäisiä. on tämä pääministerikin jostakin syvältä
En ole nähnyt leipäjonoja muualla kuin hyvinvointi suomessa täällä riittää väliin putoajia ja nuorisoa ei saa oikeisiin töihin tätä ei politikotkaan ole vielä ymmärtäneet ikärasimi rehottaa laittakaa muistiin mitä kirjoitin joulukuu2020
- Anonyymi
Tämä meno on ollut voimassa jo 90 luvulta kohta ei ole oikean työn tekijöitä kun kaikki ovat niin osaavia kännykän räplääjiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä meno on ollut voimassa jo 90 luvulta kohta ei ole oikean työn tekijöitä kun kaikki ovat niin osaavia kännykän räplääjiä
Tämä oli oikea kommentti, apinat katselee älykännykkää ja koko elämä on sitä . Kukaan ei osaa mitään ilman älykännykkää, sitä tuijotetaan, kuin epäjumalaa, siksi täällä on niin helppo kusettaa tyhmää kansaa ja tuoda lisää mamuja. Nehän ei tule töihin, vaan lomaileen viideksi vuodeksi, kun kaikki on sen aikaa ilmaista. JTK-TRE
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole nähnyt leipäjonoja muualla kuin hyvinvointi suomessa täällä riittää väliin putoajia ja nuorisoa ei saa oikeisiin töihin tätä ei politikotkaan ole vielä ymmärtäneet ikärasimi rehottaa laittakaa muistiin mitä kirjoitin joulukuu2020
Kyllä niitä vastaavia paikkoja on muissakin hyvinvointivaltioissakin. Näkyy jenkkilässäkin olevan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole nähnyt leipäjonoja muualla kuin hyvinvointi suomessa täällä riittää väliin putoajia ja nuorisoa ei saa oikeisiin töihin tätä ei politikotkaan ole vielä ymmärtäneet ikärasimi rehottaa laittakaa muistiin mitä kirjoitin joulukuu2020
Niin kerjäläisiä kyllä on,
- Anonyymi
Vihervasemmiston moraali käy päivä päivältä järkyttävämpään suuntaan. Suomalaiset eivät yksinkertaisesti kiinnosta heitä. Haihattelu vetoaa enemmän.
- Anonyymi
juuri näin hallitus nurin heti.
- Anonyymi
Valta sekottaa aivot.Huipulla on kiva sekoilla kunnolla,kukaan ei voi mitään,tyyliin.On Päivä,jolloin kaikkien on tehtävä tili tekemisistään, viimeistään ellei jo ennen.Se on jokaisen hyvä muistaa.
- Anonyymi
On ihan luonnollista että vihervasemmisto haluaa paapoa mamuja ja hankkia lisää Suomeen, sillä maahanmuuttajat äänestävät heitä. Mitä isompi osuus väestöstä on mamuja, sitä vahvempi vihervasemmisto on.
Suomalaiset mummelit ei äänestä vihervasemmistoa = ei apua niille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valta sekottaa aivot.Huipulla on kiva sekoilla kunnolla,kukaan ei voi mitään,tyyliin.On Päivä,jolloin kaikkien on tehtävä tili tekemisistään, viimeistään ellei jo ennen.Se on jokaisen hyvä muistaa.
Kyllä tässä tapauksessa näkee, että valta todellakin sekoittaa usein ihmisaivot. Ei voi ymmärtää toimintaa muuten. Kyllähän tuosta Haaviston jutustakin näkee selvästi, että hetkellä, jolloin pitäisi pitää huolta omassa maassa asuvista näperrellään ISIS:n joukkoihin lähteneiden palautuksesta.
- Suomen ulkoministeri oli valmis laittomasti, ilman hallituksen päätöstä ns Kalasnikov-menetelmällä tuomaan väkeä leiriltä, väkeä jonka turvallisuusluokitus oli sellainen, että heitä (suurta osaa) ei olisi voitu tuoda Suomeen. Sitten uhkailee konsulipäällikköä, joka kieltäytyy toimimasta lakeja vastaan.
- Ei olisi muutama vuosi sitten voinut kuvitella, että tällaista tapahtuu eurooppalaisen, pohjoismaalaisen, vielä suomalaisen ministerin toimesta. Haaviston olisi syytä kantaa huolta omasta kansasta, vaikka onkin ulkoministeri, valta ei saa mennä niin päähän, ettei pystyisi erottelemaan asioiden tärkeysjärjestystä, etenkin silloin, kun on akuutti epidemia päällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ihan luonnollista että vihervasemmisto haluaa paapoa mamuja ja hankkia lisää Suomeen, sillä maahanmuuttajat äänestävät heitä. Mitä isompi osuus väestöstä on mamuja, sitä vahvempi vihervasemmisto on.
Suomalaiset mummelit ei äänestä vihervasemmistoa = ei apua niille.Tunnen aika paljon maahanmuuttajia, näistä vain pieni osa äänestää kertomansa mukaan vihreitä. Aika suuri osa kotoutuneista äänestää Kokoomusta, SDP:tä, ruotsinkielisillä alueilla yllättävän paljon RKP:tä. Olen jutellut maahanmuuttajien kanssa, jotka äänestävät Perussuomalaisia.
Ilmiö on mielenkiintoinen. Kun muuttaja ja etenkin, jos läheiset ovat päässeet Suomeen nämä alkavat mieettiä ketä äänestäisi seuraavissa kunnallisvaaleissa, jossa saavat yleensä ensin äänestää. - Yllättävää on, että he tekevät päätöksensä samalla tavalla kuin kantasuomalaiset. Ei siinä paina yhtään se, että vasemmisto ja vihreät väittävät olevansa ainoa ryhmä, joka on heidän asiallaan.
- Toinen piirre, joka antaa ajatuksia on se, että kun on itse päästy Suomeen, ei ole yhtään väliä pääseekö muita muuttajia enää. Toiset sdanovat, että ei tarvita enää maahanmuuttoa. - Tämäsama yhteiskunnallinen trendi esiintyi USA:ssa Foridassa, Miamissa ja ympäröivissä pienemmissä kaupungissa. Samaa esiintyy Euroopassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen aika paljon maahanmuuttajia, näistä vain pieni osa äänestää kertomansa mukaan vihreitä. Aika suuri osa kotoutuneista äänestää Kokoomusta, SDP:tä, ruotsinkielisillä alueilla yllättävän paljon RKP:tä. Olen jutellut maahanmuuttajien kanssa, jotka äänestävät Perussuomalaisia.
Ilmiö on mielenkiintoinen. Kun muuttaja ja etenkin, jos läheiset ovat päässeet Suomeen nämä alkavat mieettiä ketä äänestäisi seuraavissa kunnallisvaaleissa, jossa saavat yleensä ensin äänestää. - Yllättävää on, että he tekevät päätöksensä samalla tavalla kuin kantasuomalaiset. Ei siinä paina yhtään se, että vasemmisto ja vihreät väittävät olevansa ainoa ryhmä, joka on heidän asiallaan.
- Toinen piirre, joka antaa ajatuksia on se, että kun on itse päästy Suomeen, ei ole yhtään väliä pääseekö muita muuttajia enää. Toiset sdanovat, että ei tarvita enää maahanmuuttoa. - Tämäsama yhteiskunnallinen trendi esiintyi USA:ssa Foridassa, Miamissa ja ympäröivissä pienemmissä kaupungissa. Samaa esiintyy Euroopassa.Siis Floridassa, jossa on paljon maahanmuuttajia mm. Meksikosta ja Kuubasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ihan luonnollista että vihervasemmisto haluaa paapoa mamuja ja hankkia lisää Suomeen, sillä maahanmuuttajat äänestävät heitä. Mitä isompi osuus väestöstä on mamuja, sitä vahvempi vihervasemmisto on.
Suomalaiset mummelit ei äänestä vihervasemmistoa = ei apua niille.Ei demareita kukaan muu äänestä kuin suomalaiset mummelit, kansakoulun opettajat ja muut 60-luvulla työelämään menneet. Eläkeläisille 100 euroa kuussa lupaamalla Rinne vaalivoittonsa huijasi. Muuten ois ollut PS muodostamassa hallitusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen aika paljon maahanmuuttajia, näistä vain pieni osa äänestää kertomansa mukaan vihreitä. Aika suuri osa kotoutuneista äänestää Kokoomusta, SDP:tä, ruotsinkielisillä alueilla yllättävän paljon RKP:tä. Olen jutellut maahanmuuttajien kanssa, jotka äänestävät Perussuomalaisia.
Ilmiö on mielenkiintoinen. Kun muuttaja ja etenkin, jos läheiset ovat päässeet Suomeen nämä alkavat mieettiä ketä äänestäisi seuraavissa kunnallisvaaleissa, jossa saavat yleensä ensin äänestää. - Yllättävää on, että he tekevät päätöksensä samalla tavalla kuin kantasuomalaiset. Ei siinä paina yhtään se, että vasemmisto ja vihreät väittävät olevansa ainoa ryhmä, joka on heidän asiallaan.
- Toinen piirre, joka antaa ajatuksia on se, että kun on itse päästy Suomeen, ei ole yhtään väliä pääseekö muita muuttajia enää. Toiset sdanovat, että ei tarvita enää maahanmuuttoa. - Tämäsama yhteiskunnallinen trendi esiintyi USA:ssa Foridassa, Miamissa ja ympäröivissä pienemmissä kaupungissa. Samaa esiintyy Euroopassa.Ei siinä minusta ole mitään kummaa, etteivät ihmiset, jotka pakenevat ongelmia tänne, halua ongelmien seuraavan. Heidän etunsa kärsivät jos kakkua jakaa liian moni. Useimmat tuntemani maahanmuuttajat haluaisivat pakolaispolitiikkaan paljon ketään persua kovemman linjan esim. maassa maan tavalla tai maasta ulos. Yksi irakilainen jolle vuokrasin asunnon kysyi, onko pakko pistää hänen nimensä huoneistotauluun alhaalla, voivat kuulemma muut ulkkarit löytää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tässä tapauksessa näkee, että valta todellakin sekoittaa usein ihmisaivot. Ei voi ymmärtää toimintaa muuten. Kyllähän tuosta Haaviston jutustakin näkee selvästi, että hetkellä, jolloin pitäisi pitää huolta omassa maassa asuvista näperrellään ISIS:n joukkoihin lähteneiden palautuksesta.
- Suomen ulkoministeri oli valmis laittomasti, ilman hallituksen päätöstä ns Kalasnikov-menetelmällä tuomaan väkeä leiriltä, väkeä jonka turvallisuusluokitus oli sellainen, että heitä (suurta osaa) ei olisi voitu tuoda Suomeen. Sitten uhkailee konsulipäällikköä, joka kieltäytyy toimimasta lakeja vastaan.
- Ei olisi muutama vuosi sitten voinut kuvitella, että tällaista tapahtuu eurooppalaisen, pohjoismaalaisen, vielä suomalaisen ministerin toimesta. Haaviston olisi syytä kantaa huolta omasta kansasta, vaikka onkin ulkoministeri, valta ei saa mennä niin päähän, ettei pystyisi erottelemaan asioiden tärkeysjärjestystä, etenkin silloin, kun on akuutti epidemia päällä.Hyvin kiteytetty
- Anonyymi
Kaikilla kommunisteilla on soviet luonne, lennetään kuuhun raketeilla ja muu kansa mäkee näkää, jos raketit olis unohdettu ja ruokittu omaa kansaa kommunismi olisi voinut selvitäkin.
Idästä ei tu muuta hyvää ku aurinko joka aamu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ihan luonnollista että vihervasemmisto haluaa paapoa mamuja ja hankkia lisää Suomeen, sillä maahanmuuttajat äänestävät heitä. Mitä isompi osuus väestöstä on mamuja, sitä vahvempi vihervasemmisto on.
Suomalaiset mummelit ei äänestä vihervasemmistoa = ei apua niille.Muslimien maahan tuonnin kannattajat ja vastustajat joutuvat kahakoihin
Ja mellakoihin ja silloin venäjä antaa tunnuksettomat aseet vihervasemmistolle joka taistelee suomen venäjän alle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen aika paljon maahanmuuttajia, näistä vain pieni osa äänestää kertomansa mukaan vihreitä. Aika suuri osa kotoutuneista äänestää Kokoomusta, SDP:tä, ruotsinkielisillä alueilla yllättävän paljon RKP:tä. Olen jutellut maahanmuuttajien kanssa, jotka äänestävät Perussuomalaisia.
Ilmiö on mielenkiintoinen. Kun muuttaja ja etenkin, jos läheiset ovat päässeet Suomeen nämä alkavat mieettiä ketä äänestäisi seuraavissa kunnallisvaaleissa, jossa saavat yleensä ensin äänestää. - Yllättävää on, että he tekevät päätöksensä samalla tavalla kuin kantasuomalaiset. Ei siinä paina yhtään se, että vasemmisto ja vihreät väittävät olevansa ainoa ryhmä, joka on heidän asiallaan.
- Toinen piirre, joka antaa ajatuksia on se, että kun on itse päästy Suomeen, ei ole yhtään väliä pääseekö muita muuttajia enää. Toiset sdanovat, että ei tarvita enää maahanmuuttoa. - Tämäsama yhteiskunnallinen trendi esiintyi USA:ssa Foridassa, Miamissa ja ympäröivissä pienemmissä kaupungissa. Samaa esiintyy Euroopassa.Eduskunnassa ainakin jokainen maahan muuttaja on viher tai SDP sossu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ihan luonnollista että vihervasemmisto haluaa paapoa mamuja ja hankkia lisää Suomeen, sillä maahanmuuttajat äänestävät heitä. Mitä isompi osuus väestöstä on mamuja, sitä vahvempi vihervasemmisto on.
Suomalaiset mummelit ei äänestä vihervasemmistoa = ei apua niille.Ehkäpä tässä on myös isompi kuvio. Eu on mukana konnien kerhossa, jossa veivataan meidän pääministeriä pysymään erossa pohjoismaiden viisikon yhteisvaatimuksesta ja vihjattu vaatimaan oikeusvaltionperiaatteita Unkarilta ja puolalta. Eihä EU itsekään noudata tekemiää lakeja ja asetiksia. Koko EU on vitsi ja Suomen tuho ollut alusta asti. Pellon kulmia on kuvattu ja santiota annettu, että neliöt ei täsmää. Samaan aikaan EU rahalla on korpeen tiettömän tien päähä rakennettu lenbokenttiä EU rahalla, verukkeella sinne rakennetaan kaupunki ja sitten tarvitaan lentokenttä. Näistä ei ole sanktioita lennellyt? Vestaa!! Nyt Italialle Suomen pitää lahjoittaa miljardeja jotka ei sisälly EU: budjettiin, Lahjarahaa pimeetä toimintaa, mutta vielä pimeemmäksi menee, Italia siirää sen edelleen Ranskalle pimeenä lahjana ohi virallisten .. Ranska siirtää pankille ja minne pankki siirtää itselleen kun on liisannut autoja ja taloja. Vaikka Italialaiset eivät omista talojaan ja autojaan kuin nimellisesti, niin kansa on rikastunut sillä, että heidän taloistaan ja auoistaan hellä ei ole velkaa eikä velan lyhennyksiä lainkaan. He liisaavat ja maksavat vain käyttökulut. Näin heille jää rahaan elämiseen ja kultaan sijoittamuseen varallisuutta. Pankki kantaa vastuun heidän asumisesta ja autosta jotta voi vaihtaa uuden auton vähän väliä. Nyt pankilla on rahan tarvis TAAS ja såSuomen on maksettava pimeästi Italialle jotta he voivat maksaa Ranskanpankeille, piiri pieni pyörii. Muut pohjoismaan päättäjät ovat silmät auki,
- Anonyymi
Hurstin jonossa valtaosa vääräuskoisia?
- Anonyymi
Paikkansa pitää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikkansa pitää.
Kyllä koska, oikeauskoisten ei tarvi. Heillä on laillinen holhooja, joka huolehtii heistä ja tarpeistaan. Työtätekevä keskiluokka maksaa ja kuihtuu pois. Se sopii mainiosti raharikkaille ,kun potentiaaliset pääomaan nojaavat kilpailijat poistetaan ja eliminoidaan ammattiliitoissa vaikuttavat keskiluokkaiset.
- Anonyymi
Venäläinen ja köyhä sekä muutama narkki... Eläkeläiset jonon hännillä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläinen ja köyhä sekä muutama narkki... Eläkeläiset jonon hännillä
Syöpää sairastavat ja muut vakavasti sairaat eivät käy jonoissa kuin ihan viime voimillaan,he jäävät ilman ruoka-apua. He tarvitsisivat terveellistä ruokaa,mutta saavat leipää. Asiat ovat todella huonosti kotimaassamme. Missä jonoissa näette ma. mu ja?Ette missään,varsinkaan Hurstin jonoissa.

kannattais nyt kuunnella jussia ja muistaa ketä äänestää.
- Anonyymi
Kyllä enemmistö vapaakirkoista tai hellareissa synagogalta ja moskeijoita myös joskus budha temppelistä . Kristitty on kyllä oikea uskoinen .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä koska, oikeauskoisten ei tarvi. Heillä on laillinen holhooja, joka huolehtii heistä ja tarpeistaan. Työtätekevä keskiluokka maksaa ja kuihtuu pois. Se sopii mainiosti raharikkaille ,kun potentiaaliset pääomaan nojaavat kilpailijat poistetaan ja eliminoidaan ammattiliitoissa vaikuttavat keskiluokkaiset.
Muutama oikeauskoinen näkyy huumeissa ja sossussa olevan kerjäämässä ja kadunkulmassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syöpää sairastavat ja muut vakavasti sairaat eivät käy jonoissa kuin ihan viime voimillaan,he jäävät ilman ruoka-apua. He tarvitsisivat terveellistä ruokaa,mutta saavat leipää. Asiat ovat todella huonosti kotimaassamme. Missä jonoissa näette ma. mu ja?Ette missään,varsinkaan Hurstin jonoissa.
Siellä on runsaasti arabeja Venäjän kansalaisia Viron kansalaisia turkin ja kurdeja sekä huijareita .
- Anonyymi
Ei uskonnolla ole mitään hyvää sanottavaa se on nähty jo tuhansien vuosien aikana
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syöpää sairastavat ja muut vakavasti sairaat eivät käy jonoissa kuin ihan viime voimillaan,he jäävät ilman ruoka-apua. He tarvitsisivat terveellistä ruokaa,mutta saavat leipää. Asiat ovat todella huonosti kotimaassamme. Missä jonoissa näette ma. mu ja?Ette missään,varsinkaan Hurstin jonoissa.
Kannattaa ottaa mamuista mallia. He eivät elä tuhlailevasti ja tulevat hyvin toimeen mitättömän pienellä avustuksella. Kun elää säästäväisesti, jää rahaa suurempiinkin hankintoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa ottaa mamuista mallia. He eivät elä tuhlailevasti ja tulevat hyvin toimeen mitättömän pienellä avustuksella. Kun elää säästäväisesti, jää rahaa suurempiinkin hankintoihin.
Juu. Maksusitoumuksen kanssa uutta tv:tä hakemaan tai merkkivaatteita. Työttömän suomalaisen turha edes yrittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei uskonnolla ole mitään hyvää sanottavaa se on nähty jo tuhansien vuosien aikana
Uskonnolla ei tosiaan ole mitään sanottavaa, mutta Jeesuksella on! Jeesus sanoo, kuka ikinä tulee minun luokseni, sitä minä en heitä pois. Ja taas toisaalla, maailmassa teillä on ahdistus, mutta minussa teillä on rauha.
Palatkaa alkulähteille, rukoillaan Suomen puolesta, että Jumala vielä armahtaisi tätä kansaa. Vihan me olemme päällemme vetäneet kaikella Raamatun lain vastaisuudellamme. Jospa Hän vielä kääntäisi tämän maan ahdingon siunaukseksi.
Raamatun aikanakin, kun kansa oli rikkonut Jumalaa vastaan,ja Jumalan viha kohtasi kansaa -usein vihamielisen kansojen tullessa heitä ryöstämään, silloin jos kansa nöyrtyi ja rukoili Jumalaa, niin Jumala armahti heitä. Oli myös kansaa, jotka syyttivät Jumalaa ja vastustivat Hänen Sanaansa. Heille kävi huonosti. Käärmeen puremia, maa nieli, sairauksia..ym. Katsomalla Jeesukseen he paranivat. Niin nytkin. Rukoillaan yhdessä Jeesuksen nimessä armoa! - Anonyymi
Mitä uskontokuntaa tarkoitat, vai tarkoitatko uskonnottomia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa ottaa mamuista mallia. He eivät elä tuhlailevasti ja tulevat hyvin toimeen mitättömän pienellä avustuksella. Kun elää säästäväisesti, jää rahaa suurempiinkin hankintoihin.
Toi ei ikävä kyllä pidä paikkaansa. Muslimitaustaisilla naisopiskelijoilla on upeat vaatteet, hieno käsilaukku, hjuippu puhelin ja käyttävät luksus hajuvesiä. Miehillä samaten hienot vaatteet, kalliit kellot ja puhelimet sekä partavedet. - Tämä kuuluu kummillakin sukupuolilla kulttuuriin ja on osoitus, että kaikki on ok.
- Kun mainitsit tuosta tuhlailusta, niin kyllä kantasuomalaisetkin tuhlailee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutama oikeauskoinen näkyy huumeissa ja sossussa olevan kerjäämässä ja kadunkulmassa.
Lapsena kastettu ei ole kristitty.
- Anonyymi
Vihervasemmisto ei halua suomalaisten etuja ajaa, johan sen Tuppurainen jo ääneen ilmoitti. Tämä hallitus ottaa meidän niskoille velkaa ja jakaa sitä koronan varjolla aatteellisiin hankkeisiin, kuten maahanmuuttajille, etelän köyhille, ja maahanmuuttajia tukeville järjestöille.
Siinä ei suomalaiset köyhät pärjää, vaan niitä tehdään lisää.- Anonyymi
Miksi suomalainen köyhä ei viherpunikkeja kiinnosta samaan tapaan kuin Afrikan köyhät. Luulevatko viherpunikit, että suomalaiset köyhät saavat aina syödäkseen, vaikka Hurstin leipäjonot kertovat toista tarinaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi suomalainen köyhä ei viherpunikkeja kiinnosta samaan tapaan kuin Afrikan köyhät. Luulevatko viherpunikit, että suomalaiset köyhät saavat aina syödäkseen, vaikka Hurstin leipäjonot kertovat toista tarinaa.
Heidän jutuistaan päätellen juuri näin.
- Anonyymi
Älkää tämmöseen huuteluun uskoko! Jokainen Suomalainen puolue ajaa suomalaisten asiaa! Tosin samalla myös äänestäjiensä asiaa. Kokoomus tosin ,erittäin hyvin toimeentulevien asiaa. Hehän eivät edes enään tarvitsisi puoluetta eduskuntaan, koska vain raha määrää ja sitähän näillä riittää.

Vihreät ei aja.

"Älkää tämmöseen huuteluun uskoko! Jokainen Suomalainen puolue ajaa suomalaisten asiaa! Tosin samalla myös äänestäjiensä asiaa. Kokoomus tosin ,erittäin hyvin toimeentulevien asiaa. Hehän eivät edes enään tarvitsisi puoluetta eduskuntaan, koska vain raha määrää ja sitähän näillä riittää."
Olet kyllä niin pihalla kuin sulanut lumiukko! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi suomalainen köyhä ei viherpunikkeja kiinnosta samaan tapaan kuin Afrikan köyhät. Luulevatko viherpunikit, että suomalaiset köyhät saavat aina syödäkseen, vaikka Hurstin leipäjonot kertovat toista tarinaa.
ÄRKKOPEEE kieltää suomalaisille ei saa antaa mitään APUA
suomalaisten kuuluu toimia koko maailman kelatoimistona - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää tämmöseen huuteluun uskoko! Jokainen Suomalainen puolue ajaa suomalaisten asiaa! Tosin samalla myös äänestäjiensä asiaa. Kokoomus tosin ,erittäin hyvin toimeentulevien asiaa. Hehän eivät edes enään tarvitsisi puoluetta eduskuntaan, koska vain raha määrää ja sitähän näillä riittää.
Älkää tämmöseen huuteluun uskoko! Jokainen Suomalainen puolue ajaa suomalaisten asiaa! Tosin samalla myös äänestäjiensä asiaa. Kokoomus tosin ,erittäin hyvin toimeentulevien asiaa. Hehän eivät edes enään tarvitsisi puoluetta eduskuntaan, koska vain raha määrää ja sitähän näillä riittää.
SDP on Islam. Vihreät on ISIS ja vaemmisto on kommunisti sekä keskusta nuolee näitä kaikkia.
Marin on niin oksettava politiikassaan ja nämä metri kertaa metri naiset..
Nauran,kun pomppivat minne milloinkin..ja antavat mitä ihmeellisimmän vastauksen josta kukaan ei saa selvää.
RUOKA ON HYVÄÄ POSSUILLA JA Hurstilla nähdään nälkää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää tämmöseen huuteluun uskoko! Jokainen Suomalainen puolue ajaa suomalaisten asiaa! Tosin samalla myös äänestäjiensä asiaa. Kokoomus tosin ,erittäin hyvin toimeentulevien asiaa. Hehän eivät edes enään tarvitsisi puoluetta eduskuntaan, koska vain raha määrää ja sitähän näillä riittää.
SDP on Islam. Vihreät on ISIS ja vaemmisto on kommunisti sekä keskusta nuolee näitä kaikkia.
Marin on niin oksettava politiikassaan ja nämä metri kertaa metri naiset..
Nauran,kun pomppivat minne milloinkin..ja antavat mitä ihmeellisimmän vastauksen josta kukaan ei saa selvää.
RUOKA ON HYVÄÄ POSSUILLA JA Hurstilla nähdään nälkää!eivät osaa vastata jos avustaja lekioona ei ole sitä paperille kirjoittanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää tämmöseen huuteluun uskoko! Jokainen Suomalainen puolue ajaa suomalaisten asiaa! Tosin samalla myös äänestäjiensä asiaa. Kokoomus tosin ,erittäin hyvin toimeentulevien asiaa. Hehän eivät edes enään tarvitsisi puoluetta eduskuntaan, koska vain raha määrää ja sitähän näillä riittää.
Kuinka vihreä käy Kokoomusta mollaamaan. Kokoomus ajaa kyllä tavallisen keskivertosuomalaisen asiaa. Vihreisiin en luota pennin vertaa. Entisiä punasia, muuttivat sitten nimensä tekopyhästi Vihreiksi.
Löytyy näköjään ihmisiä, joihin tuo näyttää uppoavan kuin väärä raha.
Kokoomus on vanha, hyvä oikeistolainen puolue, johon voi aina luottaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka vihreä käy Kokoomusta mollaamaan. Kokoomus ajaa kyllä tavallisen keskivertosuomalaisen asiaa. Vihreisiin en luota pennin vertaa. Entisiä punasia, muuttivat sitten nimensä tekopyhästi Vihreiksi.
Löytyy näköjään ihmisiä, joihin tuo näyttää uppoavan kuin väärä raha.
Kokoomus on vanha, hyvä oikeistolainen puolue, johon voi aina luottaa."Kuinka vihreä käy Kokoomusta mollaamaan. Kokoomus ajaa kyllä tavallisen keskivertosuomalaisen asiaa. Vihreisiin en luota pennin vertaa. Entisiä punasia, muuttivat sitten nimensä tekopyhästi Vihreiksi.
Löytyy näköjään ihmisiä, joihin tuo näyttää uppoavan kuin väärä raha.
Kokoomus on vanha, hyvä oikeistolainen puolue, johon voi aina luottaa."
Hah Hah. Oot enemmän pihalla ku lumiukko. Kokoomuksessa ei voi luottaa muuhun kuin siihen, että duunarin lompsa laihtuu takuuvarmasti aina kun nämä on hallituksessa, se on nähty. Vielä näitä hölmöjä löytyy jotka uskoo kokoomuksen satusetiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää tämmöseen huuteluun uskoko! Jokainen Suomalainen puolue ajaa suomalaisten asiaa! Tosin samalla myös äänestäjiensä asiaa. Kokoomus tosin ,erittäin hyvin toimeentulevien asiaa. Hehän eivät edes enään tarvitsisi puoluetta eduskuntaan, koska vain raha määrää ja sitähän näillä riittää.
SDP on Islam. Vihreät on ISIS ja vaemmisto on kommunisti sekä keskusta nuolee näitä kaikkia.
Marin on niin oksettava politiikassaan ja nämä metri kertaa metri naiset..
Nauran,kun pomppivat minne milloinkin..ja antavat mitä ihmeellisimmän vastauksen josta kukaan ei saa selvää.
RUOKA ON HYVÄÄ POSSUILLA JA Hurstilla nähdään nälkää!Oletko kuinka lääkkeissä kun olet näin sekavaa tekstiä naputtanut?
- Anonyymi
Köyhiltä leikkaaminen oli kai kokoomuksen tekoja ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi suomalainen köyhä ei viherpunikkeja kiinnosta samaan tapaan kuin Afrikan köyhät. Luulevatko viherpunikit, että suomalaiset köyhät saavat aina syödäkseen, vaikka Hurstin leipäjonot kertovat toista tarinaa.
Niin Afrikan ongelmat kuuluu vain Afrikan maiden omille päättäjille sehän on heidän työtään . Myös Euroopassa on jokaisen maan huolehdittava omista kansalaisista . Romanian on myös hoidettava romaniensa käytös jo kouluissa . Samoin Albanian on hoidettava kasvatus kouluissa siellä miten käyttäydytään . Sellaiset opetukset kuin että saa varastaa toiselta pitää lopettaa heti ne on vääriä opetuksia . Mikään paratiisi ei ole se missä raiskataan ymmärrätte varmasti erottaa väärät opetukset .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ÄRKKOPEEE kieltää suomalaisille ei saa antaa mitään APUA
suomalaisten kuuluu toimia koko maailman kelatoimistonaKela tosiaan on Suomen valtion eläkelaitos eikä muumaalaisten .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää tämmöseen huuteluun uskoko! Jokainen Suomalainen puolue ajaa suomalaisten asiaa! Tosin samalla myös äänestäjiensä asiaa. Kokoomus tosin ,erittäin hyvin toimeentulevien asiaa. Hehän eivät edes enään tarvitsisi puoluetta eduskuntaan, koska vain raha määrää ja sitähän näillä riittää.
SDP on Islam. Vihreät on ISIS ja vaemmisto on kommunisti sekä keskusta nuolee näitä kaikkia.
Marin on niin oksettava politiikassaan ja nämä metri kertaa metri naiset..
Nauran,kun pomppivat minne milloinkin..ja antavat mitä ihmeellisimmän vastauksen josta kukaan ei saa selvää.
RUOKA ON HYVÄÄ POSSUILLA JA Hurstilla nähdään nälkää!Tarkoitat arabian meren Ismail . He eivät kuulu tänne . Heillä on oma alueensa Egyptissä .
- Anonyymi
Hallitus pelasti TUL:n. Se taisi olla lähinnä poliittista tukea, muuten perinteinen, vanha Työväen Urheiluliitto olisi hävinnyt historiaan. Jäseniäkään ei enää ole juuri mitään ja menot ovat menneet ruokailuihin, matkoihin ja majoituksiin. Niin ja pomojen riitelyyn. Tämä tuli esille uutisissa eilen, jopa toiminnanjohtajan itse kertomana, jolloin ei liene epäilystä asian todenperäisyydestä.
Sen sijaan ei kerrottu nykyisin toimivista urheilualan järjestöistä ja liitoista sekä seuroista, jotka eivät saaneet mitään tai juuri mitään korona-avustusta ja ovat konkurssin partaalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heidän jutuistaan päätellen juuri näin.
Ollaan solidaarisia vielä köyhemmille ja lähetetään rahat ulkomaille.
Kehitysapua pitää lisätä.
- Vielä enemmän rahaa pitää lähettää ulkomaille ja vielä vähemmän tukea oman maan asukkaita.
- Tällaisia ajatuksia sisältää se niin hieno hallitusohjelma, jota ei vielä ole edes kunnolla päästy toteuttamaan.
- Tämä on vasta alkua. Ei ole Suomessa työkansa herännyt siihen mitä on tapahtumassa. Taitaa lukea vielä aikausilehdistä ministerien viehättäviä haastatteluja :-D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää tämmöseen huuteluun uskoko! Jokainen Suomalainen puolue ajaa suomalaisten asiaa! Tosin samalla myös äänestäjiensä asiaa. Kokoomus tosin ,erittäin hyvin toimeentulevien asiaa. Hehän eivät edes enään tarvitsisi puoluetta eduskuntaan, koska vain raha määrää ja sitähän näillä riittää.
- Tuo taas oli ihan puppua. Kokoomuksessa on jäseniä kaikista yhteiskuntaluokista. Ei voi sanoa, että Kokoomuksessa olisi vain rikkaita. Kannattaa käydä katsomassa netissä. Siellä on lueteltu kaikkien puolueiden jäsenien ammattitausta. Tästä voi päätellä pitkälti tulot ja todeta taas jälleen, että tuo ei pidä paikkaansa tuo väite.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka vihreä käy Kokoomusta mollaamaan. Kokoomus ajaa kyllä tavallisen keskivertosuomalaisen asiaa. Vihreisiin en luota pennin vertaa. Entisiä punasia, muuttivat sitten nimensä tekopyhästi Vihreiksi.
Löytyy näköjään ihmisiä, joihin tuo näyttää uppoavan kuin väärä raha.
Kokoomus on vanha, hyvä oikeistolainen puolue, johon voi aina luottaa.Ihan oikein! Kun Neuvostoliitto hajosi, hajosi myös Deva eli Demokraattinen Vaihtoehto.
Deva käsitettiin ns. Tiedonantaja-lehden "väeksi", jolla se erosi omaksi osakseen saarislaisesta muusta osasta kommunistista liikettä, joka luokiteltiin Kansan Uutisten lukijoiksi.
- Taustalla oli ja on yhä piilossa varsinainen SKP, eli Suomen Kommunistinen Puolue.
SKP:lla on yhä maassamme kannattajia, jäsenkirjansa ja sininen asunsa SKP:n merkein.
Tämä uinuva ryhmä odottaa yhä Stalinin kaltaisen poliitikon ylösnousemusta ja todellista kommunismia maailmanvaltaa. - Eli ovat "tosiuskovaisia" äärikommunisteja, jotka odottavat "messiaansa toista tulemista".
Toiminta on maan alla, jhäseneksi vaikea päästä ja jäseniä valvotaan sekä tarvittaessa erotetaan ja sanktioidaan.
- No kun Deva hajosi osa devalaisista kommunisteista liittyi vihreään liittoon ja hiljaa hiipi tärkeille paikoille puolueessa.
- Tämä ei voinut olla vaikuttamatta Vihreiden politiikkaan. Tämän seurauksia saamme nyt kokea.
_ Monet kierratystä, vastuullisuutta ja ympäristönsuojelua haluavat viattomat virkamiehet: opettajat, kirjastonhoitajat, sairaanhoitajat, kunnantyöntekijät yms. tavalliset kansalaiset ovat hyvässä uskossa äänestäneet vihreitä luullen vihreänliikkeen olevan Suomessa "pelastava voima" ja tie onneen.
Kaikilla puolueilla Suomessa on ympäristöpoliittinen ohjelma, osa niistä varsin hyviä. Tästä syystä vihreän liikkeen menestys ympäristönsuojelussa on ohi.
Tällä hetkellä tiede, tutkimus ja teollisuus tekee niin merkittävää ympäristötyötä, että vihreiden ongelmat ovat näpertelyä. Aika ajaa ohi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kela tosiaan on Suomen valtion eläkelaitos eikä muumaalaisten .
Kela on jokaisen Suomessa virallisesti oleskelevan - eli sosiaaliturvaan kuuluvan - laitos. Aivan samoin myös minä saan ilmaista hoitoa Arabimaissa, jos minulla on sinne oleskelulupa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuinka vihreä käy Kokoomusta mollaamaan. Kokoomus ajaa kyllä tavallisen keskivertosuomalaisen asiaa. Vihreisiin en luota pennin vertaa. Entisiä punasia, muuttivat sitten nimensä tekopyhästi Vihreiksi.
Löytyy näköjään ihmisiä, joihin tuo näyttää uppoavan kuin väärä raha.
Kokoomus on vanha, hyvä oikeistolainen puolue, johon voi aina luottaa."
Hah Hah. Oot enemmän pihalla ku lumiukko. Kokoomuksessa ei voi luottaa muuhun kuin siihen, että duunarin lompsa laihtuu takuuvarmasti aina kun nämä on hallituksessa, se on nähty. Vielä näitä hölmöjä löytyy jotka uskoo kokoomuksen satusetiin.Totta on, Vihreät saivat Devasta tärkeitä jäseniä, kun Deva hajosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eivät osaa vastata jos avustaja lekioona ei ole sitä paperille kirjoittanut.
Pitäisikö eräiden hallituspuolueiden ministerien kierrättää näitä erityisavustajiansa. Vaikuttaa hiukan siltä, että nämä avustajat eivät ole tehtäviensä tasalla; olivat ilmeisesti varustautuneet toimimaan eri ympäristössä ja toteuttamaan hallitusohjelmaa, mutta ovat nyt ihan kuivilla kuin kala kuivalla maalla, koska joutuvat laatimaan vastauksia aivan eri asioihin kuin olivat ajatelleet. - Vai pitääkö jättää kierrätys tekemättä - siinähän tulisi vain 30 uutta työtöntä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan oikein! Kun Neuvostoliitto hajosi, hajosi myös Deva eli Demokraattinen Vaihtoehto.
Deva käsitettiin ns. Tiedonantaja-lehden "väeksi", jolla se erosi omaksi osakseen saarislaisesta muusta osasta kommunistista liikettä, joka luokiteltiin Kansan Uutisten lukijoiksi.
- Taustalla oli ja on yhä piilossa varsinainen SKP, eli Suomen Kommunistinen Puolue.
SKP:lla on yhä maassamme kannattajia, jäsenkirjansa ja sininen asunsa SKP:n merkein.
Tämä uinuva ryhmä odottaa yhä Stalinin kaltaisen poliitikon ylösnousemusta ja todellista kommunismia maailmanvaltaa. - Eli ovat "tosiuskovaisia" äärikommunisteja, jotka odottavat "messiaansa toista tulemista".
Toiminta on maan alla, jhäseneksi vaikea päästä ja jäseniä valvotaan sekä tarvittaessa erotetaan ja sanktioidaan.
- No kun Deva hajosi osa devalaisista kommunisteista liittyi vihreään liittoon ja hiljaa hiipi tärkeille paikoille puolueessa.
- Tämä ei voinut olla vaikuttamatta Vihreiden politiikkaan. Tämän seurauksia saamme nyt kokea.
_ Monet kierratystä, vastuullisuutta ja ympäristönsuojelua haluavat viattomat virkamiehet: opettajat, kirjastonhoitajat, sairaanhoitajat, kunnantyöntekijät yms. tavalliset kansalaiset ovat hyvässä uskossa äänestäneet vihreitä luullen vihreänliikkeen olevan Suomessa "pelastava voima" ja tie onneen.
Kaikilla puolueilla Suomessa on ympäristöpoliittinen ohjelma, osa niistä varsin hyviä. Tästä syystä vihreän liikkeen menestys ympäristönsuojelussa on ohi.
Tällä hetkellä tiede, tutkimus ja teollisuus tekee niin merkittävää ympäristötyötä, että vihreiden ongelmat ovat näpertelyä. Aika ajaa ohi.Förbi sanoo ruottalainen
- Anonyymi
Sdp hankkii Skinnarille kansainvälistä tunnustusta suomalaisten veroeurojen viemisestä maailman köyhille unohtaen suomalaiset köyhät. Hursti ei jaa arvomerkkejä eikä edistä Skinnarin kansainvälistä uraa.
Kalliiksi tuli Suomelle sdp ja Skinnarin edun asettaminen Suomen köyhien edun edelle veroeuroin.- Anonyymi
Sinne vaan velkarahat Afrikkaan sano.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinne vaan velkarahat Afrikkaan sano.
Mitä me sillä rahalla tehtäs turhuuteen menis vaan.Ei vaan miettikää mitätapahtu 100v sitten.
- Anonyymi
Lahtelaiset Skinnari demarit eivät saaneet Lahteen yhtikäs mitään, uusia yrityksiä ei isompia investointeja. Nyt tämä juniori Skinnari vetelee demarien tyylillä Afrikkaan demari Urpilaisen kanssa kehitysapua vihreitten säestyksellä veronmaksajan piikkiin,, nämä kaksi puoluetta eivät tunne sääliä oman maansa köyhimpiä kohtaan. Marinin hallitus möi aatteellaan kokkareille eläkeputken poiston jotta saavat hehkutella marimekkokangas hameissa voque lehdissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinne vaan velkarahat Afrikkaan sano.
Afrikan maat ovat rikkaita maita . Bäkirikkaita myös heillä on lämmin ilmasto ja suuret järvet meret kalaa ja hedelmiä mitä meillekin tuodaan. Siellä on ihmisryhmiä joilla on elämäntapana ettei maksa mistään mitään eikä verojakaan. Sähköt vedetään laittomasti pylväistä ja jätteet puroihin ,myyntitulot on pimeää tuloa jne. Tätä on meille tuotu myös basaarit ja pimeä myynti . Verotonta tuloa pimeää jälleen vuokrausta ,varastettua autoa. Afrikassa on miljoona kaupungit suuret ruuan tuotannot meille tuttuja tuotteita ananas appelsiini mandariini tee kahvi kaakao kookos jne. heillä on Suomessa omat kaupat joten mitään tukia he eivät tarvitse MEILTÄ . Heillä on Afrikan maissa omat tukensa . Myös myyvät käsitöitä huumeita rahasta piraattikelloja . Meillä on yhtä paljon sukupuoli tauteja kuin sielläkin . Afrikkalaisia prostituoituja on meillä myös joten tämä raha kuuluu Suomeen sukupuolitautien keskuksen rahoittamiseen ja lääkkeisiin . Kiitos että nimenomaan suomea ajatellaan näillä rahoilla . Trooppisten tautien ja rokottamisen keskus Suomeen pitääkin rakentaa maahan muuton takia . Parasiitteja kuumetauteja tuberkuloosia sukupuolitauteja ne vaatii erikoistumisen . Täällä suomessa että turhaa onkin rahaa Euroopan ulkopuolelle jakaa kun heitä täällä joutuu hoitamaan .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä me sillä rahalla tehtäs turhuuteen menis vaan.Ei vaan miettikää mitätapahtu 100v sitten.
Suomi maksoi menettämistään maista ja tavaroista sekä neukkula hyökkäyksestä vielä sotakorvaus nimellä jotain mikä meni sinne synagogiin moskeijoihin ortodoksikirkkoon . Pommittivat Suomen omaisuutta ja tuhosivat . Nyt huijaavat rahaa kehitysavun kautta . Samoihin osoitteisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahtelaiset Skinnari demarit eivät saaneet Lahteen yhtikäs mitään, uusia yrityksiä ei isompia investointeja. Nyt tämä juniori Skinnari vetelee demarien tyylillä Afrikkaan demari Urpilaisen kanssa kehitysapua vihreitten säestyksellä veronmaksajan piikkiin,, nämä kaksi puoluetta eivät tunne sääliä oman maansa köyhimpiä kohtaan. Marinin hallitus möi aatteellaan kokkareille eläkeputken poiston jotta saavat hehkutella marimekkokangas hameissa voque lehdissä.
Ortodoksikirkko slaavikasakka vähän sekoilee ahneuden takia .
- Anonyymi
Ai niin, se ei Demujen kaveri. Nehän tukee vaan kaveria
- Anonyymi
Niin miksi Omanmaan kansalaisia kohtaan auttamishalu nuivaa No julkkikset ei saa tarpeeksi hyvää omalle egolleen. En arvosta sellaisia yhtään. Olen mielestäni nähnyt riittävästi epäpyhää
- Anonyymi
Oletkos sinä jotenkin ongelmissa tuon "muiden" auttamishalun kanssa? Jos olet Suomessa ikäsi elänyt niin onhan meillä autettu ihmisiä aina, luultavasti myös sinua, Ei Suomea muuten hyvinvointivaltioksi kutsuttaisi, niitä on muuten vain pohjois-euroopassa. Epäpyhää on vain se , että jättää itse auttamatta, vaikka avun tarvitsijoita on.
- Anonyymi
Minkä Jumala on pyhittänyt älä sinä sano epäpyhäksi . Luterilaiset katoliset on myös pyhitettyjä eikä vaan ortodoksit .
- Anonyymi
Parempi antaa apua sinne ovat.
- Anonyymi
Koska Afrikan maiden kansalaisia asuu Euroopassa ja Suomessa meille on tämän rahan tarve täällä suuri heidän hoitamisen vuoksi .
- Anonyymi
Iso osa jonottajista hakee ilmaise safkat, että jää rahat parempiin tarpeisiin. Vaikka tupakkaan tai Alkon puuhapussiin viikonlopuksi.
- Anonyymi
Hyvä olisi jos ruokakassien jakajat voisivat pitää jonkinlaista kontrollia kenelle kassit annetaan,esimerkiksi rappioalkoholisti juo entistä enemmän vähät rahansa,jos ruokaa saa ilmaiseksi. Kassit jaettaisiin pienituloisiin ,yksinhuoltajalapsiperheisiin, pieneläkeläisille. Kyllähän se naamasta näkyy kuka kaikki rahansa käyttää juomiseen ja tupakkaan,ei sellaisia kannattaisi tukea,se on hukkaan heitettyä .

Näihän se menee. Haen leivät Hurstilta, pöllin lihat S-marketista, ostan viinat A-marketista. Siinä se taas viikko vaipuu unholaan ketterästi.
T: Kympin tyttö Mogadishusta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä olisi jos ruokakassien jakajat voisivat pitää jonkinlaista kontrollia kenelle kassit annetaan,esimerkiksi rappioalkoholisti juo entistä enemmän vähät rahansa,jos ruokaa saa ilmaiseksi. Kassit jaettaisiin pienituloisiin ,yksinhuoltajalapsiperheisiin, pieneläkeläisille. Kyllähän se naamasta näkyy kuka kaikki rahansa käyttää juomiseen ja tupakkaan,ei sellaisia kannattaisi tukea,se on hukkaan heitettyä .
Joku ruokakassin hakija jopa valitti että pitäis valikoima olla laajempi,pöyristyttävää.Ilmaista safkaa,ja siitäkin pitää narista.Kun Hursti kertoi että joulukasseja jaetaan torilla ja sisältää hyviä elintarvikkeita,niin ihan tuli mieleen että vaikka en köyhä olekkaan niin pitäiskö hakea??
- Anonyymi
Heollä on oikeus vähävaraisina sosiaalitukeen mutta eivät hae sitä koska Hurstilta saa ilamsita ruokaa.

Kiittämätöntä.
- Anonyymi
Oletko ollut jonossa, kun tunnut tietävän tuon "ilmaiset safkat" version? Olitko käynyt itse siellä jonossa tunteja jonottamassa? Varmaan myös ymmärrät, kun näitä ihmisiä niin kovin hyvin halveksit, että näillä sinun tutuksi tuomillasi rappioihmisillä on myös perheet, jotka koostuvat myös lapsista?

Asiaa.

Densot jaksavat kyllä jonottaa koska saavat ilmaista ruokaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ollut jonossa, kun tunnut tietävän tuon "ilmaiset safkat" version? Olitko käynyt itse siellä jonossa tunteja jonottamassa? Varmaan myös ymmärrät, kun näitä ihmisiä niin kovin hyvin halveksit, että näillä sinun tutuksi tuomillasi rappioihmisillä on myös perheet, jotka koostuvat myös lapsista?
Lapsiperheet saa kaikki tuet,myös ne lapsilisät.Ongelma on se kun nykyihmiset ei osaa käyttää rahaa.Kakaroilla maksullisia harrastuksia,ennen mentiin ulos ja harrastettiin siellä,ihan ilmaiseksi.Miksi pitää hankkia lapsia jos siihen ei ole varaa? Ihmisiltä puuttuu vastuu oman elämän pyörittämiseen.Kun yhteiskunta on suomessa aina paaponut,varsinkin perheitä!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku ruokakassin hakija jopa valitti että pitäis valikoima olla laajempi,pöyristyttävää.Ilmaista safkaa,ja siitäkin pitää narista.Kun Hursti kertoi että joulukasseja jaetaan torilla ja sisältää hyviä elintarvikkeita,niin ihan tuli mieleen että vaikka en köyhä olekkaan niin pitäiskö hakea??
Omantunnon kysymys, joulukassi köyhemmälle koska sinulla on varaa ostaa elintarvikkeita.
Hurstia ei valtio auttanut, kuinka he häpeää antaa rahaa ulkomaille välittämättä oman maan kansalaisista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsiperheet saa kaikki tuet,myös ne lapsilisät.Ongelma on se kun nykyihmiset ei osaa käyttää rahaa.Kakaroilla maksullisia harrastuksia,ennen mentiin ulos ja harrastettiin siellä,ihan ilmaiseksi.Miksi pitää hankkia lapsia jos siihen ei ole varaa? Ihmisiltä puuttuu vastuu oman elämän pyörittämiseen.Kun yhteiskunta on suomessa aina paaponut,varsinkin perheitä!!!
Miksi lasten pitäisi kärsiä puutteessa, he ovat syyttömiä? Tämä yhteiskunta tarvitsee veronmaksajia joita lapset ovat tulevaisuudessa. Ei harrastusten maksut ole vanhempien keksimiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heollä on oikeus vähävaraisina sosiaalitukeen mutta eivät hae sitä koska Hurstilta saa ilamsita ruokaa.
Et tunnu tajuavan mitään etkä osaa kirjoittaa edes äidinkieltäsi. Ei millään pahalla. Olet oikeasti tyhmä. Silloin kannattaa olla ihan hiljaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä olisi jos ruokakassien jakajat voisivat pitää jonkinlaista kontrollia kenelle kassit annetaan,esimerkiksi rappioalkoholisti juo entistä enemmän vähät rahansa,jos ruokaa saa ilmaiseksi. Kassit jaettaisiin pienituloisiin ,yksinhuoltajalapsiperheisiin, pieneläkeläisille. Kyllähän se naamasta näkyy kuka kaikki rahansa käyttää juomiseen ja tupakkaan,ei sellaisia kannattaisi tukea,se on hukkaan heitettyä .
Tämä on niin totta-omassa tuttavapiirissä juuri tätä hyväksi käyttöä.Rahat säästetään tupakkaan-kiitos tupakan hinnannousun,silläkin saatiin muutama lisää ruokajonoon,sitten osa alkoholiin ja osa huumeisiin.Voivat ostaa vaatteita,se on htvä asia. Muuten villapaita kirpparilta jäisi ostamatta.Jonkinlainen Ruokakortti olisi hyvä oll,sillä jotenkin saisi selvyyttä,miten moni joutuu käymään ja kuinka paljon käyntejä kertyy vuodessa.Kuinka moni jättäytyy pois jonoista,ei halua tulla kotoaan pois. Siitä saisi myös puhua,kuinka paljon ihmisiä on nälässä koko Suomessa,kyllä pienemmilläkin paikkakunnilla on samaa hommaa,mutta heistä ei media kirjoita. Niin surullista,Maailman paras maa-ihan itkettää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et tunnu tajuavan mitään etkä osaa kirjoittaa edes äidinkieltäsi. Ei millään pahalla. Olet oikeasti tyhmä. Silloin kannattaa olla ihan hiljaa.
Kuinka ahdistunut ihminen voi olla että menee tunteisiin kirjoitus erheet...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heollä on oikeus vähävaraisina sosiaalitukeen mutta eivät hae sitä koska Hurstilta saa ilamsita ruokaa.
Helsingissä toimeentulotukea ei saa esim n. 800e eläkettä saava mummo. Asumistukea hän saa sen verran että omavastuuvuokran maksun jälkeen elämiseen ,laskuihin,lääkkeisiin ym jää peräti n450 e joten ei tarvetta ,kyllä pitää kuulemma riittää. Toiminta tänäpäivänä niin törkeää, niin häpeällistä että jos olisin päättäjä varmaan kuolisin häpeään!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku ruokakassin hakija jopa valitti että pitäis valikoima olla laajempi,pöyristyttävää.Ilmaista safkaa,ja siitäkin pitää narista.Kun Hursti kertoi että joulukasseja jaetaan torilla ja sisältää hyviä elintarvikkeita,niin ihan tuli mieleen että vaikka en köyhä olekkaan niin pitäiskö hakea??
Pitää hakea jos on suomalainen yhdenvertaisuuden tähden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsiperheet saa kaikki tuet,myös ne lapsilisät.Ongelma on se kun nykyihmiset ei osaa käyttää rahaa.Kakaroilla maksullisia harrastuksia,ennen mentiin ulos ja harrastettiin siellä,ihan ilmaiseksi.Miksi pitää hankkia lapsia jos siihen ei ole varaa? Ihmisiltä puuttuu vastuu oman elämän pyörittämiseen.Kun yhteiskunta on suomessa aina paaponut,varsinkin perheitä!!!
Lapsilisä on tarkoitettu lapselle eikä aikuisille . Lapsen hoitamisen ja ruokien sekä alusvaatteiden parturin hankkimiseen eikä aikuisen kaljareissuihin tai meikkeihin .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsingissä toimeentulotukea ei saa esim n. 800e eläkettä saava mummo. Asumistukea hän saa sen verran että omavastuuvuokran maksun jälkeen elämiseen ,laskuihin,lääkkeisiin ym jää peräti n450 e joten ei tarvetta ,kyllä pitää kuulemma riittää. Toiminta tänäpäivänä niin törkeää, niin häpeällistä että jos olisin päättäjä varmaan kuolisin häpeään!!!!!
Vuokrat on korkeita asumistuki ei korvaa edes puolta .
- Anonyymi
Ei omilla vähäosaisilla ole väliä. Pitää olla maahantunkeutuja, mitä häskimpi kusettaja sen parempi.
- Anonyymi
Vihervassarit ovat pääosin sosiaalialan virkamiehiä. Eiväthän he halua vähentää itseltään töitä.
- Anonyymi
Jos ajatellaan että maahanmuuttajan kaikki kustennukset, eli tuet ja julkisen vallan kulut olisi vaikka 4.000e/kk, mikä on varmasti alakanttiin, niin näin ollen 115Me, eli 115000000e riittäisin 28750 kuukaudeksi.
Ja jos tulee 100 maahanmuuttajaa, niin tuo raha riittäisi 24 vuodeksi.
Eli siis maahanmuuttajalapsen kyseessä ollessa raha riittäisi juuri siihen saakka että saisi koulut päätökseen ja pitäisi mennä töihin.
Mutta tapahtuuko näin?
Tuskin.
Paljon on mediassa ollut juttuja kuinka nämä maahnmuuttajat lähettävät näitä tukirahoja takaisin kotimaahansa, ties kenelle ja ties mihin tarkoitukseen.
Jos tällä 115 miljoonalla e voidaan järjestellä niin että maahanmuuttajien virtaa saadaan tyrehdytettyä, niin kansantalouden kannalta sillä olisi merkitystä.
Asioilla on aina kaksi puolta...- Anonyymi
Oman maan kansal.ensin ja jos ei niin;eiku barrikaadeille ja kaikki ulos eduskunnasta jotka ei ole Suomen edun puolesta kaikin voimin.Ylös suomalaiset,alas järjettömät rahan käyttäjät.
- Anonyymi
Ne laittaa kotimaidensa tileille heillä on siellä talot asunnot sukunsa ja yritykset autot myös tuet . Heidän maissa on myös tuet . Monella yritykset rahanpesuna vetää rahat ei maksa kuluja ei veroja ei eläkemaksuja mutta ulkomaan tileille laittaa kaiken . Western union bank Forex omien tilisiirtojen lisäksi . Varastetut rahat pankkikortit ja niillä tehdyt ostokset . Varastaminen kuuluu tähän rikollisuuden haaraan ja usein huumeet . Matkalaukussa viedään varastettua vaatetta kännyjä huumeita koruja kelloja . Kenkiä . Farkkuja . Myymälöistä varastettua kulkee omien vaatteiden alla .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oman maan kansal.ensin ja jos ei niin;eiku barrikaadeille ja kaikki ulos eduskunnasta jotka ei ole Suomen edun puolesta kaikin voimin.Ylös suomalaiset,alas järjettömät rahan käyttäjät.
Suomeen kuuluu kaikki eu tuki rahat mitä saa eikä meiltä muille vaan muilta meille . Meillä on köyhyyttä eniten . Homeisia purkutaloja . Koko itäsuomesta puuttuu vuokra taloja ja liiketiloja maauimalan puuttuu siltoja kouluja .
- Anonyymi
Eipä ihme jos joku on uhannut Ohisaloa .
- Anonyymi
Näillä muslimeille on ihan omat kotimaansa arabian merellä ja siellä heillä on tukensa ja talonsa sekä koulut ja sairaalat ja heidän uskontonsa päämaja Arabiassa . Ne ei kuulu tänne . Wikipedia Ismail.
- Anonyymi
Leipäjonojen pituus kasvaa, koska koronan vuoksi pitää olla kahden metrin välit. Arviolta noin viisin-kuusin kertaiseksi venyvät näissä oloissa
- Anonyymi
Vieraat ensin.
- Anonyymi
Juu, vieraille jaetaan sadat miljoonat ja miljardit ja jotain rippeitä sitten suomalaisille, jos jää.
- Anonyymi
Valtiolla ja kunnilla on mekanismit auttaa vähävaraisia ja muita avuntarpeessa olevia. Näissä arvioidaan jokaisen avuntarve yksilökohtaisesti. Ruuan ilmaisjakelu ei ole kunnan tai valtion tehtävä, varsinkin kun se ei mitenkään kohdistu niihin, jotka tarvitsevat apua eniten, vaan niihin, jotka haluavat hakea ilmaista ruokaa. Hienoa jos joku taho haluaa auttaa näin, mutta ei ole kunnan tai valtion tehtävä jakaa rahoja avustusjärjestöille.
- Anonyymi
Totta.
- Anonyymi
Vaikka valtion ja kuntien ei olekaan velvollisuus jakaa rahoja avustusjärjestöille ei niillä ole myöskään velvollisuutta auttaa maahanmuuttajajärjestöjä. Toteutuuko tuossa mielestäsi tasapuolisuus tai oikeudenmukaisuus. Onko väärin kritisoida sitä, että ne ihmiset, joiden esi-isät ovat tätä maata rakentaneet ja sen nykyisestä hyvinvoinnista huolehtineet laitetaan suunnilleen kerjäämään siinä vaiheessa, kun menee huonosti. Vieraanvaraisuus on hyvä asia, ainakin, jos vieraat sitä kunnioittavat, mutta jos omat kärsivät pitää ne huolehtia ensin ja sitten katsoa miten voi auttaa myös vieraita.
- Anonyymi
Jos valtiokin jakaisi sosiaalitoimen kautta ruokaa niin silloin se menisi oikeisiin osoitteisiin ja apu oikealla tavalla eikä lasten tarvitse nähdä nälkää Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka valtion ja kuntien ei olekaan velvollisuus jakaa rahoja avustusjärjestöille ei niillä ole myöskään velvollisuutta auttaa maahanmuuttajajärjestöjä. Toteutuuko tuossa mielestäsi tasapuolisuus tai oikeudenmukaisuus. Onko väärin kritisoida sitä, että ne ihmiset, joiden esi-isät ovat tätä maata rakentaneet ja sen nykyisestä hyvinvoinnista huolehtineet laitetaan suunnilleen kerjäämään siinä vaiheessa, kun menee huonosti. Vieraanvaraisuus on hyvä asia, ainakin, jos vieraat sitä kunnioittavat, mutta jos omat kärsivät pitää ne huolehtia ensin ja sitten katsoa miten voi auttaa myös vieraita.
Joku muslimi tai Jude auttamassa tai kasakka suomalaisia ruotsalaisia kristittyjä ??? Se olisi ihme suuri ihme
- Anonyymi
Sama meno on ollut Suomen kehitysavussa vuodesta 2003 lähtien jolloin Suomessa on ollut porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia eli kehitysapua on annettu hövelisti esim. Afrikkaan.
- Anonyymi
TOTTA.
- Anonyymi
Mutta silloin ei oltu näin velkaisia.
- Anonyymi
Ketään nuorta ja tervettä ei pidä elättää ilman vastapalvelusta.Avusta on maksettava työllä sillä joka ei tee työtä olkoon syömättä.Laiskuutta ei pidä kenenkään tai minkään tahon suosia.Lääkärin todistus jos ei työhön pysty.Korruption pilaama maailma ei tähän enää pysty.tiedän kyllä sen.Vielä tulee aika ilman korruptiota kun Pelastaja saapuu.
- Anonyymi
Huijaavat ne rahat synagogilla moskeijoihin , ympärileikattu joukkoraiskaa kristittyjä lapsia Afrikassa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketään nuorta ja tervettä ei pidä elättää ilman vastapalvelusta.Avusta on maksettava työllä sillä joka ei tee työtä olkoon syömättä.Laiskuutta ei pidä kenenkään tai minkään tahon suosia.Lääkärin todistus jos ei työhön pysty.Korruption pilaama maailma ei tähän enää pysty.tiedän kyllä sen.Vielä tulee aika ilman korruptiota kun Pelastaja saapuu.
Kannattaa hakea eläkettä masennuksesta . Suomen kansalaisen kansalaisoikeudet .
- Anonyymi
Siellä ryöstetään kristittyjen naisten pankkikortteja niillä alueilla .
- Anonyymi
Koska "me ollaan rikkaita ja meillä ei ole hätää" (Vihreät tekrööna)
- Anonyymi
Mätämarinin hallituksella riittä rahaa jaettavaksi ulkomaille.
- Anonyymi
Itte oot vastaavasti läpimätä!
- Anonyymi
Vastuuttomasta rahan käytöstä joutavat pois korkeilta paikoiltaan.Jakukas ne siirtää ellei kansalaiset ryhdy toimeen.Eikö nöyristely jo katko selkiä ja lipominen riitä.Ylös nyt ja ulos yhdessä puolustamaan oikeuksiamme ja kulttuuriamme niin kauan kuin jotain niistä vielä on jäljellä.Tämän maan tuhoajat riehuvat vapaasti nk,kuin kukaan ei nouse vastustamaan heidän mielettömyyksiään.Kansa on heille orjaluokka josta rikkaudet korjataan omaksi hyödyksi.Tämä on häpeällistä vallan käyttöä jonka täytyy loppua tai tämä maa tuhoutuu.
- Anonyymi
Hurstin jonossa on osa todellisia ruoka-avun tarvitsijoita joilla ei ole nykyajan välineitä (netti) eikä voimia hakea heille Suomen lain mukaan vähävaraisuudesta ja sosiaalisesta taustastaan kuuluuvaa sosiaalitukea. Loput ovat ilmaisen ruuan perässä menijöitä.
- Anonyymi
Hyvä kommentti.
- Anonyymi
Näin se menee loppupeleissä.
- Anonyymi
Jep.
- Anonyymi
Ne autoilla ajelevat ilmaisruokas hakevat on jo autonsa ostanut varastetuilla rahoilla . Vaatteet joko varastettu tai varastetuilla pankkikorteilla ostettuja . Niitä ruokia myös myydään kuten työpaikoilta varastettuja ja kaupoista varastettua . Varastettua on huonekalut ja verhot astiat nekin .
- Anonyymi
Siihen päälle yli miljardin kehitysapubudjetti. Entäs Haaviston lupaama ylimääräinen tuki WHOlle, kun Trumppi veti USAn avustuksen pois? Niin ja antoihan hallitus Haaviston ehdotuksesta huhtikuussa Italialle 400 000e. ilmaista koronakriisitukea kehitysapurahoista.
Onko lehdistö niin poliittisen kurin alla, ettei voi tutkia kuinka valtion rahoja oikein on jaeltu ja millä perustuin. Entäs kuinka noita Suomen passeja ja humanitäärisiä oleskelulupia Suomeen on annettu ulkomailla?
Kyllä, kyllä rahaa on piisannut jaella ulkomaille, mutta ei vappusataseen tai vanhusten hoitajamitoitukseen. Ei sairaanhoitajille, ei lapsiperheiden kotihoidon tukee...
Onko näyttänyt siltä, että valtamediaa kiinnostaa uutiset Suomen köyhistä, ruokajonoista, työttömistä, duunareista? Tai pääministeriä? sisäministeriä? ..
Ei on uutisoitu pääministerin suosiosta, ulkomaalaisten tarvitsemista palveluista/tuista, Trumpista, vähemmistön oikeuksista, äärioikeistosta..- Anonyymi
Linkit eka kappaleen väitteisiisi muutoin valetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkit eka kappaleen väitteisiisi muutoin valetta.
https://um.fi/suomen-kehitysyhteistyon-maararahat
"Vuonna 2020 kehitysyhteistyöhön budjetoidut määrärahat – 1 082 miljoonaa euroa" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://um.fi/suomen-kehitysyhteistyon-maararahat
"Vuonna 2020 kehitysyhteistyöhön budjetoidut määrärahat – 1 082 miljoonaa euroa"Kehitysapua maksettiin myös porvarihenemmistöisten hallitusten aikana ja myös kepu Sipilän hallituksen aikana jossa olivat kepu, kokoomus ja persut.
- Anonyymi
Siihen vappusataseen toi 100 miljoonaa miljardia riittää hyvin Suomessa kun meillä on oikeus unionin rahoihin . Etuihin .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://um.fi/suomen-kehitysyhteistyon-maararahat
"Vuonna 2020 kehitysyhteistyöhön budjetoidut määrärahat – 1 082 miljoonaa euroa"Ne menee tohon juutalaiseen ostoskeskusten rakentamiseen ja niiden synagogiin moskeijoiden niihin rakennuksiin elokuvateattereihin uppoaa miljoonia ja hotelli bisnekseen pankkeihin koronkiskonta laitoksiin ja kiinteistöihin . Muslimit ja juutalaiset ortodoksi kasakat ahmii rahat muilta . Yrityksiin sä myös NS.avustusbisnes .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehitysapua maksettiin myös porvarihenemmistöisten hallitusten aikana ja myös kepu Sipilän hallituksen aikana jossa olivat kepu, kokoomus ja persut.
Ne on kaikki venäläisiä ja muita ei suomalaisia oikeesti .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://um.fi/suomen-kehitysyhteistyon-maararahat
"Vuonna 2020 kehitysyhteistyöhön budjetoidut määrärahat – 1 082 miljoonaa euroa"Humanitaarinen apu on yksi kehitysyhteistyömäärärahojen osa-alue!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehitysapua maksettiin myös porvarihenemmistöisten hallitusten aikana ja myös kepu Sipilän hallituksen aikana jossa olivat kepu, kokoomus ja persut.
Tottakai maksettiin, koska kehitysapu kuluu Suomen YK-sitoumuksiin. Kaikki sivistysmaat harjoittavat sitä. Ei siksi, että olisimme hyviä ihmisiä. Vaan siksi, että esim. Euroopan lähialueiden vakaus palvelee loppupeleissä meidän omia intressejämme.
Kehitystyhteistyö ja lähialueiden vakauden tukeminen on pitkän aikavälin toimintaa. Esim. Afrikka on aivan erilainen maanosa nykyään kuin mitä se oli parikymmentä vuotta sitten. Toki siellä edelleen ongelmia on. Mutta niiden rinnalla paljon eläväistä bisnespöhinää, joka on jo lupaus paremmasta tulevaisuudesta.
- Anonyymi
Täysin järjetöntä menoa.
- Anonyymi
Kyllä Hursti palkita pitäisi.Samoin Suomessa ne ihmiset jotka lähimmäisiään auttavat.Kaikki ei vain näy.Ahdistaaa tämä Suomenkn tilanne mihin menty.Kaikki ei johdu koronasta.Pahoinvointia Suomessa ja lisääntyy lisää....laspset murhaavat ja tappavat toisiaan.Liekö k oronakn tullut tuolt mistä ikirouta sulaa...
- Anonyymi
Kyllä olen samaa mieltä kanssasi. EI,kaikki ei johdu koronasta.Surullista ja huonommaksi menee.Marinin hallitus luo sivistysvaltiosta sivistymättömän .
- Anonyymi
Anonyymi.Suomi hölmölandia.Halla-Aho sanoi näin jo vuosia sitten TV haastattelussa
- Anonyymi
Marin ei juuri piittaa oikeista avuista ja asioista.Tätä huomompaa hallitusta ei ole koskaan suomen historiassa ollut. Pian alkaa taloudellinen katastrofi ja keskusta myötäilee näitä asiattomuuksia, ensiksikin keskusta hyväksyi aborttiasian, suomessa on tehty vuodessa 9000 lapsimurhaa.Toiseksi tämä haaviston edesottamus, kukaan ei pian luota hallitukseen.
- Anonyymi
Kukaan ei voi pakottaa tekee aborttia ei myöskään synnyttämään . Raiskaajille ei kuulu synnyttää niistä tulee uusia raiskaajia .
- Anonyymi
Marin ei myönnä yhtään apua. Niitä myöntävät sektoriministeriöt ja kaupungit. Valtio ei jaa rahaa ruokaan. Sitä varten on sossu. Valtion avun hakijalla tulee olla selkeä projektisuunnitelma, jonka täytyy täyttää tietyt kriteerit.
- Anonyymi
Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Joka kohteessa on valtio joka vähät välittää omistaan. Eliitti ja armeija se ollapitää vaikka ei olisi ruokaa kansalle. Kiinalaiset ylläpitävät korruptiota ja polkevat ihmisoikeuksia. Eurooppalaiset (Suomi) pesevät kätensä rahlla ja tukevat uutta kolonalismia. Sitä saa mitä tilaa!
- Anonyymi
Juuri niin. Oman maan hätää kärsiville ei riitä, ja viisikko jakaa itsekkäästi rahaa etelän holtittomasti eläville ja velkaannuttaa suomenkansan vuosikymmeniksi. Eikö tätä saa mitenkään pysäytettyä. Täällä suomessa meiltä jo muutenkin viety elämisen ilo. Etenkin meiltä vähävaraisilta.
- Anonyymi
Ottaen huomioon että SUOMI on Euroopan unionin reunavaltio ,sen itä pohjoisreunaa me tarvitaan täällä eniten tukia ja apuja .
- Anonyymi
Vasemmisto ajaa aina köyhänpienen asioita. MUTTA ongelma on siinä että köyhiä vihataan. Ja porvarit torppaa aina hyvät ideat.
Porvarit on se ongelma, ja akateeminenrahavalta, EI Vasemmisto.
Rikasporvari ei anna paljostakaan. Vanha sanonta joka pätee ahneisiin pelkuriporvareihin aina. T: Vassari- Anonyymi
En kyllä ole huomannut, että vassaritkaan kovin kärkkäästi olisivat omastaan antamassa.
- Anonyymi
En ole nähnyt vasemmiston ajavan köyhän asiaa viime aikoina, on tainnut olla ihan muut asiat tärkeämiä heille.
- Anonyymi
siitä kiitokset Vihreille ja Demareille.
- Anonyymi
Ai kun ei aja köyhän asiaa! Hyi!
- Anonyymi
nyt vähn isänmaallisuutta kaikilta vihreiltä ja muilta .vielä olisi mahdollista auttaa köyhien joulua suomessa.lahjottakaa vaikka 10e.esim hurstin tai pelastusarmeijan touhuihin.jatkan omia kitinöitä joulun jälkeen.
- Anonyymi
Älä anna. Anna se raha joko itsellesi uuden vuoden ruokaan tai lähisukulaisillesi ,huolehdi omista sukulaisistasi .
- Anonyymi
Oma kansa ensin ajattelu on vaarallista!
- Anonyymi
Se suomiensin ryhmä on turkkilaisen miehen ryhmä muslimin eikä suomalaisten .
- Anonyymi
Hursti saa ja on aina saanut lahjoituksia sekä yrityksiltä, yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä niin paljon että on aina pystynyt niiden turvin toimintaansa jatkamaan. Valtio avustaa pääsääntöisesti vain silloin jos muualta ei rahaa tule. Eikä silloinkaan mitenkään automaattisesti, muutoinhan rahaa pitäisi jakaa jok ikiselle kissanristiäisiä pitäville porukoille.
Muuten... Vuonna 2016, kun Sosiaali- ja terveysministeriä on perussuomalaisen Hanna Mäntylän johtama, myönsi STM yli 700000 euroa Persukansanedustaja Mika Niikon perustamalle ja muutoin häntä lähellä oleville helluntailaisjärjestöille. Asiantuntijat pitivät tuolloin Niikon yhdistyksiä huonoimpina mahdollisina vaihtoehtoina saamaan valtion rahaa avustustoimintaan. Niikko ohitti tuolloin mm. Hurstin yhdistyksen.
Mihin Niikon saamat rahat ovat menneet?- Anonyymi
Ei saa kysellä tuollaisia kesken hyvän öyhötyksen. Persu menee hämilleen.
- Anonyymi
Niikko on kyllä mestari haistamaan parhaat hillotolpat :)
- Anonyymi
Katso järjestön nettisivuilta niin tiedät. Ne rahat jäivät Suomeen suomalaisten hyväksi.
Vihervasurianarkistit jakavat meidän verorahat sen sijaan ulkomaille. - Anonyymi
Varkaita puhaltajia ne on . Hurstin tilat maksaa Sossu .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katso järjestön nettisivuilta niin tiedät. Ne rahat jäivät Suomeen suomalaisten hyväksi.
Vihervasurianarkistit jakavat meidän verorahat sen sijaan ulkomaille.Noiden suurin osa menee kyllä venäläisille ja Viron venäläisille sekä romaneille juutalaisille eikä Suomelle . Totuus.
- Anonyymi
Niikko on kyllä pahimpia sutkeja tämän maan kansanedustajien joukossa ikinä.
- Anonyymi
Vihreä liitto. Vihreä liitto. Vihreä liitto. Vihreät. Vihreät. Vihreät.
Ja vihreähän on muuten myös islamin väri.- Anonyymi
Niin vihreä valkoinen kuten Suomi24 sivut nykyään ,oli ennen siniset Suomen väri sininen . Miksi muslimit ei asu omissa maissaan Egyptin alueella . Haagar ? Orjan poika .
- Anonyymi
Koronan nimissä annettiin mm. ulkomaalaisten festivaalin omistavalle firmalle 700-800000 e. Hurstin leipäjonoon rahaa ei riitä. Helsingin kaupunki kustantaa hupitoimintaa maahanmuuttajille, mutta leipäjonot eivät kiinnosta. Käykää katsomassa nähtävyyttä.
- Anonyymi
Pitäisikö myydä katsomo lippuja leipäjonoihin turisteille ja kiikarit . Istuma ja seisoma paikkoja . 10-20€ liput autopaikkaa 50€ .
- Anonyymi
Mitä tässä itkemään kun hallitus hoitaa meidän kaikkien asiat mallikkaasti.
Esim:
Hienosti on hallitus myös tuloeroja tasoittanut. Taas tänä vuonna n. 10 000 työllistä siirtyy peruspäivärahalle, eli tuloerot jo sielläoleviin senkin kaventuu entisestään.
Kun niitä vappu 100-lappusiakaan ei jaeta vaikka luvataan niin eikös meillä kaikilla silloin ole niitäkin ihan saman verran.
Kun vielä otetaan velkaa ja jaetaan sekin vastikkeettomasti ulkomaille, niin kyllä me kaikki tasaannutaan pikkuhiljaa myös toisten konkurssikypsien valtioiden tasolle.
Asiat ja laki on kuten sitä tulkitaan.
Ei krp:nkään tutkimat rikokset olleet lopulta kuin vähäisiä rikkomuksia. Ei niitä tarvitse edes anteeksi pyydellä.
Itsehän äänestimme vai miten se meni. - Anonyymi
Koska Raamattukin sanoo, että köyhät teillä on aina keskuudessanne.
- Anonyymi
JUU EI RIITÄ MÖKIN MUMMOLLE JA PAPALLE 20 - 30 E LÄÄKKEISIIN LEIPÄÄN MUT ULKOMAAN APUUN KYLLÄ TÄÄ TOLPPATALON HANHILAUMA JAKAA JA SÄÄTIÖT KUPATAAN KUIVIIN. DEMARIT VAIN ESILIINA, RÄKÄKUPPI KOK JA KEPULLE TUNNIN JUNAT JA HÄMEENKYRÖN OHITUSTIE .
- Anonyymi
Kela toimistoissa eniten gigoloja hakee tukia , mies prostituoituja strippaajia huumevälittäjiä eikä maksa veroja pimeistä tuloistaan 120€ tunti seksiä.
- Anonyymi
Suomi rahoittaa itseään vastaan globaaleja kilpailijoita, täysin järjenvastaista toimintaa, narsistien touhuja.
- Anonyymi
Sen takia, että maailmalle halutaan näyttää. Ei tääl olla persaukisia vaikka ollaankin. Sillä miljardin tuella vois vaikka lyhentää valtion velkaa, jota teinityttö PM otti tosi huolettomasti. Kohta tehdään kreikat. Ja miksi kaikki kolme luokittajaa ovat Amerikan tosi nuoresta valtiosta???? Eikö vanhalla Euroopassa pitäs olla omat??? Dollarin menestys on historiaa..
- Anonyymi
Liittyminen Euroopan unioniin ei tarkoittanut että Suomi jää lypsylehmäksi josta muut imee lihat ja maidot . Meille kuuluu samat oikeudet kuin muille euromaille .
- Anonyymi
Tää on ihan outoa!
- Anonyymi
Maahanmuuttajat saa huomattavasti KELA rahaa enemmän,kuin Hurstin asiakkaat.
Ei näy lakuja ruokajonossa,miksi hallitus?
Lakut on tärkeimpiä ja eivät edes jaksa opiskella Suomea?
Ei yhtään lakua enään..- Anonyymi
Totta.
- Anonyymi
Oma kansa viimeisenä, siihen täällä hölmölässä on menty.
- Anonyymi
Hursti ei asu Afrikassa.
- Anonyymi
Afrikkalaiset asuu Euroopassa ja Suomessa . Se tukiraha kuuluu Suomeen ja Eurooppaan meille .
- Anonyymi
Suomen kansan kuolemaks vihreät & SDP.
- Anonyymi
Viherkommunistien viimeinen taisto on alkanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viherkommunistien viimeinen taisto on alkanut.
Ai ja Hurstin leipäjonot ovat olleet jo vuodesta?
- Anonyymi
Suomiko se nyt syypää onkin tuonne Irakin ja Syyrian sotiin, Somaliasta nyt puhumattakaan ???
- Anonyymi
Somalia on kartalta katsoen Egyptiä niilillä . Muut arabian merellä Tigris virralla . Raamatussa nämä on faaraoita ja juutalaisia jotka jäi sinne sekä Babylonin mesopotaniaan .Raamatussa Ismail karkotettiin esaun kanssa kauas itään siis Israelin maasta katsoen itään . Tää vaatii kartan katsomista . Siis Israelista itään . Sitä Sodoman maata kuolleella merellä itään. Siellä arabian merellä Aasiassa ja Egyptissä on heidän asuinpaikat Raamatun mukaan . Haagar ja Ketura oli Abrahamin vaimoja . Iisak . Haagar oli Egyptin orja mistä syntyi Ismail joka karkotettiin itään .
- Anonyymi
Miksi juopoille ja nisteille sekä uhkapelureille pitäisi myöntää? Kehitysavulla perssujen rakastamien yritysten kehitysavun avulla kehitysmaista saadut urakat ne lopulta maksavat noiden Hurstin jonossa seisovien luusereidenkin sosiaalihuollon. Väisälän Vietnamista saamilla urakoilla on elätetty monta Hurstin jonoissa seisovaa rahansa tuprutellutta, kurkusta alas kitannutta tai uhkapelannutta Jormaa ja Jamppaa. Perssut ja muut populistit näyttävät kuvittelevan kaikkien kehitysapumiljoonien menevän diktaattoreiden ja kommaripuolueiden taskuun.
- Anonyymi
On meillä hyvinvointivaltio. Valtio jossa oma kansa joutuu leipäjonoon, koska rahaa törsätään muilla maille.
Veikko ja Heikki sekä Sini Hursti ovat Suomalaisia kansallis-sankareita.
Suomen kansa on lyönyt heidät raitareiksi sydämissään.
Vuoden 2020 hallitus ja eduskunta tullaan historiassa unohtumaan.
Hurstin Suvun Laupeudun työtä ei tulla koskaan unohtamaan.
Suomen äänestäjien valitseman hallituksen inflaatio
Suomalaisia hätä avun tarvitsijoita kohtaan on isänmaamme ikuinen häpeä.
Sellaisena se tulee myös pysymään.
Tässä ei ole kysymys poliitikasta vaan omien kansalaisten heitteille jätöstä.
Hävetkää jos osaatte mutta ettehän te äänestäjien valitsemat poiitikot
osaa.- Anonyymi
No mitä tähän nyt voi sanoa. Syitä on toki monia: ihonväri, uskonto, kansallisuus ja niin edelleen. Kaikki ovat vääriä. On väärin olla tuollainen suomalainen pönttö. Ihan hävettää suomalaisten puolesta millaisia ovat.
- Anonyymi
Pönttö sano venäläinen . Meillä tuhotaan metsistä myös mustikat puolukat työkoneilla mitä sitten syötte ?
- Anonyymi
Kaikki tuokin raha olisi voitu käyttää suomalaisten vähäosaisten hyväksi.
Suomi se vaan auttaa, mutta jos suomi joskus itse tarvitsee apua heiltä, joille on sitä joskus itse antanut, niin tuskinpa vain tulee sellaista saamaan.- Anonyymi
Ai joku venäläinen auttamassa suomalaista eikä työstämässä ?? Tai somali ..Turkkilainen ....varastetut pankkitkortit putoilee taskuista .
- Anonyymi
Samaa olen ihmetellyt
- Anonyymi
Muistakaahan että Suomen velka on vain bittejä tietokoneella ja enterin painalluksella niitä saa lisää. Suomi ei tule maksamaan koskaan velkojaan pois. Näin tämä järjestelmä toimii vaikka ei uskoisi. Jos velka kasvaa liian isoksi niin maa voi sen jättää maksamatta. Armeija pitää siitä huolen ettei pankki tule niitä perimään takaisin väkivalloin. Pankki tosin ei siinä menetä mitään fyysistä asiaa. Ainoastaan bittejä tietokoneelta joita se voi naputella sinne lisää. Velka on monopoly rahaa. Persseen pyyhintään sopivaa. Jos haluatte jotakin oikeaksi rahaksi sopivaa niin kulta ja hopea on parempia. Niillä vaan ei vielä ruokaa saa kaupasta mutta toivottavasti joskus.

Suomen armeija . Jakaa ruusuja aloikkaille tai valmiille , ajelee muita päin liikenteessä , syö kebabbia linssejä ja näyttää budhamerkkejä 🙏🤞pitää muslimihuiveja kaulassa . Yksisilmä Jumala Egyptistä Wikipedia Egyptin jumalat Wikipedia hindujen jumalat . Arabiassa on myös aurinko jumala ram.
- Anonyymi
Kukapa se Suomalaisesta KÖYHÄSTÄ välittää,seinän takaa on helppo huudella,Eduskunnassakin ,saamatta-aikaan muutakin kuin Videoita,You tubeen.Kelpasiko Edustajille Jouluraha?
- Anonyymi
Tyhmä se on joka antaa rahaa ulkomaalaiselle ostaa niiden pitsoja kun ne just varastaa niitä pankkikortteja tililtä rahat kopioi niitä vaatii antamaan heille kaikki .
- Anonyymi
Verovaroilla ja lainarahalla avustetaan maailman liikaväestöä. Kantaväestön köyhille kerjätään avustuksia kansalaisilta, lähetä viesti, anna rahaa, lähetä viesti jne. Välillä jokin artisti käy piipittämässä tai määkimässä mikrofoniinsa ja taas kuuntelijan, katsojan pitäisi lähettää viesti ja asustus. Budjettiin lisätään miljoonia lähetettäväksi maihin, joissa ei järjen häivää perhekokojen ja syötettävien määristä.
Herra huolen hulluistansa pitää? Ei taida.- Anonyymi
Suurin osa rahoista menee kerääjille NS.kulut päältä on miljoona jää pari riisipakettia ....niillä on tilejä monissa pankeissa monissa maissa se on peliä . Otat surkean kuvan jostain laitat sen mediaan alle tilinumero . Se on huijausta .
- Anonyymi
Otappa siittä selvää. T: Euroopan absurdi Liittovaltio 2025.
- Anonyymi
T:uusi maailman järjesrys . T: Suuri talouden nollaus.
- Anonyymi
Jobin tarina opettaa mistä tuli hänen menestymisensä, kun Jumala siunasi hänen kättensä työn.
Job: 29:1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
29:2 "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli, >> Jakeen lisätiedot
29:3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
29:4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
29:5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
29:6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
29:7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
29:8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
29:9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
29:10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
29:11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
29:12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
29:13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
29:14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
29:15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
29:16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
29:17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
29:18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
29:19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
29:20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
29:21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
29:22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
29:23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
29:24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
29:25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa." - Anonyymi
Tarkoitat Egyptin puntaa arabian denari ja Israelin shekeliä . Ne on siellä alkuraha mikä on Raamatussa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jobin tarina opettaa mistä tuli hänen menestymisensä, kun Jumala siunasi hänen kättensä työn.
Job: 29:1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
29:2 "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli, >> Jakeen lisätiedot
29:3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
29:4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
29:5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
29:6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
29:7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
29:8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
29:9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
29:10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
29:11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
29:12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
29:13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
29:14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
29:15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
29:16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
29:17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
29:18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
29:19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
29:20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
29:21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
29:22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
29:23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
29:24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
29:25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."Vanha testamentti . Uusi testamentti on Jeesuksen . Tosin vanhassa on Jeesus ristillä Esais53 . Ne kun ei tiedä näitä satuja niin Job sen kaveri ja saatana sekä jumala keskustelee tässä stoorissa . Jumalan luvalla saatana lyö paiseita Jobin ruumiiseen joka on juutalainen hurskas perheellinen mies ja saatana tappaa sen perheen mutta Job jää eloon ja saa uuden perheen . Saatana on juutaisten saatana ja faaraon saatana Egyptissä Arabiassa .
- Anonyymi
Oli miten oli , Suomessa on paskin hallitus koskaan .
- Anonyymi
Suomalaisella ihmisellä ei ole niin väliä.
Eihän sitä tarvi ihmetellä tai miettiä valkolaisen kantasuomalaisen tätä asijata miksi näin tapahtunee... Näkkeehän tuon halllituksen pelleilyn, ohisalon ja marinin... On huomattu että hallitusta ei kiinosta oma kansa vaan matut heille kyllä on kaikkea mutta suomalaisen pitää asua kavulla ja vierailla leipäjonossa,,,
- Anonyymi
Sovitaan niin että ensijaisesti somali hakee tukensa somaliimaasta Somalian sosiaaliturvasta eikä täältä . Kartalta voi katsoa missä somalimaa on . Tää on yksi esimerkki.
- Anonyymi
Tuo on loputon suo ja pohjaton kaivo, ikinä ei jonot lyhene vaikka syytäis kuinka paljon rahaa, päinvastoin jonot pitenee. Tuo toiminta tulee pitää pienimuotoisena, sieltä on karsittava pous ne jotka ei oikeesti apua tarvitse, noissa jonoissa lymyää myös hyväosaisia vaikka niin hullulta kuulostaa. Jokaisen tiedot pitäisi erikseen tarkistaa, joku Hurstin itsensä antama henk. koht. kuvallinen muovikortti jota vastaan saa ruokakassin, muuten tuolla ravaa kaikki joilla aikaa ja pokkaa jonottaa.
- Anonyymi
Missä Hursti on kertonut että hänellä on jotain ongelmia pyörittää ruoka-apuaan? Päin vastoin viimeksi eilen radiossa oli tyytyväinen, että pystyy jakamaan runsaat joulukassit aatonaattona vaikka koronan takia varsinainen joulujuhla on jouduttu perumaan.
Pitäisikö tukea antaa sinnekin, missä sitä on tarpeeksi muutenkin?- Anonyymi
Siis tartunnan takia pitää estää se ettei yski tai aivasta toisia päin ja pesee vaatteet paremmin sekä kätensä . Ruokapakkaukset kannattaa purkaa heti eli pahvit pois ja roskiin jos niissä on virusta . Esimerkiksi lähiöissä on vuosikymmenet liikkunut varaskoplia kuormautoilla ja pikkuautoilla tyhjentää koteja myös NS.koirahoitajat tai uskontolahkoiset varastelee kodeista muka avustuksiin ,ei vaan heille . Heille heidän ryhmälle . Ei muille. Huumehörhöt varastelee kodeista . Uskontolahkoiset saa varastettua ja antamaan syyttämällä syyllistämällä muita samoista synneistä mitä itse tekevät näin saavat ihmiset syyllisyydestä antamaan tavaroita rahaa. Tämä on rikollista toimintaa !! Kyllä ihminen saa ruokaa syödä ruokapöydässä ( ellei sen pöytää ole varastettu ) myös yhteisö ruokailussa kun pitää välit toisiin pöytiin ja ruokailjoihin . Esim.ravintoloissa on joka toinen pöytä käytössä . Näin ei hengitysilma saastu niin . Kyllä siis avustusruokia pöytään voi käydä kun pitää välit pesee kädet yskii nenäliinaan . Syyllistämällä rahaa keräävät kiinni ja palauttamaan mitä ovat vasärastaneet myös uskontolahkoissa . Hurstin ruuat on kauppiaiden ja niitä syö sekä jakaa myös muslimit hyvin maistuu heille ilmaiset rahat ja ruuat kuten venäläisillekin maistuu .
- Anonyymi
sadalla miljoonalla olis pelastettu satoja turhia konkursseja Suomessa,tämä hallitus on syvältä ,ei aja Suomen etua.
- Anonyymi
Kirjoitat ( klo 10.24) täyttä asiaa.
Konkurssi aalto on tulossa etenkin hotelli ja ravintola-alalle.
Silloin kun ensimmäisen aallon aikana pantiin hotelli ja ravintola toiminta kiinni
oli lomatuksista yli 60% töissä juuri näissä valtion sulkemissa
työpaikoissa.
Ei tarvi hallituksen katkaista eläkeputkea kohta on työttömiä
tulossa ihan solkenaan.
Mielenterveys, päihde ongelmat sekä rikollisuus,YM`t tulee nousemaan
uudelle tasolle?! Kestää kutakuinkin 5 vuotta että suomi pääsee
jaloilleen. (silloinkin nilkuttaen).
Mikäli hallitus jatkaa samalla linjalla.
Suomi tulee tekemään konkurssin.
Laittakaa hallitus vaan 100miljoonaa ulkomaan-apuun.
Kun äänestäjät menettävät uskonsa kotiin ja isänmaahan.
Ainoa mitä kansalaiset voivat tehdä on totaalinen Äänestys Boikotti.
Olen mukana.
- Anonyymi
Työpaikat vähenee, leipäjonot kasvaa. Hyvä suuntaus.
- Anonyymi
On ihan oikein, että autetaan, mutta sekin pitäisi tapahtua omien resurssien mukaan. Kaikki avustukset, mitä verovaroista, eli yhteisistä rahoistamme jaetaan , tulisi olla avointa, eli että saisimme myös tarkan tiedon siitä, mihin raha on käytetty ja mitä sillä on saatu aikaan. Mikäli tällainen tieto on mahdotonta eritellä, emme silloin myöskään tiedä, missä antamamme raha seikkailee. Tällöin rahan jakaminen on edesvastuutonta.
- Anonyymi
Ensivuoden aikana ralli kiihtyy
- Anonyymi
Miten ollaan edistytty sukupuoleen perustuvan väkivallan ehkäisyssä Myanmarissa. Paljonko sinne on yhteensä laitettu rahaa. Suomi laittaa nyt 2 milj.. Kuka työtä on tekemässä. Tällaisia tarkkoja tietoja itse kaipaisin.
- Anonyymi
Samoin kiinnostaisi naisten ja tyttöjen oikeuksien kehittyminen Syyriassa ja kriisialueilla, johon Suomi satsaa nyt 3 milj. Paljonko siihen on tähän mennessä yhteensä laitettu.

Syyria on sota-aluetta!! Kehitysyhteistyöhankkeita tehdään rauhan aikana. Sotatila on poikkeustila, jolloin kenelläkään ei ole oikeuksia. Suomella on kaikissa maanosissa naisten ja tyttöjen oikeuksien parantamiseen tähtääviä hankkeita.
Toki myös ajetaan haavoittuvien ryhmien (esim. naiset, lapset, vammaiset, vanhukset) huomioimista kriisiolosuhteissa. Hyviä käytäntöjä on listattu, mutta realiteetit ovat mitä ovat. Katsokaa millaisen psykoosin pelkkä maahanmuuttokriisi ja korona on saanut suomalaisissa aikaan. Ja miettikää sitten uudelleen sodan vaikutusta ihmisiin.
- Anonyymi
Leipäjono on liian lyhyt. Entiset velkaantumis-, työttömyys- ja köyhyysennätykset Marin on jo lyönyt ja tulee lyömään konkurssiennätyksenkin, mutta leipäjonon pituusennätys on edelleen Kataisen vasemmistohallituksella.
- Anonyymi
TUL sai humanitaarista apua yli miljoona euroa.
- Anonyymi
Mitä vi...a !!!😡😡
- Anonyymi
Miljoonia heitellään sinne tänne kansalaisten rahoja . Eikö demokratiaan kuuluisi saada tarkka tieto rahanjaon aikaansaannoksista.
- Anonyymi
Persut olisivat halunneet hurstille tukea. Koska tämä oli persujen ehdotus, muut puolueet äänestivät vastaan. Lisäksi 50ke oli liian iso raha. Somaliyhdistykselle tukea annettiin 500ke.
- Anonyymi
PALJOKOHAN HALOSKA PUMPANNU SETALLE VALTION VEROVAROJA JA MUUHUN HÖPÖ HÖPÖ HOMMIIN MUTTA HURSTI, MÖKIN MUMMO JA PAPPA EI OLE SAANU LATIAKAAN. EIKÖ TEITÄ TOLPPATALON KÖYHYYSTUTKIJAT HÄVETÄ.
- Anonyymi
Köyhät ei kiinnosta moniakaan. Paitsi vaalien alla. Silloin ollaan huolestuneita syrjäytyneistä, työttömistä ja köyhistä. No, onneksi vaalipuheita ei tarvitse kuunnella kuin vaalien alla. Niitä imelyyksiä ja lupauksia on kuultu tarpeeksi. Mutta kuka saa jotain aikaan. Pitää lupauksensa?
- Anonyymi
Mitä odotetaan voitavan saada aikaan viidellä miljoonalla kehitysmaissa. Aika iso raha, joka vielä on murto-osa koko summasta. Luulis, että nuo avustuskohteet olisivat jo elämänsä kukoistuksessa. Miksi näin ei kuitenkaan ole.
- Anonyymi
Täysin järjetöntä on kaataa rahaa pohjattomaan kaivoon. Älä anna nälkäiselle kalaa, anna sille onki.
Niin.- Anonyymi
vaihtaa onkensa Kalasnikoviin ja ryöstää naapurinsa niin ei tarvi rannalla kyykkiä
No ehkä siksi, että valtion avustusten saaminen edellyttää melkoista seurantaa ja raportointia siitä missä ja milloin avustukset on käytetty ja Hurstin organisaatiosta ei taida löytya tarpeeksi sitä osaamista.
- Anonyymi
Kuinka paljon tätä rahaa menee eri bisneksiin ja kuinka paljon oletetaan näiden rahoittamisen auttavan eri maissa kansan hyvinvointia.
- Anonyymi
Tuskin siihen mihin alkuperäinen tarkoitus on menee latin latia. Organisaation kuluihin ja leveään elämäntyyliin ne rahat menee koska kukaan ei valvo. V.tuttaa olla tätä nykyä Suomalainen tunnollinen veronmaksaja ja pienyrittäjä .
- Anonyymi
Tätä täytyy ihmetellä nyt todella. Vaalilupauksissaan vihervasemmisto yritti väittää, että he ovat suomalaisten vähävaraisten asialla. Viimeaikaiset tapahtumat todistavat, että he ovat muitten maitten enemmän tai vähemmän köyhien puolella. Miten tämä on mahdollista SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreä-vetoinen hallitus ei ole oman maan vähävaraisten asialla vaan lähinnä on huolissaan muiden maiden tilanteista. Hallitus vieläkin hämää hienoilla puheilla ja väittää, että on muiden syytä ja porvareitten vika, että he eivät tue hädänalaisessa asemassa olevia omaan maan asukkaita. Tää ei ole mitään humaritäärisyyttä vaan pisteiden kalastelua.
- Anonyymi
Valtio jakaa rahaa ruokaan sossun kautta!!! Valtion avut menevät sen sijaan vähän pitkäjänteisempiin tarkoituksiin, kuten kuntoutumiseen ja työllistymiseen tms. Järjestöllä täytyy olla selkeä projektisuunnitelma, joka täyttää avun ehdot. Projektilla on oltava alku ja loppu. Vain varsinaiseen toimintaan on mahdollisuus hakea apua, ei esim. auton hankkimiseen tai tilojen remontoimiseen. Valtionapua ei myönnetä fiiliksien perusteella, vaan valtionapulain perusteella.

Niinkuin nillä kaikilla somalialais järjestöillä jolla lukee haettaessa :
monikultti.rässismi,sopetus, kultturitulkki, naapurisopu...ym
Näille rahaa riittää vaikka kun projekti on päättynyt havaitaan että, hups:
rahat katosivatkin "järjestäjien taskuihin".
Näitä sitten joissakin tapauksissa, jos ne jostain syystä pääsee julkisuuteen,
vaaditaan palauttamaan rahaa...mutta jälleen "rahat vie tuuli" ja antaa ajan haudata...
- Anonyymi
Marinin hallitus halusi jättää korjaamatta edes yhden perskekon aikaansaannoksen. Se oli tässä kohtaa vuosia Hurstille budjetissa osoitetun miljoonan euron määrärahan poisto heti ensimmäisestä budjetistaan.
- Anonyymi
Haista nyt .... Kyseessä oli ruoka-apua antavien järjestöjen tuen koko vuotuinen budjetti. Hursti on saanut siitä joskus 80 000 euroa. Budjetin määrärahan perui EDUSKUNTA vuonna 2018, jolloin pääministerinä oli muuten SIPILÄ. Mutta hei, Tokmanni lahjoitti juuri Hurstille 100 000 eur.:)
- Anonyymi
Kyllä tulee pää vetäjän käteen tällä menolla jos tässä vielä pysytään muutama vuosi hengissä niin nähdää sekin älyttömyys
- Anonyymi
tuo raha olisi pitänyt laittaa teiden kunnostukseen
- Anonyymi
Humanitaarinen apu on kehitysyhteistyön ja kansainvälisen hätäavun mekanismi.:D Suomen "humanitaarista apua" kutsutaan sosiaaliturvaksi.
Eri tahot (mm. STM ja Helsingin kaupunki) myöntävät rahoitusta hakemuksesta kolmannen sektorin hankkeisiin. Mutta toiminnalla on aina tietyt kriteerit, jotka tulee täyttää. Pelkkä ruoan jakaminen ei niitä yleensä täytä, vaan hankkeen tulisi sisältää pitkäjänteisempää toimintaa.
Esim. sosiaali- ja terveysministerin vuoden 2020 STEA- valtionavuissa painotettiin hankkeita, joissa : 1) annetaan hyvinvointia ja terveyttä edistävää vertaistukea-, ohjaus- ja neuvontatoimintaa ja 2) edistetään vaikeasti työllistyvien nuorten ja osatyökykyisten työllistymistä.
Hurstin laupeudentyö oli esim. hakenut taannoin avustusta auton hankintaan, johon valtionapua ei yleensä saa. En tiedä miksi Hurstin laupeudentyö ei ole hakenut EU:n ruoka-avun jakajaksi. Hursti on ollut paljon julkisuudessa ja hänellä on paljon nimekkäitäkin kansalaisrahoittajia. Siitä voi ehkä syntyä mielikuva, että tarve ei ole yhtä akuutti kuin jollakin toisella järjestöllä. - Anonyymi
Tässä näette miten älytöntä jakaa euroakaan ulkomaille!! Täysin vastoin kansan suostumusta.
Ja joka vuosi menee useita kymmeniä joka yli 100 miljoonaa euroa. JOKA VUOSI, laskekaapa viimeisen 15-20 v rahat jotka menneet ulos.
Meillä on rahalle välitöntä käyttöä, esim sosiaalitukea ei ole nostettu kertaakaan kunnolla.
Monia muita kohteita.
Tässä näette hölmön touhun jota poliitikot tekevät ja sairastuvat siihen, ministeröiden työntekijöiden kanssa. - Anonyymi
Mielestäni on älytöntä rahan tuhlausta , varsinkin jos ulkomaille lähetetää.
Leipäjonot vaan kasvaa suomessa mutta humanitääristä apua ei tule omille kansalaisille.
Omia pidetään kun jotain huonosti hoidettuja elukouta ja mamut sen kun porskuttaa meidän verorahoilla , prrrkele. - Anonyymi
Konkurssiaalto ja miljoona työtöntä tulossa....ja Haavisto jakaa musluhomoille meidän tekemät ja meille kuuluvat rahat. Haavisto ja koko hallitus ei ymmärä omaa tehtäväänsä. Ei Suomen tehtävä ole haalia maahamme maahanmuuttajia! Se on tyhmintä mihin kansakunta voi sortua ja klassisen syy toimivien kulttuurien ja hyvän tuhoutumiseen. Suomi on nyt hirveässä vaarassa.
- Anonyymi
voi humaauta tätä avun jakamista jonnekkin. sehän ei mene sinne minne pitäs aan nämä ostaaa aseita ja varastaa kaiken mikä nile annetaan,, siellä rehottaa oamnalinen korruptio kuin meilläkin joskaan ei niin mirtava kun ei ole mistä rosvota
- Anonyymi
oletteko nähneet leipäjonossa muta....... tai muista viherviipertäjien sylikoiria.
- Anonyymi
Äänestäkää oikein!! Viherpesu vie työpaikkoja ja leipäjonot kasvaa.
- Anonyymi
Siitä vaan äänestämäään vihreitä, niin kohta Suomen kieltä ei saa edes käyttää ja köyhät Suomalaiset heitetään katolta alas tai hukutetaan uima-altaisiin häkeissä yms kivaa.
Vihreä politiikka on niin ihanaa 😀 - Anonyymi
Milloinkahan Kelassa keksitään kysyä että saakohan toimeentuloasiakas ruoka-apua jostakin ja vähentää siten toimeentulotukea vastaavan määrän jos saa.?
Ja milloinhan verotoimisto innostuu pyytämään ruoka ALV:t aina kun ruoka vaihtaa omistajaa vaikka ne olisi ilmaisiakin,verojen määrä ruuan jäännösarvon mukaan?
Voisi nykyiset julkiset ruoka-avustuksetkin loppua lyhyeen. - Anonyymi
Vihreät hemmettiin hallituksesta ,onhan tuo törkeää kotimaan köyhiä kohtaan ,Haavisto todella sydämmetön meidän omia kansalaisia kohtaan.
- Anonyymi
Syy on se on se iänikuinen rasismi. Suomalaisiahan on aina pidetty alempi rotuisina ja kautta historian orjuutettu. Myyty jopa kaukomaille kauppatavarana. Se on kumma miten jopa aidosti suomalaissukuiselle päättäjälle nousee lirit päähän heti kun pääsee hallintoon. Samantien ollaan niin parempaa väkeä että kaikenmaailman sortotoimilla oikein todistellaan muille kollegoille kuinka tosissaan vihataan suomalaisia.
- Anonyymi
Hallituksen mielestä ei maassamme ole köyhiä , työttömiä eikä muitakaan näihin verrattavia. On vain suuri joukko työtä vieroksuvia surkeita henkilöitä jotka ovat hirmuinen rasitus kansakunnalle.Joten on huomattavasti kannattavampaa avustaa muualla asuvia ,jotka ovat ilman omaasyytään joutuneet ahdinkoon. Maassammehan on huutava pula työntekijöistä,joten meidän on saatava työhön motivoituneita muista maista.
- Anonyymi
Sit taas ihmetellään miks Perussuomalaiset saa paljon äänii, jos vaik Halla-Ahosta pormestari Helsinkiin
- Anonyymi
helppo lisätä kun polttoaineet verotetaan ja jätetään tiet hoitamatta
- Anonyymi
Hursti ei luultavasti ole sossikka, ja nyky santa marinia jakaa lahjoja vain sossikoiden järjestöille.
- Anonyymi
Koska Suomi on kommunismi
- Anonyymi
Ei ole väliä miten kansa äänestää. Sillä on väliä kuka laskee äänet.
- Anonyymi
Joo. Oma kansa on yhtä kuin ei mitään tälle hallitukselle.
- Anonyymi
No koettakaa nyt viimein lopettaa se vihervasemmiston äänestäminen. Tätä sitten saa kun he ovat hallituksessa.
- Anonyymi
No eikös se olekin ilmiselvästikin hullujen hommia?
Vihreät akat ja ukot päässeet puna-vasureiden kanssa ja valtionpussilla elävien keskustalaisten ja kokoomuksen kassaa tuhoamaan valtion talouden täydellisesti, jakamalla rahat ulkomaalaisille ja ulkomaille ja vieläpä tekemällä suomalaisten päähän valtavasti velkaa.
Onkohan homovaltio ruotsista tullut määräys?
Jos olisivat viisaita ja maailman parhaat asiantuntijat kun ovat......
Norjasta tulisi ottaa asiantuntijat ja esimerkki! - Anonyymi
Meni satojatuhansia euroja isis-naisille. Ei riitä veroeurot kotimaan köyhille. Vastineeksi saamme turvattomuutta ja köyhdymme, kun on liikaa elätettäviä.
- Anonyymi
Leipäjonot kasvavat koska ylläpidetään leipäjonoja. Hursti on ainoastaan passivoittanut köyhyyteen vajoamassa olleita itse taistelemasta. On niin helppoa vain seistä ja ottaa vastaan muiden kustantamaa, ilmaista ruokaa, aivan kuin se olisi suorastaan ihmisoikeus!
Jonoissa käy aidosti hätääkärsiviä, mutta n. 90% jonottajista on silkkoja pummeja.Nettipeikon luonne se mädättyy päivä päivältä sairaammaksi. Jos oikeasti olet tuota mieltä, niin olet ilmiselvästi vihervasemmistolainen.
Normaalitilanteessa normaali poliitikko on tietenkin ensisijaisesti kotiinpäin pelaava isänmaallinen toimija, kuten Perussuomalaiset, mutta nykysuomessa muut poiitikot ja puolueet pelkää aivan sikana globalismia ja EU:ta, sekä erityisesti kansainvälistä mainetta. Ja tämä maine on niin tärkeä, että vaikka kustaan oma valtio sen eteen.
Meistä varmasti valtaosa tietää, että EU:n suuntaan on oltava tottelevainen, koska vaihtoehtona on leimautua venäjämieliseksi tai joutua samaan vainottavien porukkaan Unkarin ja Puolan kanssa. Suurin ongelma meidän päättäjätasollamme on faktisesti foobisuus, täydellinen kyvyttömyys ajatella oman kansan etua. Siksi täällä ollaan kieli ruskeana ja pöksyt nilkoissa alituiseen. Sanoihan Tytti Tuppurainenkin, että "oma kansa ensin ajattelu on vahingollista". Ja vahingollista nimen omaan EU:lle kumartelevalle taholle: maine, uskottavuus, valta. Tätä turvataan hinnalla millä hyvänsä ja valehdellaan kansalle, ja kritisoijat sensuroidaan ja vaiennetaan.- Anonyymi
Sun foliohattus vuotaa.
Anonyymi kirjoitti:
Sun foliohattus vuotaa.
Väärä palsta, mölisijä. Salaliittoteoria palsta on toisaalla. Haluatko että piirrän kartan sulle?
- Anonyymi
Itse asiassa Hurstin itsensä mukaankin leipäjonot eivät ole viime vuosina kasvaneet. Ja Hurstihan saa lahjoituksina yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä ihan tarpeeksi rahaa toimintansa pyörittämiseen.
- Anonyymi
Oli tuossa sellainen kokemus että kauppajonossa oli pienikokoinen tum tuk nais hnklö, jota katsoes mietin ja rukoilin että olisi Jumala luonut jonkun ihmisen joka ei olisi jotain mahdotonta huonoa itsetunnoton tms
Häntä katsoes osasin kuvitel hetken ett joku olis todellinen ihminen jonk kans voi si jutella joka ei olisitsetunnoton tm
Samal mietin kaameaa yksittäispakattujen elintarvikkeiden kanssa, ja rukoilin pääsisin täst oravanpyörästä ja näin omat ostokset jostain syystä niissä oli pieni energia????oudosti hyvin pieni. Mut kysyin siltä naisihmiselt onko hän jossain hengelliYydessä sanoin et tahtoisin eroon täst oravan pyöräst , kasvattaa itse omal maatilalla , hän vaan olinin niin ylimielinen että järkyttävää kun juur oli kuvitellut sitä että jospa joku tuollainen olis normaalisti jutteleva
Ni hän vasta ylimielinen olikin.
Sanoin että olen new age, niin sitten kuului vasn varottelua että siinä voi joutua huonoille teille...
Voi olla pettymys edessä... eli tarkalleen stereotypia perinnekristittyrajoittunut
Jolle sanoin että kristin uskossa on joutunut huonoille teille ja pettymään joutuu
Ei ole parempi rajoittunut uskovainen
Mutta törkeän ylimielinen ja törkeän vaillavähi tä älyllisyyttä että ryhtyi opettamaan jota kuta kuin aloittelijaa Turhaan koetin sanoa että kymmeniä vuosia olen ollut kaikes hengellisyydessä Kirkois Jumalanpalveluksissa seurakunnissa myös käynyt kaikess new age
Ym Hän sanoi että sitä sanotaan synkretismiksi
Senkin sanoi ylimielisesti
Tässämietin johtuuko kun kirjoitin tänään tuonne loppuun etusivuaihe mikä sennaisen nimi .. alusvaatemalli...Anne Kukkohovi
Kuulin tänään ens kerran hänestä
Kirjoitin vaan nuoria varoittaen siveettömyydestä ja mainitsin että
en jotain sivistyssanaa tiennyt...
Oliko siinä sitten tuollainen joku jollekollektiivinen tajunta????että tuo vieras nainen kauppajonossa tiesi heti että sivistyssanoja en kaikkia osaa..
Hän sanoihyvin ylimielisesti että Tiedätkös miksi sitä sanotaan?että on kaikessa hengellisyydessä? Synkretismiksi.
En tosiaan tiennyt. Aattelin katson googlesta sanan synkretismi . Mutta ylimielisyys..oli uskomaton. Vielä minua nuorempi oli, mutta puhui kuin lapselle. Silmälasipäinen pienikokoinen naisihminen.
Että asettui yläpuolelle ventovieraan, asetteli ostoksia kassiin ja hän vaan oli se tietty tyyppi kristuskovainen joka esim kirjoittanut taiyoutubessa puhuu "olin newage jeesuspelasti minut kerron mitä kauheuksia Vaaroja newage kauheudessa on " hän oletti että olen sellainen, ymmärsin. Tajusin siinä ja sanoin että en voi yksittäisille ihmisille selostaa.. ett täytyy kirjottaa kirjaksi tms. Hän sanoi vaan että jos joutuu jotsin pahaa kokemaan niin sanoa Jeesus auta!!! Niinhän minä teen pyöräl kun meinasin kaatua Jeesus!!!!!älähdin..
Koetin vielä jaksaa keskustella kanssa ( vaikka ilmeni että oli sairaan ylimielinen ( vaikkei tiennyt mitään minusta ventovieraasta. ) Saatoin olla vaikka teologian maisteri ( jos hän tiesi etten ole siinä pahat henget antoi tiedon, eihän me toisten yksityisasioista voida tietää. ) sanoin että Jeesus hyvä sana siinä ett jos on vaikka ulkomaalaisia tai vieraita ihmisiä eikä he voi tietää onko luotetettava tms millainen ihminen Jeesus sanan tietää kaikki ja ymmärtää millainen ihminen on Moraali nen kunnollinen Raamatun opit tietävä hyvää tahtova
Tuntui väh ikävält se ylimieli opetus että sanoa Jeesus auta hädässä kun olin Jeesuksen vanhempi sukulainen 2000 v sitten..
Niis asiois on ollut hyvä henki
( ollut hyvä henki siinä mit ymmärtänyt ja kokenut Tuo oli aika uskomatonta ett siin mis aatteli olisipaluotu
Ihminen jonk kans jutel ja elää
Hän oli just pahojen henkien työn tulos.
Saatu tuskaa tuottavaksi kristityksi.
Siksi tahtoisin tavata löytää terveitä
Ja rukoilen että on luotu Jumala luonut
Mietin ett häpäisen häntä......
Mutta jos se auttaa että jotkut ei valitsisi
rajoittunutta uskovaisuutta joka tuottaa niin paljon tuskaa tuollainen joka ei totuudesta piittaa tai ei tahdo tietää ei asialliseen keskusteluun kykene . - Anonyymi
köyhät saattaa rikastua liikaa...
- Anonyymi
Perussuomalaisten räävittömään vääristelyyn ja valheiden levittämiseen ei pidä lähteä mukaan.
- Anonyymi
Demarit vie meiltä Bemarit
- Anonyymi
Eihän omien auttamisesta verorahoilla ja lainarahoilla kansainvälistä kiitosta saa. Kun poliitikkomme haluavat suurimpia kiitoksia ja kunniaa kansainvälisissä instansseissa, pitää lapatarutkasti rahaa avuksi omien rajojen ulkopuolelle. Kait tämän nyt tyhmempikin tajuaa.
- Anonyymi
Tämä hallitus on vihamielinen oman maan köyhää kansaa kohtaa.
- Anonyymi
ON TOSI ASIA SUOMESSA OMA TERRORISTI RYHMÄ HALLITUS LUIT OIKEIN HALLITUS JOKA KOOSTUU MUUTAMASTA TYTÖN HUPAKOSTA JOTKA TERRORISOI VANHUKSIA, ELÄKELÄISIÄ, LAPSIPERHEITÄ, VÄHÄ VARASIA, SAIRAITA. TOIVOTTAVASTI SAAVAT MAISTAA OMAA LÄÄKETTÄÄN JA TUIJOTTAA RIHLAPIIPPUUN ON VARMAA HYMY HYYTYY PELKO HYYTÄÄ.
- Anonyymi
Hurstilla ei ole poliitikkoja ottamassa palkkoja ja palkkioita välistä. Siksi ei tukeakaan tule.
- Anonyymi
Jumala on Sanassaan määrännyt jokaiselle kansalle omat rajat. Siksi en ymmärrä, että tänne otetaan ihmisiä eri uskonnoista, jotka aiheuttavat ristiriitaa tähän Kristittyyn maahan. Jotka monet eivät edes halua integroitua maahamme. Tarkoitus vain saada islamille jalansijaa ja manipuloida päättäjämme ja kasaa uskomaan omaa ideologiaansa, joka ei ole sama lähelläkään kuin meidän Kristittyjen Jumala opettaa. Meitä opetetaan Rakastamaan toinen toistamme. Kuten myös Hursti tekee auttaen hädässä olevia.
Itse autoin sydämmestäni"hädässä"olevaa muslimi äitiä, mutta hän käyttikin hyväuskoisuutta /avuliaisuuttani hyväksi.
Ihmettelen miten sinisilmäinen on hallitus, myös, vaikka miten on varoitettu vaaroista ja tulevista ongelmista.
Surullista politiikkaa.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä772727Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2811559Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461497- 871351
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3991321Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3941260Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381007Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2929Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun321832Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254822