Aihe

Suomi on oikeusvaltio ja tarvitsee oikeudenmukaisen hallituksen

Anonyymi

Marinin hallitus jatkaa yhteistyökykyisenä ja vaikeaa hallituskauttaan. Hallituksen saavutukset ovat mittavia ja ansaitsevat ison kiitoksen sekä covid -19 pandemian hoidossa että sote-järjestelmän uudistamisessa. Erittäin suuri kiitos myös toisen asteen, pitkään ja hartaasti odotetusta koulu-uudistuksesta.

Viime aikoina oppositiossa on arvosteltu pandemian hoitamista, korona-tukien jakamista, työllisyyden hoitoa... räikeästi ja virheitä suurennuslasilla etsien. Työllisyyttä pitäisi hoitaa paremmin kuin ennen, vaikka pandemian takia vientimaiden tilaukset ovat loppuneet. Työllisyyttä pitäisi hoitaa, mutta yritystukia ei saisi jakaa, eikä ulkomaan velkaa sitä varten ottaa. Suomen vientimaita ei EU:ssa saisi mitenkään tukea ainakaan tukipaketein, mutta viennin pitäisi vetää vielä paemmin kuin ennen pandemiaa.

Nyt oppositio on saanut uuden "luun", jota kalutaan niin kauan kuin mahdollista, kun ulkoministeri Haavisto yritti toteuttaa lapsen oikeuksien sopimusta ja palauttaa al-Holin leiriltä suomalaislapset Suomeen.
Suomalaislasten palauttamisesta tehtiin "kärpäsestä poliittinen härkänen", oppositio sai lyömäaseen, johon se hanakasti tarttui jopa väittäen, että kyseessä ei olisikaan al-Holin leirin suomalaislasten palauttaminen.

Ylin laillisuusvalvoja, oikeuskansleri Tuomas Pöysti oli antanut oman näkemyksensä asiaan lokakuun alussa. Oikeuskansleri Tuomas Pöystin näkemyksen mukaan ("Asiakirjat kertovat al-Hol-kiistasta", HS 16.12.): "Leirin vaikeat olosuhteet huomioon ottaen katson, että tässä aivan poikkeuksellisessa tilanteessa olisi erittäin vaikea pitää laillisuusvalvonnallisesti moitittavana sellaistakaan viranomaisen menettelyä, jossa käytännön tilanteen salliessa lapsi pyritään kotiuttamaan perustuslain 7 §:ssä ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen 6 artikalassa suojatun perusoikeuden toteuttamiseksi kunkin tapauksen yksilöllisen arvioinnin perusteella, vaikka huoltaja ei suostumustaan antaisikaan".

Pian toimintaohjeen lähettämisen jälkeen Haavisto nimitti al-Hol -asioita hoitamaan erityisedustajan, jolla on kokemusta panttivankitilanteista. Sen jälkeen Tuomisen ja Haaviston välit tulehtuivat täysin. (HS 16.12.)

Myös oppositiopuolueet olivat aiemmin olleet sillä kannalla, että lapset voitaisiin palauttaa Suomeen a-Holin leiriltä. Kun palautuksia yritettiin hoitaa, se ei onnistunut ulkoministeriön konsulipäällikön epäillessä, että lasten kotiuttaminen olisi laitonta. Tuomisen mukaan (HS 16.12.) "tällaisen päätöksen tekeminen virkamiestyönä on sellainen päätös, että sen tekijän on syytä varautua siihen, että hän saa päätöksestään vankeustuomion, josta tulee sen verran pitkä, ettei sitä voi ehdollisena suorittaa."

Oikeuskansleri Pöystin mukaan, johon myös ulkoministeri Haavisto on vedonnut, ei voitaisi pitää moitittamana sitä, että lapsi pyritään kotiuttamaan perustuslain ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen perusoikeuden perusteella, arvioimalla kunkin tapauksen, jopa ilman huoltajan suostumusta.

Ulkoministeri Haavisto on tehnyt oikein ja parhaansa yrittäessään huolehtia siitä, että suomalaislapset saadaan al-Holin kuolemanleiriltä pois. Leirillä on kuollut jo yli 200 lasta ja sairaaloita on leirillä enää yksi, kun kaksi on suljettuna. Talvi ja korona-pandemia ovat iso uhka lasten hengissä pysymiselle. Tärkeintä olisi ja on estää suomalaislasten kuolemat ja huolehtia siitä, että sopimusta lasten oikeuksista noudatetaan.

Ulkoministeriön konsulipäällikkö Tuominen on kirjoittanut konsuliasioiden yksikön päällikölle koskien erityisedustajan asettamista (HS 16.12.): "En myöskään ajatellut tarjoutua avustamaan, koska en usko palveluksiani kaivattavan."

Kuka olisi kaivannut konsulipäällikkö Tuomisen palveluksia? Kuoleman vaarassa olevat al-Holin suomalaislapset äiteineen? Suomessa asuvat lasten isovanhemmat ja muut sukulaiset? Ihmisoikeusjärjestöt, jotka ovat olleet huolissaan lasten oikeuksista ja kuolemanvaarasta? Kaikki suomalaiset, jotka ovat sitä mieltä, että suomalaislapset pitää pelastaa Suomeen, myös lapsilla on ihmisoikeudet, jotka on lueteltu lapsen oikeuksien sopimuksissa ja Suomen perustuslaissa.

30

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Marinin hallitus on täysin NOLLA , turha satuilla mitään puolustus itkuvirsiä .

      • Anonyymi

        Turha kirjoitella nollan arvoisia omia mutu-mielipiteitään ilman minkäänlaista faktaa tai perusteluja.


    • Anonyymi

      Keskusta ajaa taas, hallitusvastuussa kin "kaksilla rattailla" puoluetta umpikujaan.
      Hallituksessa ollessaan kepussa ymmärretään hallitusvastuu pandemian aikana ja myös sote-järjestelmän kehittäminen (ilman pörriäisten lobbausta).
      Toisaalta kepun kannatus on vähentynyt nopeasti ja persu-oppositiopuolue on maahanmuuttovastaisuudellaan kirinyt kärkeen.
      Ilmeisesti keskustapuolueesta luullaan, että persujen "malli" toisi myös kepulle uusia äänestäjiä.
      Ei tuo. Keskustapuolueella tulisi olla oma, ihmismyönteinen ja omia kannattajiaan kuunteleva linja, niin kauan kuin Keskustapuolueella vielä kannattajia on. Opposition "räksytys-linja" ei hallituspuolueelle uusia äänestäjiä tuokin, kun vanhat lähtevät.

      • Anonyymi

        "Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit esittivät hallitukselle epäluottamusta talouden hoidosta"
        Hei haloo, eikös se ole se finnvera, joka jakaa veroeuroja holtittomasti?? Sun muut suhmurat ja veronkierto "hyväveli-ja se xxxx järjestöt"? Ja kaikilla poliitikko kaverit mukana. . .


    • Anonyymi

      Kepuloisilla ei ole mitään varaa esiintyä moraalinvartijana. Joka käänteessä ovat kähmimässä jyväjemmareille lisää etuja.

      Kepu hyväksyy rikoksia tekevien toimimisen ministerinä. Tuohon ei ole mitään lisättävää, vaikka Kurvinen taas koitti syyllistää muita. Tämä on sitä Seppo Kääriäisen mainostamaa ja harrastamaa Kepulaista rehellisyyttä.

      Viherkommarit on sitten vielä paljon pahempi ryhmittymä. Minä, minä, minä, minä .. Sanna ja minun hallitus hyväksyy kaikki rötöstelyt, kunhan ei vaan jää kiinni. Nythän rikoksista 2 kertaa tuomittu Rinne palkittiin valiokunnan pj. paikalla töppäilyistään Sanna käskystä. Nyt Sanna hoitaa sitten perustuslakivaliokunnan mielipiteen aina viherkommareita tukevaksi.

    • Anonyymi

      Mahtavaa, ihanaaa, loistavaa, superlatiivit loppuvat kesken kun puhutaan Queen Marinista, joka pelasti YKSIN suomen Koronasta ja nostaa Suomen hetkessä takaisin maailman kilpailukykyisemmäksi ja parhaaksi maaksi maailmassa.

    • Anonyymi

      Suomi ei tarkkaan ottaen ole oikeusvaltio. Meillä eduskunta ja käytännössä hallitus päättää itse saako sen jäseniä syyttää tai ei. Samaten hallitus tietenkin päättää saako opposition jäseniä syyttää vai ei.

      Meillä pitäisi olla perustuslakituomiosituin, mutta ei ole. Tekosyynä on se, että tuomioistuin päättää jälkikäteen onko tehty rikosta vai ei. Niinhän kaikki tuomiosituimet tekevät koska on syyttömyysolettama.

      Se ei kuitenkaan estä tekemästä asioita huolellisesti eikä estä kuulemasta perustuslakituomioistuimen kantaa etukäteen. Laki voidaan ihan hyvin säätää niin, että etukäteen pyydetty kanta on sitova siinä asiassa.

    • Anonyymi

      Kylläpä joku jasoi kirjoittaa pitkän valheen Marinin hallituksen "hyvästä" toiminnasta. Kirjoittaja on mahdollisesti hallituspuolueen aktiivi toimija tai sitten ei ole seurannut eikä ymmärrä politiikasta hölkäsen pöläytystä.

      • Anonyymi

        Joitakin näköjään puhuttaa oikeudenmukaisuus, joitakin taas oikeudettomuus. Lapsilla, etenkin suomalaislapsilla on oikeuksia. Inhimillisyys jää politikoinnin ja räksytyksen alle, kun lasten oikeuksia halutaan polkea.

        Oikeuskansleri Pöystin kannanotto ei räksyttäjiä kiinnosta.
        Ilta-Sanomat kirjoittaa "Nyt puhuu Peter Fryckman" 16.12. Al-Holin suomalaislasten kotiuttamisesta.

        Lasten suomalaiset omaiset ovat ottivat yhteyttä Fryckmaniin, kun ulkoministeriössä ei heitä eikä lasten hätää haluttu kuulla.
        Fryckmanin mukaan varjo-operaation hinnaksi olisi tullut 150.000. Omaiset olivat valmiit laittamaan 100.000 euroa saadakseen al-Holin suomalaiset Suomeen.
        50.000 jäi puuttumaan. Fryckman oli tiedustellut, olisiko Suomen valtio valmis laittamaan loput. Vastaus oli: ei missään nimessä.

        Omaisia oli varoitettu lähtemästä liikemiehen epäviralliseen ja kokeeseen mukaan ulkoministeriön ja sisäministeriön toimesta.

        Voimme vain kuvitella miten epätoivoisia suomalaiset omaiset ovat olleet.

        Ihmisoikeusjärjestö Syrian Observatory for Human Rights on raportoinut, että syyrialaiset ovat saattaneet selvitä alle 500 eurolla, mutta etenkin ulkomaalaisten kohdalla ihmissalakuljetuksen hinta on voinut nousta jopa yli 10. 000 euroon henkilöltä.

        Varjo-operaatio kariutui ja ulkoministeriö otti ohjat, kuten tuleekin. Toivottavasti suomalaisten kotiutuksesta, etenkin lasten, noudatetaan Suomen perustuslakia ja lapsen oikeuksien sopimusta.


      • Anonyymi

        Nämä on suoli24n omia provoja, ei kannata heti provosoitua kun yritelmä on noin ilmiselva, ne voi vain vaieta kuoliaaksi.


    • Anonyymi

      Hallituksen hankkeet ovat mittavia ainoastaan valtion velanotossa, muiden valtioiden velkojen vastuun ottamisessa, rahan jakamisessa ulkomaille..

      Korona ei ole vielä läheskään hoidettu. (tänään 6 kuollutta!!, 300 sairaalahoidossa)
      Sote täysi torso, josta kiitosta ei heru keltään.
      Oppivelvollisuusiän nosto ja ilmainen toisenasteenkoulutus. Toteutuksesta saati rahoituksessa ei minkäänlaista factaa.

      Sitten Haaviston virkatoimen lainmukaisuuden tutkiminen.
      Haavisto pyrki syrjäyttämään ulkoministeriön konsulipäällikön Pasi Tuomiston, vaikka Al-Holin asiat oli otettu häneltä jo pois. Syyllistyikö Haavisto virkavallan väärinkäyttöön.
      Haaviston katsottiin rikkoneen hallintolakia ja ulkoasiainhallintolakia.
      (Älkää nyt edes viitsikö; vihreät jätti PeVa lausuntoon eriävän mielipiteen, perustellen että tulkinta oli väärä ja Haavistosta olisi pitänyt saada lausunto ettei rikkonut mitään lakia. Outi A-K vielä kirjeellä yritti vaikuttaa valiokunnan hallituspuolueiden jäseniin muuttaa valiokunnan lausuntoa Haavistolle myönteiseksi. Eikö teitä yhtään hävetä?)
      PeVan lausunto;
      Haaviston tiedotustilaisuus 2.12.2019 "Haavisto jätti mainitsematta, että vastauksessaa oikeuskansleri painottaa, että hänen toimivaltaansa tai tehtäviinsä ei kuulu määrätä viranomaisia ryhtymään mihinkään tiettyihin toimenpiteisiin.
      Vastauksessa oikeuskansleri myös toteaa, ettei konsulilain nojalla voida katsoa syntyvän ainakaan yleistä velvoitetta pyrkiä kotiuttamaan kaikki suomalaiset tai oleskeluvan perusteella Suomessa asuvat leirillä olijat".
      "..vaikuttaa siltä, että hallitus ei ole tehnyt linjausta, vaan Haavisto on omavaltaisesti tulkinnut oikeuskanslerin vastausta."

      27.6.2019 Pääministeri Rinne; "meillä ei ole mitään tarkoitusta sellaista toimintaa lähteä tekemään, jossa näitä ihmisiä lähdettäisiin esim.konsulipalvelulain perusteella Suomeen tuomaan. Konsulipalvelulaki ei sovellu tällaiseen tilanteeseen".

      Kehtaatte vielä käyttää hyväksi ja vedota Al-Holin lapsia! Vihreät ja teidän sääli lapsi-korttinne, minkä aina itseänne puolustellessa vedätte esiin.
      Haavisto on vanha politiikan konkari, vuosia kansanedustajana. Toiminut aiemmin ministerinä.

      Perustuslakivaliokunta on täysin poliittisesti mädäntynyt, demarijohtoisen Rinne/Marinin hallituksen johdolla. Marinin hallitus on täysin mädäntynyt;
      "parlamentaarista immuniteettia ei ole tarkoitettu ulotettavaksi rikollisen toiminnan suojaksi", perusteli PeVa Mäenpään asiassa, vain koska valtakunnansyyttäjä halusi luvan eduskunnalta syyttää Mäenpäätä eduskuntapuheen takia.
      Marinin hallituspuolueiden kansanedustajat, Haaviston luottamusäänestyksessä, (pääministeri Marinin mukaan;) epäsuorasti uhattiin hallituksen hajottamisella ellei äänestä luottamuksen puolesta. Siis voi todeta ettei eduskunta antanut Haavistolle luottamusta. Mutta antoivat "parlamentaarisen immuniteetti suojan rikollisen toiminnan suojaamiseksi"!

      Marinin hallitusta ei pidä kasassa kuin pelko..pelko hillotolpan menettämisestä, pelko työttömäksi joutumisesta.

    • Anonyymi

      Voi voi, kun Marinin hallitus olisikin yksimielinen ja osaava. Koronan hoidossa ei ole moittimista mutta kaikessa siinä vähässä muussa mitä hallitus on tehnyt, ei muuta olekaan kuin riitaa, rikoksia ja erimielisyyksiä myös hallituksen sisällä.

      • Anonyymi

        Koronan hoidossa meillä ei ole juurikaan vertailukohtia. On selvää, että koronaan vaikuttaa maantiede, kultuuri, väestötiheys, elintaso ja tehdyt toimet.

        Voimme verratta itseämme Ruotsiin tai Norjaan. Norja on pärjännyt paremmin, Ruotsi huonommin. Norjassa väestötiheys on pienempi, Ruotsissa suurempi.
        Meille kaikki tulee pari viikkoa myöhemmin, se pätee myös koronaan.

        Olemmeko tehneet asiat selkeästi muita paremmin?
        Tuskin.
        Eihän meillä koronaan liittyvää lainsäädäntöäkään ole saatu aikaiseksi, vaikka kohta vuosi on kulunut. Mualla aloitetaan rokotukset, meillä ei koska lakia ei ole saatu aikaan.

        Vatulointia, vatulointia...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronan hoidossa meillä ei ole juurikaan vertailukohtia. On selvää, että koronaan vaikuttaa maantiede, kultuuri, väestötiheys, elintaso ja tehdyt toimet.

        Voimme verratta itseämme Ruotsiin tai Norjaan. Norja on pärjännyt paremmin, Ruotsi huonommin. Norjassa väestötiheys on pienempi, Ruotsissa suurempi.
        Meille kaikki tulee pari viikkoa myöhemmin, se pätee myös koronaan.

        Olemmeko tehneet asiat selkeästi muita paremmin?
        Tuskin.
        Eihän meillä koronaan liittyvää lainsäädäntöäkään ole saatu aikaiseksi, vaikka kohta vuosi on kulunut. Mualla aloitetaan rokotukset, meillä ei koska lakia ei ole saatu aikaan.

        Vatulointia, vatulointia...

        Korona on Suomessa hoidettu hyvin, vaikka suositusten ja määräysten vastustajia on riittänyt. Korona-määräyksiä on pidetty perustuslain vastaisina ja on vedottu milloin mihinkin vapauden rajoittamiseen jne.

        Valmiuslaki pitäisi ottaa uudelleen käyttöön, ellei tartuntatautilakia saada eduskunnassa korjattua covid-19 -virustaudin vaatimalle tasolle.

        Valmiuslakia tarvitaan myös, jos kuntapäättäjät eivät halua/uskalla päättää tartuntatautilain mukaisista, alueellisista määräyksistä taudin levitessä.

        TILASTOT ja erikoisesti ILMAANTUVUUSLUKU osoittaa, että Suomen hallitus on toiminut oikein ja räksytyksestä huolimatta oikea-aikaisesti yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa virustaudin leviämisen ennaltaehkäisyssä.

        Covid-19 tartunnat eri maissa.
        Ilmaantuvuusluvun (tartu tojen määrä 14 vrk:n aikana 100 000 asukasta kohden).
        SUOMI 108,1
        Norja 97,0
        Ruotsi 794,8
        Tanska 589,9
        Viro 4661
        Italia 412,9
        Puola 389,8
        Saksa 358,8

        Ensimmäinen erä rokotteista saadaan Suomeen ennen joulua. EU-maissa rokotukset yritetään järjestää samanaikaisesti. Rokotteista huolimatta korona jatkaa vielä kuukausia leviämistään, joten eduskunnan pitää säätää korjattu tartuntatautilaki pian. Myös Suomessa pitäisi seurata sanktio siitä, jos määräyksiä ei noudateta.


      • Anonyymi

        Voi, voi, kun kepu toimisi kuten hallituspuolueen tulee toimia. Kepu ei irtopisteitä kerätäkseen saisi toimia kuten persut oppositiossa.

        Kepun alamäki on jatkunut Sipilän hallituksen aktiivimallista ja kiky-vatuloinnista alkaen. Hallintarekisteri ja sijoitustilit eivät olleet keskustalaisille tärkeitä kynnyskysymyksiä.

        Keskustan olisi tullut oppia eripurasta politiikassa. Tällä hallituskaudella on erotettu keskustan oma puheenjohtaja, ministerinä toiminut Kulmuni.
        On erotettu ministeri Rinne, SDP. On erotettu ministeri Paatero, SDP.
        On yritetty erottaa ulkoministeri Haavisto, vihr. Vaikka hallitus on hoitanut tehtänsä hyvin.

        Opposition räksytys ja erikoisesti maahanmuuttovastaisen puolueen, persut, vaatimukset ministereiden erottamisesta milloin mistäkin syystä ovat olleet häikäilemätöntä poliittista panettelua.

        Korona pandemia on työllistänyt hallitusta enemmän kuin tarpeeksi ja samoin viime hallitukselta kesken jääneet hankkeet tai korjausta vaatineet lait (esim. taksilaki) ja sopimukset.

        Keskustapuolue on tällä hallituskaudella korjannut yhteistyössä viime hallituksen virheitä ja tulee tekemän yhteistyötä myös sote-järjestelmän kehitmisessä ja uudistamisessa. Yhteistyökykyä tarvitaan hallitusvastuussa hallituspuolueiden kanssa, ei suinkaan opposition apupoikana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona on Suomessa hoidettu hyvin, vaikka suositusten ja määräysten vastustajia on riittänyt. Korona-määräyksiä on pidetty perustuslain vastaisina ja on vedottu milloin mihinkin vapauden rajoittamiseen jne.

        Valmiuslaki pitäisi ottaa uudelleen käyttöön, ellei tartuntatautilakia saada eduskunnassa korjattua covid-19 -virustaudin vaatimalle tasolle.

        Valmiuslakia tarvitaan myös, jos kuntapäättäjät eivät halua/uskalla päättää tartuntatautilain mukaisista, alueellisista määräyksistä taudin levitessä.

        TILASTOT ja erikoisesti ILMAANTUVUUSLUKU osoittaa, että Suomen hallitus on toiminut oikein ja räksytyksestä huolimatta oikea-aikaisesti yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa virustaudin leviämisen ennaltaehkäisyssä.

        Covid-19 tartunnat eri maissa.
        Ilmaantuvuusluvun (tartu tojen määrä 14 vrk:n aikana 100 000 asukasta kohden).
        SUOMI 108,1
        Norja 97,0
        Ruotsi 794,8
        Tanska 589,9
        Viro 4661
        Italia 412,9
        Puola 389,8
        Saksa 358,8

        Ensimmäinen erä rokotteista saadaan Suomeen ennen joulua. EU-maissa rokotukset yritetään järjestää samanaikaisesti. Rokotteista huolimatta korona jatkaa vielä kuukausia leviämistään, joten eduskunnan pitää säätää korjattu tartuntatautilaki pian. Myös Suomessa pitäisi seurata sanktio siitä, jos määräyksiä ei noudateta.

        Hyvat ystät rakkaat! Koronaa löytyy elämän aikana lähes kaikilta, mutta Covid aniharvalta. Nyt kun monisairas kuolee rokotteen jälkeen, monisairaus mainitaan uutisissa, eli kun vertaa koronakuolema uutisiin, ei mainittu niissä mahdollista kuolinsyytä monisairauden aiheuttajaksi. Herätkää lampaat ja lukekaa muutakin kuin valtamedioita, niin maallamme ja lapsillamme on jotain toivoa. Hoitohenkilökunta täälläkin alkaa jo pestä rähmät silmistään ja poistamaan teipit huuliltaan, hienoa!


    • Anonyymi

      Keskusta kuvittelee saavansa maakuntamalli soten käärittynä uuteen paperiin hyvinvointi alueet, pitää olla umpi torvelo, jos kuvittelee sitä, että joku oikeesti uskoo tämän toteutuvan, ei veroja enää yhtään lisää byrokratian pyörittämiseen.

      • Anonyymi

        SOTE
        Vanhanajan 3-portaisella sote-järjestelmällämme kunnat maksavat itsensä kipeäksi palveluseteleillä hoivapalveluista pääomasijoittajien osinkoihin ja isoihin "hoivataloihin", jotka kunnat rahoittavat palvelujen hinnoissa.

        Terveyskeskuksissa ei ole erikoissairaanhoitoa, joten yleislääkärit diagnosoivat myös erikoissairaanhoitoa tarvitsevat. Vain varakkailla on vakuutukset ja rahaa yksityiseen erikoissairaanhoitoon. Julkiselle sektorille ei rahaa ole jäänyt toteuttaa erikoissairaanhoitoa, joka on yksityisen bisneksen hinnoittelemaa.
        Työterveyshuollosta Kela maksaa työnantajille puolet, joten se ei ole työnantajien kustantamaa.

        Julkinen sektori tarvitsee vahvistamista, ne isommat hartiat, jotta kaikki saamme tarvitsemamme palvelut, myös erikoissairaanhoidon ja sairauksien ennaltaehkäisyn.

        Uusi sote-suunnitelma on hyvä alku parempaan, jota voidaan tarpeen mukaan korjata oikeudenmukaiseksi ja tarvelähtöiseksi, eivätkä terveysbisneksen sijoittajat voi sitä estää saadakseen isommat osingot.


      • Anonyymi

        Ei veroja enää yhtään terveys jättien osinkoihin vanhusten ja sairaiden kustannuksella. Pörriäiset pörrätköön omillaan ja omaan piikkiinsä maksakoon osingot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei veroja enää yhtään terveys jättien osinkoihin vanhusten ja sairaiden kustannuksella. Pörriäiset pörrätköön omillaan ja omaan piikkiinsä maksakoon osingot.

        Pörriainen maksaa osingot omilla rahoillaan siinä missä muutkin. Rahat tulevat erinomaisten palveluiden tuottamisesta halvemmalla kuin julkinen puoli pystyy sen tekemään.
        Kyllä siitä kannattaa maksaa, että osaa asioita muita paremmin.


    • Anonyymi

      Marinin hallitus on oikeudenmukaisin hallitus, mitä Suomessa on koskaan ollut.
      Mutta onhan pääministerikin paras Suomen historiassa.

      • Anonyymi

        Jep, eläkeputkessa olevat kiittää, opettajat, sairaanhoitajat...lisääntyneistä lasten huostaanotoista kiitetään, vanhukset kiittää eristyksestä, nuorison lisääntyneestä väkivallasta kiitetään, huumeiden lisääntymisestä ja räjähdysmäisestä kannabiksen omakasvatuksesta kiitetään, bensan, tupakanhinnan nousuista kiitetään, työttömäksi ja lomautetuksi joutumisesta kiitetään, kasvavista leipäjonoista kiitetään, kotihoidontuen leikkauksista kiitetään, kotitalouksien lisääntyvästä velanotosta kiitetään...
        Koronakin on hoidettu hienosti pois päiväjärjestyksestä, siitä on jo kiitelty keväästä lähtien.
        Valtion velan nelinkertaistumisestakin kiitetään ja ensivuodelle alustavasta 12mrd:n alijäämästäkin jo kiitellään vaikka sekin tulee kasvamaan, mutta jo kiitellään..
        Kiitetään oikeudenmukaissuudestakin, kehitysapua kasvatetaan, että yhdenvertaisuus suomalaisiin täyttyisi ulkomaalaisillekin, kasvatetaan kiintiöpakolaisten määrää..
        on niin hyvä hallitus ja pääministeri.


    • Anonyymi

      Hallituksen saavutukset ovat mittavia vain ja ainoastaan velan oton suhteen , mitään positiivista eivät ole aikaan saaneet , pelkää paskaa .

    • Anonyymi

      Arvostan Sanna Marinin hallitusta todella paljon, mutta Savonlinnan keskussairaalan kohtalo on jätetty liiaksi keskustalaisten sanelupolitiikan armoille, joten Savonlinnan soteen pitäisi ehdottomasti saada varmistus, että toimiva ympärivuorokauden päivystävä keskussairaala säilyy Savonlinnassa.
      ___
      Jospa nyt viimeinkin loppuisi törkeä ja aivoton kepujen ja persujen jatkuva Peitsaron ja Sosterin haukkuminen ja Savonlinnan kaupungin alasajo!

      Peitsaro sanoo toivovansa, että kansanedustajat ja ministeri korjaavat "lapsuksen", sillä soteuudistuksessa on luvattu, että kaikkien kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut paranevat.

      Savonlinnan seutu on yksi ainoita alueita, joissa sosiaali- ja terveyspalveluihin on tulossa dramaattinen heikennys, sanoo Peitsaro."
      https://yle.fi/uutiset/3-11720213
      ---
      Savonlinnan keskussairaala + sairaanhoito-oppilaitos on viimeinen oljenkorsi Savonlinnan elinvoimaisuudessa.

      • Anonyymi

        Niin totta joka sana.


    • Anonyymi

      Kuinka tuo Suomen hallituksen naisporukka pystyy tulevaisuudessa katsomaan rehelliisesti jälkikasvuaan silmiin tuhottuaan heidän tulevaisuutensa?????

      • Anonyymi

        Marinin hallitus tuo maahamme julmaa kulttuuria edustavia isisterroristeja toisin kuin muut maat ja kohta alkaa heidän perheenyhdistämisensä, kepun Saarikko vihreämielinen ja hyväksyy kaiken omaa isänmaata ei ajatella, Ohisalo touhuaa laittomille rikollisille ikuista oleskelua suomessa ja Haavisto tuo lisää terroristeja.
        Hulluden huippu tämä hallitus joka aiheuttaa suomelle tuhoa, omasta kansasta ei välitetä vaan leikataan heiltä ja jaetaan rahaa ulkomaille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinin hallitus tuo maahamme julmaa kulttuuria edustavia isisterroristeja toisin kuin muut maat ja kohta alkaa heidän perheenyhdistämisensä, kepun Saarikko vihreämielinen ja hyväksyy kaiken omaa isänmaata ei ajatella, Ohisalo touhuaa laittomille rikollisille ikuista oleskelua suomessa ja Haavisto tuo lisää terroristeja.
        Hulluden huippu tämä hallitus joka aiheuttaa suomelle tuhoa, omasta kansasta ei välitetä vaan leikataan heiltä ja jaetaan rahaa ulkomaille.

        Isis-terroristit ovat kurdien vankieirissä.
        Naiset ja lapset ovat al-Holin leirissä, josta kurdit ovat pyytäneet muun muassa Suomea hakemaan Suomen kansalaiset.

        Suomessa tutkitaan tänne haettavien suomalaisten mahdolliset rikokset, joita kurdit jo ovat tutkineet ja syyttömiksi sotarikoksiin havainneet. Al-Holin suomalaislapset ovat 6-12 vuotiaita ja puolet heistä on alle 6-vuotiaita.

        Emme siis voi tuomita oikeusvaltiossa ketään ilman oikeudenkäyntiä. Se olisi ihmisoikeusrikos.


    • Anonyymi

      Alotus on kuin suoraan jostakin Neukkulan Pravda-lehdestä.

      • Anonyymi

        Kuinka monta neukkulan Pravda-lehteä olet lukenut Suomen uutisten lisäksi?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisan uupuvat päivitykset ja tuoreet rikosepäilyt

      Mikäs kun Maisa ei ole viikkoihin päivittänyt instaa ja nyt ollaan lehdissä tälläisistä.. 👀 https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/010c6594-780f-4
      Kotimaiset julkkisjuorut
      220
      17080
    2. Ikea palkkaa pakolaisia hienoa!

      Huonekalujätti Ikea aikoo tarjota Suomessa työpestin noin 70 pakolaiselle kolmen seuraavan vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. – Pakolaiset o
      Maailman menoa
      341
      6181
    3. Uusin Seiska herttainen Torppa

      Uskomatonta luettavaa herttaisesta Torpasta. Olisi nyt kiva saada valkopesuri-jankkaajan ja palstalaisia oikeusjutuilla uhkailleen ja uhonneen kir
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      1564