Soten henkilökunta joulupuurolle

Korona aikana hienosti hoidettu asia Soten puolelta, järjestää Tuupalan ruokalaan koko Soten kuhmon henkilöstöä koskevan yhteisruokailu joulupuuron. WTF! Siinä ei turvaväleistä ole tietoakaan ja alle 10 henk kokoontuminen myöskään toteudu, on noin 200 henkilön kokoontuminen.
HIENOA SOTE näin näytetään esimerkkiä.
6632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Outoa, tarjolla jokin koronapuuro, en ymmärrä. Ei nyt pandemian aikana saa sooloilla.

Äänestä

Joulupuuron sijaan pussi riisiä, maito tlk ja sokerit kotiin. Moni varmaan ilhahtuisi ja säästöäkin kertyisi. Sitten illalla yhteinen teams puurojen ääreltä. Ei ois riskii. Saa kopioida😂👍

Äänestä

Keskittyisivät työhönsä kunnolla, että Kuhmon imako parantuisi edes vähän!!!

Äänestä
  • Parhaansa tekevät jaksamisen äärirajoilla tuollaiset vähä älyisten möläytykset ne vasta imagoa pahentaa.

    Äänestä

Kuhmo on monessa asiassa mätäpesä, mutta kaupunginjohtaja jatkaa medialle kehumista esimerkillistä johtamista täällä. Ei vain korona vaan esim erään ison Kuhmon tapahtuman juhlissa alaikäisille tarjotaan ja nautitaan alkoholia ihan tavan takaa. Tätä kaupunki ja valtio vaan tulee hyvin avokätisesti. Eikä ole ainut epäkohta kyseisessä tapahtumassa, mutta jatkuu vaan, kun on niin pyhä lehmä.

Äänestä

No huhhuh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Korona aikana hienosti hoidettu asia Soten puolelta, järjestää Tuupalan ruokalaan koko Soten kuhmon henkilöstöä koskevan yhteisruokailu joulupuuron. WTF! Siinä ei turvaväleistä ole tietoakaan ja alle 10 henk kokoontuminen myöskään toteudu, on noin 200 henkilön kokoontuminen.
HIENOA SOTE näin näytetään esimerkkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu