Keskustalainen puolutusministeri osaa asiansa meillä

Ajatellen jos olisi tilallaan Suomen puolutuskykyä alentava yksi hallituskumppani siinä ? Myös opposition kanta on puolutusministerin tukena, ilmeisesti 100 %.

Meille valtion tärkein tehtävä on kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen.
Vasemmiston mukaan puolutusmäärärahat tulisi hassata kehitysmaille, heidän vahvan korruptionsa kasvattamiseen. Se jo paisunut niin suureksi, että 1/3 osalla sillä rahalla saadaan uudet hävittäjät. Kehitysmaat tarvitsee toisenlaista oppimista pitämään itsestään huolta kuin johtajiensa kautta raha. Auttaa pitää, mutta oikein ettei kovin korruptoineet pääse näihin avustuksiin kiinni.

Eu voisi ilmoittaa että eu jäsenten kuuluu liittyä natoon koska eu maat pääsääntöisesti kuuluvat lähes kaikki natoon jo nyt. Silloin suomen ei tarvitsisi kärvistellä venäjän suhteen.
Paperi ja allekirjoitus ja sillä selvä, ei mitään anomuksia ja venäjän kiukuttelua.

Ruotsin valtiopäivät vaatii nyt hallitusta asettumaan Suomen tavoin niin sanotun Nato-option taakse. Nato-optio tarkoittaa, että Ruotsi ei hakeutuisi Naton jäseneksi, mutta ylläpitää aktiivisesti mahdollisuutta hakeutua puolustusliiton jäseneksi.
Ei vaan tiedetä kuinka paljon Ruotsi tulee sitten loppujen lopuksi kääntymään.
Kun suuntaus natoon yhä heillä voimistuu.i Realisti on tiennyt vuosikymmeniä, että Ruotsilla on hyvät suhteet länteen, Natoon. Nyt kun Ruotsi on ajanut puolustuksen alas, se hakee tukea lännestä, sillä puolustuksen palauttaminen entiselleen vie vuosia. Niin muuttuu maailma ja kaatuvat kuninkaat tekijöineen. Aika usein käy niin, että muutosten aika kääntää asioita päälaelleen. Ruotsissa ollaan parhaillaan tajuamassa, että pysähtyneisyys on taantumusta, vanhat valtarakenteet murenevat ja valistuneisuus nostaa päätään. Mutta ei tästä nyt auta ylpistyä, kyllä tekemistä riittää täälläkin.

Kun on tulipalo, on turhasoittaa vakuutusyhtiöön enää. Meinaako joku, että perheelliset miehet enää uhraavat itseään ja mahdollisesti perheitään poliitikkojen saamattomuuden vuoksi mahdollisen konfliktin sattuessa? Herätys. Suomi on Eu.n jäsen ja kaikilla on passit ja vapaa liikkuvuus. Ensin lähtee rikkaat, sitten poliitikot perheineen ja kaikki muut ketkä pystyvät. Miettikääs nyt järjellä.

Asiantuntijoiden olisi hyvä selkeästi kertoa, kuinka nopeasti Natoon voitaisiin liittyä nopeimmillaan?
On todennäköistä, että liittyminen ei ole mahdollista "käden käänteessä"
Selkeä prosessiselvitys mahdolliseen liittymiseen olisi hyvä.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin, mutta ei se paljon auta, kun hallituksessa on vihervasemmistolla enemmistö.

      • Anonyymi

        Sanna Marin sanoi edustavansa äärivasemmsitoa demareissa.---pyrkii saamaan ”oman joukkueensa” Sdp:n johtoon, mutta viime viikolla hän teki virheen
        Puheenjohtajalle on noloa joutua tilanteeseen, jossa hän julkisen ilmoituksen jälkeen on pakotettu peruuttamaan siitä.
        Heillä suuri ero kuvassa näkyvään mieheen, joka ei mennyt halpaan..
        https://hs.mediadelivery.fi/img/978/f9c1191a3f394907b4e3d17b08eedead.jpg.webp

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd) kertoi keskiviikkona 9. joulukuuta jäävänsä pitkälle sairauslomalle.

        Heti ikävän uutisen julkitulon jälkeen Marin kertoi HS:n ja Ilta-Sanomien haastatteluissa sijaisjärjestelyistä. Varapuhemies Antti Rinne tuuraisi Ojala-Niemelää sairausloman ajan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana. Rinteen paikalle puhemiehistöön siirtyisi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

        Marin kertoi haastatteluissa, että Rinne oli jo kuitannut olevansa valmis tehtävään ja Lindtman oli kertonut harkitsevansa asiaa. Marin sanoi olettavansa, että Lindtman olisi käytettävissä.

        ”Uskon, että molemmat ovat joukkuepelaajia”, Marin sanoi.

        Mutta eipä Lindtman ollutkaan.

        Myöhemmin iltapäivällä Lindtman ilmoitti, ettei aio siirtyä puhemieheksi vaan jatkaa mieluummin ryhmän johdossa. Syynä oli se, että Lindtmanin leirissä epäiltiin Marinin pyrkivän sijaisjärjestelyn avulla siirtämään hänet lopullisesti pois eduskuntaryhmän johdosta. Tilalle olisi mahdollisesti nostettu Ilmari Nurminen, joka on Marinin ystävä.

        Marin on sittemmin selittänyt operaatiota parhain päin, ja kieltämättä Rinteen ja Lindtmanin sijaistus olisi ehkä ollut kätevin tapa hoitaa hankala tilanne.

        Puoluejohto ei kuitenkaan päätä eduskuntaryhmän asioista. Esitykset valiokuntien puheenjohtajuuksista ja varapuhemiehestä kuuluvat selkeästi eduskuntaryhmän rooteliin.

        Marin oli myös esittänyt, että Lindtmanin siir­tyessä puhemiehistöön eduskuntaryhmä pärjää muutaman kuukauden ajan hyvin ryhmän vara­puheenjohtajien johdolla. Etenkin kun eduskunta jää kohta joulutauolle ja palaa takaisin vasta helmikuun alussa.

        Tätäkin asiaa olisi kannattanut kysyä eduskuntaryhmältä. Moni demariedustaja närkästyi Marinin sooloilusta.

        Antti Rinne on vasemmistodemari, Sanna Marin on vielä enemmän vasemmalla. Oikeistodemarit ovat kuolemassa sukupuuttoon koska heistä iso osa on siirtynyt perussuomalaisiin ja kokoomukseen. Kansa päättää seuraavissa eduskuntavaaleissa tahtovatko he SDP:n ajamaan "demokraattista sosialismia". Tuota SDP ajaa, asia on kirjattu uuteen puolueohjelmaan, se avoimesti siinä kerrotaan.

        Jos ajatellaan demareiden toimintaa sotien ajasta lähes tähän päivään niin ovatko demarit olleet lähempänä perinteistä oikeistoa vai vasemmistoa? Nopeasti ajateltuna on oltu keskiviivan oikeammalla puolella. Nyt tilannetta monimutkaistaa vihreät ja persut, joiden seireenikutsu vie taatusti kannattajia demareilta.

        Demareiden puheenjohtajan linjaAntti Rinne on vasemmistodemari, Sanna Marin on vielä enemmän vasemmalla. Oikeistodemarit ovat kuolemassa sukupuuttoon koska heistä iso osa on siirtynyt perussuomalaisiin ja kokoomukseen. Kansa päättää seuraavissa eduskuntavaaleissa tahtovatko he SDP:n ajamaan "demokraattista sosialismia". Tuota SDP ajaa, asia on kirjattu uuteen puolueohjelmaan, se avoimesti siinä kerrotaan.

        Jos ajatellaan demareiden toimintaa sotien ajasta lähes tähän päivään niin ovatko demarit olleet lähempänä perinteistä oikeistoa vai vasemmistoa? Nopeasti ajateltuna on oltu keskiviivan oikeammalla puolella. Nyt tilannetta monimutkaistaa vihreät ja persut, joiden seireenikutsu vie taatusti kannattajia demareilta.

        Demareiden puheenjohtajan linja vie jopa vasemmistoliittoa syvemmälle vasempaan. Ei ihme että puolueessa mietitään pitkiä öitä miten estetään puolueen kannatuksen romahtaminen koronan terveyskriisin jälkeen jos Marin osoittautuu täydelliseksi tähdenlennoksi.

        Suomen etua kriisiaikana ajatellen tämä koko puoluepoliittinen peli on kirjaimellisesti tragedia. vie jopa vasemmistoliittoa syvemmälle vasempaan. Ei ihme että puolueessa mietitään pitkiä öitä miten estetään puolueen kannatuksen romahtaminen koronan terveyskriisin jälkeen jos Marin osoittautuu täydelliseksi tähdenlennoksi.

        Suomen etua kriisiaikana ajatellen tämä koko puoluepoliittinen peli on kirjaimellisesti tragedia.

    • Anonyymi

      Mää kyl vähän eppäilen ministerin aikaan saannoksia, kun kattoo nuorisosäätiötä niin poru tuloo??😭🤣😂

      • Anonyymi

        Pitäiskö liittyä Varsovanliittoon, jos liiton miehiä olet ?

    • Anonyymi

      Naton jäsenyyden vaatiminen osoittaa, että aloittaja ei ole keskustalainen. Keskustalaiset kunnioittavat ja noudattavat Paasikiven-Kekkosen linjaa, joka on turvannut Suomelle rauhan ja pitänyt maamme konfliktien ulkopuolella. Aloittajan ymmärrys Suomen historiasta on heikko.

      • Anonyymi

        Onneksi nuoremmat ihmiset eivät välitä paskaakaan vanhojen kepuloisten Kekkosen henkilöpalvonnasta.

    • Anonyymi

      Varsovanliitto, se kävisi Pankkoängvitsille.

    • Anonyymi

      Hienoa Sanna. Sinulla on myös puolustusministerin asiat tiukasti omissa näpeissä. Hyvä.

      • Anonyymi

        Onko päässyt Nuorisosäätiössä osingoille?

    • Anonyymi

      Eikai Sanna näitä osaa äärivasemmistolaisena. Luulee kaiken valmistuvan itsestään. Antti sentäs reservin majuri.

    • Anonyymi

      Puolustusministerin salkku ei sovi kaikille.

    • Anonyymi

      Kuten Sannallekkaan, tiedä siitä mitään sateenkaari marssija.

    • Anonyymi

      Osaa todella virkistäytyä alppimajassa Itävallassa.

    • Anonyymi

      Kylläpä "majurin" on mahdotonta käsitellä rakkaan isänmaamme äidinkieltä vaan tuota typerää pankkolängvitsiä vain viljelee täällä: "Keskustalainen puolutusministeri, Suomen puolutuskykyä, puolutusministerin tukena, puolutusmäärärahat, voimistuu.i ".

      • Anonyymi

        Eikö ollut vasurille mieluista ?
        >Vasemmiston mukaan puolutusmäärärahat tulisi hassata kehitysmaille, heidän vahvan korruptionsa kasvattamiseen. Se jo paisunut niin suureksi, että 1/3 osalla sillä rahalla saadaan uudet hävittäjät. Kehitysmaat tarvitsee toisenlaista oppimista pitämään itsestään huolta kuin johtajiensa kautta raha. Auttaa pitää, mutta oikein ettei kovin korruptoineet pääse näihin avustuksiin kiinni.<

    • Anonyymi

      Kiitos! Kerrankin juttu tehdään niin että lukia ymmärtää.

    • Vielä palaan kun tässä kotosalla ollaan.
      Huommenissa suunnistamme Nauvon mökille. Tässä nyt tänään kinkku paistettu ym jouluun liittyvä runsaat lisukkeet. Myös naisväki leipoi joulun leivät, joissa erimaku kuin marketista ostettu -parempi.
      Muistan ennen vanhaan miten naiset laittoi läskipalat leipään, ihan pintaan, joka toi omaa makunsa siihen kun paistui. Nykyään en ole sitä mallia nähnyt tai kuullut käytettävän. Kun läskiä yritetään kiertää muutenkin.

      Toivotan kaikille Hyvää Joulua !

      Ilmeisesti vasta joulun jälkeen tänne palaan, kotiuduttua.

    • Anonyymi

      Näin on näreet.

      • Anonyymi

        Sama pätee myös männyn- ja koivuntaimiin, puhumattaan katajista, jotka menestyvät joka paikassa. Taitaa olla peräti maailman laajimmalle levinnyt puulaji.

    • Anonyymi

      Minusta Suomen uskottava puolustus vaatii YYA-sopimuksen uusimista. Jos Nato hyökkää niin Suomipoika panee kampoihin yhdessä venäläisten kanssa. Suihkukoneet pitää pyytää venäjältä. Voisimme saada ne tänne lentäjineen ja tukikohtineen kaikkineen. Suomi toimisi lautaesirippuna puhtaan punaisen euroopan ja korruptoituneen lännen välillä. Punainen Suomi ja lautaesirippu, Eläköön !, Eläköön !, Eläköön ! Ja mikä on se maa mihin voimme taas turvautua ? Aivan oikein, se on Venäjä, Venäjä ja Venäjä.

      • Anonyymi

        Emme ainakaan jäisi tällä kertaa yksin!

    • Anonyymi

      Jihadistiterroristeja maahantuova, koraaniatukeva ja laittomuuksia (Haavisto, korruptiotuomittuKaikkonen ...) hyväksyvä/läpisormien katsova läpimätäomena ei kuulu suomalaisten vaalipöytään, keskusta. Tämä romahdus vain on silmiinpistävä, kun entinen ulkopolitiikkaa johtanut porukka on tuuliajolla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1548
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1489
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      340
      1316
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      998
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      891
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      826
    Aihe