Tällaisia se punavihreä hallitus taas Suomeen lennätti

ei mitään taviskivoja äitejä. Kyllä viherpunaiset ovat mielisairaita.

"HS ja Yle: Al-Holin koneessa tulivat Isis-Sanna ja ”Äiti Terroristi”

Helsingin Sanomat ja Yle kertoivat, että kotiutetut aikuiset ovat Isis-Sannana ja ”Äiti Terroristina” tunnetut naiset. HS:n mukaan suojelupoliisi pitää kotiutettuja turvallisuusuhkana.

Nykyisin 47-vuotias Sanna oli al-Holin leirillä neljän lapsensa kanssa. Kaakkois-Suomesta kotoisin oleva Sanna meni vuonna 2001 naimisiin itseään kahdeksan vuotta nuoremman marokkolaisen miehen kanssa kanssa.

TOISESTA suomalaisnaisesta, Äiti Terroristista tiedetään paljon vähemmän.

Nyt 31-vuotias somalialaissyntyinen nainen matkusti Syyriaan ensimmäisen kerran vuonna 2013 suomalaisen miehensä kanssa. Hän oli tuolloin 24-vuotias.

Pariskunta kuitenkin erosi, ja nainen palasi Suomeen alkuvuodesta 2014. Vielä saman vuoden aikana hän matkusti uudelleen Syyriaan, tällä kertaa Isisin hallitsemalle alueelle.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan toinen Suomeen tulleista naisista on kirjoittanut sosiaaliseen mediaan radikaalin islamin ideologiaa ihannoivia ja Isisin hirmutekoja ylistäviä viestejä."

Tännekkin kirjoittaa tuota sakkia ihannoivia vihervassareita, todella sairasta.
60<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Vasarapersut ovat paljon vaarallisempia. He ovat yrittäneet murhaa, joka oli vähällä onnistua. Näistä naisista ei ole sellaista epäilyä tiedossa.

Äänestä
  • Miten se turuntori nyt olikaan, 2 kuoli ja monta haavottui kun vasuriterroristit riehui.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten se turuntori nyt olikaan, 2 kuoli ja monta haavottui kun vasuriterroristit riehui.

    Kyllä ne olivat persuja.

    Äänestä

  • Kyllä. Mene kertomaan heille että nyt olis aika erota tai...

    Äänestä

  • No miksi ne Saksaan viedyt ISIS naiset pidätettiin heti?

    Äänestä

  • Äärioikeistolainen joka potkittiin persuista pihalle yritti tappaa persun ja tämä harhainen se kääntää asian päälaelleen jokaisessa viestiketjussa.

    Turun torilla ei jäänyt yrityksen tasolle sama homma mamujengien kanssa helsingissä ja tämä setä se kääntää kaiken koskemaan persuja hoh hoijjaa..

    Siinähän se vitsi ja huono sellainen viranomaisen joka sai toimia Haaviston kasvoina kertoessa ettei suomeen roudatuilla isis-naisilla tiedetä olevan rikoksia syntilistallaan joten he eivät ole turvallisuusuhka vaikka toisen naisen taustoja ei edes tunneta kunnolla toisen ollessa kuuluisa äiti-terroristi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äärioikeistolainen joka potkittiin persuista pihalle yritti tappaa persun ja tämä harhainen se kääntää asian päälaelleen jokaisessa viestiketjussa.

    Ei kaikkien vasarapersujenkaan taustoja tunneta.

    Nuo mamut olivat perskeko-hallituksen Halla-ahon laatiman maahanmuutto-ohjelman mukaan maahan tuomia.

    Äänestä

  • Kyse vaan ei ollut persuista.

    Äänestä

Tää tulee maksamaan Haavistolle ja Sanna Marinille heidän uran politiikassa

Äänestä

Isis-Sanalla on 13 vuotias tytär joka iästään huolimatta on jo leski. Nyt sitten hyväksytään lapsivaimotkin, mitä radikaalimpi muslimi sitä suurempi syy olla kritisoimatta heidän tekoja.
Jokseenkin brutaalia hurskastella lastenoikeuksilla kun pikkutyttöjen ihmisarvoa loukataan noin törkeästi.

Äänestä
  • Eikö tämä ole juuri syy saada lapset Suomeen. Suomen viranomaiset valvovat, että vastaavaa ei Suomessa tapahdu. Tekstissäsi ei ole mitään logiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tämä ole juuri syy saada lapset Suomeen. Suomen viranomaiset valvovat, että vastaavaa ei Suomessa tapahdu. Tekstissäsi ei ole mitään logiikkaa.

    Suomesta lähetetään ulkomaille joka vuosi tyttöjä "oppimaan kulttuuria".
    Takaisin tullessa tytöltä puuttuu klitoris ja aivot on muussattu propagandalla.

    Vihreää unelmaa.

    Äänestä

  • Pinvastoin, lapsen oikeuksista on pidettävä kiinni, vaikka äiti olisi syyllistynyt mihin!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomesta lähetetään ulkomaille joka vuosi tyttöjä "oppimaan kulttuuria".
    Takaisin tullessa tytöltä puuttuu klitoris ja aivot on muussattu propagandalla.

    Vihreää unelmaa.

    Sinäkä olet tutkinut tyttöjen klitorikset? Tyttöjen törkeä pahoinpitely ympärileikkauksella in itäafrikkalainen tapa, ei käytössä Lähi-Idässä.

    Äänestä

  • Eihän persut piittaa toimenpiteiden laillisuudesta, vaikka hurskastelevat laillisuudella joka käänteessä.

    Äänestä

Persut ovat taas ihan vauhkoina kun kolme naista on tullut Suomeen. Persut hei, oletteko te tosiaankin noin tyhmiä.

Äänestä
  • Eikä niitä naisia ollut edes kolmea vaan kaksi, mutta sitä suuremmalla syyllä persujen on oltava vielä entistäkin enemmän paniikissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä niitä naisia ollut edes kolmea vaan kaksi, mutta sitä suuremmalla syyllä persujen on oltava vielä entistäkin enemmän paniikissa.

    Sinullahan se hätä on täällä kun ei edelleenkään kirjoita persut.

    Äänestä

  • Onko Petteri Orpo persu? Hänkin oli aika vauhkona.

    Äänestä

  • Suurin osa suomalaisista vastustaa aikuisten tuomista sieltä leiriltä.

    Äänestä

Ei hallitus ole tänne ketään lennättänyt.

Äänestä
  • Totta, kotiuttaminen oli virkamiestoimenpide.

    Äänestä

Virkavastuu asiassa siirrettiin UM:n erityisedustajaksi nimetylle Jussi Tannerille.

Tanner sanoi tänään, ettei asiassa ollut kahta sanaa: laki olisi velvoittanut hänet toimimaan ilman hallituksen linjaustakin.

Hänen mukaansa vaihtoehtoja ei lopulta ollut oikeudellisesti eikä käytännössä.
Ainoa tapa turvata lasten elämä ja minimoida turvallisuusriskit, myös Suomessa, on se, että valtio noutaa lapset vanhempineen niin pian kuin mahdollista.

Näin se tapahtuu lakien mukaan!!

Äänestä
  • Anna jo olla. Kukaan, edes sinä itse et jaksa merkityksetäntä paskanjauhamista masennut vain enemmän ja enemmän.

    Kone kiinni ja unta palloon ja uutena asian vuosiin ensimmäisenä asiana aamulla herättyäsi jos yleensä maltat pysyä suolesta pois, älä avaa konetta koko päivänä päivänä sen ollessa paras vuosiin. Vai montako vuotta meinasit vielä hukta elämästäsi tuottamalla somesaastetta bittiavaruuteen mikä ei kiinnosta ketään ei edes sinua itseäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anna jo olla. Kukaan, edes sinä itse et jaksa merkityksetäntä paskanjauhamista masennut vain enemmän ja enemmän.

    Kone kiinni ja unta palloon ja uutena asian vuosiin ensimmäisenä asiana aamulla herättyäsi jos yleensä maltat pysyä suolesta pois, älä avaa konetta koko päivänä päivänä sen ollessa paras vuosiin. Vai montako vuotta meinasit vielä hukta elämästäsi tuottamalla somesaastetta bittiavaruuteen mikä ei kiinnosta ketään ei edes sinua itseäsi?

    Mikäs se nyt on, ettei tässä kohtaa persun mielestä lakia tarvitsisi noudattaakaan? Juuri olette ulvoneet, kuinka ulkoministeri on rikkonut lakia vaikka asian tulkitsisi lähinnä menettelytapavirheeksi. Virkamiestähän ei loppupeleissä siirrettykään mihinkään.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007689696.html

    Vai onko se tuo ihmisviha, mikä lietsoo pelontunteita? Käsittämätöntä se on ollutkin, kuinka persut olisivat olleet valmiit jättämään lapsetkin heitteille ja vain oman islamfobianne johdosta.

    Persujen, kuten myös kristillistenkin, lapset tulisi erottaa äideistään jo ennen kuin ne ehtivät imeä itseensä äärirasistisia aatteita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikäs se nyt on, ettei tässä kohtaa persun mielestä lakia tarvitsisi noudattaakaan? Juuri olette ulvoneet, kuinka ulkoministeri on rikkonut lakia vaikka asian tulkitsisi lähinnä menettelytapavirheeksi. Virkamiestähän ei loppupeleissä siirrettykään mihinkään.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007689696.html

    Vai onko se tuo ihmisviha, mikä lietsoo pelontunteita? Käsittämätöntä se on ollutkin, kuinka persut olisivat olleet valmiit jättämään lapsetkin heitteille ja vain oman islamfobianne johdosta.

    Sinä se jaksat jatkaa artikkelien linkittämistä joita et vaivaudu edes lukemaan?

    "Perustuslakivaliokunta katsoi, että Haaviston toimintaa on pidettävä lainvastaisena"

    Poiminta artikkelista eli se siitä sinun menettelyvirheestäsi. Hävettääkö? No on syytäkin.

    "Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää eli pakkomiellettä.

    Häiriö on psykoottinen tila, koska mitkään vastakkaiset todistelut eivät voi horjuttaa uskoa harhaluuloon, ja havainnot tulkitaan aina tukemaan harhaluuloa.

    Harhaluuloisuushäiriöstä kärsivällä on alttius tulkita ympäristön tapahtumat ja ihmisten eleet tavalla, joka tukee heidän uskojaan. Tuloksena ovat riitaisat väittelyt ja kaikkien osapuolten ärtyneisyys."

    Äänestä

  • Sensuuri yhtä sairaalla tasolla kuin trollaaminenkin. Esim. edellisestä viestin poisto jossa ei mainittu nimeä ei edes nimimerkkiä mutta koska tunnisti siitä itsensä poisti sen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sensuuri yhtä sairaalla tasolla kuin trollaaminenkin. Esim. edellisestä viestin poisto jossa ei mainittu nimeä ei edes nimimerkkiä mutta koska tunnisti siitä itsensä poisti sen.

    Sivupersoonahäiriö harhojen lisäksi. Hieno kokonaisuus kun edelliseen lisätään elämää hallitseva persupakkomielle ja hyvin paha nettiriippuvaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sivupersoonahäiriö harhojen lisäksi. Hieno kokonaisuus kun edelliseen lisätään elämää hallitseva persupakkomielle ja hyvin paha nettiriippuvaisuus.

    Vainoa tuollainen persuaddiktio jo edustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikäs se nyt on, ettei tässä kohtaa persun mielestä lakia tarvitsisi noudattaakaan? Juuri olette ulvoneet, kuinka ulkoministeri on rikkonut lakia vaikka asian tulkitsisi lähinnä menettelytapavirheeksi. Virkamiestähän ei loppupeleissä siirrettykään mihinkään.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007689696.html

    Vai onko se tuo ihmisviha, mikä lietsoo pelontunteita? Käsittämätöntä se on ollutkin, kuinka persut olisivat olleet valmiit jättämään lapsetkin heitteille ja vain oman islamfobianne johdosta.

    Persujen oman kasvatuksen tuloksena meillä on oma arvaamaton radikaali ja raaka sukupolvi kasvamassa-

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vallilan-puukotuksesta-epailty-16-vuotias-on-taysin-eristettyna-vankilassa-taposta-epailty-poika-on-jarkyttynyt-teostaan/8015862#gs.o2lhso

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä se jaksat jatkaa artikkelien linkittämistä joita et vaivaudu edes lukemaan?

    "Perustuslakivaliokunta katsoi, että Haaviston toimintaa on pidettävä lainvastaisena"

    Poiminta artikkelista eli se siitä sinun menettelyvirheestäsi. Hävettääkö? No on syytäkin.

    Perustuslakivaliokunta ei ole mikään tuomioistuin. Se teki väärän päätöksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sivupersoonahäiriö harhojen lisäksi. Hieno kokonaisuus kun edelliseen lisätään elämää hallitseva persupakkomielle ja hyvin paha nettiriippuvaisuus.

    Suoraan Hakkaraisen yliopiston kyökkipsykologian laitokselta.

    Äänestä

Olen armeijan käynyt hetero mies, enkä mikään perspentti. Kaulimia, lautasia ym. en pelkää, on sen verran pitkä liitto takana. Miksi kaduilla uhoavat, väkivaltaa ihannoivat tyypit pelkäävät muutamaa naista ja lapsiaan?

Äänestä
  • Mikä sinua tenho persuissa niin paljon pelottaa että itket niiden perään helposti 20 tuntia vuorokaudessa putkeen?

    Ps. Muista äänestää Lailaa.

    Äänestä

  • Sinä pyysit minua päivä pari sitten kahville.

    Onko kastettavaa vai tuonko mukana? Pitko tulee siinä samalla kuin hamekangas jota pääset sovittelemaan kahvittelun lomassa.

    Äänestä

  • Kukahan näille äärivasureille kertoisi että seuraavien terroristien uhri voi olla hän itse tai joku hänen perheenjäsenensä tms? Nämä kaverit kun ei kysele että anteeksi mutta saanko kysyä sinun poliittista suuntautumista vaan leikkaavat kaulan auki valkoiselta kyselemättä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukahan näille äärivasureille kertoisi että seuraavien terroristien uhri voi olla hän itse tai joku hänen perheenjäsenensä tms? Nämä kaverit kun ei kysele että anteeksi mutta saanko kysyä sinun poliittista suuntautumista vaan leikkaavat kaulan auki valkoiselta kyselemättä.

    Niinhän se kempeleen ovien avaajankin kanta pelastettaviin muuttui kun edellisten kohteeksi osui jokin lähiomainen tai vastaava. Ääni kellossa muuttui heti vaikka oli itse se ihminen joka toivotti mamut tervetulleiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukahan näille äärivasureille kertoisi että seuraavien terroristien uhri voi olla hän itse tai joku hänen perheenjäsenensä tms? Nämä kaverit kun ei kysele että anteeksi mutta saanko kysyä sinun poliittista suuntautumista vaan leikkaavat kaulan auki valkoiselta kyselemättä.

    Vasarointi on hienovaraisempi tapa, kun kaasuttamaankaan ei vielä pääse.

    Äänestä

Oikein palauttaa Suomen kansalaisuden omaavat mutta:
Rajoitetuin kansalaisoikeuksin mm perheenyhdistämisen suhteen.
Iisavioliitot mitätöidään.
Rajoitettu uskonnonvapaus - aito julkinen luopuminen ääriajattelusta
Rajoitettu yhteydenpito ulkomaailmaan
Jne.

Äänestä
  • Ainoa ei muslimimaa joka paitsi otti isisnaisia maahansa myös valtion toimesta naapurien evätessä kansalaisuus sen sijaan arvaatko mikä maa kyseessä ensimmäisenä mainitun kohdalla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa ei muslimimaa joka paitsi otti isisnaisia maahansa myös valtion toimesta naapurien evätessä kansalaisuus sen sijaan arvaatko mikä maa kyseessä ensimmäisenä mainitun kohdalla?

    Pari isisnaista jotka palatessaan itse Suomeen ei olisi hetkauttanut ketään mutta sen tehdessä hallitus tapahtunut poikii kasvua äärioikeistolaisiin liikkeisiin yleisen vitutuksen lisäksi hallitusta kohtaan.

    Hutisalo kumppaneineen maksaa kahdesta naisesta vaaleissa valtavan määrän ääniä persujen laariin.

    En ole persu enkä koskaan tule olemaan mutta persuille menee ääni vitutuksesta istuvan hallituksen idiotismille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pari isisnaista jotka palatessaan itse Suomeen ei olisi hetkauttanut ketään mutta sen tehdessä hallitus tapahtunut poikii kasvua äärioikeistolaisiin liikkeisiin yleisen vitutuksen lisäksi hallitusta kohtaan.

    Hutisalo kumppaneineen maksaa kahdesta naisesta vaaleissa valtavan määrän ääniä persujen laariin.

    Median tuki esim. TV isis naisten kotiuttamiselle hämmästytti jo ensimmäisen uutisen yhteydessä eikä ole linja muuttunut miksikään päinvastoin. Uutistoimittajille kerrottu tarkkaan mitä saa sanoa ja mitä ei. Suvakki-TV.

    Samalla tavalla kuin kokoomus ja kepu Soinin hillotolpasta. Ja minkä takia? Parin suomalaisen isisnaisen kotiuttamisesta hallituksen toimesta jotka olisivat voineet marssia suomeen ilman että kukaan olisi pystynyt sitä estämään. Lasten takia joista niiden isovanhemmat olivat tehneet lastensuojeluilmoituksen aikoja sitten.

    Persut kiittää ja kuittaa. Lottovoiton kaltainen kädenojennus huulipunien toimesta edellisille.

    Äänestä

  • Kuuntelin eilen uutislähetystä, jossa STM:n yksikköjohtaja A.Cantell-Forsbom selitti varsin takerrellen ja sekavasti pakolaisleiriltä tulleiden tilannetta.
    Tuntui siltä, että em. henkilö kertoi varsin valmiiksi sepitettyä tekstiä, joka ei mennyt ihan ns. putkeen.
    Mielestäni korostettiin erityisesti sitä, kuinka lapsia ei voida tuoda ilman äitejä, mutta samalla täällä Suomessa otetaan lapsia huostaan jopa varsin heikoin kriteerein ja joissa ei edes välttämättä huomioida mitenkään muuta turvaverkkoa esim. isovanhempia/sukulaisia, joihin lapsi/lapset voitaisiin antaa.
    Valitettavasti huostaan otettujen lapsien ympärille rakennettu bisnes, jota ei haluta tuoda julkisuuteen ja valtaa pitävät sulkevat täysin silmänsä ja korvansa "hyvä veli" - järjestelmään rakennetuista tahoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuuntelin eilen uutislähetystä, jossa STM:n yksikköjohtaja A.Cantell-Forsbom selitti varsin takerrellen ja sekavasti pakolaisleiriltä tulleiden tilannetta.

    Niimpä ja vitsin kliimaksina se, että näistä isisnaisten lapsista oli jo tehty aikoja sitten lastensuojeluilmoitus isovanhempien toimesta.

    " lapsia ei voida tuoda ilman äitejä"

    Mantra jota valtamedia on toitottanut jo kyllästymiseen asti. Puolueet ei uskalla ottaa kantaa aiheeseen poislukien persut peläten rasitileimaa otsaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuuntelin eilen uutislähetystä, jossa STM:n yksikköjohtaja A.Cantell-Forsbom selitti varsin takerrellen ja sekavasti pakolaisleiriltä tulleiden tilannetta.
    Tuntui siltä, että em. henkilö kertoi varsin valmiiksi sepitettyä tekstiä, joka ei mennyt ihan ns. putkeen.
    Mielestäni korostettiin erityisesti sitä, kuinka lapsia ei voida tuoda ilman äitejä, mutta samalla täällä Suomessa otetaan lapsia huostaan jopa varsin heikoin kriteerein ja joissa ei edes välttämättä huomioida mitenkään muuta turvaverkkoa esim. isovanhempia/sukulaisia, joihin lapsi/lapset voitaisiin antaa.
    Valitettavasti huostaan otettujen lapsien ympärille rakennettu bisnes, jota ei haluta tuoda julkisuuteen ja valtaa pitävät sulkevat täysin silmänsä ja korvansa "hyvä veli" - järjestelmään rakennetuista tahoista.

    Syitä minkä takia suomalaisia lapsia kotimaassaan otetaan huostaan verrattaessa siihen, ettei isisäiti riitä siihen syyksi en tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samalla tavalla kuin kokoomus ja kepu Soinin hillotolpasta. Ja minkä takia? Parin suomalaisen isisnaisen kotiuttamisesta hallituksen toimesta jotka olisivat voineet marssia suomeen ilman että kukaan olisi pystynyt sitä estämään. Lasten takia joista niiden isovanhemmat olivat tehneet lastensuojeluilmoituksen aikoja sitten.

    Persut kiittää ja kuittaa. Lottovoiton kaltainen kädenojennus huulipunien toimesta edellisille.

    Voihan sillä Haavistolla nousta pala kurkkuun kun Halla-ahosta tulee seuraava pääministeri vihreiden löytäessä itsensä oppositiosta? Parin isisi-äidin takia..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa ei muslimimaa joka paitsi otti isisnaisia maahansa myös valtion toimesta naapurien evätessä kansalaisuus sen sijaan arvaatko mikä maa kyseessä ensimmäisenä mainitun kohdalla?

    Saksa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Median tuki esim. TV isis naisten kotiuttamiselle hämmästytti jo ensimmäisen uutisen yhteydessä eikä ole linja muuttunut miksikään päinvastoin. Uutistoimittajille kerrottu tarkkaan mitä saa sanoa ja mitä ei. Suvakki-TV.

    Valehtelet. Suomessa ei tuollainen sensuuri onnistu. Sipilä yritti paljon lievempää YLE:lle ja Jässkeläinen sai potkut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuuntelin eilen uutislähetystä, jossa STM:n yksikköjohtaja A.Cantell-Forsbom selitti varsin takerrellen ja sekavasti pakolaisleiriltä tulleiden tilannetta.
    Tuntui siltä, että em. henkilö kertoi varsin valmiiksi sepitettyä tekstiä, joka ei mennyt ihan ns. putkeen.
    Mielestäni korostettiin erityisesti sitä, kuinka lapsia ei voida tuoda ilman äitejä, mutta samalla täällä Suomessa otetaan lapsia huostaan jopa varsin heikoin kriteerein ja joissa ei edes välttämättä huomioida mitenkään muuta turvaverkkoa esim. isovanhempia/sukulaisia, joihin lapsi/lapset voitaisiin antaa.
    Valitettavasti huostaan otettujen lapsien ympärille rakennettu bisnes, jota ei haluta tuoda julkisuuteen ja valtaa pitävät sulkevat täysin silmänsä ja korvansa "hyvä veli" - järjestelmään rakennetuista tahoista.

    Huostaanotto ei onnistu ulkomailla.

    Äänestä

No jaa. Laki ja oikeus mutta kai kansalaisella itselläänkin on vastuu mihin nokkansa pistää. Hölmöä vaatia oikeuksiaan jos itse sössinyt asiansa.

Äänestä

Ihan suomen nykypolitiikkaa tämäkin , täällä ei enään pärjää kun roistot ja huo....at joiden asioista ollaan huolissaan ,muut ovat miten ovat.

Äänestä

Kuka nuo vaaralliset vaimot päästi maasta?

Äänestä
  • eiköhän se kysymys kuulu miksi lasten oikeudet tulivat ajankohtaisesti vasta sitten kun isisäidit terroristien kanssa tekemiensä lasten kanssa joutuivat al-holin leirille? Oliko ne lapset turvassa kun kaulankatkoja isä oli vielä hengissä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eiköhän se kysymys kuulu miksi lasten oikeudet tulivat ajankohtaisesti vasta sitten kun isisäidit terroristien kanssa tekemiensä lasten kanssa joutuivat al-holin leirille? Oliko ne lapset turvassa kun kaulankatkoja isä oli vielä hengissä?

    Johtuisiko se vaikka siitä etteivät äidit lapsineen olleet vielä silloin vankeina kurjissa oloissa pakolaisleirissä? Et varmaan tajua?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hammerhead kirjoitti:

ei mitään taviskivoja äitejä. Kyllä viherpunaiset ovat mielisairaita.

"HS ja Yle: Al-Holin koneessa tulivat Isis-Sanna ja ”Äiti Terroristi”

Helsingin Sanomat ja Yle kertoivat, että kotiutetut aikuiset ovat Isis-Sannana ja ”Äiti Terroristina” tunnetut naiset. HS:n mukaan suojelupoliisi pitää kotiutettuja turvallisuusuhkana.

Nykyisin 47-vuotias Sanna oli al-Holin leirillä neljän lapsensa kanssa. Kaakkois-Suomesta kotoisin oleva Sanna meni vuonna 2001 naimisiin itseään kahdeksan vuotta nuoremman marokkolaisen miehen kanssa kanssa.

TOISESTA suomalaisnaisesta, Äiti Terroristista tiedetään paljon vähemmän.

Nyt 31-vuotias somalialaissyntyinen nainen matkusti Syyriaan ensimmäisen kerran vuonna 2013 suomalaisen miehensä kanssa. Hän oli tuolloin 24-vuotias.

Pariskunta kuitenkin erosi, ja nainen palasi Suomeen alkuvuodesta 2014. Vielä saman vuoden aikana hän matkusti uudelleen Syyriaan, tällä kertaa Isisin hallitsemalle alueelle.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan toinen Suomeen tulleista naisista on kirjoittanut sosiaaliseen mediaan radikaalin islamin ideologiaa ihannoivia ja Isisin hirmutekoja ylistäviä viestejä."

Tännekkin kirjoittaa tuota sakkia ihannoivia vihervassareita, todella sairasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu