Kesksutalaista ajattelumallia tarvittaisiin muuallekkin kuin vain Suomeen

Myös britit nyt ihmeissään, mutta itse äänestivät EU :ta pois.
Turha siitä muita syytellä, kuin meillä vihervasemmistoa äänestäisi, ja sitten jää vihreitten tapaan asiat retuperälle.

Anders Tegnell tavoitteli laumasuojaa – Sitten iski toinen aalto ja kuningas jyrähti.
Meillä jyrähti vähemmän presidentti, joka oli keväällä korona asiassa mukana, kun se ei hallituksella luonannut. Hallitus vastuu ministerit kyllä puhua pulputtaa mutta varsinainen asia yritetään sosialisti malliin sysätä muille.

1 -esimerkki miten pääministerikin nyt kiertää asioita kuin kissa kuumaa puuroa: "Sanna Marin al-Holista: Kotiuttaminen oli viranomaispäätös – Pekka Haavisto toi esiin kuolemanrangaistusten pelon.."
Kyllä se hallitus kaikesta tuollaisesta tulisi vastata, ei viranomaiset voi itse tehdä päineen noin. Jos katsitaan muiden lähimaiden päätlksia koronaankin, kyllä se päämisteri on määräryksiä antamassa -paitsi Ruotsissa, mutta siellä mentiikin päin peetä. Sanna Marin pelkää kaikkea, joita halu kierrellä muiden syyksi, jotka hankalampia asioista.

Liikenneministeriön asettama Fossiilittoman liikenteen tiekartta -työryhmä on esitellyt loppuraportissaan keinoja päästä hiilivapaaseen liikenteeseen ja konsteina on esitetty niin ruuhkamaksuja kuin päästökaupan kehittämistäkin.
Hiilivapaata liikennettä selvittelevän työryhmän johtopäätökset voivat johtaa tolkuttomaan polttoaineen korotusautomaattiin 40 snt/litrakin..?
-että sitä saa mitä äänestää, voi vain peiliin katsoa vihreitten äänestäkin..
Sipilän hallitus lähti näistä kansalaiset edellä, jossa heikompisaattoinenkin saattoi olla täsysiverinen Suomalainen. Äänestäjiä jujutettiin kaikenmaailman vappusatasilla ym ihmeillä, miten kylmä maa pärjää energiatta. Turpeestakin luotiin hurja skenaario, joka ei pidä paikkaansa, kun hakkeeseen sekoittettuna on parasta voimalaitoksille.
Hake & turve saadaan hyvä hallittu palotapahtuma. Hake yksin laittaa kattilat tiukille kun tulee kuumia kohtia, turve yksin paakkuuntuu, mutta yhdessä poistaa näitä ongelmia. Pieleen menee punavihreä mallit, kuin Ruotsin Tengel.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vihreitä ja persuja äänestämällä maa menee konkkaan.

      • Anonyymi

        Meni jo marinin päänsiteri aikaan, joka jää historiaan -velkaisin hallitus. Joko vuodessa ylittyi lisävelka 20 miljardia ? taisipa ylittyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meni jo marinin päänsiteri aikaan, joka jää historiaan -velkaisin hallitus. Joko vuodessa ylittyi lisävelka 20 miljardia ? taisipa ylittyä.

        Kekkosen jälkeisen ajan paras hallitus.


    • Anonyymi

      Marin johtaa selvästi velan ottoa, jo 20 miljardi lisävelkaa, jos se hyvyyden mittari sosialisteilla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      97
      3988
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3347
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      131
      2658
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      236
      2151
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      92
      1919
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1863
    7. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1819
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      115
      1648
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1321
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1242
    Aihe