Edelleen tänä päivänäkin sotkuinen kokoelma ja sekoitus hyväksikäyttöä ja kiusaamista. Vaikka luulisi jonnekin edistyneen koko synkässä historiassaan. Turha luulla ainakaan liikoja.
Kukahan näille järjestelmille viitsisi tehdä jotain? Paljon puhutaan aiheista, mutta yhtään mitään ei tapahdu.
Potilaan asema on luokkaa lainsuojaton, ja valvonta täysin olematonta. Järjestelmän viskaalit tuoleillaan imevät hyötyjä kärsivistä ihmisistä ja veronmaksajilta.
Tervemenoa vaan apua hakemaan, kaikki vaikeissa tilanteissa olevat. Onnea matkaan ja sattumuksiin, sitä tulette takuulla tarvitsemaan.
Mielenterveydenhoito nyky-yhteiskunnassa
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Lisätään vielä, että hoitomenetelmien tieteelliset ja tiedolliset perustat ovat nekin tietenkin läpeensä huteria eli puuttuvia. Vaikka toisenlaista kuvaa maalaillaan virallisia tiedotuksia myöten, erinäisten nollatutkimusten tuloksia kritiikittömästi toistellen. Milloin joku sanoo näkyvästi ääneen, että keisarilla ei ole vaatteita? Koskee laajasti niin lääkehoitoja kuin terapioita. Miksi tieteen arvovaltaa ja tieteellisyyden vaatimuksia yleensä sallitaan käytettävän hyväksi aiheissa ja tahoilla, jotka eivät täytä tieteellisyyden kriteereitä? Millaisin päämäärin ja arvoin tämä kaikki tapahtuu, ja ketkä siitä mahtavat hyötyä?
- Anonyymi
Vesimiehen ajan energiat virtaavat. Totuudet ja vääryydet paljastuvat, ihmiset heräävät ajattelemaan tietoisella mielellään ja alkavat kyseenalaistamaan virallisia narratiiveja.
Tämä on mukava huomata. Rauhaa ja rakkautta kaikille!- Anonyymi
Enpä usko New Age -hömpötyksiin, eikä avaus liity niihin kyllä mitenkään. Rauhaa ja rakkautta kuitenkin sinullekin. Älä tunge sanomaasi joka paikkaan, mihin se ei kuulu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2629386IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3176554Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?691554Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61371Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.921195- 1091141
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut721003Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin40842Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23736MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311728