Rokotusjärjestys on siis laadittu ja se on tuotu

esille mm Ilta Sanomissa, josta tuota uutista ja järjestystä katselin, lueskelin ja ihmettelin ,tavallaan,....
sillä.
On ihmisryhmä, joka ei sen mukaan kuulu rokotettavien joukkoon. He ovat alle 65 ikäiset, jotka eivät kuulu riskiryhmään eivätkä käy töissä eivätkä ole yli 70 - vuotiaan omaishoitajia.
Myöskään lapsia ja kouluikäisiä ei mainittu kuuluviksi rokoteryhmään.

Siinä mielessä hyvä tietää tämäkin, niin ei tarvitse seurata, milloin pitäisi soitella rokotusaika itselle.
6370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Mihin ryhmään sinä kuulut?

Siihen, jota ei rokoteta, vai mitä varten laadit aloituksen?

1Äänestä

Ikinä en ole vielä rokotukseen aikaa tilannut. Calmette laitettiin koulussa, kesken tunnin! ja se oli -40 luvulla.

Äänestä

Vankilakundeja ei kai rokotella ulkomailla ainakaan pahimpia, rokotetaan ja te loitetaan

sitten on se perhetyyppi joka ottaa vaimon ja lapset mukaan vanhuksen taloon ja ne leikkii olohuoneessa kun isä tappaa vanhuksen viereisessä https://in.mobile.reuters.com/article/amp/idUSKBN0GX2DR20140902 Tämä tilasi lisäksi kirkon ruokapakettiapua köyhille ja tappoi tuojan

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tälläon on siis pari kuo lemantuomiotakin mitä sitä rokottelemaan kuvakin https://www.nbcnews.com/news/amp/ncna191561
    Tämä linkki toimii

    Philippiineillä ilman maskia ja henki pois! Onko järki tallella maailmassa. Tässä sitä näkee, että on kehittynyt elämä maapallolla. Miksiköhän alientit ei halua tutustua??

    Äänestä

Alle 65-vuotiaskin voi kuulua riskiryhmään, jos on sairauksia,
esim diabetes on riski koronaan sairaasrtuneelle ja korkea verenpaine, ainakin lääkärit on sanoneet.

Äänestä
  • Kyllä aloittaja on ihan oikeassa. Kävin läpi rokotusjärjestyksen niin kyllä vaan aloittaja on oikeassa. Jos on alle 65, ei ole mitään sairautta, ei käy töissä eikä olen kenenkään omaishoitaja, niin rokottamatta jää.
    Riskiryhmäläiset nuoremmatkin rokotetaan. Myöskin kaikki työssäkäyvät rokotetaan. Kaikki yli 70 vee rokotetaan. Myöskin alle 65 vuotiaat, joilla on jokin sairaus. Terveydenhoitohenkilökunta toki saa rokotuksen. Omaishoitajat saavat rokotuksen.

    Eli nyt kun luette uudelleen aloituksen ja tämän kirjoitukseni, huomaatte, niin kyllä aloitus pitää paikkansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä aloittaja on ihan oikeassa. Kävin läpi rokotusjärjestyksen niin kyllä vaan aloittaja on oikeassa. Jos on alle 65, ei ole mitään sairautta, ei käy töissä eikä olen kenenkään omaishoitaja, niin rokottamatta jää.

    16 - 65 vuotiaat, jotka eivät kuulu riskiryhmään, rokotetaan ryhmässä nro 11!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä aloittaja on ihan oikeassa. Kävin läpi rokotusjärjestyksen niin kyllä vaan aloittaja on oikeassa. Jos on alle 65, ei ole mitään sairautta, ei käy töissä eikä olen kenenkään omaishoitaja, niin rokottamatta jää.
    Riskiryhmäläiset nuoremmatkin rokotetaan. Myöskin kaikki työssäkäyvät rokotetaan. Kaikki yli 70 vee rokotetaan. Myöskin alle 65 vuotiaat, joilla on jokin sairaus. Terveydenhoitohenkilökunta toki saa rokotuksen. Omaishoitajat saavat rokotuksen.

    Eli nyt kun luette uudelleen aloituksen ja tämän kirjoitukseni, huomaatte, niin kyllä aloitus pitää paikkansa.

    Olet aloittaja joka jankuttaa kun et ymmärrä kuinka rokotusjärjestys menee, kaikki halukkaat saavat rokotuksen.

    Äänestä

Hesarin laskuri: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007699745.html
Valitsin: Olen 70-74 vuotias...
''Rokotusjärjestykseen on määritelty tällä hetkellä 11 eri ryhmää. Sinä kuulut ryhmään 8/11.
Ennen sinun ryhmääsi rokotetaan 7 muuta ryhmää, joihin kuuluu yhteensä arviolta runsaat 600 000 ihmistä.
Heidän jälkeen on sinun ja muiden ryhmääsi kuuluvien 350000 ihmisen vuoro.''

Äänestä

Pansion laivaston seitsemällä varus­miehellä todettu korona­virus­tartunta

Rokotusmahdollisuus tarjottava varusmiehille ensimmäiseksi.

Äänestä
  • Samaa mieltä, että ihan ensimmäisinä pitäisi rokottaa kaikki yhteiskunnan avainhenkilöihin kuuluvat.
    Hallitus ja eduskunta ekana ...

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Samaa mieltä, että ihan ensimmäisinä pitäisi rokottaa kaikki yhteiskunnan avainhenkilöihin kuuluvat.
    Hallitus ja eduskunta ekana ...

    Voisitko perustella miksi "ihan ensimmäisinä pitäisi rokottaa "kaikki yhteiskunnan avainhenkilöihin kuuluvat" ja miksi "Hallitus ja eduskunta ekana ..."

    Suomen rokotusjärjestys:

    "1. covid-19-tautiin sairastuneiden tai perustellusti sairastuneeksi epäiltyjen henkilöiden tutkimiseen, välittömään hoitoon tai huolenpitoon liittyvä tai muuta kiireellistä hoitoa antava sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sekä sosiaalihuollon iäkkäille henkilöille tarkoitetun asumispalvelun ja laitoshoidon toimintayksikön henkilöstö ja asukkaat,

    2. 70 vuotta täyttäneet ja vanhemmat henkilöt,

    3. henkilöt, joilla on vakavalle covid-19-taudille altistavia sairauksia,

    4. muut kuin 1–3 kohdassa tarkoitetut henkilöt.

    Lasten rokottaminen tulee ajankohtaiseksi vasta, kun lapsia koskevia tutkimustuloksia valmistuu."

    Bessie

    No eihän yhteiskunta pyöri, jos avainhenkilöt sairastuvat tai potkaisevat tyhjää.
    Jäljelle jää vain lapset ja me vanhat muutenkin hautaankaatuvat ruttanat.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    No eihän yhteiskunta pyöri, jos avainhenkilöt sairastuvat tai potkaisevat tyhjää.
    Jäljelle jää vain lapset ja me vanhat muutenkin hautaankaatuvat ruttanat.

    Ihan+hyvin+pyörisi+vaikka+enemmänkin+sairastuisivat+ja+vaikka+jokunen+kuolisikin.Kukaan+ei+ole+korvaamaton.+Jos+varahenkilötkin+poistuvat+kuvasta+niin+aina+löytyy+varavarahenkilöitä.+Kansanedustajia+on+jo+alunperinkin+liikaa.+Edelleenkin+virus+tappaa+eniten+ikäihmisiä+ja+muita+'riskiryhmäläisiä',+myös+nämä+uudet++tarttuvammat+muunnokset+tällä+tietoa.+Jos+oikein+muistan,+niin+Ruotsissa+on+kuollut+yli+8000+ihmistä+ja+90%+näistä+on+ollut+ikäihmisiä?+Bessie

    Niin, mutta tehopaikat alkaa loppua ja sinnehän ei ikäihmisiä edes laiteta, kun ei me kuulemma sitä kestettäisi.
    Ja entäs kun tulee se Hongkongin mutaatio, joka käy kovemmin just nuorempien kimppuun.

    Pelkästään ikä ei ole syy jättää hoitamatta/tehohoitamatta. Muutenkin huonokuntoista ja jo loppusuoralla olevia ei useinkaan 'kannata' hoitaa vaikka paikkojakin olisi, mutta ei se niinkään mene, että ihan automaattisesti tehtäisiin päätös hoitamatta jättämisestä.

    Mutaatioita tulee ja uusia viruksia tulee, mutta niidenkin kanssa opimme elämään. Virus tottakai on aina askelen pari edellä, mutta mekin opimme koko ajan.

    Bessie

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan+hyvin+pyörisi+vaikka+enemmänkin+sairastuisivat+ja+vaikka+jokunen+kuolisikin.Kukaan+ei+ole+korvaamaton.+Jos+varahenkilötkin+poistuvat+kuvasta+niin+aina+löytyy+varavarahenkilöitä.+Kansanedustajia+on+jo+alunperinkin+liikaa.+Edelleenkin+virus+tappaa+eniten+ikäihmisiä+ja+muita+'riskiryhmäläisiä',+myös+nämä+uudet++tarttuvammat+muunnokset+tällä+tietoa.+Jos+oikein+muistan,+niin+Ruotsissa+on+kuollut+yli+8000+ihmistä+ja+90%+näistä+on+ollut+ikäihmisiä?+Bessie

    Hakkaraiset ja Kutvosetko "takahikiältä" hoitaisivat valtion taloutta,
    jos osaavat asiantuntijat ja heidän varamiehensä heittäisivät veivinsä ?

    Kansanedustajista ei ole pulaa, mutta esim. VVM:n johtavat virkamiehet
    eivät ole helposti korvattavissa, j o s muutkin johtavat ekonomistit siirtyvät
    yht'aikaa teholta tuonpuoleiseen.

    Kukaan ei ole korvaamaton, mutta eipä kukaan muu kuin sinä katastrofia
    sentään ole vielä toivonut valtion asioitten hoitamiseen.

    Arvostan ylimpien virkamiesten osaamista erikoisesti VVM:ssä.
    Esim. Erkki Virtanen, Raimo Sailas ja Hetemäki luotsasivat taloutta
    erittäin asiantuntevasti ja rohkeasti, Hetemäen tilalle ei löytänyt yli vuoteen seuraajaa.

    Valtio ei ole mikään nakkikioski. Valtion asioita hoitamaan täytyy hallita enemmän
    kuin nakkikioskin kassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkästään ikä ei ole syy jättää hoitamatta/tehohoitamatta. Muutenkin huonokuntoista ja jo loppusuoralla olevia ei useinkaan 'kannata' hoitaa vaikka paikkojakin olisi, mutta ei se niinkään mene, että ihan automaattisesti tehtäisiin päätös hoitamatta jättämisestä.

    Mutaatioita tulee ja uusia viruksia tulee, mutta niidenkin kanssa opimme elämään. Virus tottakai on aina askelen pari edellä, mutta mekin opimme koko ajan.

    Bessie

    Sanoinkos, että pelkästään ikä olisi syy olla laittamatta tehojoitoon? Se on vain yksi syy monista.

    Useimmilla vanhuksilla vain tuppaa jo olemaan takana olevia sairauksia. Tarpeeksi monta kun iän lisäksi on esim. verenpainetauti, diabetes ... niin ei kannata yrittääkään tehohoitoa.
    Kaikki nuoremmatkaan perusterveet eivät siitä selviä tai tule ennalleen pitkän kuntoutuksen jälkeenkään.

    Vain 267 yli kahdeksankymppistä on yritetty tehohoitaa 5662:sta sen ikäisestä koronakuolleesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hakkaraiset ja Kutvosetko "takahikiältä" hoitaisivat valtion taloutta,
    jos osaavat asiantuntijat ja heidän varamiehensä heittäisivät veivinsä ?

    Kansanedustajista ei ole pulaa, mutta esim. VVM:n johtavat virkamiehet
    eivät ole helposti korvattavissa, j o s muutkin johtavat ekonomistit siirtyvät
    yht'aikaa teholta tuonpuoleiseen.

    Kukaan ei ole korvaamaton, mutta eipä kukaan muu kuin sinä katastrofia
    sentään ole vielä toivonut valtion asioitten hoitamiseen.

    Arvostan ylimpien virkamiesten osaamista erikoisesti VVM:ssä.
    Esim. Erkki Virtanen, Raimo Sailas ja Hetemäki luotsasivat taloutta
    erittäin asiantuntevasti ja rohkeasti, Hetemäen tilalle ei löytänyt yli vuoteen seuraajaa.

    "Hakkaraiset ja Kutvosetko "takahikiältä" hoitaisivat valtion taloutta,
    jos osaavat asiantuntijat ja heidän varamiehensä heittäisivät veivinsä ?"

    Eipä käväissyt mielessänikään tuollainen skenaario. Kommenttini ei ollut itsenäinen ja spontaani omien ajatusteni ja mielikuvieni tuottama kommentti, vaan vastakommentti Tellukalle. Lähinnä pyrin tähdentämään sitä, että systeemimme kyllä toimii poikkeusoloissakin.

    "Kukaan ei ole korvaamaton, mutta eipä kukaan muu kuin sinä katastrofia
    sentään ole vielä toivonut valtion asioitten hoitamiseen."

    Vasta nyt yllätyksekseni huomasin, että tekstini voi tulkita noinkin. Tietenkään en mitään katastrofia tai kenenkään sairastumista kuolemisista nyt puhumattakaan siinä ollut toivomassa, en todellakaan.

    Bessie

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    No eihän yhteiskunta pyöri, jos avainhenkilöt sairastuvat tai potkaisevat tyhjää.
    Jäljelle jää vain lapset ja me vanhat muutenkin hautaankaatuvat ruttanat.

    Kyllä pyörii koska kukaan ei ole korvaamaton ja olisi suotavaa että tämäkin hallitus edes kaatuisi heti eikä kohta, ennen kuin ennättävät lopettamaan koko Suomi nimisen maan tai ainakin myymään sen Brysseliin.

    Äänestä

Luin, että Ruotsissa yleinen rokotus alkaa vasta kesällä tai alkusyksystä.

Siihen mennessä on meillä vanhoilla, sairailla ja raihnaisilla kokeiltu, että mikä niistä kymmenestä rokotteesta antaa vähiten jälkioireita. Alle 18v ei uskalleta rokottaa vielä sittenkään.

Äänestä
  • Jaaha, sitä svenssonit ovat taas diskuteeranneet kanelipullien kera, kun tuommoseen ilmeiseen ylivarovaisuuteen päätyvät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaaha, sitä svenssonit ovat taas diskuteeranneet kanelipullien kera, kun tuommoseen ilmeiseen ylivarovaisuuteen päätyvät.

    Onko Ikean lihapullissa covid-19 virus?😷😷😷

    Äänestä

Onko kukaan lukenut/kuullut milloin toinen rokotesatsi Suomeen saadaan ?
Ensimmäinen ei paljoon riitä.

Äänestä
  • Eiköhän ne ala tulla viikottain niinkuin Ruotsiinkin.

    Tänne sanovat tulevan alkusatsin jälkeen 80 000/viikko.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Eiköhän ne ala tulla viikottain niinkuin Ruotsiinkin.

    Tänne sanovat tulevan alkusatsin jälkeen 80 000/viikko.

    Teoriassa 80000:n rokotteen viikkovauhdilla kestäisi viiden miljoonan ihmisen rokottaminen 62,5 viikkoa.
    Kolmen miljoonan 31 viikkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teoriassa 80000:n rokotteen viikkovauhdilla kestäisi viiden miljoonan ihmisen rokottaminen 62,5 viikkoa.
    Kolmen miljoonan 31 viikkoa.

    Se 80 000 viikottain on kahden kuukauden ajan.
    Ja sitten aletaan lisäämään.

    "Därefter, med start från mellandagarna – den 28 december är första vardagen – kan 80.000 doser i veckan levereras till Sverige.
    – Det är ett jämnt flöde under två månader och senare ökas det upp till ännu fler."

    https://www.dn.se/sverige/sa-ska-vaccineringen-ga-till/

    En tiedä minkälaisia määriä Suomeen tulee.

    Äänestä

Suomessa tänään ilmoitettu 13 koronaan mehehtynyttä.

Äänestä
  • Luin+brittiläis-ruotsalaisesta+Astra-Zenecan+teho+oli+70%++ja+aikovat+nostaa+rokotteen+tehoja+lisäämällä+siihen+venäläistä+Sputnik-5+aineksia.Putinin+hellimää+vajavaisesti+testattua.Vaatii+mielestäni+aikamoista+kansalaisrohkeutta+piikittää+itseään+noilla+Putinin+rohdoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luin+brittiläis-ruotsalaisesta+Astra-Zenecan+teho+oli+70%++ja+aikovat+nostaa+rokotteen+tehoja+lisäämällä+siihen+venäläistä+Sputnik-5+aineksia.Putinin+hellimää+vajavaisesti+testattua.Vaatii+mielestäni+aikamoista+kansalaisrohkeutta+piikittää+itseään+noilla+Putinin+rohdoilla.

    Kannattaako levittää väärää tietoa edes vitsinä, joku joka ei ole asioihin perehtynyt
    voi erehtyä luulemaan, että länsimaalainen lääketehdas erehtyisi moiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaako levittää väärää tietoa edes vitsinä, joku joka ei ole asioihin perehtynyt
    voi erehtyä luulemaan, että länsimaalainen lääketehdas erehtyisi moiseen.

    Iltasanomien juttu tuo rokote A-Z. Kyllä kai ammattilaiset tietää , mitä tekevät niistä coktaileistaan, joita piikkeihin laittavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iltasanomien juttu tuo rokote A-Z. Kyllä kai ammattilaiset tietää , mitä tekevät niistä coktaileistaan, joita piikkeihin laittavat.

    Voihan se olla sama aineosa, jota Sputnikkiin käytetään, mutta tuskin sitä Venäjältä
    hankitaan, voi käydä "navalnit".

    Äänestä

Jos korona muuntuu, rokotteen teho siihen voi heiketä.
Lekuri arvioi (Uusi Suomi) , että yhden muunnoksen rokote kestää, mutta seuraavan jälkeen virus alkaa "paeta" rokotetta.

Äänestä

Uskoni ihmisyyteen on kyllä niin suuri että en usko mitään vahuksien koekaniineina käyttämistä ja rokotteen testaamista ensimmäisenä niihin jotka muuten joutavatkin jo pois. Siinä tapauksessa koko vanhusten ja sairaanhoitoalan henkilökunta, lääkärit, sairaanhoitajat jne. ovat ihmisiä joille ei lasketa mitään arvoa. Kyynistä ja harhaista ajattelua.
Minun mielestäni olisi hyvä kun rokottaisivat heti hoitoalan henkilökunnan jälkeen ihmiset jotka tekevät yhteiskuntaa kannattavaa perustyötä: siis poliisit, palomiehet, opettajat, lastenhoitoalalla työskentelevät jne. iästä huolimatta.

1Äänestä
  • Jokainen pienen lapsen äiti ja isä ovat lastenhoidossa mukana eli hekin kuuluvat sitten tuohon ryhmään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen pienen lapsen äiti ja isä ovat lastenhoidossa mukana eli hekin kuuluvat sitten tuohon ryhmään.

    Riskiryhmänä, kyllä. Mutta jos katsoo asiaa toiselta kantilta elikkä siis jos päiväkodit , lastentarhat ja esikoulut menevät kiinni kun henkilökunta on koronassa, niin koko yhteiskunta lakkaa pyörimästä, kun vanhempien on oltava kotona hoitamassa omia, terveitäkin lapsiaan. Suuri(n) osa pienten lasten vanhemmista on työssäkäyviä ihmisiä, sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

    Äänestä

  • Paloma01 kirjoitti:

    Kyllä jokainen tietää, että pienten lasten vanhempia käy työssä, mutta silti he hoitavat lapsiaan. Ei ne siellä hoidossa ole 24 tuntia/vrk. Entä, jos nämä vanhemmat sairastuvat, niin mitä hyötyä on näistä hoitopaikoista silloin on?

    Ettäkö ihan yhteiskunta lakkaisi pyörimästä, tuskinpa nyt sentään

    Kyllä olisi aika surkea, jos esim elintarvikekaupat ja -teollisuus pysähtyisi.
    Entäpä julkinen liikenne? Ei kaikki kulje omilla autoillaan. Yhteiskuntaa pystyssä pitäviä ammattiryhmiä on paljon.

    1Äänestä

Kyllähän tuo järjestys on aivan järjetön. Ensin on rokotettava kaikki alle 65v jotka on töissä ja sitten koulua käyvät alle 25vuotiaat. Vasta noiden jälkeen voidaan miettiä muiden rokottamista jos rokotteita on jäljellä

1Äänestä
  • Ano 19:50 Bessie ? Kaikki päättäjät ovat siis mielestäsi täysin asiantuntematonta porukkaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ano 19:50 Bessie ? Kaikki päättäjät ovat siis mielestäsi täysin asiantuntematonta porukkaa ?

    Jos edellä mainittu porukka sairastuu niin silloin on enää turha rokottaa ketään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos edellä mainittu porukka sairastuu niin silloin on enää turha rokottaa ketään

    Siinä tapauksessa vaivumme Ugandan tasolle.
    Britit on jo siellä. Eri syystä.

    Äänestä

Kaikki tulevat saamaan rokotteen.

Äänestä
  • Joo. Järjestys on vain väärin

    Äänestä

  • Juuri iltauutisissa oli , että TP Sauli Niinistö on rokotusjonossa, jossa ikänsä puolesta kuuluu; 70 .
    Asema ja raha ei ratkaise piikityksessä, vakuutti uutismies Rönkä tv:ssa. Pitänee uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri iltauutisissa oli , että TP Sauli Niinistö on rokotusjonossa, jossa ikänsä puolesta kuuluu; 70 .
    Asema ja raha ei ratkaise piikityksessä, vakuutti uutismies Rönkä tv:ssa. Pitänee uskoa.

    Sale oli tietenkin adjunsa välityksellä "vuotanut" tiedon medialle etukäteen,
    ettei tule someraivo, jos joku luulisi, että pressa saisi ensimmäisessä ryhmässä rokotuksen,
    mikä hänen kylläkin kuuluisi saada valtion korkeimmassa asemassa olevana,
    joka vakavassa kriisissä osallistuu päätöksiin,
    niinkuin presidentit kautta aikain ovat tehneet,
    vaikka TP:n valta vakaissa oloissa onko riisuttu.

    Äänestä

Ensteks pitäis kaikki politikot ja valtaapitävät rokottaa ! Niistä ei väliä vaikka saisivat narkolepsian !
Kyl jämpti on nii !

1Äänestä
  • Toivottavasti terveyskeskus puhelin ei ruuhkaudu, kaikilla ei ole nettiä, varsinkaan iäkkäillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti terveyskeskus puhelin ei ruuhkaudu, kaikilla ei ole nettiä, varsinkaan iäkkäillä.

    Kotihoidon asiakkaat tullaan rokottamaan kotiin :)

    Äänestä

Omaishoidettavat ja heidän hoitajansa saavat kotona rokotuksen, oletan.
Minäkin saan samalla rokotuksen, kun omaiseni luona käy kotihoito
rokottamassa. En ole omaishoitaja. Kuulumme molemmat riskiryhmiin.
Senkin seitsemän sairautta.

Äänestä

Onko millään enään mitään väliä kun rokotuksen saa, on todennäköisesti niin kauan kunnes et ole uhka muille.
Itse voit huokaista, tavallaan helpotus, hyvin näkyy maskit kelpaavan kun ei maskittomia näy, johtuu et halua erottua massasta. Ei maskit ole tae olla sairastuttamasta.

Äänestä
  • Hallelujaa ! Uskot Jeesukseen muttet rokotukseen !

    Äänestä

  • ''.. tietojärjestelmät kaatuvat ja käteistä ei ole, miten maksatte kaupoissa??''
    Tietojärjestelmät kaatuvat myös kaupoissa. Ei voi myydä mitään ulos jos ei voi ''bongata''

    Äänestä

  • Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

    Eso es !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

    Eso es !

    Keskustelu käy kuumana rokotteen ostomahdollisuudesta, kun huhu kertoo
    joidenkin tarjonneen huomattavia summia saadakseen rokotteen ilman
    odotuksia. Varmasti tämä onnistuu monissa maissa, mutta kuinka laajaksi
    tämä "liiketoiminta" ja kuinka korkeiksi hinnat nousevat jää arvailujen varaan.

    kc

    Jenkeissä on tarjottu iso kasa taaloja rokotteesta. Köyhät jää ilman.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jenkeissä on tarjottu iso kasa taaloja rokotteesta. Köyhät jää ilman.

    Rikkaat on ostamassa rokotuksen ohi yleisten jonojen, Raha vaihtaa omistajaa ja
    korruptio toimii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallelujaa ! Uskot Jeesukseen muttet rokotukseen !

    Tottakai. Kyllä Jeesus meistä huolen pitää siinä missä luonnon eläimistäkin. Ei eläimet ole tarvinneet rokotuksia ja hyvin on ekosysteemi pelannut.
    Nyt tulee tuomion ajat kun ihminen rupeaa leikkimään Jumalaa rokotuksillaan ja myrkyillään ym. puuttumaan luonnon kehitykseen.

    Äänestä

et tainnut lukea kunnolla, tai sitten IS:ssä oli väärää tietoa. HS tiesi ainakin paremmin.

Äänestä

Kyllä rokotuskäytännöistä ja ajoista ilmoitellaan Yle-radio Tv-lähetyksissä alkuvuodesta 2021.
Terveydenhoitohenkilökunta varman ensin. Sitten riskiryhmät, kuten iäkkäät laitospotilaat jne.

Osa ihmisistä uhoaa jo ennakkoon, etteivät he taho ottaa rokotusta ilman pakkoa.

Äänestä

Suomen hallitus, STM ja THL yhdessä on toimineet korkealuokkaisesti.

Äänestä

Se on ihan hyvä tuo rokotus, ottakaa vaan pois, ihan melkein turvallista. Mutta jos jotain sattuu niin Suomi on varannut turvallisen rokotteen ottaneille kyllä korvauksia jos sattuu jotain. Kyllän on tuttu sanonta, ettei se rokotuksesta johdu :-))
Tässä on esim. rahalla USAssa esim. rahalla maksettu ja uhkailtu filmi poistettu festivaaleilta. Siinä ihan nähdään maanläheistä toimintaa, lapsikin konttaa lattialla, on kai väsynyt kun on kävellyt jo niin monta kuukautta ;-()

https://www.youtube.com/watch?v=pDw7zzNgNkQ

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

esille mm Ilta Sanomissa, josta tuota uutista ja järjestystä katselin, lueskelin ja ihmettelin ,tavallaan,....
sillä.
On ihmisryhmä, joka ei sen mukaan kuulu rokotettavien joukkoon. He ovat alle 65 ikäiset, jotka eivät kuulu riskiryhmään eivätkä käy töissä eivätkä ole yli 70 - vuotiaan omaishoitajia.
Myöskään lapsia ja kouluikäisiä ei mainittu kuuluviksi rokoteryhmään.

Siinä mielessä hyvä tietää tämäkin, niin ei tarvitse seurata, milloin pitäisi soitella rokotusaika itselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu