Lapsen oikeus

Lapsen oikeus on syntyä toivottuna sosiaalisesti turvalliseen kotiin, eikä suinkaan vastoin äitinsä tahtoa, ikään kuin rangaistuksena seksistä. Tätä tähdentää Lääkäriliittokin. Lääkäriliitto ja Gynekologiyhdistys tukee naisten oikeutta saada abortti vain pyytämällä, ja yhden lääkärin lähetteellä.

Täällähän jotkut moralistikukkahattusedät ilkkuu että "kärsikööt ämmä kaikista synnytyksen ja raskauden vaurioista, kun meni kerran levitteleen"! Lapsi on siis abortinvastustajille pelkkä ansaittu rangaistus naiselle "promiskuiteettisesta" (eli vapaavalintaisesta) seksielämästä. Millainen tulevaisuus on lapsella, joka saa kuulla olleensa äidilleen rangaistus ja joka tuntee sen joka päivä nahoissaan ehkä väkivaltana, tunnekylmyytenä, väheksymisenä. Lapsiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt hälyttävästi ja huostaanotot räjähtäneet käsiin. Lapsista ei välitetä, ja kaikkein vähiten välittää äiti joka ei ole saanut lasta omasta tahdostaan vaan on tähän painostettu ja pakotettu, lapsi on kiusa, häiriötekijä ja rangaistus.

Kaikkein vähiten lapsia auttaa tai ajattelee abortinvastustajamoralisti, heille vain alkiolla on ihmisoikeus olla turvassa. Ei naisella, äidillä eikä edes lapsella. Kun lapsi syntyy, ei väliä millaiset olot on. Tärkeintä on että nainen alistuu osaansa miehen omaisuutena, eikä hänellä ole lupa kieltäytyä avioliitossa edes seksistä, sain juuri lukea.

Täällä vastustajat on esittäneet ratkaisuksi naisten seksin ehkäisyksi naisten sukuelinten ompelemista, silpomista, vankeutta, sänkyyn sitomista, mielisairaalassa pitämistä, ehkäisyn lailla kieltämistä jne "luomakunnan herran" (oikeasti luin juuri niin että joku vastustaja nimittää itseään niin 🤭) oikeutena. Ehkäisyä väitetään täällä äärifeministien keksinnöksi, jota "Oikea Nainen" ei käytä vaan kärsii asianmukaisen rangaistuksen seksistä, joka ei kuulu vastustajien mielestä naisten oikeuksiin. Äidin elämän kuuluu moralistien mielestä helvettiä, eikä äidin kuulu haluta lasta omasta aloitteestaan vaan aina kun mies haluaa siementää.

On tämä hurjaa luettavaa vuonna 2020. Luulisi että vuosi on pikemminkin 1515 kun näkee mikä ihmisten sivistystaso joillain vielä on. 😵 Onneksi päättäviin elimiin ei täällä ole enempää noilla pääsyä.
2285
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

"Lapsen oikeus on syntyä toivottuna sosiaalisesti turvalliseen kotiin, eikä suinkaan vastoin äitinsä tahtoa, ikään kuin rangaistuksena seksistä."
Aivan oikein, lapsella on OIKEUS syntyä...... Siksi parin pitää toimia vastuullisesti molempien huolehtiessa ehkäisystä YHDESSÄ, jos ei halua lapsia. Asia on hyvin yksinkertainen ja simppeli, oma vastuu molemmilla.

1Äänestä
  • Mutta jos ei ole paria vaan satunnaispano?

    Äänestä

  • "Siksi parin pitää toimia vastuullisesti molempien huolehtiessa ehkäisystä YHDESSÄ, jos ei halua lapsia."

    Ehkäisy ei välttämättä auta jälkikäteen. Eikä varsinkaan jälkiviisaus kun on jo paksuna. Jos pillerit on pettäneet, niin jälkiehkäisyä ei edes ymmärrä ottaa. Saati jos on kierukka.

    Vastuullisesti toiminen ei estä vahinkoja, koska suuri osa aborteistakin tehdään ehkäisyn petettyä. Jopa sterilisaatio voi pettää, kun munanjohdin kasvattaa uuden väylän klipsin ohi.

    Äänestä

  • Lapsella on oikeus syntyä toivottuna, ei rangaistuksena. Jos lasta ei vaan halua niin onneksi on Lääkäriliitonkin puolustama vapaa aborttioikeus. 🙂

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lapsella on oikeus syntyä toivottuna, ei rangaistuksena. Jos lasta ei vaan halua niin onneksi on Lääkäriliitonkin puolustama vapaa aborttioikeus. 🙂

    Silloinkin lapsen voisi antaa muille, joten ei vaan edelleenkään vakuuta itsekkäiden o.manapojen vastuuta mitä raukkamaisimmin pakoilevat verukkeet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloinkin lapsen voisi antaa muille, joten ei vaan edelleenkään vakuuta itsekkäiden o.manapojen vastuuta mitä raukkamaisimmin pakoilevat verukkeet.

    "Silloinkin lapsen voisi antaa muille"

    Voi tietty jos viitsii nyt turhan päiten kärsiä raskauden. Ei pakko eikä edes suositeltavaa eikä sitä kukaan tunnu harrastavan. Tyhmäähän se on kun pääsee tilasta eroon kätevästi ja vastuullisesti nopealla abortilla. Lääkäriliittokin ajaa abortin helpottamista. Hormonimuutokset vaan tekee pahaa. Mitä järkeä alkaa ilmatteeksi muille synnyttämään. Aijoo seki vielä... Synnytys. Tyhmää. Laiskuus hakea aborttia kostautuu sitten kun tulee viiskymnentä kertaa aborttia pahempi asia..

    Omanapaiselle suosijasakille onkin täysin vierasta nähdä vähintäkään tilapäistä vaivaa edes toisen koko elämän eteen, ainakin vaatisivat messevän palkkion siitä..
    Ehkäpä ovat joskus itse elintärkeän avun tarpeessa mutta kukaan ei viitsi kun kätevästi ja mukavasti voi vain katsella vierestä niiden hyytymistä pois tästä elämästä. Tyhmäähän se olisi varsinkaan lastenm.urhaajien takia tuntea hetkenkään epämukavuutta, ja vieläpä ihan ilmaiseksi!

    " Hormonimuutokset vaan tekee pahaa. "

    Ovat tuskin mitään loppuiän r.iivaavan syyllisyysh.elvetin rinnalla.
    Mitä järkeä alkaa hankkimaan elämän pilaavaa tunnontuskaa ja vielä maksaakin siitä. Aijoo seki vielä... lapsen tappaminen abortilla. Tyhmää. Laiskuus pelastaa lapsen elämä kostautuu sitten kun tulee viiskymnentä kertaa synnytystä pahemmat psyyken jälkitilat..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloinkin lapsen voisi antaa muille, joten ei vaan edelleenkään vakuuta itsekkäiden o.manapojen vastuuta mitä raukkamaisimmin pakoilevat verukkeet.

    Se on vasta ääri itsekästä, antaa nyt lapsi mukavuusadoptioon! Entä mukavuusehkäisy? Kun ei halua lapsia vaikka tahtoo mukavuusseksiä? Kauheen itsekästä?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on vasta ääri itsekästä, antaa nyt lapsi mukavuusadoptioon! Entä mukavuusehkäisy? Kun ei halua lapsia vaikka tahtoo mukavuusseksiä? Kauheen itsekästä?

    Onhan se joo, tooodellaa "itsekästä" antaa toisenkin elää ja auttaa tätä elämän alkutaipaleella! Ja vieläpä antaa jatkaa elämää jossain mahdollisimman hyvässä kodissa jos itse tietää ettei pysty sellaista antamaan! Erittäin paljon "itsekkäämpää" kuin mukavuustappaa omanapaisesti kun "ei nyt just vaan sattunut huvittamaan".

    "Oma helvetti?"

    Odotellaan edelleen, mitä h.elvettejä kuvittelet lapsiaan tappamattomilla ja heitä suojelevilla olevan.
    Joillekin tosiasiat on "solvaamista" mutta silloin on turha syytellä totuudekertojia.

    Äänestä

Lapsen oikeus on syntyä toivottuna sosiaalisesti turvalliseen kotiin, eikä suinkaan vastoin ISÄNSÄ tahtoa, ikään kuin rangaistuksena seksistä. Tätä tähdentää lapsen etu.

Täällähän jotkut moralistikukkahattutadit ilkkuu

Äänestä
  • Joo jos ei muija tee aborttia vaikka mies vaatii niin ruokkojen vaatiminen laittomaksi! Pano on pano, eikä mikään lupaus alkaa nyhtöäijäksi.

    1Äänestä

Hohhoijaa näitä provotrollin iänikuisia seksirangaistus ym. valheharhoja..

"Lapsen oikeus on syntyä toivottuna"

Ja niin se tyntyisikin, jos ei synnyttäjän, niin johonkin toiseen perheeseen. Jollei itsekäs mukavuudenhaluinen ä.mmä tapa sitä ennen tätä.

"ilkkuu että "kärsikööt ämmä kaikista synnytyksen ja raskauden vaurioista, kun meni kerran levitteleen"! "

Juurikin suosijasakki ilkkuu ja toivoo kaikille lapsiaan suojeleville kunnon äideille tätä.

"abortinvastustajille pelkkä ansaittu rangaistus naiselle"

Mistä nämä pakkomielteiset h.arhasi kumpuaa? Miten lapsi olisi sitä jossakin ihan muualla kuin naisen luona? Enemmänhän sitä ongelmia lapsen abortilla tappamisesta näyttäisi tulevan, ja ihan itse ne tekijät kärsimyksensä on silloin hankkineet. Eli silloinhan pitäisi toivoa tuota jos toivoisi naiselle rangaistusta.. eli ketkähän ne sitä karmeinta seksirangaistusta toivoo??

"Millainen tulevaisuus on lapsella, joka saa kuulla olleensa äidilleen rangaistus ja joka tuntee sen joka päivä nahoissaan ehkä väkivaltana, tunnekylmyytenä, väheksymisenä. "

Missä lasta kauan ja hartaasti kaivanneessa kodissa sellaista joutuisi kokemaan?

"Lapsiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt hälyttävästi ja huostaanotot räjähtäneet käsiin."

Joko niitä todisteita löytyy että nämä on juuri niitä "ei-toivottuja" lapsia, eikä muuten vain vanhemmuuteen kyvyttömien lapsia? Vai onko tämäkin edelleen pelkkää mutuh.arhaasi.

"Kaikkein vähiten lapsia auttaa tai ajattelee abortinvastustajamoralisti, "

Ja sinä sakkienesi autat heitä enemmän väkivalloin m.urhaamalla?

"Ei naisella, äidillä eikä edes lapsella. Kun lapsi syntyy, ei väliä millaiset olot on"

Sinulle ei tosiaan ole väliä millään muulla kuin m.urhanhimoisten a.kkojen "oikeuksilla" ja että saat mahdollisimman monet viekoteltua tappamaan lapsia.

"vastustajat on esittäneet ratkaisuksi naisten seksin ehkäisyksi naisten sukuelinten ompelemista, silpomista, vankeutta, sänkyyn sitomista, mielisairaalassa pitämistä"

Todisteita odotellessa. Miksi kukaan muu ei ole nähnyt missään tällaisia?

"kärsii asianmukaisen rangaistuksen seksistä, joka ei kuulu vastustajien mielestä naisten oikeuksiin."

Tajuatko edes miten s.ekopäisiltä nämä pakkomielteesi kuullostaa?

"On tämä hurjaa luettavaa vuonna 2020"

Jos niitä lukisi muuallakin kuin näissä kaikeen vääristävissä h.ullun h.öpinöissäsi.

"Luulisi että vuosi on pikemminkin 1515 kun näkee mikä ihmisten sivistystaso joillain vielä on. "

Niinpä, ja tätä taantuneempikin. Jotkut kun kuvittelee vieläkin että ihmisen elämä alkaa vasta kun putkahtaa näkyviin kohdusta! :o Tai että on ihan yleisesti hyväksyttävää ja normaalia uhrata muita ihmisiä ja jopa viattomia lapsia mukavuuksien alttarille..

Äänestä

Maailma saattaa vihertää ennen lopullista kirkastumista. Syntymättömien ei tarvitse kastua kirkossakaan.

Äänestä

Se on erittäin tärkeä huomata että samat tyypit jotka vastustaa aborttia vastustaa myös ehkäisyä. Miettikää miksi!

Siinä paljastuu todelliset tarkoitusperät.

Äänestä
  • Tuo on kyllä ihan valeuutinen, propagandaa, jolla saataisiin demonisoitua aborttiin kriittisesti suhtautuvia, jotka taas perustavat kantansa ihan biologisiin faktoihin eikä suinkaan äärifeministiseen ihmisarvoon eli mutuihin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on kyllä ihan valeuutinen, propagandaa, jolla saataisiin demonisoitua aborttiin kriittisesti suhtautuvia, jotka taas perustavat kantansa ihan biologisiin faktoihin eikä suinkaan äärifeministiseen ihmisarvoon eli mutuihin.

    Antaisitko esimerkkejä sellaisista tahoista, jotka ovat seksuaalisesti liberaaleja, mutta vastustavat abortteja?

    Äänestä

Lapsella on oikeus omaan elämäänsä ennen ja jälkeen syntymänsä, YK, lasten oikeudet

1Äänestä
  • Niin, mutta lapsella tarkoitetetaan YK:n julistuksessa jotain muuta kuin hedelmöittynyttä munasolua.

    Äänestä

  • tieteilijä kirjoitti:

    Niin, mutta lapsella tarkoitetetaan YK:n julistuksessa jotain muuta kuin hedelmöittynyttä munasolua.

    Kyllä, niitä lapsen varhaisia vaiheita kutsutaankin alkioksi ja sikiöksi ihan kansankielessä ja biologiassakin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, niitä lapsen varhaisia vaiheita kutsutaankin alkioksi ja sikiöksi ihan kansankielessä ja biologiassakin.

    Siittiö ja munasolu on nekin varhaisia lapsen kehitysvaiheita. Ilman niitä ei olis ees alkio mahdollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siittiö ja munasolu on nekin varhaisia lapsen kehitysvaiheita. Ilman niitä ei olis ees alkio mahdollinen.

    Siittiö ja munasolu ovat gameetteja, sukusoluja, ei kehitysvaiheita. Niiden yhtyessä syntyy elävä alkio ja sitten sikiö.

    1Äänestä

  • tieteilijä kirjoitti:

    Niin, mutta lapsella tarkoitetetaan YK:n julistuksessa jotain muuta kuin hedelmöittynyttä munasolua.

    Itse SuurMutuko siellä taas puhuu? :)

    Lapsi on alle 18-vuotias ihminen. Mitään alarajaa ei ole asetettu, ja kuten todettu, lapsi ansaitsee hoivaa ja suojelua myös ennen syntymää.
    Missä kohtaa jokin ihmisryhmä on sujettu pois ihmisoikeuksista?

    "Siittiö ja munasolu on nekin varhaisia lapsen kehitysvaiheita."

    Taas väännellään ratakiskoja alkeellisimmista tieteen faktoista joita eräät ei vaan suostu tajuamaan. :) Ihmis YKSILÖÄ ei ole olemassa PUOLIKAS perimäisissä sukusoluissa. Mikä kohta tässäki on niin vaikeaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Lapsen oikeus on syntyä toivottuna sosiaalisesti turvalliseen kotiin, eikä suinkaan vastoin äitinsä tahtoa, ikään kuin rangaistuksena seksistä. Tätä tähdentää Lääkäriliittokin. Lääkäriliitto ja Gynekologiyhdistys tukee naisten oikeutta saada abortti vain pyytämällä, ja yhden lääkärin lähetteellä.

Täällähän jotkut moralistikukkahattusedät ilkkuu että "kärsikööt ämmä kaikista synnytyksen ja raskauden vaurioista, kun meni kerran levitteleen"! Lapsi on siis abortinvastustajille pelkkä ansaittu rangaistus naiselle "promiskuiteettisesta" (eli vapaavalintaisesta) seksielämästä. Millainen tulevaisuus on lapsella, joka saa kuulla olleensa äidilleen rangaistus ja joka tuntee sen joka päivä nahoissaan ehkä väkivaltana, tunnekylmyytenä, väheksymisenä. Lapsiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt hälyttävästi ja huostaanotot räjähtäneet käsiin. Lapsista ei välitetä, ja kaikkein vähiten välittää äiti joka ei ole saanut lasta omasta tahdostaan vaan on tähän painostettu ja pakotettu, lapsi on kiusa, häiriötekijä ja rangaistus.

Kaikkein vähiten lapsia auttaa tai ajattelee abortinvastustajamoralisti, heille vain alkiolla on ihmisoikeus olla turvassa. Ei naisella, äidillä eikä edes lapsella. Kun lapsi syntyy, ei väliä millaiset olot on. Tärkeintä on että nainen alistuu osaansa miehen omaisuutena, eikä hänellä ole lupa kieltäytyä avioliitossa edes seksistä, sain juuri lukea.

Täällä vastustajat on esittäneet ratkaisuksi naisten seksin ehkäisyksi naisten sukuelinten ompelemista, silpomista, vankeutta, sänkyyn sitomista, mielisairaalassa pitämistä, ehkäisyn lailla kieltämistä jne "luomakunnan herran" (oikeasti luin juuri niin että joku vastustaja nimittää itseään niin 🤭) oikeutena. Ehkäisyä väitetään täällä äärifeministien keksinnöksi, jota "Oikea Nainen" ei käytä vaan kärsii asianmukaisen rangaistuksen seksistä, joka ei kuulu vastustajien mielestä naisten oikeuksiin. Äidin elämän kuuluu moralistien mielestä helvettiä, eikä äidin kuulu haluta lasta omasta aloitteestaan vaan aina kun mies haluaa siementää.

On tämä hurjaa luettavaa vuonna 2020. Luulisi että vuosi on pikemminkin 1515 kun näkee mikä ihmisten sivistystaso joillain vielä on. 😵 Onneksi päättäviin elimiin ei täällä ole enempää noilla pääsyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu