Keskustan toilailuita al-Hol asiassa.

Tässä on kysymys siitä, ettei Tuominen toiminut annettujen ohjeiden mukaisesti, vaan tahallisesti vaikeutti suomalaisten lasten pelastamista tältä kuolemanleiriltä. Ministeri johtaa ministeriötä. Sitä ei johda esimerkiksi pyssyleikkejä leikkivä sivari.
Esimerkiksi pölhöpersujen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei johda mitään ministeriötä, ei nyt ja jos luoja suo ei johda milloinkaan.
Pekka Haavisto yritti toimia hallituksen päätösten mukaisesti, mutta Tuominen jarrutti ja kertoi täysiä valeita julkisuuteen, muiden muassa sellaisia, että hän joutuu oikeuteen jos toimii ohjeiden mukaisesti.
Seuraavakis Pekka Haavisto yritti siirtää tämän valehtelevan ja niskoittelevan ja ilmeisesti yhteiskyvyttömän henkilön hänelle paremmin soveltuviin töihin.
Tästä persut ja jopa osa Suomen keskustaa ja kokoomusta nosti valtavan metelin ja perut tietysti järjettömän älämölöön -tietysti- ja väittivät että lakia on Pekka Haavisto rikkonut, ja kun mitään todellista lainrikkomusta ei löytynyt, älämölöö-persut keksivät Hallintalain.
Tuomista ei siirretty toisin tehtäviin.
Annika Saarikon käyttäytyminen on suorastaan irvokasta. Hallitus on päättänyt, täysin oikein ja oikeassa järjestyksessä pelastaa suomalaiset lapset täältä kuolemanleiriltä.
Nyt pitää muistaa, että Suomessa Hoito- ja Hoivakotien kurjuus ja suoranainen tuhoamisleiri meininki alkoi Sipilän ja Saarikon toimesta.
Omavalvonta oli se taikasana jonka takana yksityiset hoiva- ja hoitokodit saivat pitää hoidokkeja nälässä ja vanhoissa vaipoissa, puutteellisesta lääkityksestä puhumattakaan.
Annika Saarikko on erittäin röyhkeä ja täysin tunteeton silloin kun yksityiset saavat riistää ja pitää puolustuskyvyttömiä aivan käsittämättömän huonoissa oloissa.
"Näin toimii Maalaisliitto" ja Hennalan leiri on perustettava uudelleen, sanoo Suomen keskusta.
.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Osmium76 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu