Aihe

Miksi rokotukset eivät ole alkaneet laajassa mitassa?

Anonyymi

Hallituksen ja THL:n edustajat päivittäin hehkuttavat rokotuksilla joita kuulemma aletaan jo heti joulun jälkeen antaa kansalaisille. Koko ajan yritetään antaa kuva että asiat on hoidettu mitä erinomaisemmin.

Todellisuudessa kansalaiset saavat koronarokotuksia vasta ensi syksynä. Melkein vuosi on vielä odoteltava.

Esimerkiksi laajasti parjatussa USAssa koronarokotukset ovat jo alkaneet ja siellä on jo nyt rokotettu yli miljoona ihmistä ja rokotukset edistyvät hyvällä vauhdilla.

Todellisuudessa täällä pelattiin jo viime keväästä asti mitä kummallisemmalla tavalla rokotusasian kanssa ikäänkuin kyse olisi jostain pörssispekulaatiosta. Sensijaan että oltaisiin tehty asialliset sopimukset yhden tai mieluummin kahden vakaan toimijan kanssa, ryhdyttiin pelleilemään ja taas kerran vetkuttelemaan ja viivyttelemään kuvitellen että kyllä tämä tästä kunhan...

Näin kehnosti on täällä kansalaisten kannalta kriittisen tärkeät asiat hoidettu. Tätä en voi hyväksyä.

54

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ensiksi rokotetaan terveydenhoitohenkilöstä ja sitten tiettyjä riskiryhmiä. Tavallinen tallaaja saa odottaa vielä jonkun aikaa. Miten rokotukset oikeasti purevat, niin se näkee vasta vuoden päästä.

      • Anonyymi

        aloittajan kysmys olikin siitä miksi rokotetta ei ole hankittu ajoissa ja tilattu jotta kansa saadaan rokotettua.

        Nyt hallitus ja THL kehuvat itseään rajattomasti päivästä toiseen ikäänkuin jotakin olisi tehty


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aloittajan kysmys olikin siitä miksi rokotetta ei ole hankittu ajoissa ja tilattu jotta kansa saadaan rokotettua.

        Nyt hallitus ja THL kehuvat itseään rajattomasti päivästä toiseen ikäänkuin jotakin olisi tehty

        Rokotteita ei ole saatavilla rajattomasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aloittajan kysmys olikin siitä miksi rokotetta ei ole hankittu ajoissa ja tilattu jotta kansa saadaan rokotettua.

        Nyt hallitus ja THL kehuvat itseään rajattomasti päivästä toiseen ikäänkuin jotakin olisi tehty

        Rokotteet on tilattu ajoissa, jopa ennen kuin kaikki testit olivat valmiit. Jokaisen tulee noudattaa ohjeita ja määräyksiä, jotta tauti ei leviä, olipa rokotteita tai ei.


    • Anonyymi

      Jumala ei ole antanut valtaa, luulen johtuvan. Tekeekö jo kovin mieli?

      • Anonyymi

        Mutta kuka antaa jumalalle vallan?


      • Anonyymi

        Mitään jumalaa ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kuka antaa jumalalle vallan?

        Päivi Räsänen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivi Räsänen.

        Päivi Räsänen?
        Kukas hän on?


    • Anonyymi

      Rokotukset eivät voi alkaa jos rokotteita ei ole.Se pieni erä joka saadaan alkuun käytetään hoitohenkilökunnan rokotukseen.Suurin virhe Suomessa on tehty siinä edellisten hallitusten aikana,kun oma rokotetuotanto on ajettu alas.Nyt olemme muiden "armoilla"milloin saamme rokotteet ja kuinka paljon.Kaikkea ei pidä eikä saa laskea pelkästään rahassa,kun kyse on kansalaisten terveydestä.Tosin onhan meillä eräitä ministereitä hallituksesta jotka mielummin hoitavat bisnestä kuin kansalaisten terveyttä.Kuten se ministeri joka keväällä reteästi kehuskeli lauseella valtio takaa ja pankit takaa.Täysin sopimaton ministerin tai kansanedustajan tehtävään.

      • Anonyymi

        Uskon että "minä minä" haavisto on ensimmäisinä vaatimassa rokotetta itselleen. Kansasta ei väliä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon että "minä minä" haavisto on ensimmäisinä vaatimassa rokotetta itselleen. Kansasta ei väliä.

        Virkamiesjohtajat käyneet feikki koronarokotuksilla

        " Nyt näitä näytösluonteisia feikkirokotuksia näytetään maailmalla, että aivan kuin nämä kaupunginjohtajat ja pormestari tason tekijät näyttävät, että he saisivat koronarokotteen.
        Lontoonkin pormestari ESITTI saaneensa koronarokotteen, vaikka sininen rokotteen sinetti on avaamatta.

        Eihän nämä virkamiehet tuota piikkiä itseensä laittaisi mistään hinnasta.

        Mutta kyse on nyt julkisesta PR-kampanjoinnista, jotta tuolle hengenvaaralliselle koronarokotteelle saataisiin väestö menemään kuin lampaat teuraalle. "

        ( lainaus sivustolta NWO-havaintoja)


    • Anonyymi

      Nappisilmä ei osaa tehtäväänsä.

    • Anonyymi

      Avaajan ja muiden hölmöjen kannattaisi lukea rokotuksista annetut ennakkoselvitykset.

      EU aloittaa rokotukset samanaikaisesti 27.12. 20.

      Siihen mennessä saadaan ensimmäiset rokote-erät jaettua.

      Rokotuksilla on vaikutusta ehkä huhti-toukokuuhun mennessä,jos rokotteita saadaan riittävästi.
      Silloin on riskiryhmät eli noin puoli miljoonaa ihmistä rokotettu.

      • Anonyymi

        Saa kait sitä Bropagandaa lukea. Ei siinä muuta tapahdu ku tuntee itsensä vain
        kusetetuksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa kait sitä Bropagandaa lukea. Ei siinä muuta tapahdu ku tuntee itsensä vain
        kusetetuksi

        Kusetus ei onneksi tartu kuten korona. Molempia kannattaa kuitenkin varoa. Kusetus estyy, kun ottaa asioista selvää ja korona estyy parhaiten, kun noudattaa turvaohjeita ja määräyksiä.


    • Anonyymi

      Näihän se tuntuu menevän, mediassa kyllä ollaan hehkuttamassa, kuinka rokotteita saadaan rokotettavaksi alkaen jo 27.12.2020, on puhuttu miljoonista, sadoista tuhansista rokotemääristä, mutta sitten uutisissa puhutaan kahteen pizzalaatikkoon menevistä ja tulleista määristä, joita pitää suojella mahdolliselta ryöstöiltä, mitä?
      Tulee mieleen eittämättä satu hiirestä, joka toimi räätälinä kissalle ja hassustihan siinä kävi eli kansalaisten luottamus terveysviranomaisiin ja hallitukseen entisestään pienenee ja jopa loppuu, jos valheellinen diibadaa jatkuu....

    • Anonyymi

      Tuhannet virkahenkilöt ym. koittavat keksiä miten tällä rikastutaan. Sitten vasta alkaa toiminta ja rokottaminen.

    • Anonyymi

      Ne rokotemäärät, jotka saadaan Suomeen voidaan rokottaa 15 000 - 20 000 kansalaista /vko.
      Suomen 5.5 milj. väestömäärään suhtautettuna rokottaminen kestäisi vuosia, vaikka kaikkia ei edes rokotettaisi.
      Ex-rokoteasiantuntijan T. Vesikarin mukaan tälläiseen vitkuttelevaan tahtiin ei Suomella olisi varaa eli käydäänkö samat sotkut/valehtelut kuin maskien ja suojavarusteiden suhteen?
      Nähtävästi STM ja hallitus ottavat edelleen vaikenemisen ja toimimattomuuden linjan eli olemme menossa hyvää matkaa Ruotsin linjalle, jossa koronaan sairastuvien vanhusten hoito jätettiin retuperälle ja sama näkyvissä jo Suomessakin.

    • Anonyymi

      Varmasti on pörssipelaamista rokotteissa. Sitäkään ei saa koskaan hyväksyä!
      Siellä on rokotteessa nanosiru! Ei saa koskaan hyväksyä.
      Siellä on käytetty abortoituja sikiöitä. Ei saa koskaan hyväksyä.

    • Anonyymi

      Kunhan koronarokotteita aletaan saamaan, alkaa myös piikitystahti kiihtymään.
      Tulossa on uutena muun muassa AstraZenecan piikki heti kun tarkastus- ja lupaprosessit on saatu asianmukaisesti hoidettua.

      https://yle.fi/uutiset/3-11719712

    • Anonyymi

      Rahanahneilla pihtareilla luotto säästämiseen on myös laajaa, kun potilasvakuutusyhtiö polkaistiin pystyyn. Ei olisi kannattanut näin myöhään.

    • Anonyymi

      Viikossa saatu rokotettua 1767.
      Elikkäs samalla tahdilla vuodessa 91884.
      Jos tahti pitää, niin puolet Suomalaisista on rokotettu 30 vuoden kuluttua.

      Kylmää matematiikkaa. Lyökää luvut itse laskukoneeseen jos ette tajua.

      • Anonyymi

        Kiuru vastustaa kaikkea. Juuri siksi mitkään asiat ei etene.


      • Anonyymi

        Tuo on kyllä valitettava TOTUUS


      • Anonyymi

        Tähän voisi lisätä v.1990 kokoomuslaisen H. Holkerin legendaarit sanat toimittajille :" Minä juon nyt kahvia" ja tänä päivänä S.Marin voisi jatkaa tätä toimimattomuuden ja vastuuttomuuden linjaa sanoin:"Minä olen nyt joululomalla".
        Tutkijoiden ja joidenkin poliitikkojen herätykset hallitukselle kaikuneet kuuroille korville eli hallituksen horros torttupeiton alla jatkunee helmikuulle, vai olisikko jo aika herätä?


      • Anonyymi

        Matikalla ei ole mitään virkaa tässä.
        Kun on riittävän suuri määrä rokotetta, voi polkasta käyntiin rokotteen massahävityksen.
        Tietysti organisoimalla massarokotukset.


    • Anonyymi

      Täytyy muistaa se että THL:n on tehtävä niin kuin STM ja hallitus
      käskee

    • Anonyymi

      https://www.verkkouutiset.fi/ylilaakarin-varoitus-uusi-virukanta-nayttaa-sairastuttavan-lapsia-aiempaa-pahemmin/#90358e2e

      ...eli kun Suomi pääsee vauhtiin rokotuksissa, on se jo liian myöhäistä. Tähän kun yhdistää kevään jarruttelun ja suoranaisen poliittisen kiukuttelun, niin ei voi olla karistamatta tunnetta, jotta onko tarkoituskin että mennään Ruotsin tietä?

      Palatakseni tähän ihme kiukutteluun minkä huomaan toisinaan. Onko tuntemukseni väärä, että kun tulee vaatimuksia nopeuttaa tahtia, keksitään syy hidastaa tahtia?

      Se tapa miten näin tehdään tuntuu siltä kuin että ei tehdä pyydettyä asiaa kun menit asiasta puhumaan. Että kun aloite tuli väärästä suunnasta. Vaikka se olikin täysin oikein perusteltu.

      Huomasin myös eräässä tiedotustilaisuudessa keväällä, että ministereillä oli selkeästi kehonkieli sellainen, että olivat ärsyyntyneet jotta lavalle pääsi suodatinfirman pomo ääneen. Joka hänkin lipsautti että ei olisi alunperin halunnut Suomeen enään tulla.

      Nyt sitten on ollut aikaa laittaa kaikki kuntoon nopeata toimintaa varten, mutta alkaa paljastua, että mitään ei oikeasti ole tehty.

      Miksei? Siksikö että pitää saada näyttää valtaansa ja pitää kansaa pelossa?

    • Anonyymi

      ..Ruotsissa taas vähätellään uutta Korona muunnosta.
      Suomessa ryssitään rokotukset.
      Isrelissa on jo ennen joulua rokotettu yli miljoonaa ihmistä. Amerikassa kohta 3 miljoonaa!!
      Miksi taas Suomessa ollaan varmuudeksi päätetty ryssiä tämäkin asia, kuten kaski-gatekin.
      Kohta pääminitseri sanoo, että ei rokotuksia tarvita, oikeesti!

      Hei kuka saatanan tunari kuppaa rokotukset Suomessa? Oli aikaa varata muutamalla miljoonalla rokotteita ja pohtia etukäteen nopea tapa toimia..

      • Anonyymi

        Nuo ovat ostaneet suoraan tehtaalta rokotteita moninkertaiseen ylihintaan. Tehtaat myyvät parhaimmin maksavalle, EU ei pysty siihen kilpailuun. Mutta toisaalta ihan hyvä asia kun Israel ja USA hoitavat tuon jälkitestaamisen niin tänne saadaan varmennettua rokotetta joka on turvallisempaa.

        Mitä mitä nämä kirjoitukset oikein tarkoittaa. Ensin uhotaan etten ikinä ota koronarokotusta ja nyt huudetaan kurkku suorana että miksei saa heti piikkiä. Päättäkää nyt jo kumman haluatte.


    • Anonyymi

      MILLÄS ROKOTAT KU ROKOTETTA EI OLE,,, EIKÄ TULE,,, NIIN KAUAN KU
      EU SITÄ HOITAA..

      Kemaperseet ja mafia saa EU:ssa eka rokotteet

      • Anonyymi

        VÄÄRIN. ROKOTTEITA ON SUOMESSA 50 000 ANNOSTA. ROKOTETTUJA ON ALLE 2000.


    • Anonyymi

      Onhan rokotetta Suomi varannut jo 9 Miljoonaa annosta.

      Tästä määrästä riittää jo Afrikka komisaarillekin lahjoitettavaa

      • Anonyymi

        Sulla unohtui tuosta ykkönen edestä. Suomi on varannut 19 miljoonaa rokoteannosta, on sitten eri asia kuinka suuri osa noista todellisuudessa saadaan ja missä aikataulussa.


    • Anonyymi

      ""Todellisuudessa kansalaiset saavat koronarokotuksia vasta ensi syksynä. Melkein vuosi on vielä odoteltava""

      Laskelmien mukaan, tähän menee 11 vuotta.

      Eli, minä luovun rokotteesta ja yritän tartuttaa itselleni koronaviruksen. Jos selviän siitä hengissä, niin minulla on suoja.

    • Anonyymi

      Suomeen on tullut vain 50 000 rokotetta vaikka pitäisi olla tullut yli 300 000. Muut maat vetävät välistä ja Marinin hallitus istuu hiljaa. Me maksetaan etelän maiden koronalaskut eikä saada edes rokotteita. Marin ja Kiuru on nyt hiljaa? Miksiköhän?

    • Anonyymi

      Ei tässä mitään rokotteita tarvita!

    • Anonyymi

      Onhan tämä jo karmeaa! Suomi maksaa 13 miljardia korona tukea, eikä saa edes omaa osuuttaan rokotteesta.

      Tämä kertoo sen, että minkälaisessa yhteisössä olaan jäsenenä.

    • Anonyymi

      Tanska:
      Tanskan koronavirusrokotukset etenevät ripeää tahtia. Ensi sunnuntaihin mennessä kaikki maan hoivakodeissa asuvat ja rokotuksen halunneet ihmiset on rokotettu. Tanskassa on yli 900 hoivakotia.
      4. tammikuuta mennessä maassa oli annettu Bloombergin mukaan jo 46 975 rokotusta, eli 0,81 prosenttia väestöstä oli saanut ensimmäisen annoksen Pfizerin ja BioNTechin rokotetta. Suomessa vastaava määrä oli 3604 rokotettua.

      Suomi:
      IS kysyy, mistä suuret rokotusmäärien erot Pohjoismaiden välillä johtuvat.

      - Tanska saa suunnilleen saman verran rokotteita kuin Suomi. He rokottavat kaiken heti, mitä tulee. Me olemme lähteneet siitä, että rokotuksia tehdään joka puolella maata, Kontio sanoi.

      Tässä tuli emävale. Eivät nämä 900 hoivakotia kaikki samassa paikassa ole. Tarkoittaa kaikkialla maassa olevat vanhemmat ja osin hoitohenkilöt saavat rokotuksen. Missä maassa me elämme Sanna Marinin hallituksen myötä. Tuo narttu ottaa varmaan kunnian edellisestäkin.

    • Anonyymi

      Israel rokottaa kansalaisiaan 150 000 kappaleen päivävauhtia, eikä rokotepula vaivaa, Hölmölässä ihmetellään touhua sormi suussa.

    • Anonyymi

      Erinomaiseksi sitä voi tuskin sanoa., lepsuiksi kyllä.

      Kumma kyllä on muissa maissa saatu Pfizerin rokoteet miljoinnittain, Sakassa on tuorempien tietojen mukaan rokotettu 0,38% väestöstä. Täysin riittämätön sekin ja sielläsiitäkin väännetään. Mutta kuinka monta prosentin murto-osa on Suomessa rokotettu? Joku 0,01%?

      Kenen vastuulla tämä on, taas huoltokeskuksen? Joku on tässä tyrinnyt?

      Suomen mekaanismit eivät toimii kriisitilanteessa, sen tässä nähdään. Ja jos jouduttaisi ryhtymään yhtä ankariin sulkuihin kuin muissa maissa, astuis perustuslakivaliokunta näyttävästi esille ja neuvottelaisi siitäkin vuoden.

    • Anonyymi

      Turha haaveilla rokotuksista kun ei niitä tehdä ilman rokotteita joita ei ole edes tulossa. Tyhjän saa pyytämättäkkin.

      • Anonyymi

        Tämä rokotus möhlittiin samoin kuin maskitkin.
        Aikamme odotetaan ja ihmisiä kuolee, varsinkin vanhoja.
        Hallitus pääsee kehumaan hoitajamitoitusta ja vanhustenhoitoa, kun ei niitä vanhuksia kohta ole.
        Ministeri-Pekka sentään ehti allekirjoittamaan paperin jossa Suomi luovuttaa köyhille maille rokotteita.
        Ei olisi kannattanut luvata kun niitä ei ole.


    • Tämä "jarrutus" on selvinnyt: Israel ja USA ovat ostaneet rokoteita kaksinkertaisella hinnalla kuin mitä EU on sopinut maksavansa ja tottakai valmistajat ovat ensisijaisesti myyneet heille, viis sopimuksista.

      Kun ne vähäiset määrät jotka jäävät näiden valtioden tarpeiden yli, jaellaan EU:ssa väkimäärän mukaan. Saksa on kuitenkin tilannat 300 mil. yksikköä lisää ja rakentaa parhaillaan tehtaita volyymin lisäämiseksi.

      Suomi odottaa mitä toiset eivät tarvitse ja jos näin jatku, niitä rokoteita ei ennen tarvitaankaan. Pitää vain rakentaa krematoorioita lisää.

    • Anonyymi

      Ehkäpä se, että emme Suomessa voi kansallisesti päättää rokotteiden saatavuutta: määrää, laatua jne. johtuu siitä, että Suomessa ei ole omia lääketehtaita. Suomi ostaa rokotteet sieltä mistä saa.

    • Anonyymi

      Homous on laajempaa sen suosiossa ja peräsuoleen yhtyessä. Tätä ei voi selkokielisemmin sanoa. Turpiin anoessa sitä saa pikemmin.

    • Anonyymi

      Ei uskalleta aloittaa valtakunnallista rokottamista, kuka siitä kantaa vastuun jos ihmiset saa oireita tai kuolee. Ei tiedetä rokotteesta vielä riittävästi. Huh, minäkin otan askeleita vasemmalle tai taakse kokonaan piiloon.

      Kun rokotteet on saatu myytyä koko valtakunnalle, alkaa korona hävitä. Riippumatta siitä kuka sen on ottanut. Lääketeollisuus ei välitä muusta kuin myynnistä tai...

    • Anonyymi

      Antoiko Marin rokotteita Italialle, kun siellä on pahempi tilanne.

      • Anonyymi

        Sannalla ja pekalla on kiireempi hakea isis terroristeja maahamme loisimaan ja rakentamaan verkostoja ja yhdistelemään perheitä,ei suomalaisten rokotuksilla kiire ole ja eläkeputkenkin katkaivat tämä duunarihallituksen irvikuva maahanmuuttohallitus.


    • Anonyymi

      Milläs rolotat ku rokotetta ei ole. EU:n mafia ja kermaperseet ovat
      keränneet rokotteet parempaan talteen. Rokotteilla tullaan tekemään rahaa
      samoin kuin päästömaksuilla.

      Taitaa Suomi parka olla junassa, joka vie suoraan sinne mistä ei ole
      paluuta

    • Anonyymi

      Trendi-lehden kuvat Sanna Marinista tekemässä paljon tärkeämpää.
      Kuin ihminen laittaa retusoituja puoliporno kuviansa julkisuuteen, panee hän ne yleisön arviotavaksi.
      Sannaa nuolia toimittajat kehuu kauniiksi, vaikka hänellä on minunlaiseni linkkanenä josta olen ikäni kärsinyt.
      Kymmenasteisessa kauneus arviossa hän jää vähän alle viiden.
      Hän ei ole niin kaunis kuin Tarja Halonen taannoin piirrättämässään muotokuvassa.
      Tosin tästä muotokuvasta puutuivat linkka nenä, väkäleuka ja mahtavat leukaperät.
      Eikä siitä muutenkaan Halosta tunnistanut.
      Toivottavaa olisi että Sanna Marin keskittyisi talouselämään ja rokotuksiin samalla tarmolla kuin retusoimaan omia kuviaan.
      Kaikki menee pieleen, naisissa asuu tyhmyys myös Eu tasolla.

      • Anonyymi

        Tissikuvaukset menevät nyt rokotusten edelle. Ja lisäksi Kiuru vastustaa kaikkea.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      292
      19253
    2. Stefun Sofialle tarjoamat luxuskyydit maksamatta, velkaa niistä jo yli 17 000 euroa.

      Seiskan mukaan limusiinikyyteihin erikoistunut yritys hakee Stefun yritykseltä oikeusteitse yli 17 000 € maksamattomista kyydeistä. Useat ajoista ova
      Kotimaiset julkkisjuorut
      320
      5568
    3. Miksei työ kelpaa suomalaisille?

      Rakennus-, siivous-, ja hoiva-alakin täynnä ulkomaista työvoimaa ja kotimaiset vuosis kortistossa. Mistä moinen oikein johtuu. Ovatko korvaukset liia
      Maailman menoa
      252
      2927