Jos on joku puolitunnettu julkkis tai supertähti tai bloggaaja on näemmä oikeus tehdä eri tavalla kuin tavallisella kansalla.
Koronarajoituksista ja maailman laajuisesta pandemiasta ei tarvitse välittää. Koska somejulkkis tarvitsee materiaalia ja luxus-kuvia instaansa, on niitä pakko hankkia lomailemalla ja bilettämällä ahkerasti.
Kaikki julkkikset tuntuvat juoksevan pikkubileissä, matkustavan ulkomailla ja kotimaassa, vaikkeivat he paljon muuta teekään. Lappiin saa mennä tungeksimaan.
Ihan kuin heillä olisi joku erivapaus olla noudattamatta koronasääntöjä. Hyvä materiaali someen tuntuu oikeuttavan lomailun.
Muiden ihmisten odotetaan noudattavan rajoituksia. Pidetään maskia, käytetään käsidesiä, rajoitetaan perheen ja suvun tapaamista, rajoitetaan liikkumista ja menoja. Ja sitten nämä somettajat juoksevat huveissa pitkin päivää. Ihan kuin heillä olisi joku oikeus siihen.
Muut rajoittavat elämäänsä ja toiset vain huvittelevat. Tottakai itsekin haluaisi bilettää ja matkustella, mutta se on vastuutonta. Lisäksi nämä ihmiset näyttävät esimerkkiä muille, heitä pidetään ihailtavina ja halutaan tehdä samalla tavalla, että jos toikin menee, niin miksen minä.
▪︎▪︎▪︎▪︎
Samaan liittyen Maisa- ja Martina-fanien käytös. Koska joku on idoli, niin hänelle sallitaan kieroilu ja lakien rikkominen. Martina jätti palauttamatta treenimaksut ja hummasi rahat, tätä puolustellaan, ja ajatellaan, että hänellä on oikeus tähän, kun toiset vaan sattuvat fanittamaan häntä. Samoin pysäköintirikkeet ja vastaavat hyväksytään.
Maisa kun kerran on niin kaunis ja ihailtava, niin tottakai hänen on saatava vikitellä muiden miehiä, pettää ja rikkoa ihmissuhteita ja ihmisiä. On vaan kateellisten puhetta, jos ei hyväksy psykopaattista toimintaa. Myös lasten uhkailu puukolla ja lelujen rikkominenkin on näemmä okei. Nämä siis fanien mielestä.
Vaikka joku olisi ihailtava ja kaunis jonkun mielestä, ei se anna tuolle ihailun kohteelle lupaa käyttäytyä väärin muita kohtaan tai rikkoa lakia.
Tämän takia en ymmärrä kummankaan naisen faneja; teot ovat vääriä tai kyseenalaisia. En pysty enkä halua ihailla henkilöä, joka tekee noita asioita.
Fanit jotenkin sulkevat silmänsä noilta asioilta tai sanovat, että ne ovat hyväksyttäviä, koska idolia on kiusattu niin paljon tai hän on muuten niin ihana, niin on oikeus tehdä noin.
Ehkä nämä fanit samaistuvat tai ihailevat joitain piirteitä, mitä kokevat idolissaan olevan ja sitten katsovat, että hänellä on vain niin rankkaa muiden ihmisten takia.
Julkkisten erioikeudet koronakriisissä ja muutenkin
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Nää s...nan somesiepot ovat olevinasn jotsin yli-ihmidiä, joita tavisten rajoitukset eivät kodke!
- Anonyymi
Todisteet pöytään että jätti palauttamatta treenimaksut ja hummasi rahat. Ja mikä tuo puukkojuttu on? Todisteet pöytään. Ja esim. Vuokatissa oli 1000 ihmistä uutisten mukaan. En tiedä kuinka paljon Levillä oli ihmisiä, varmasti aika paljon. Mutta Martina ei sinne olisi saanut mennä. Ja sinun vuodatuksesta puuttui kokonaan Sofia. Miten ihmeessä? Tämä Suomen suurimman huumejutun päätekijän tyttöystävä joka odottaa tuomiotaan. Lisäksi matkustelee koko ajan sinne ja tänne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4416407Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1393731Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?982478Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251939Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1171301Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741253- 641081
- 631075
- 44973
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te76970