jouluaamu ennen

Antakaas kun vanha entinen taksikuski kertoo. Ennen jouluaamuna vuoro alkoi noin neljältä. Ennakkotilauksia hautuumaalle ja aamukirkkoon oli paljon, Mummot saatiin seitsemäksi kirkkoon. Yhdeksän kieppeissä sairaalat alkoi 'purkautua', hoitajat lähti yövuorosta kotiin. Yhdentoista jälkeen ruotsinlaivat tuli ja niistä riitti tulijoita.
Mites nyt?
Kirkot on kiinni, laivat ei kulje, sairaalat sentään pyörii.
Onko ollut keikkaa( paitsi Jakomäessä )
488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eihän nykypäivän pullamössösuharit jaksa nousta sängystä ennen puolta päivää. Monella on yleensä vieläpä ankara krapula herätessään joten he ottavat heti herätessään krapularyypyn ja siitähän se putki taas jatkuu.

Äänestä

Kirkko ja seurakunnat ovat pelkkiä kusettajia ja siivestäjiä. Niitä kiinnostaa vain loisia ja varastaa kansalta, jotta voi siirtää rahoja afrikkalaisten huume ja prostituutiorinkeihin. Ei kukaan kehtaa enää mennä kirkkoon, leimautuu huijariksi.

Äänestä
  • Kirkolla, seurakunnilla ja taksialalla on siis erittäin paljon yhteistä.

    Äänestä

Niinhän sitä iltauutisissa kehuttiin, että yllättävän hyvin oli ajua. Yksi päivä tosin ei paljon pelasta, paitsi ehkä luo uskoa tulevaisuuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Antakaas kun vanha entinen taksikuski kertoo. Ennen jouluaamuna vuoro alkoi noin neljältä. Ennakkotilauksia hautuumaalle ja aamukirkkoon oli paljon, Mummot saatiin seitsemäksi kirkkoon. Yhdeksän kieppeissä sairaalat alkoi 'purkautua', hoitajat lähti yövuorosta kotiin. Yhdentoista jälkeen ruotsinlaivat tuli ja niistä riitti tulijoita.
Mites nyt?
Kirkot on kiinni, laivat ei kulje, sairaalat sentään pyörii.
Onko ollut keikkaa( paitsi Jakomäessä )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu