Ikävä palstalla kiertää vanha viesti vuodelta 2019. Noihin aikoihin oli valtava ikävä. Vastaukseni kuuluu kuitenkin tälle osastolle. Juurisyy osuu tänne. Ihastukset olisi tässä ajassa jo unohtuneet monesti!
Nyt on paljon pidempi tauko alla. Ikävä on suunnaton. Se lyhentää yöunia ja kirvelee kuin etyylialkoholia hieroisi avohaavan. Ikävä vaihtelee tuskaisesta olosta hyvinkin lämpimiin tunteisiin ja hyvän oloon, kauniiden sanojen muistoista melkein ahdistuksen tapaiseen puristuksen, vyöryvästä intohimosta (tätä on paljon!) henpeää kaipaukseen. Rakkaus voimistaa ja erossa olo puristaa rintaa samaan aikaan!
Olen jo ollut 2v suhteellisen tasaisessa rakastumisen ja rakastamisen vaiheessa:: en koe tunteitani vääränä ja annan itselleni luvan rakastaa vaikkakin hiljaa ja salaa. Hyväksyn tunteeni. Näen hänessä ja eleissä vastinetta, jota on voi hänen omilla sanoilla selittää. Olen tyytynyt, ettei minun tarvitse tietää, ei se vaikuta omiin tunteiseeni. Ihan alun tunteiden kieltäminen (elämäntilanne, kiltteys) oli paljon rankempaa..
Nautin kuluneessa vuodessa niistä pienistä kohtaamisista mitä meillä oli. Sain niistä voimaa ja hänen hymyilevä vastineensa myös lämmitti.. Tiedän, että hän pitää minusta ihmisenä, jos ei muuta.
En voi laittaa hänelle viestiä ja kertoa tuskaisesta ikävästä, koska olen jo tunteistani pienen ripauksen kertonut. Olen tyytynyt pakon edessä osaani: Elämä menee joskus noin, tai no usein... En vaan voi enää kysyä sitä samaa kolmatta kertaa, koska kunnioitan häntä ja hänen omaa tahtoaan, ja viimeisin mitä haluan tehdä on ahdistella. Mielummin kärsin hiljaa ja puran tunteita palstalla, kuin kohtelisin häntä epäkunnioittavasti. Onneksi olen vahvaa ja selviävää sorttia! Ehkä tällä kaikella on tarkoitus, vaikka sitä ei ymmärrä nyt.
Sen mitä ymmärrän: Minä rakastan Häntä.♥️ Se on käsittämätöntä, koska mitään suhteeseen viittaavaa ei ole koskaan ollutkaan. Näin nyt on vaan käynyt. Saan tunteeni pitää! Eikä enää edes purista rinnasta, vaikkei ikävä ole mihinkään hävinnyt. Halaus sinne missä sitten oletkin !
Nyt on paljon pidempi tauko alla. Ikävä on suunnaton. Se lyhentää yöunia ja kirvelee kuin etyylialkoholia hieroisi avohaavan. Ikävä vaihtelee tuskaisesta olosta hyvinkin lämpimiin tunteisiin ja hyvän oloon, kauniiden sanojen muistoista melkein ahdistuksen tapaiseen puristuksen, vyöryvästä intohimosta (tätä on paljon!) henpeää kaipaukseen. Rakkaus voimistaa ja erossa olo puristaa rintaa samaan aikaan!
Olen jo ollut 2v suhteellisen tasaisessa rakastumisen ja rakastamisen vaiheessa:: en koe tunteitani vääränä ja annan itselleni luvan rakastaa vaikkakin hiljaa ja salaa. Hyväksyn tunteeni. Näen hänessä ja eleissä vastinetta, jota on voi hänen omilla sanoilla selittää. Olen tyytynyt, ettei minun tarvitse tietää, ei se vaikuta omiin tunteiseeni. Ihan alun tunteiden kieltäminen (elämäntilanne, kiltteys) oli paljon rankempaa..
Nautin kuluneessa vuodessa niistä pienistä kohtaamisista mitä meillä oli. Sain niistä voimaa ja hänen hymyilevä vastineensa myös lämmitti.. Tiedän, että hän pitää minusta ihmisenä, jos ei muuta.
En voi laittaa hänelle viestiä ja kertoa tuskaisesta ikävästä, koska olen jo tunteistani pienen ripauksen kertonut. Olen tyytynyt pakon edessä osaani: Elämä menee joskus noin, tai no usein... En vaan voi enää kysyä sitä samaa kolmatta kertaa, koska kunnioitan häntä ja hänen omaa tahtoaan, ja viimeisin mitä haluan tehdä on ahdistella. Mielummin kärsin hiljaa ja puran tunteita palstalla, kuin kohtelisin häntä epäkunnioittavasti. Onneksi olen vahvaa ja selviävää sorttia! Ehkä tällä kaikella on tarkoitus, vaikka sitä ei ymmärrä nyt.
Sen mitä ymmärrän: Minä rakastan Häntä.♥️ Se on käsittämätöntä, koska mitään suhteeseen viittaavaa ei ole koskaan ollutkaan. Näin nyt on vaan käynyt. Saan tunteeni pitää! Eikä enää edes purista rinnasta, vaikkei ikävä ole mihinkään hävinnyt. Halaus sinne missä sitten oletkin !
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä olen kyllä ahdistellut häntä, koska olen todellakin halunnut hänet omakseni. Se mikä tässä on huvittavaa, on se, että hyvällä käytöksellä ei ole sen enempää saanut. Rakkautta ei voi ansaita.
Miten pienen ripauksen olet kertonut? Oletko varma, että tuo ripaus oli ymmärretty samoin hänen taholtaan?
Olen varma, koska tein sen viestillä (meilä ei ollut mahdollisuuksia olla kahden) ja koska sain vastauksen, jossa hän osoitti ymmärtäneensä.
Milloin kerroit tämän?
2019 kesällä
Miestä vai?
Miestä.
Olipas upea kuvaus, kiitos sinulle siitä. Et ole ainoa. Mieskin osaa kaivata ja tyytyä osaansa. Olkoon se sitä elämän suolaa ja sisäistä voimaa.
Lättäperse Lapista
Suolihoro