Aivan Hemmetin ikävä :-(

Anonyymi

Ikävä palstalla kiertää vanha viesti vuodelta 2019. Noihin aikoihin oli valtava ikävä. Vastaukseni kuuluu kuitenkin tälle osastolle. Juurisyy osuu tänne. Ihastukset olisi tässä ajassa jo unohtuneet monesti!

Nyt on paljon pidempi tauko alla. Ikävä on suunnaton. Se lyhentää yöunia ja kirvelee kuin etyylialkoholia hieroisi avohaavan. Ikävä vaihtelee tuskaisesta olosta hyvinkin lämpimiin tunteisiin ja hyvän oloon, kauniiden sanojen muistoista melkein ahdistuksen tapaiseen puristuksen, vyöryvästä intohimosta (tätä on paljon!) henpeää kaipaukseen. Rakkaus voimistaa ja erossa olo puristaa rintaa samaan aikaan!

Olen jo ollut 2v suhteellisen tasaisessa rakastumisen ja rakastamisen vaiheessa:: en koe tunteitani vääränä ja annan itselleni luvan rakastaa vaikkakin hiljaa ja salaa. Hyväksyn tunteeni. Näen hänessä ja eleissä vastinetta, jota on voi hänen omilla sanoilla selittää. Olen tyytynyt, ettei minun tarvitse tietää, ei se vaikuta omiin tunteiseeni. Ihan alun tunteiden kieltäminen (elämäntilanne, kiltteys) oli paljon rankempaa..

Nautin kuluneessa vuodessa niistä pienistä kohtaamisista mitä meillä oli. Sain niistä voimaa ja hänen hymyilevä vastineensa myös lämmitti.. Tiedän, että hän pitää minusta ihmisenä, jos ei muuta.

En voi laittaa hänelle viestiä ja kertoa tuskaisesta ikävästä, koska olen jo tunteistani pienen ripauksen kertonut. Olen tyytynyt pakon edessä osaani: Elämä menee joskus noin, tai no usein... En vaan voi enää kysyä sitä samaa kolmatta kertaa, koska kunnioitan häntä ja hänen omaa tahtoaan, ja viimeisin mitä haluan tehdä on ahdistella. Mielummin kärsin hiljaa ja puran tunteita palstalla, kuin kohtelisin häntä epäkunnioittavasti. Onneksi olen vahvaa ja selviävää sorttia! Ehkä tällä kaikella on tarkoitus, vaikka sitä ei ymmärrä nyt.

Sen mitä ymmärrän: Minä rakastan Häntä.♥️ Se on käsittämätöntä, koska mitään suhteeseen viittaavaa ei ole koskaan ollutkaan. Näin nyt on vaan käynyt. Saan tunteeni pitää! Eikä enää edes purista rinnasta, vaikkei ikävä ole mihinkään hävinnyt. Halaus sinne missä sitten oletkin !

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä olen kyllä ahdistellut häntä, koska olen todellakin halunnut hänet omakseni. Se mikä tässä on huvittavaa, on se, että hyvällä käytöksellä ei ole sen enempää saanut. Rakkautta ei voi ansaita.

    • Anonyymi

      Miten pienen ripauksen olet kertonut? Oletko varma, että tuo ripaus oli ymmärretty samoin hänen taholtaan?

      • Anonyymi

        Olen varma, koska tein sen viestillä (meilä ei ollut mahdollisuuksia olla kahden) ja koska sain vastauksen, jossa hän osoitti ymmärtäneensä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen varma, koska tein sen viestillä (meilä ei ollut mahdollisuuksia olla kahden) ja koska sain vastauksen, jossa hän osoitti ymmärtäneensä.

        Milloin kerroit tämän?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin kerroit tämän?

        2019 kesällä


    • Anonyymi

      Miestä vai?

      • Anonyymi

        Miestä.


    • Anonyymi

      Olipas upea kuvaus, kiitos sinulle siitä. Et ole ainoa. Mieskin osaa kaivata ja tyytyä osaansa. Olkoon se sitä elämän suolaa ja sisäistä voimaa.

    • Anonyymi

      Lättäperse Lapista

      • Anonyymi

        Suolihoro


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5228
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3397
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1532
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      185
      1399
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      759
    Aihe