Löytyykö yhtään perustetta sille, miksi ei?
Pakkoruotsin sijaan valinnaiskieli - odotettu edistysaskel!
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tätä edistysaskelta ei pitäisi joutua enää odottamaan.
- Anonyymi
Meillä yhdeksän kymmenestä puhuu äidinkielenään suomea ja lähes kaikki loput ovat monikielisiä suomi vahvana kielenä. Suomen kieli yhdistää. Ja meillä on pakkoruotsi! Ei järkeä!
- Anonyymi
Ensimmäinen peruskoululaki oli huolellisesti valmisteltu ja perustui asiantuntijoiden näkemyksiin myös kieliopintojen osalta.
Laki hyväksyttiin eduskunnassa ja vahvistettiin 14.4.1967.
Ei pakkoruotsia, mutta englanti oli säädetty kaikille pakolliseksi, kuten oli esim. Ruotsissa.
Vajaan vuoden päästä RKP Koivisto tekivät häpeällisen poliittisen lehmänkauppansa.
Liki identtinen peruskoululaki vietiin läpi tavalla tai toisella ja vahvistettiin 26.7.1968. Siinä EI yksilöity kieliopintoja, vaan ne jätettiin tulevan asetuksen varaan, jonne ilmeisestikin pakkoruotsi sitten puljattiin.
Asetuksia ei tosiaankaan tarvitse viedä eduskuntaäänestykseen.
Voi itku! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Voi itku!Mielenkiintoista!

Voi itku!RKP loi hirviön nimeltä pakkoruotsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RKP loi hirviön nimeltä pakkoruotsi.
Ja hellii sitä nyt vastoin muitten etua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja hellii sitä nyt vastoin muitten etua!
Ja kansanedustajat jotka päättävät hokevat: kyllä Herra, kyllä Herra.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kansanedustajat jotka päättävät hokevat: kyllä Herra, kyllä Herra.
Kaikki nykyhallituksen puoluejohtajat ovat saaneet rahaa "pakkoruotsisäätiöltä" SDP:n Sanna Marinia lukuun ottamatta, samoin muutama muu ministeri sekä useat rivikansanedustajat.
Myös oppositiossa olevat Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen ja Timo Heinonen sekä Kristillisten Peter Östman kuuluvat raha-avun piiriin.
"Pakkoruotsisäätiön" tukemat ministerit (8):
-Maria Ohisalo, Krista Mikkonen (Vihr)
-Annika Saarikko (Kesk)
-Timo Harakka ja Ville Skinnari (SDP)
-Li Andersson, perhevapaalla (Vas.liitto)
- Anna-Maja Henriksson, Thomas Blomqvist (RKP)
"Pakkoruotsisäätiö" on lisäksi rahoittanut mm. EU-meppeiehdokaita:
- Silvia Modig (Vas.)
- Mia-Petra Kumpula-Natri ja Mickel Näkkäläjärvi, ei valittu, (SDP)
- Ville Niinistö (Vihr.)
sekä RKP:n ehdokkaita. - Anonyymi

sekä RKP:n ehdokkaita.Anna Kontula sanoi suoraan, että koska Suomessa poliitikon työ maksaa noin omakotitalon verran, meillä politiikka on erityisen altis korruptiolle.
- Anonyymi
Suomalainen oppii korkeintaan yhden vieraan kielen, eli tietysti länsimaailman puhutuimman kielen, englannin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalainen oppii korkeintaan yhden vieraan kielen, eli tietysti länsimaailman puhutuimman kielen, englannin
Vain englannin voi jo kouluaikana oppia todella hyvin, koska vain sille on arjessa käyttöä.
- Anonyymi
Valinnaiskieli 100 - pakkoruotsi 0
- Anonyymi
Nyt aika valinnaiskielelle pakon sijaan
- Anonyymi
RKP ei tykkää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RKP ei tykkää
RKP ei saa jatkaa tyranniaansa kielipolitiikassa.
- Anonyymi
Nyt olisi aika korvata pakkoruotsi valinnaiskielellä.
- Anonyymi
Kovin "odotettu edistysaskel" tämä ei voi olla, kun kielialoite ei saa nimiä.
- Anonyymi
Aloitteisiin ei uskota enää. RKP näytti tyranniansa edellisen kohdalla...
- Anonyymi
Elinaikani paras, elämää eniten helpottanut poliittinen päätös:
Pakollisen ruotsin kokeen poisto yo-kirjoituksista 2005.
Elämässäni olisi muuten yksi tragedia enemmän! Nyt RKP yrittää palauttaa pakon. Ei anneta RKP:n lisätä tragedioita:
Pakkoruotsin sijaan valinnaiskieli.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741379Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2431269Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1521066Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2551048- 51765
- 64734
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62717Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39698Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44671- 30627