Keskustan ei kuulu nyt kantaa pääministerin asioita

Lakkoiltiin 6 minuutin takia sekin maksoi miljardeja
Neuvostoliiton prosesseista aina sanottiin, että "iso maa iso minuutti". Sitten on toinen sanonta, että "on tehty vennääks" tai "homma on ryssitty".
Kävi AY lakotkin kommunisti tyyliin, ei mitään hyötyä, haittaa vain työntekijöille, verraten entisiin sopimuksiin.

Siihen kommunistit ja sosialistit on opetettu ja sen he osaavat: EU:n yhteishankintana tehtäviin maskikauppoihin ilmoittautumiseen meni kuukausi. Hyvä stm! Juna meni jo!

Tämäkin tapaus vain korostaa ja lisää yhteiskunnan epätasa-arvoa, joka sosialistisessa maassa tosiasiassa on: yltäkylläisyydessä elävä ylimystö, jolla on esim. maskit ja kansa jolla ei ole. Kaikkein eniten kärsii vähäosaiset. Puheet on puheita, jotka tyhmä kansa nielee, mutta totuus on toinen. Se on melkoinen dilemma sosialismissa, jonka hyvyyttä kirkkain silmin selitetään.

Toinen esimerkki on valmiin soten kaataminen vuosi sitten tekaistuin syin. Asiaa tahallaan palloteltiin kommunistin johtaman ja demarinaisten koheltaman perustuslakivaliokunnan ja Kiurun johtaman sotevaliokunnan välillä. Hidastelua ja tekaistuja syitä. Omamielisiä "asinatuntijoita" tuotiin kerta toisensa perään jarruttaen ja vieden aikaa. Siinä ei annettu kansalle mahdollisuutta parempaan hoivaan, vaan sen pitää seisoa jonoissa ja olla nurisematta. Se on Rinteen, sittemmin Marinin, Kiurun ja Pekosen markkinamalli!

5

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On nämä sosialistit kyllä ihme porukkaa, ollaan samaan aikaan hallituksessa ja ajamassa lakkoillen työpaikkoja alas, ja pääministeri tohdi mitään heille virkkoa.

    • Anonyymi

      Kepu kuulemma kutsuu Haaviston kepun presidenttiehdokkaaksi.

      • Heikki Haavisto on vielä tällä hetkellä vuoden nuorempi (85 v.) kuin Juho Kusti Paasikivi vuonna 1956, kun kokoomus pyysi häntä vielä kerran presidenttiehdokkaakseen eli olisi kai ihan menettelevä ehdokas juuri nyt, mutta seuraavat presidentinvaalit ovat vasta kolmen vuoden päästä, joten epäilen, ettei Heikki pyyntöä tule saamaan.


      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Heikki Haavisto on vielä tällä hetkellä vuoden nuorempi (85 v.) kuin Juho Kusti Paasikivi vuonna 1956, kun kokoomus pyysi häntä vielä kerran presidenttiehdokkaakseen eli olisi kai ihan menettelevä ehdokas juuri nyt, mutta seuraavat presidentinvaalit ovat vasta kolmen vuoden päästä, joten epäilen, ettei Heikki pyyntöä tule saamaan.

        Voi jo Heikki sanoa ettei ala.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi jo Heikki sanoa ettei ala.

        Näon on näreet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2084
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      88
      1909
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1881
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1593
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1456
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1444
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1347
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1247
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1114
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1109
    Aihe