Yle kirjoittaa, että muualla Pohjois-Karjalassa missä hiihtoniilot eivät valloita tarkoituksella parhaita ulkoilureittejä itselleen tehdään ns. monitoimiulkoilureittejä missä kulkee rinta rinnan hiihtolatu, kävelylenkki ja koirien ulkoilutusreitti. Olen aina ajatellut, että juuri näin pitäisi Lieksassakin olla, ja juuri niin onkin näköjään muualla maailmassa missä ihmisillä on järki päässä. Sahapukit kallistelkoot vähän kapeammin niin että muutkin pääsevät nauttimaan joenrannan ulkoilureitistä. Tekolumen viereen on varattava tilaa myös kävelyyn ja koiran ulkoilutukseen.
Tekolumilatu muutettava monitoimiulkoilureitiksi
Anonyymi
5770
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Hyvä aloitus, ķannatan. Pitää mahdollistaa monipuolinen liikunta.
Kannatan ehdottomasti. Pitääkö latu, jolla käy muutama hiihtäjä, olla kymmenen metrin levyinen? Puolet siitä riittää, kävelijöille toinen puoli. Veikkaan, että kävelijöitä on enemmän kuin suksin sujuttelijoita.
Todellakin, joenrannat kuuluvat myös koirille ja lenkkeilijöille.
Mikä helevetin hätä on mennä ladulle kävelemään eikö riitä kevyen liikenteen väylät.
Niin mikä helevetin hätä on tunkea ulkoilureiteille hiihtämään eikö riitä Timitran ladut ja kaikki maat ja mannut missä on tilaa tehdä latu ja kallistella?
Mielestäni myös autokaista on saatava!
Nappi aihe. Reitit monikäyttöisiksi !
Timitran hiihtokeskuksen baanalla sen verran leveyttä että kyllä siellä reunoilla mahtuisi ulkoilijat jopa koirat kytkettyinä kulkemaan.Itse harrastan hiihtoa siellä joten
ei mikään pöllömpi ajatus. Palvelisi myös meitä maastopyöräilijöitä.
kannatan.Tietysti jos ruuhkaksi alkaa porukkaaa olla niin kyllähän siinä perustarkoitus eli hiihto vaarantuu.Meitä kun on on moneksi lapsista vaariin siellä hiihtämässä.
Timitran hiihtokeskus on niin kaukana joka paikasta, että enimmäkseen sinne menevät kai urheiluhullut eikä niinkään satunnaiset ulkoilijat tai koiranulkoiluttajat. Tekolumilatu on keskellä parasta kaupunkimaisemaa ja tätä maisemareittiä käyttäisivät varmasti mielellään muutkin ulkoilijat arjen kiireiden lomassa jos se ei olisi itsevaltaisesti vallattu hiihtäjille. Tilanne on vähän sama kuin jos hiihtolatu iskettäisiin keskelle Pielisentietä ja kaikkia muita kiellettäisiin käyttämästä sitä. Ainoa perustelu tälle kiellolle on vahvemman ja rikkaamman oikeus.
Oikein vain rikkaille.
Jospa perustarkoitus muutettaisiin kävelyksi. Pyöräilijät saisivat ajella ihan tavallisilla teillä niinkuin nytkin. Heillä olisi tilaa reilusti, kun koirien kuskaajat olisivat hiihtäjien reiteillä. Eihän siinä ole mitään järkeä, jos kaikki ratsastajia myöten siirtyisivät laduille.
Taytyy kyllä Lieksan kaupunkia ja paikallista hiihtoseuraa hyvin hoidetuista laduista talvisin kiittää. Mutta se vähäinen määrä porukkaa joita talvella siellä hiihtelee niin on kuitenkin muutama "kilpa" ja suurin osa kuntohiihtäjiä.Kun kesäisin siellä käydään sauvakävelemässä me tavalliset.Joten olisi kyllä mukava lyödä sauva pehmeään lumeen kuin kovaan asfalttiin.
Joo kiitos kuuluu vain kaupungin hyville ulkoalueen hoitajille ei hs-porukalla ole mitään tekemistä ladun kunnon kanssa.
Timitrassakin vähäiset junnu hiihtäjät niin joensuun kataja edustusasu päällä.
Missä LIeHS?
Perkele pitäsköhän tässä ilmottautua valmennushommiin?
On ampumahiihto taulut ja hyvin hoidetut ladut jne..?ja pennuilla suksimerkit viimmesen päälle....
T:Karhu ja järvinen.
Lieksan HS käytös huolehtii, että on parempi olla muualla.
LADULLA KÄVELY KIELLETTY!
veroja olen maksanut.
Oikein
Niinköhän
Miksi koirankusettajat tuo aina piskinsä ladulle, on täällä lääniä niitä paskasinkoja muuallakin ulkoiluttaa. Hiihtäjille ei.
Jos ladulla tulee irtokoira vastaan, se saa sasuvasta ja kuolee.
Sitten sinä vammaudut senjälkeen ja hiihtoniilohommat ovat sinulta ohi, mutta sitä ennen syöt koiranpaskaa ennekuin pääset ambulanssiin,,jos pääset kun joku ehkä soittaa apua paikalle.
Parasta olsi työntää sepeliä tuonne hiihtoniilojen ladulle.
Toi on hyvä pidä toi asenne
Oma napa ensin ja väkivalta toiseksi. Nappia irtokoirille aina ja voisi miettiä omistajille elinten pito kieltoa, kun eivät osaa huolehtia silloin niistä. Metsä on sitä varten missä voi irti päästää kirppusäkit.
Koiranpaska on luonnontuotetta ja se kuuluu hiihtoladuille, Timitran metsissä voi huoletta päästää koirat juoksentelemaan. Luonnossa liikkuminen on parasta urheilua ja kunnosta huolta pitämistä. Valmiilla ladulla hiihtäminen on vain suorittamista, sitä pitää sitten hehkuttaa Facebookissa että kävinpä vetämässä lenkin, pyh! Autolla tulin ladulle, hiihdin vähän ja ajoin autolla kotiin, sitten näppäilen tämän tiedoksi tykkääjille.
Minusta olisi hyvä jos koiranpaskaa olisi laduilla siitä syystä että hiihtoniilon sukesnpohjaan tulisi pitoa enempi. Vauhti olisi silloin hitaampi ja kaikki näkisi paremmin hiihtoniilon värikkäät sukset, aurinkolasit ja tiukan hiihtotrikoon, Sitä hiihtouraa voisi leventää noin 40 metriin että hiihtoniilot sopii menemään luistelutyylillä, mikä nyt ei ole hiihtämistä, vaan semmoista kamilastamista.
Hiihtäjä voi tehdä mieleisensä ladun minne vain. Ei tarvitse aina valmista odottaa. Siinä se kunto kasvaa, kun umpihangessa rypee.
Jos tulet minua vastaan, usutan vasikan kokoisen piskini luoksesi. Hän ei pure, mutta kunhan pelottelee.
Hiihtoladulla liikkuminen sakon uhalla KIELLETTY!! Käveleminen KIELLETTY!! Koiran ulkoiluttaminen KIELLETTY!!
Hiihtäminen kielletty, ainakin kaikilta torveloilta!
Sinä et voi sitten hiihtää.
Koska saadaan ne esteettömät kuntoportaat, että pääsee myös pyörätuolillla kuntoilemaan?
Hakkaan sauvalla kaikkia ladullakäveliöitä säälittä.
No nyt on laturaivo valloillaan.
Sepeliä laduille
No se ei oo kielletty. Mutta ladulla käveleminen talviaikaan on KIELLETTY!!
Kuorma autolla kippaamaan kuorma ilmaiseen jäähalliin.
Mikä sitten vaihtoehdoksi, kun juostakaan ei jaksa ja käveleminen on kielletty.
Auto.
Saako hiihtoladulla levittää kuppaa?
Meinaatko hypätä puun takaa ihmisten eteen ja ottaa meisselillä hipaksi? Sillätavalla saa kupan leviämään.
Minkä takia Jokikadun päässä on herrojen tekoladun vieressä eristetty nyt nauhalla suunnilleen purukasan kokoinen alue? Tuleeko siihenkin uusi purukasa niin että ensi talvena herrojen tekolatua saadaan tehtyä entistäkin pidemmäksi? Ei voi kuin nauraa jos Jokikadun ja Väinöläntien asukkaat saavat siihen koko vuodeksi purukasan ihailtavakseen.
Asiaa kirjoitat..Näin veronmaksajana haluan tietää tuon tekolumiladun kustannukset.
Sen teossa on ollut kovasti kuorma-autorallia ym. Lumenajo kevättalvella oli kova ralli jokirantaan. Sitten sahanpururalli lumikasan peittämiseen kesän ajaksi. Ja nyt syksyllä taas ralli kaivella sitä säilöttyä lunta n. YHDEN kilometrin pituiseksi laduksi. Sekin latu on sitten harvojen ja valittujen sivistyneiden ihmisten liikuntaa varten. Kyllä meille Lieksaan sataa lumet yleensä vuodenvaihteessa t. tammikuulla, joten on talvea jäljellä. Niin, ne tekolumiladun kustannukset vaadin julkisesti esitettäväksi tällä palstalla!! tv. veronmaksaja (joka ei halua kustantaa tekolatua).
Minä vastustan kaikkea kun en itse jaksa eikä huvita tuo liikunta.
Sataispa vettä että lumet sulaisi pois.
Liikunta huvittaa mutta rajansa silläkin mihin raha työnnetään. Jos luonto ei anna lunta luonnostaan sitten voi talven käyttää lenkkeilyyn jalan tai vaikka sauvakävelyyn.
Mitä ihmettä? Siellähän sataa lunta ja voi lähteä hiihtämään kun laittaa vain sukset jalkaan.
Olisihan tuo typeryyden huippu jos joku olisi maksanut lumen säilytykset, rekkarallit, kaivinkonerallit ja jokapäiväiset latukonerallit kun nyt kaiken saa ilmaiseksi.
Kyllä se maksaa latukonerallikin kun hiihtoniiloille pitää olla valmis latukoneen jäljiltä oleva latu ettei monot lumeennu. Ei se ole ilmaista hiihtoniilojen miellyttäminen.
Oli se rankkaa ennen vanhaan kun ei ollut latukoneita. Olisi voinut sotapojatkin hiihtää rintamalle sahapukkina kallistelemalla jos latukone olisi ajanut edellä.
Tuostakohan johtuu ettei suursuomea saatu tehty kun ei ollut latukoneita käytössä? Mutta olisihan se vihollinenkin rikkonut sitten pelisääntöjä kävelemällä laduilla vaikka se olisi kiellettykin suomalaisten taholta. Olisi armeijallemme käynyt huonosti tulomatkalla jos venäläiset olisi keksinyt laittaa sepeliä alamäkiin.
Typeryyden huippu on tosiaan tuo keinolatu. Pari päivää parin herran ja heidän nuoleskelijoidensa käytössä. Voila! Taivaalta kun tulee lunta, niin kuin nyt, pääsen tekemään jokivarteen ihan oman latuni. Se on pidempi kuin kilometrin, ja sitä saavat käyttää kaikki. Eikä haittaa, vaikka koiran lenkittäjä olisi samoilla mestoilla.
No näin hiihtoa harrastavana niin ajatus on ollut jalo ja hieno.Mutta ei sitä tuota lyhyttä lenkkiä jaksa hinkata loputtomiin.Olen kyllä samaa mieltä että rahojen tuhlausta minustakin .Talvi ja lumet tulee kun tulee.Ja jos ei tule niin ainakin säästämme lämpölaskussa.En ole kertaakaan käyttänyt ensilumen latua.
Tuskin edes LIeHS käyttää?
Niinhän ovat sanoneet, etteivät tarvi kuin luonnonkukat.
Hassua, että tämä kallista. Jäähallista sama kulu aina kahdessa viikossa ja se on kaikkien mielestä halpa ja hyvä hupi. Satasen tunti läpi vuorokauden Johan tulee käyttäjää kohden maksamaan paljon enemmän kuin suksiniiloille.
Onkos jäähalliin asiaa muilla kuin mailan kanssa mesojille? Noilla tuloksilla mitä mainio kiekkojoukkueemme on saanut voisivat pelata kadulla kumipallolla mailoineen ja ilman luistimia.
Tehdäänkö niin että ne jotka haluavat kepakoilla tökkiä palloja ja pelata ammattilaisena liikoissa maksavat myös jäähallin kustannukset jos sellaista tarvitaan? Muille kelpaa varmasti ulkoluisteluratakin.
Viestiketju paras ja asiallisiin ehdotus
Oi niitä aikoja...hurttien pelit ulkojäällä ja makkara maistui katsojille.Kaikki sai raitista pakkas ilmaa.
Nykyään pitää olla hienot pelit ja hallit ja vehkeet vaikka taaperrettaisiin ihan amatööritasolla. Hiihtäminenkään ei maita jos ei saa kallistella sahapukkina hienoissa vermeissä ja leikkiä Harri Kirvesniemeä. Ladun tekeminen hankeen itse ilmaiseksi on niin rahvaanomaista.
Juurikin noin.