on epäilemättä aivan yhtä surkeita kuljettajia kuin briteissä. Tuolla maantiellä näkee vaikka minkälaista tumpeloa joiden olisi syytä kulkea julkisella eikä omalla autolla.
Kyllä
meilläkin
2285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Heikkohermoisimmat ja samalla surkeimmat kuskit manaavat jatkuvasti TOISTEN tekemiä virheitä. On se kummaa, että joidenkin tielle näitä "tumpeloita" sattuu jatkuvasti, mutta toiset eivät tällaista huomaa. Heitä kiinnostaa vain paikasta toiseen pääseminen.
Taitavat kuljettajat osaavat ennakoida myös muiden käyttäytymistä, olkoon se sitten kuinka ortodoksista tahansa, mutta typeryksethän eivät näe muuta kuin muiden virheet, ja omat oikeudet.