Vanhoja uutisia osiossa oli Perho tänään hyvin esillä. Vuonna 1970 oli samana päivänä sattunut kolme liikenneonnettomuutta Perhossa!!! Muutama kymmenen autoa koko pitäjässä ja kolme kolaria. Vuossa 2000 lehden kansikuvassa oli Kurikassa syntynyt silloin Perhossa asunut Arsi Harju ja vuoden valmentajaksi oli valittu Jorma Tuominiemi Halsualta joka teki Arsista olympiavoittajan.
Perho esillä Keparissa
5
173
Vastaukset
- Anonyymi
Muistan nuo onnettomuudet, Alkoholilla oli osuutta mutta silloin riski jäädä kiinni oli pieni. Poliisit haistelivat henkeä ja tekivät tarkkuustestin missä seisottiin yhdellä jalalla tai käveltiin viivaa pitkin. Mikäli näissä reputti ja oli paikkakuntalainen oli vielä poliisilaitoksella tehty tulitikkujen keräys testi mahdollinen ja mikäli tässä keräystehtävässä reputti joutui verikokeeseen sairaalaan. Tästäkin saattoi vielä pelastua mikäli sairaalasta ei löytynyt siihen tarvittua osaamista yöllä tai illalla jolloin poliisien olisi pitänyt lähteä viemään testattavaa Kokkolaan. Usein tällöin mikäli ei ollut aiheuttanut onnettomuutta "vapautui" syytteistä ja selvisi nuhteilla.
- Anonyymi
Miksi tuo Perho on esillä joka paikassa. Onko sivulla joku Perhonrakastaja(tar), tai muuten vain tärähtynyt kakkiainen, "Perho-Pissiäinen", hah hah haaa!!!...
Vihreällä kunnan vaateapu verryttelypuvulla oli kaikilla kolmella kolaripaikalla 17-vuotiaana. Olin kotona joulun vietossa ja puhuimme näistä tapahtumista usein ja nyt ei naurata.
- Anonyymi
Börje on nero.
- Anonyymi
Voitin Kimble-pelin Suomen mestaruuden ensinmäisenä Perholaisena. Mitään merkintää ei tästäkään mestaruudesta ole missään mutta itse uskon siihen tosi lujasti, hah hah haaa!!!...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2318997- 695945
- 265548
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni465417Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv405287Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h935182- 624673
- 434337
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on573666- 493315