Ensimmäistä maailmansotaa käyvä Saksa rahoitti bolsevikki-kapinaa aiheuttaakseen harmia itärintaman viholliselleen Venäjälle.
Lenin oli Saksan luotomiehiä, ja hänen sanotaan tuoneen Tornion kautta merkitävän summan Saksanmarkkoja. Saksan rahaa virtasi bolsevikkien käsiin myös Tukholman ja Helsingin pankkien kautta. SDP:n johdolla oli merkittävä jostoki salainen asema tuossa käteisen vallankumousrahan laajassa operaatioissa.
Saksan osaajista Väinö Tanner taitavin
Tanner oli Saksankielessä tiettävästi taitavin SDP:n johdossa, (Kielen opinnot js osuustoimintaan liittyvä opintomatka Saksaan) ja asiantuntijat pitivä selvänä että juuri hän oli keskeinen vaikuttaja rahan välittäjänä kun varoja mostettiin käteiseksi Tukholmassa ja Helsingissä bolsevikki-kapinan rahoittamiseksi.
Leninin yhteydet SDP:n johtoon olivat lämpimät ja kannustavat, josta oheinen kirje antaa valaisevaa lisätietoa.
Leninin kirje SDP:n vallankumoussiiven johtajille 24.11.1917
"Hyvät toverit! Suurella ilolla olen saanut kuulla suomalaisilta ystäviltäni, että Te seisotte suomalaisen sosiaalidemokraattisen työväen puolueen vallankumouksellisen siiven kärjessä ja puolustatte köyhälistön sosialistisen vallankumouksen asiaa!
Olen vakuuttunut siitä, että voin Venäjän vallankumouksellisen köyhälistön nimissä lausua, että suomalaisten työläisten suuri organisatorinen kyky, heidän korkeampi sivistyksensä ja pidempi poliittinen koulunsa demokraattisissa laitoksissa tulevat auttamaan heitä Suomen sosialistisen uudelleenjärjestelyn toteuttamisessa.
Me luotamme Suomen vallankumouksellisen sosialidemokratian apuun. Eläköön kansainvälinen sosialistinen vallankumous."
Parhain terveisin
N. Lenin
http://www.uta.fi/suomi80/vko48a.htm
****
Nestori Setalä

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.