Hienoa keskusta ja Vanhanen

Anonyymi

9

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki kunnia Vanhaselle. Minustakin fiksu tyyppi, parantunut vuosien mittaan. Presidenttiainesta, ei mikään tuulenhaistelija! Tuota testiä kuitenkin ihmettelen. Kokonaista 34 edustajaa kahdestasadasta vastasi kyselyyn?? En olisi kyllä julkaissut. Vanhanen varmasti huipulla, vaikka vastausprosentti olisi ollut kohtuullinenkin.

    • Anonyymi

      Kansan­edustajat äänestivät hallituksen priimuksen – ”On löytänyt uuden puolen itsestään”

      Valtiovarainministeri Vanhanen on ykkönen. Kakkossija meni pääministeri Marinille ja kolmanneksi tuli elinkeinoministeri Lintilä.

      IS:n ministeripörssin mitalikorokkeelle nousivat koronavuonna päivänpolitiikan ulkopuolelta eturiviin nostettu valtiovarainministeri, koronakriisissä selkeästi ja rauhallisesti maata johtanut pääministeri sekä pulaan joutuneita yrityksiä auttanut elinkeinoministeri.­Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva, Eriika Ahopelto / Aamulehti, Terhi Ylimäinen
      Mika Lehto
      6:01

      IS kysyi, kansanedustajat vastasivat: hallituksen paras ministeri on valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk).

      – Vai niin, olen otettu, mukava kuulla. Oliko tässä kansanedustajat kohderyhmänä, Vanhanen totesi ja kyseli ministeripörssin voitostaan IS:lle.

      IS:n ministeripörssissä 34 kansanedustajaa nimesi kolme parasta ministeriä, ja Vanhasen voitto oli lopulta varsin selkeä.

      Toiseksi parhaaksi ministeriksi kansanedustajat valitsivat pääministeri Sanna Marinin (sd) ja kolmanneksi parhaiten tehtäviään on kansanedustajien mielestä hoitanut elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk).

      Hallituksessa on 19 ministeriä, ja kolme ministeriä ei saanut kyselyssä yhtään ääntä.
      https://is.mediadelivery.fi/img/978/9ce088f7cc8c4a98a450d4e8a2270187.jpg.webp

      • Anonyymi

        Keskustan ministerit pärjäsivät loistavasti muihin verattuina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustan ministerit pärjäsivät loistavasti muihin verattuina.

        Tässä kyselyssä oli kysytty vain 34:ltä. Vastaajat oli valittu satunnaisesti puolueiden kannatuksen suhteessa. Jutussa se selitettiin.


    • Anonyymi

      Jos minulta olisi kysytty niin olisin vastannut samoin, parhaiten pärjänneet ministerit: Marin ja Vanhanen.
      Vanhanen on nostanut itsensä valtiomiesluokkaan. Hyvää työtä tehnyt.
      Toivottavasti alkaa näkyä keskustan kannatuksessa. Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että keskustan meno hallitukseen oli hyvä asia. Ainoastaan hallituksessa voi edistää itselleen törkeitä asioita. Hyvä hallitus meillä onkin!

    • Anonyymi

      Tässä tuore kysely, jota ei kepulehdissä paljon levitellä

      MTV:n kysely: Kuinka puolueiden puheenjohtajat ovat onnistuneet tehtävässään?
      Annika Saarikko (kesk.) jää hallituspuolueiden johtajista viimeiseksi. Omiltaan huonoimmat arvosanat saa Petteri Orpo (kok.).
      Jopa Ohisalo saa paremman arvosanan kuin Saarikko.

    • Anonyymi

      Kuunnelkaa Malista ja Peltokangasta s......n tunarit jo silmät aukee jos ymmärtää kuunnella.

      • Anonyymi

        Herra auta köyhää ja turvetuottajaa avaamaan kepulien silmät.


      • Anonyymi

        Noita kahta hölmöäkö? Ei kiitos.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      36
      6955
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      35
      3711
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3632
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      46
      3514
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3076
    6. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      53
      3002
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2769
    8. 34
      2622
    9. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      27
      2445
    10. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      125
      2418
    Aihe