Suomen palkkamenoja voitaisiin leikata 30 miljardia

Anonyymi

Jos eliitin palkkoja leikattaisiin tuo 30 miljardia euroa vuodessa saisimme velkaantumisen loppumaan.
Yritykset kykenisivät investoimaan Suomeen ja verotusta voitaisiin keventää. Tämä korkea palkkataso on syyllinen Suomen alhaiseen tuottavuuden kasvuun , mikäli uskomme talousviisaita.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen palkkataso ei ole korkea. Sen sijaan verot ja muut kulut ovat täysin kohtuuttomat.
      Korkeimpia palkkoja voidaan laskea, mutta kun eniten palkkaa saava 30% maksaa 90 veroista, pitää sosiaalturvaa, koulutusta ja terveydenhoitoa leikata rajulla kädellä.

      Pienemmistä palkoista ei voi maksaa maailman suurimpia veroja.

      Koulutetut ja muuten vaan osaavamma muttavat ulkomaille yhä suuremissa määrin koska he saavat muualla paremman elintason itselleen ja perheelleen. He saavat myös säästettyä itselleen korvamerkityn eläkkeen.

      • Anonyymi

        Kun perhe kasvaa ja lapset lähentelevät kouluikää, moni ulkomailla asuva kovapalkkainen alkaa laskea rahojaan:

        - Kalliit päiväkotimaksut.

        - Kunnon koulut ja korkeakouluopiskelu maksaa.

        - Yksityiset sairausvakuutukset ovat kalliita. Joskus työnantaja voi tarjota sen työsuhde-etuna.

        - Joissakin ihmemaissa ei ole juurikaan julkista paikallisliikennettä, kuten esim. Sveitsi ja USA.

        Suomea korkeampaa palkkatasoa voidaan perustella esim. kalliilla koulutusputkilla ja korkeilla lukukausimaksuilla.



        -


    • Anonyymi

      Suomalainen aivovuoto on varsin maltillista johtuen julkisen sektorin korkeista ansioista. Julkisen sektorin piirissä työskentelee noin miljoona suomalaista ja joitain ulkomaaöaisia.
      Yrityksistä suuri osa saa tukea valtiolta ja osa elää lähes täysin valtion tuella kuten merenkulku ja maatalous.
      Yritystuet vaativat valtavasti rahaa ja kiristävät verotusta kuten myös massiivisen suuri julkinen hallintosektori.
      Velkaantumisen katkaisu vaatisi tuntuvaa tuottavuuden korotusta näillä menoilla , mikä on varsin epätodennäköistä lähi vuosina
      Valitettavasti median rakastama eläkeputken poisto ei tuota tarvittavaa tuottavuusloikkaa käynnistä.

      • Anonyymi

        Suomen aivoviennistä ei hirveästi puhuta kai siitä pelosta, että se lisääntyisi edelleen.
        Kun 10% maksaa veroista 30%, jo yhden prosentin katoamisella on merkitystä.

        Julkinen puoli ei ole huippuosaajalle houkutteleva työpaikka eikä sen palkkatasolla on mitään merkitystä aivoviennin kannalta. Vantaalaisella sossutantalla ei ole mitään sellaista osaamista, josta ulkomailla maksettaisiin.


    • Anonyymi

      Julkisen sektorin palkkakulut ovat noin 60 miljardia vuodessa , kaikki maksetaan verovaroilla.

      • Anonyymi

        Luovutaanko opettajista ja lääkäreistä ensin?
        Terveydenhoito ja koulutus ovat yhdessä 2/3 kaikista menoista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luovutaanko opettajista ja lääkäreistä ensin?
        Terveydenhoito ja koulutus ovat yhdessä 2/3 kaikista menoista.

        Ovatko ennustajat ja povarit palkkansa arvoisia. PISA tulokset putoavat kuin lehmän häntä , kannattaako pepunpyyhinnästä maksaa 3000 kuussa , muutaman tunnin työllä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko ennustajat ja povarit palkkansa arvoisia. PISA tulokset putoavat kuin lehmän häntä , kannattaako pepunpyyhinnästä maksaa 3000 kuussa , muutaman tunnin työllä.

        Porvarit ovat aina palkkansa arvoisia koska heidän palkkansa maksaa yksityinen taho omasta pussistaan. Eikä ole muuten se raha sossun varassa eläviltä pois.


    • Anonyymi

      Aloittaja, kirjoitat täyttä asiaa. Suomessa tietty eliitti saa rosvota verovaroja mielin määrin ja myös keinotella niin, että ei tarvitse maksaa veroja ollenkaan tai hyvin vähän tuloihin nähden.
      Suomeen pitäisi saada eläkekatto kuten on useissa maissa.

      Hän, joka haluaa lähteä ulkomaille, lähtee joka tapauksessa, sitä ei tarvitse ajatella.

      Suomessa halutaan tukea suurituloisia mutta ei pienituloisia, mikä on täysin moraalitonta!

      • Anonyymi

        Väärin.
        Suomessa eliitti maksaa veroja, jotka käytetään tyytymättömiä elättämiseen.
        30% maksaa 90% veroista eikä joukossa ole yhtään köyhää :D


    • Anonyymi

      Julkisella sektorilla koirankouluttaja saa palkkaa 55000 - 60000 euroa vuodessa.
      Ei ihme jos verot korkeita Suomessa.

      • Anonyymi

        Paljonko säästetään, jos jätetään poliisi- ja rajakoirat kouluttamatta?
        Tuleeko siitä 30 miljardia, kuten aloittaja esittää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko säästetään, jos jätetään poliisi- ja rajakoirat kouluttamatta?
        Tuleeko siitä 30 miljardia, kuten aloittaja esittää?

        Pienistä puroista muodostuu suuri virta.
        30 miljardiin tarvitaan jo yksityisen sektorin apua. 60 miljardia on julkis sektorin palkkasumma .


    • Anonyymi

      Suomessa palkat eivät, yhä useammalla, riitä ruokaan ja asuntoon. Moni matalapalkkainen tarvitsee palkan lisäksi asumistukea ja ruokaa leipäjonoista.

      Ruoka on erittäin kallista. Elintarvikkeet maksamme kahteen kertaan: ruuan kalliina hintoina ja lisäksi erittäin suurena kansallisena maataloustukena.

      Vuokrakattoa ei ole, joten vuokratuki valuu suoraan varakkaiden asuntosijoittajien sijoitustileille, verotta tai pienellä pääomaverolla verotettua.

      Eläkekattoa ei myös ole, kuten on useimissa muissa EU-maissa. Keski eläke on sen vuoksi n. 1.500 /kk, mutta pienellä peruseläkkeellä sinnittelee hyvin moni ja joutuu elääkseen käymään leipäjonossa.

      Työttömyysputki poistettiin, vaikka tärkeämpää olisi ollut eläkekaton saaminen ylisuurille eläkkeille.

      • Anonyymi

        Väärin.
        Suomessa palkat ovat kansainvälisesti täysin kilpailukykyisiä. Ainoa merkittävä ero on verotus, joka nostaa hintoja joka käänteessä.

        Palkat riittävät mainiosti menoihin mutteivät veroihin. Siksi suurin osa perheistä saa rhaa verojen maksamiseen. Koko homma on perverssi jos siksi, että verojen keräämisjärjestelmä syö ison osan rahasta, jonka voisi käyttää suoraan tarpeeseen jolloin se riittäisi paljon paremmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin.
        Suomessa palkat ovat kansainvälisesti täysin kilpailukykyisiä. Ainoa merkittävä ero on verotus, joka nostaa hintoja joka käänteessä.

        Palkat riittävät mainiosti menoihin mutteivät veroihin. Siksi suurin osa perheistä saa rhaa verojen maksamiseen. Koko homma on perverssi jos siksi, että verojen keräämisjärjestelmä syö ison osan rahasta, jonka voisi käyttää suoraan tarpeeseen jolloin se riittäisi paljon paremmin.

        Miljoona suomalaista saa palkkansa verovaroista merimiehet , virkamiehet ,Senaatti kiinteistö , VAKE , maatalous , lista loputon.
        Tämänvuoksi meillä korkeat verot , kohta tulee uudet hävittäjät hinta 15 miljardia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miljoona suomalaista saa palkkansa verovaroista merimiehet , virkamiehet ,Senaatti kiinteistö , VAKE , maatalous , lista loputon.
        Tämänvuoksi meillä korkeat verot , kohta tulee uudet hävittäjät hinta 15 miljardia.

        EKP painaa rahaa , ei huolta , hävittäjät halpoja , velkaa saa , mutta siivoojan palkka on kohtuuttoman korkea kertoo yrittäjät.


    • Anonyymi

      Eihän ne ihmisen irvikuvat osaa muuta kuin korotella omia palkkojansa ym. palkkioita.

      • Anonyymi

        Julkishallinnon palkat ovat nousseet eniten viimeaikoina.
        Valtiolla paras vuosikorotus oli 5,5% joten tuolla vauhdilla on verotusta kiristettävä mikäli velkaantumista halutaan laskea.
        Kaikki puhuu kilpailukyvystä ja tuottavuudesta , se puuttuu ainakin julkishallinnosta , jos se on huono myös yksityisellä sektorilla. Jos asiat olisivat kunnossa ei velkaa tarvittaisi kuten tänäkin vuonna otetaan 20 miljardia virkamiesten palkkoihin.


    • Anonyymi

      Jake Angeli nousi hetkessä maailmanlaajuiseksi nettisensaatioksi paljastettuaan talouseliitin tekemät vääryydet kansalaisia kohtaan.
      Jake tulee olemaan se henkilö joka kertoo miksi epäoikeudenmukaisuus on eliitin tavoite ja toive.

      • Anonyymi

        Kuitenkin se "eliitti" maksaa elämisen kaikille muille.
        Sitten jepen pitäisi herätä aamulla töihin. Veikkaan ettei jeppe halua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      258
      800
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe