Remmirähjät koirat

Anonyymi

Täällä Pielavedellä on yksi todella iso ongelma ja se on koirien remmiräyhääminen. Suurin osa koirista täällä pelkää vastaan tulevia koiria niin että sekoavat siitä täysin. Riehuvat, haukkuvat, kiljuvat, huutavat. Omistajan keino on aina väkivalta. Koirille huudetaan, karjutaan, niitä revitään, vedetään ja niitä puhutellaan ikävästi ja rangaistaan. Jopa riepotellaan pientä lapinkoiraa väkivaltaisesti ilmassa aivan hirveällä tavalla, mikä vain pahentaa tilannetta.

Agressiivisuus on jokapäiväistä. En jaksa toisia koiria koirani kanssa puskiinkaan enää paeta.

Voisiko esim Pielavesi-Keitele-lehti ottaa jonkun asiasta kiinnostuneen toimittajan avulla asian hoitaakseen niin että saataisiin lehteen juttu positiivisen vahvistamisen koulutusmetodeista opettamaan ja kertomaan ihmisille miten ohitustilanteissa koiran saa rauhoittumaan ja kulkemaan rauhallisesti ilman jatkuvaa koiraan kohdistunutta väkivaltaa? Tietoa on olemassa yllin kyllin ja kouluttajiakin löytyy haastateltavaksi ympäri Suomea varmasti paljon kunhan netistä etsii.

Kysymys on eläinsuojelullinen! Koiraa tai muutakaan eläintä ei saa missään tilanteessa kohdella hitusenkaan väkivaltaisesti! Se on eläinrääkkäystä. Täällä se on yleinen käytäntö ja se pitää saada loppumaan !

On koiran elimistölle ja terveydelle todella stressaavaa kun se joutuu kauhutilanteesta toiseen lähes päivittäin. Tähän on tultava muutos, sillä oman koirani kanssa lenkkeily tässä tilanteessa ei ole ollut ollenkaan hauskaa. Koirien agressiivisuus stressaa myös minua. Se tarttuu. Rentouttavasta lenkistä tulee ahdistava ja äärimmäisen hermostuttava. Koirat itse säälittää ja omistajien tyhmyys vihastuttaa.

Olen yrittänyt ihmisiä asiassa ihan ystävällisesti ohjeistaa, selvittää heille vastuutaan. Olen neuvonut ja kertonut, mitä räyhäystilanteessa koiran kanssa tehdä, mutta jostain syystä tilanne ei tunnu parantuvan ollenkaan. Koiria on täällä liian paljon. Yksi ihminen ei riitä, eikä jaksa. Tarvitaan kunnon lehtijuttu ja ohjeistus!

Tällä haavaa tilanne on se, että kaksi kolmesta vastaan tulevasta koirasta räyhää. Onko oikein että joudun suunnittelemaan oman koirani lenkit sellaisiin paikkoihin ja aikoihin, jolloin vastaantulijoita on vähän? Onko oikein, että joudun pelkäämään joka kerta mitä tapahtuu milloinkin minkäkin koiran kanssa? Onko asiasta tiedotettu kuntalaisille niin että he ymmärtävät tämän tilanteen? Jos koira otetaan, niin sen pito ja vastuu sen terveydestä ja käytöksestä maksaa. Näinkin isossa kunnassa pitää saada koirat sosiaalistumaan ja käyttäytymään niin, että sopu säilyy. Niin koirien kuin ihmisten välillä.

1.1.2022 kaikki Suomen koirat tulee pakkorekisteröidä. Se lisää kaikenlaista vastuuta. Jos minä saisin määrätä niin Suomeen pitäisi tulla koirakortti, mikä annetaan vain koirakurssin käyneille ja kunnolla koiran hoitoon perehtyneille kandidaateille tarkan syynin jälkeen. Olen kuullut, että Saksassa tätä käytäntöä jo on.

Laitoin kuntalaisaloitteen koirapuistosta ja se meni läpi, hyväksyttiin. Puiston suunnittelu aloitetaan ensi syksynä jos hyvin käy ja se tulee Savikontie 18 tontille. Kun puisto tulee niin koiratietoutta ja käytöskursseja voidaan alkaa toteuttamaan myös.

Ihmiset pitää saada heräämään ja ymmärtämään se, että sosiaalinen koira on sata kertaa kivempi kaikille ja sen toveruudesta saa silloin itsekin enemmän. Minä ihmettelen sitä että kuinka ihmiset jaksaa väkivaltaa ja rangaistuksia. Ne jos mitkä rasittaa ja uuvuttaa niin itseä kuin koiraa.

On tullut aika että näille remmiräyhääjille pitää ihan oikeasti tehdä jotain.
Pielaveden kennelkerho on täysin hampaaton ja löysä, ei tee asialle mitään, vaikka olen sitä heiltä pyytänyt.

Olen tähän ongelmaan todella todella väsynyt.

64

2251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vaaratilateita on ollut muillakin kuin minulla. On tapahtunut ihan oikea hyökkäys , mikä päätynyt puremiseen, kun haukkuva koira on tullut liian lähelle omaa tonttiaan vartioivaa toista koiraa. Milloin pitää tapahtua jotain todella vakavaa, että ongelmaan kunnolla herätään? Minä sairaalaan ja koirani eläinlääkäriin paikattavaksi? Kuka sen silloin maksaa ja pitääkö haastaa remmirähjän omistaja myös asiasta oikeuteen? Siihenkö tämä vielä menee?

      • Anonyymi

        "Omalla tontilla vartioiva koira" ei saa missään tilanteessa provosoitua ja hyökätä ohikulkevien lenkkeilijöiden kimppuun, vaikka toinen koira haukkuisi miten paljon. Herranen aika minkälainen ajatusmaailma! Tonttiaan vartioiva koira on hyökännyt keskustassa pihastaan useita kertoja ohikulkijoiden kimppuun. Samaa toisille uroksille vihaista koiraa lenkkeilytetään yleisillä lenkkipoluilla irti sillä seurauksella, että moni kiltinkin uroskoiran kanssa ulkoileva joutuu ikävä kyllä pelkäämään ja valitsemaan eri reitit.

      • Anonyymi

        Meinaatko, että kun pihalta juoksee vihainen irti oleva koira ja käy yleisellä kevyenliikenteenväylällä hihnassa lenkkeilevän toisen koiran kimppuun, niin se on sen lenkkeilijän syytä ja hän maksaa vahingot?

      • Anonyymi

        Koira tulee omistajaansa. Jos omistajalla on mielenterveys ongelma näkyy se koiran pelossa hyökkäävänä aseena. Omistajat tässä hoitoon täytyy saada sellainen koira joka uhkaa ihmistä tulee TERVEEN omistajan toimesta viedä lopetettaviksi. Muuten tapahtuu tälläistä josta pitää antta vankeutta muuten TULEE TOISTUMAAN. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/07e5d33c-aa27-4765-9d2c-68a3fd2cd0b9

    • Anonyymi

      Olen myös todella huolestunut turhautuneiden pihakoirien lenkittämättömyydestä. Jos koiraeläin luonnossa voi juosta satojakin kilometrejä päivässä niin mitä se tekee juoksulangassa päivästä toiseen makaavalle koiralle SITTEN kun se lopulta jonain päivänä pääsee ihan oikealle lenkille? Kannattaisi varmaan yrittää joskus pistää itsensä koiran asemaan, eikö? Miten itse reagoisit? Miltä tuntuisi? Miten itse siinä tilanteessa käyttäytyisit? Monet koirat täällä ovat todella turhautuneita, samalla peloissaan, ahdistuneita ja ylienergisiä ja se näkyy juurikin remmiräyhäämisenä. Kannattaa katsoa Cesar Millanin ja Victoria Stillwellin ongelmakoirakoulutusvideoita ja miettiä mitä siellä koiran pään sisällä kulloinkin tapahtuu. Koira tarvitsee 2-3 noin tunnin lenkkiä päivässä _vähintään_. Isot koirat 10-15 km päivässä. Metsästys- ja paimenkoirat juoksutusta, kunnon laukkaa. Koiran luontainen liikuntamuoto on LAUKKA, ei ravi, ei löntystely pihalle ja sitten sisälle takaisin. Koiran pitäminen terveenä ja tyytyväisenä vie aikaa, energiaa ja se myös maksaa. Koiran perustarpeet eivät jossain juoksulangassa pihan perällä tai häkissä päivästä toiseen lusimassa elinkautista, rikoksesta johon ei ole syypää, täyty. Se ei ole oikeata koiran elämää. Koira tarvitsee aivojumppaa, nenätyötä, seurustelua, liikuntaa, leikkiä, sille sopivaa terveellistä ruokaa, vettä. Koira on myös sosiaalinen laumaeläin, eikä sitä saisi missään nimessä jättää koskaan, siis KOSKAAN yksin. Tutkimuksien mukaan myös pantaa käyttäneillä koirilla on kaikilla henkitorven vaurioita joten valjaat on hyvä valinta, jos koirastasi alkuunkaan välität. Lyhytkarvainen koira ( ja Suomen eläinsuojelulain mukaan kaikki koirat) tarvitsee myös lämmitetyn kopin. Myös talvella lenkille takin. Vai tykkäisitkö itse juosta pakkasessa kesämekko päällä?

    • Anonyymi

      Monein koirien turkki vaatii myös säännöllistä hoitoa, pesua ja harjausta, varsinkin karvanlähtöaikaan. Sekin on asia, mistä koiraa pitävän pitää pitää huolta. Jos koiran turkkia ei hoideta ja se esim takkuuntuu pahasti, niin se alkaa kiristämään ihoa ja se vaikuttaa koiran psykofyysiseen tilaan todella paljon. Miltä itsestäsi tuntuisi jos hiuksiasi ei koskaan pestäisi, kammattaisi ja harjattaisi? Kannattaa aina laittaa itsensä eläimen asemaan, niin alkaa se lamppu siellä päässä kunnolla palaa :)

    • Anonyymi

      Jos koira viedään pitkälle juoksulle metsästykseen tai esim lenkille pyörällä inaktiivisen kauden jälkeen niin pitäisi muistaa sen jälkeen hierominen ja lihashuolto. Eli miltä omissa lihaksissasi tuntuisi jos yhtäkkiä joutuisit juoksemaan maratoonin? Kuinkahan moni on tullut asiaa edes ajatelleeksi?

    • Anonyymi

      Julkaisin tätä räyhäysasiaa ja myös uudenvuoden aaton tapahtumakuvauksen Karkurit: Pielavesi-FB-seinällä ja kommenteista päättelin että täällä ei tätä remmiräyhäysasiaa tosiaan ollenkaan tiedosteta. Ei tunneta edes oman koiran rotua kunnolla. Lähdettiin heti syyttämään minua ja koiraani tästä ongelmasta vaikka millaisin sanakääntein ja huomautuksin. Valitettavasti oma koirani ei ole remmirähjä, ei ole koskaan ollut, eikä siitä sellaista tule. Kommentit ja neuvot olivat sitä luokkaa, että koirankoulutuksesta ei täällä todellakaan tiedetä yhtään mitään ja paikka on koirien suhteen kuin villi länsi, asenteet jostain pimeältä keskiajalta. Täysin alkeelliset, mistään tietämättömät ja suoraan sanoen helvetin tyhmät ja jopa vaaralliset.

      Että silleen.

      Noh, koirani ehkä elää enää muutaman vuoden. Tästä lähtien käännyn aina ympäri kun vastaan tulee tuntematon tai tuttu remmiräyhä. Minä en asialle mitään mahda, jos asenteet on tätä luokkaa ja sen suhteen puhutaan vain paskaa. Tulen seurustelemaan vain koiransa muualla asiallisesti kouluttaneiden henkilöiden ja heidän ystävällisten ja kivojen koiriensa kanssa, sillä sairaalan en halua joutua, eikä koiraani revitä palasiksi jonkun yliagren räyhääjän toimesta.

      Näin se menee nyt täällä tuppukylän perällä. Kaupungeissa olen asunut ison osan elämästäni niin että tiedän siellä olevan hyviä koirakouluja, hyviä vastuuntuntoisia omistajia ja kivoja koirapuistoja. Siellä ei räyhääjiä siedetä, palautetta sellaisesta annetaan heti. Koirat sosiaalistetaan ja koulutetaan jo 7 viikon iästä lähtien. Se on sivistystä, ei tällainen holtiton villi länsi.

      On mahdollista ettei koirapuistokaan täällä toimi, jos koirat ovat näin agreja toisilleen ja vain pelkäävät toisiaan kauhusta haukkuen. Toki toivon, että muutos tulisi sen kautta jotenkin kuitenkin. Minä ja sokeutuva 13v koirani tarvitsemme sitä joka tapauksessa ihan pelkkään jokapäiväiseen ulkoiluun.

      En vastaa minkäänlaisiin kommentteihin täällä näistä asioista vaan suosittelen nettisurffausta aiheesta REMMIRÄHJÄYS. Myös oman koiran rotukuvaus olisi syytä lukea tarkkaan ja opetella toimimaan sen mukaan. Tutkimukset kertoo että 70% suomalaisista koiran kanssa elävistä ei ymmärrä koiristaan yhtään mitään ja sen olen kyllä saanut huomata ihan kantapään kautta.

      Mielenkiintoista koiraopiskelua ja koiraan perehtymistä kaikille tämän myötä. Ehkäpä se lamppu jonain päivänä sittenkin alkaa päässä palaa. Toivossa on hyvä elää. Kiitos :)

    • Anonyymi

      Vikahan ei ole koirien vaan koirien omistajien. Koira pitää hankkia mutta ei viitsitä perehtyä koiran koulutukseen edes sen verran että osaa koira kulkea vasemmalla puolen ja tottelee omistajaansa.

      • Anonyymi

        Tilanne myös selvästi pahentunut ja pahenee koronan myötä. Eläinsuojeluyhdistykset asiasta jo varoittaneet. Koiria otetaan nyt ihan holtittomasti ja väärin perustein ja ongelmat tulee räjähtämään käsiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en ole törmännyt täällä yhteenkään koronan aikana otettuun koiraan. Vai mitä tarkoitit?

    • Anonyymi

      Nyt uudenvuoden aattona oli sellainen vaaratilanne yhden remmiräyhän kanssa, että siinä olisi voinut käydä todella huonosti niin minulle kuin koirille. Onneksi en päätynyt sairaalaan, eikä koirat päivystävälle korjattavaksi. Kuka maksaa jos juttu päätyy oikeuteen? Se on se remmirähjän isäntä tai emäntä joka maksaa.

      • Anonyymi

        Ohjeistin tätä uudenvuoden aaton rähjäkoiran omistajaa koulutusohjeilla, joista hän kiitteli ja pyysi moneen kertaan anteeksi.
        Jos minua ja koiraani aletaan syyttää niin siinä ollaan kyllä totaalisesti väärässä. En ota vastaan yhtään väärää syytöstä. Minun koirani ei rähjää.

        Mutta kysymys kuuluu: PITÄÄKÖ MINUN JOKA KERTA VAARATILANTEEN JÄLKEEN YRITTÄÄ HEITÄ KOULUTTAA? Miten minä sen edes teen jos on kylkiluita poikki ja koirat vereslihalla ?

      • Anonyymi

        Se maksaa, jonka koira tempaisee taluttajan nurin. :) Remmirähjäys ei ole mukavaa, mutta vaikka hihnassa rähjää kuinka, mutta on taluttajan hallinnassa, ei ole rikokseen syyllistynyt. :D Itse pitää oma koira saada hallittua.

        eikö remmirähjän omistaja todellakaan ole vastuussa millään tavoin siitä että oma koira rähjää?

    • Anonyymi

      Onhan se ikävää, jos lenkillä pitää jatkuvasti pälyillä ympärilleen ja väistellä vastaantulijoita. Koiraohjaajan on oltava kuitenkin aina havainnoinnissa vähän koiraa edellä, että ehtii reagoida ennen koiraa.

      Itse liikun paljon koirani kanssa ja minua pelottaa ainoastaan ne koirat jotka ovat irti ja eivät todellakaan ole välittömästi kytkettävissä. Joskus joutuu myös väistämään koirakoita joissa taluttaja on vallattomaan koiraan nähden ehkä kevyehkö.

      Kuitenkin jokaisen on ensisijaisesti hallittava se oma koira ja juu, kyllä voi hyvin väistää jos ei jaksa pitää omaa koiraa hallinnassa kohtaustilanteessa.

      Tilanne ei parane lehtiin kirjoittelemalla eikä täällä netissä kirjoittelemalla, eikä myöskään asiantuntijan lehtihaastatteluilla.

      Jos sinulla on aikaa ja osaamista, niin ala ihmeessä pitämään säännöllistä koirakoulua.

      On väärin syyllistää kaikki koiran omistajat, kun suurin osa käyttäytyy hyvin.

      Suosittelen myös nastakenkien hankintaa, kun talvella on nykyisin aina liukasta.

      Hyvää alkanutta vuotta!

      • Anonyymi

        Kiitos ja samoin itsellesi :) ! Täällä ei suurin osa käyttäydy hyvin, mutta hei - törmäsin tänään paikalliseen tottelevaisuuskouluttajaan, jolla on osaamista ja oma hienosti käyttäytyvä koira ja voipi hyvinkin olla että yritän tutustua paremmin ja saada häntä innostumaan kouluttajaksi kunhan koirapuisto ensin saadaan. Puiston suunnittelu aloitetaan syksyllä, mutta koetan saada aikaistettua. Jospa hän myös kouluttaisi minut, niin siitähän voisin tosiaan jatkaa, sillä tarvetta on. Ei mikään huono idea :) Valitettavasti en ole löytänyt muuta kanavaa kirjoitteluun kuin tämän. Paikkakunta pieni, mahdollisuuksia levittää tietoa todella vähän.

      • Anonyymi

        Hyvät kengät on ja lihaksissakin löytyy, mutta 30 kg painavan koiran nopea nykäisy tai odottamaton ryntäys voi kyllä hetkessä vetää kenet tahansa kumoon vai kuinka? Varsinkin jos olet juoksukävellyt koirasi kanssa jo sen 10 km tätä ennen ja myös edellisinä päivinä viikkoja, jo kuukausia putkeen. Koirani tarvitsisi kunnon urheilullisen juoksuttajan ja sitä tässä etsinkin. 4H-kerho ei valitettavasti osannut auttaa :(

        Kävisikö koirahiihto liikunnaksi? Laduille ei kannata mennä, mutta jäällä rantoja pitkin kun menee, niin varmasti saa koira tarpeeksi liikuntaa. Eikä juurikaan tule muita vastaan:)

        Kun sinulla tuntuu olevan asiantuntemusta koirakoulutuksesta ja koirien käyttäytymisestä, niin aloita vaan koirakoulun pitäminen. Lisäoppia saa esim. https://www.studentum.fi/koulutukset/dog-oriented-institute/koirien-koulutusohjaaja-aikuiskoulutus-verkko-opiskelu-803289.

        Onko sinun mielestä hyvä paikka koirapuistolle tyhjä, aukea virikkeetön kenttä keskellä kylää?

        Tuo on totta ja monethan harrastaa myös vetokoiria. Itse vain en ole hiihtoihmisiä ja se, että ilmastokatastrofi vie järvestä jäät on ikävä juttu. Mutta jos jäät tulee niin jäällehän me mennään ihan muuten vaan. Suunniteltu on. MUTTA kesälläkin on remmirähjääjiä. Ei ne talveen lopu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun sinulla tuntuu olevan asiantuntemusta koirakoulutuksesta ja koirien käyttäytymisestä, niin aloita vaan koirakoulun pitäminen. Lisäoppia saa esim. https://www.studentum.fi/koulutukset/dog-oriented-institute/koirien-koulutusohjaaja-aikuiskoulutus-verkko-opiskelu-803289.

        Onko sinun mielestä hyvä paikka koirapuistolle tyhjä, aukea virikkeetön kenttä keskellä kylää?

        Ei ole, mutta sinne jää ainakin pissapuut ja maa hiekoitetaan ja jostainhan pitää aloittaa. On niitä askeettisiakin koirapuistoja, joissa koirat viihtyy oikein hyvin. Tarkoitushan on että saavat sosiaalistua, leikkiä keskenään ja juosta ja laukata kerrankin vapaina ilman iänikuista hihnaa. Kiitos linkistä, tutustun :) ! Arvostan Victoria Stilwelliä yli kaiken. Todella jämäkkä ja soaava nainen. Kissapuolella ( josta minulla yli 50 v kokemus) olen hurahtanut Jackson Galaxyyn. Koirat on mulle hiukan uusi juttu, mutta aina ollut hirmu nopea oppimaan. En myöskään pelkää eläimiä missään tilanteessa. Pää on aina leikannut kuin partaveitsi.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvät kengät on ja lihaksissakin löytyy, mutta 30 kg painavan koiran nopea nykäisy tai odottamaton ryntäys voi kyllä hetkessä vetää kenet tahansa kumoon vai kuinka? Varsinkin jos olet juoksukävellyt koirasi kanssa jo sen 10 km tätä ennen ja myös edellisinä päivinä viikkoja, jo kuukausia putkeen. Koirani tarvitsisi kunnon urheilullisen juoksuttajan ja sitä tässä etsinkin. 4H-kerho ei valitettavasti osannut auttaa :(

        "Viikkoja, kuukausia putkeen..." Joko taas alkaa koiranpito pitkästyttää? ;) Koiran kanssahan pääsee lenkille keskimäärin ainakin 120 kuukautena, ja ihan yhteen putkeen. Paitsi jos laittaa karvakamun kiertoon. Sitten voi taas tarpeeksi voimaannuttuaan etsiä uuden lemmikin, kunnes "henkilökohtaiset syyt " jälleen pakottavat luopumaan.

        Onpa ruusuiset kuvitelmat koirapuistosta. Siitä tulee uusi riidan aihe, kun koirat siellä tappelee ja kaikki omistajat ei viitsi vaivaantua keräämään koiransa jätöksiä pois.

        Ympäristön asukkaat ei myöskään ehkä tykkää metelöivistä koirista ja hajuhaitoista.

        Jos tänne ikinä koirapuisto tulisi, niin kyllä sille pitää parempi paikka löytyä kuin keskelle asutusta. Tämä ihan noin vain maalaisjärjellä ajatellen.

        Niin... Eli oma koirasi on sinut nurin vetänyt. Siitä ei voi muita syytellä, vaikka kuinka mieli tekisi. Vai tuliko vastapuolen koira nykäisemään sinut hihnasta nurin? Jos koirasi on koulutettu ja käyttäytyy, kuten väität, ei se nyi tai vedä hihnassa. Kyllä sinne peiliinkin kannattaa aina välillä katsoa. Ei ne remmirähjät ole kivoja, mutta kukaan ei voi vaikuttaa kuin omaan ja oman koiransa käytökseen. Se, että koirasi ei hauku, ei ole mitenkään kovin suuri saavutus... Pata kattilaa soimaa ja niin edelleen

        Kyllä Suomessa on paljon hyviä ja toimivia koirapuistoja. Niiden toimivuudesta voi antaa palautetta ja lukea kuvauksia ja kommentteja mm täällä

        https://tassutkartalla.fi/palvelut/suomi/koirapuisto/

        Iisalmen koirapuistoa on muuten kovasti kehuttu ja hieno se onkin :)
        Ihan asutuksen keskellä sekin, kuten moni muukin.
        Monissa koirapuistoissa on aukioloajat meluhaittojen välttämiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin... Eli oma koirasi on sinut nurin vetänyt. Siitä ei voi muita syytellä, vaikka kuinka mieli tekisi. Vai tuliko vastapuolen koira nykäisemään sinut hihnasta nurin? Jos koirasi on koulutettu ja käyttäytyy, kuten väität, ei se nyi tai vedä hihnassa. Kyllä sinne peiliinkin kannattaa aina välillä katsoa. Ei ne remmirähjät ole kivoja, mutta kukaan ei voi vaikuttaa kuin omaan ja oman koiransa käytökseen. Se, että koirasi ei hauku, ei ole mitenkään kovin suuri saavutus... Pata kattilaa soimaa ja niin edelleen

        loistava ja hauska kirja, mikä kannattaa lukea, löytyy Pielaveden kirjastosta
        https://www.tammi.fi/kirja/markku-ropponen/koirapuistoromaani/9789513198848

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viikkoja, kuukausia putkeen..." Joko taas alkaa koiranpito pitkästyttää? ;) Koiran kanssahan pääsee lenkille keskimäärin ainakin 120 kuukautena, ja ihan yhteen putkeen. Paitsi jos laittaa karvakamun kiertoon. Sitten voi taas tarpeeksi voimaannuttuaan etsiä uuden lemmikin, kunnes "henkilökohtaiset syyt " jälleen pakottavat luopumaan.

        Tämä koira ei missään nimessä lähde kiertoon. Sen voit kyllä unohtaa. Voisitko kenties tarjota apua ja ilmoittautua minulle lenkittäjäksi? Olen itse reumaatikko, lasiaiset irronneet silmistä jo ajat sitten ym muita kroonisia väsyttäviä sairauksia. Tarvitsen henkilön, joka jaksaa juosta tai pyöräillä metsästyskoiran kanssa silloin tällöin 5-10 km/ pv. On niitä iäkkäitä maratoonareitakin ja sellainen olisi nyt tarpeen, kun koira on loistokunnossa ja virtaa piisaa. Rahallinen korvaus! Olen etsinyt sopivaa lenkittäjää jo monta kuukautta, mutta kennelkerhot, Pakan tila, 4H, eläinlääkäri, eläinsuojelijat, Matti Rönkkö tai kaupan ilmoitukset eivät mitkään ole auttaneet. En tarvitse huonokuntoisia mummoja, vaan hyväkuntoisia ja reippaita, urheilullisia hyväjalkaisia henkilöitä, kiitos :) Otapa yhteyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin... Eli oma koirasi on sinut nurin vetänyt. Siitä ei voi muita syytellä, vaikka kuinka mieli tekisi. Vai tuliko vastapuolen koira nykäisemään sinut hihnasta nurin? Jos koirasi on koulutettu ja käyttäytyy, kuten väität, ei se nyi tai vedä hihnassa. Kyllä sinne peiliinkin kannattaa aina välillä katsoa. Ei ne remmirähjät ole kivoja, mutta kukaan ei voi vaikuttaa kuin omaan ja oman koiransa käytökseen. Se, että koirasi ei hauku, ei ole mitenkään kovin suuri saavutus... Pata kattilaa soimaa ja niin edelleen

        Koira on entinen eläinsuojelutapaus, jota ei ole koskaan koulutettu, mutta korkeasta iästään huolimatta on kyllä oppinut lyhyen ajan sisällä muutaman käskynkin, mutta YHTÄKKISET salamana kirkkaalta taivaalta tulevat tilanteet ovat vielä oppimatta. Minäkin tarvitsisin siis koulutusta ja jos täälla joku kouluttaisi, niin ottaisin opin jopa yksityistunteina ja maksullisena vastaan. Olisiko ehdotuksia? Kuka kouluttaisi? Eräs tapaamani kouluttaja kieltäytyi, mutta onko muita?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä koira ei missään nimessä lähde kiertoon. Sen voit kyllä unohtaa. Voisitko kenties tarjota apua ja ilmoittautua minulle lenkittäjäksi? Olen itse reumaatikko, lasiaiset irronneet silmistä jo ajat sitten ym muita kroonisia väsyttäviä sairauksia. Tarvitsen henkilön, joka jaksaa juosta tai pyöräillä metsästyskoiran kanssa silloin tällöin 5-10 km/ pv. On niitä iäkkäitä maratoonareitakin ja sellainen olisi nyt tarpeen, kun koira on loistokunnossa ja virtaa piisaa. Rahallinen korvaus! Olen etsinyt sopivaa lenkittäjää jo monta kuukautta, mutta kennelkerhot, Pakan tila, 4H, eläinlääkäri, eläinsuojelijat, Matti Rönkkö tai kaupan ilmoitukset eivät mitkään ole auttaneet. En tarvitse huonokuntoisia mummoja, vaan hyväkuntoisia ja reippaita, urheilullisia hyväjalkaisia henkilöitä, kiitos :) Otapa yhteyttä.

        Kuulehan, kun se 13v. koiravanhus ei tarvitse mitään 10km juoksulenkkejä eikä varsinkaan pyörällä!
        Herraisä, kuolee se vähemmälläkin rääkillä! Pieniä muutama km:n lenkkejä lähiympäristössä rauhallisella vauhdilla monta kertaa päivässä riittää. Anna koiran haistella ja kuluttaa sillä tavalla energiaansa.
        Tuommoisen lenkityksen jaksaa huomommallakin kunnolla tehdä.

        Ja herää kysymys, että miksi otit koiran riesaksesi, kun on noin vaikeaa ja sairasta elämä?
        Pitää tuntea vastuunsa jo ennen kuin ottaa eläintä huolehtiakseen.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sitten varoitus: Älkää koskaan selättäkö koiraa tai pentua. Se on väärin ja julminta, mitä koiralle voi ikinä tehdä. Itse sain rotikan pennun suhteen siihen eräältä koiria kouluttaneelta ohjeita ja kun asiaa yritin niin pentu huusi kuin tapettava. Järkytyin totaalisesti. Totuus on se, että se herättää koirassa kuoleman pelon. Tuire Kaimio kyllä tietää! Yleensäkin kaikki väkivalta on väärin ja vanhanaikaista, rikkoo sinun ja koirasi suhteen alta aikayksikön. Työkoiria ja poliisikoiriakaan ei enää kouluteta väkivallalla vaan positiivisella vahvistamisella. Toki olen kuullut että salaa sitä edelleen tehdään, mutta toivon että tulevat sukupolvet lopettavat sen tykkänään. Kaikki koiraemot eivät myöskään roikuta pentua niskasta kuten kissat, joten sitäkään en suosittele. Koiran saa tottelemaan hyvin yksinkertaisin ja hellin keinoin paljon paremmin. Netissä on vielä paljon keskustelua näistä vanhoista metodeista kolinapurkkia myöten, mutta maalaisjärjellä on aina paras mennä. Kun lukee eleitä, asettaa itsensä koiran asemaan ja kehittää siihen myötätuntoa, niin hommat onnistuu. Buddhalainen asenne paras.

      • Anonyymi

        Höpö höpö, jossain tilanteessa koiran voi selättää ilman että koira siitä traumoja, esim leikkiessä.

      • Anonyymi

        Kuinkas ne koirat tai eläimet keskenään toisiaan " kouluttaa"?
        Hevonenkin rankaisee lajikumppaneitaan potkulla tai puremalla.

    • Anonyymi

      Myös sellainen neuvo, että älä ota koiraa syliisi ja peitä sen silmiä kädelläsi kun tulee toinen koira vastaan. Se pahentaa tilannetta ja koira pysyy kauhuisena loppuikänsä. Koira ei ole lapsi. Se on koira. Kaikki koirat, niin isot kuin pienet pitää kouluttaa. Ei riitä että ajattelee, että kun koirani on näin pieni, niin sitä ei tarvitse kouluttaa. Jokainen on vastuussa oman koiransa hyvinvoinnista ja siitä että se ei ole vaaraksi itselleen tai muille. Näillä sanoilla ja ohjeilla on hyvä aloittaa tämä uusi vuosi, eikös vain? Koska me kaikki rakastamme koiria, niin tehdään niiden elämästä hyvä kukin parhaamme mukaan. Kannattaa vaivautua, ihan oikeasti. Siihen ei riitä arvailu, vaan pitää tietää ja sitä tietoa on netissä yllin kyllin jos koirastaan oikeasti välittää. Koira on hieno, uskollinen perheenjäsen sitten kun sen luottamus on ansaittu. Ehkei jopa hienoin :) Se rakastaa ihmistä ihan ehdoitta, lukee ilmeemme ja eleemme jopa paremmin kuin simpanssit. Koiraa ei ole kesytetty, se _kesyyntyi_ ja kesytti itsensä ihan omasta vapaasta tahdostaan. Hyvää alkanutta vuotta kaikille maailman koirille, niiden emännille ja isännille! Voikaa hyvin!

      • Anonyymi

        Nyt taitaa olla sellainen besserwisser asialla, että seuraavan kerran minäkin otan koiran syliin ja peitän meiltä molemmilta silmät, kunnes olette menneet ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt taitaa olla sellainen besserwisser asialla, että seuraavan kerran minäkin otan koiran syliin ja peitän meiltä molemmilta silmät, kunnes olette menneet ohi.

        tieto lisää tuskaa, niinkö?

    • Anonyymi

      Minusta on aika ikävää tämmöinen kirjoittelu ja toisten mollaaminen.

      Tällä kylällä on niin paljon tilaa ja vähän liikennettä, että kyllä pitää sopia kaikkien liikkumaan.

      Jokainen pitää huolen omasta koirastaan ja sen tekemisistä ja toimii niin ettei syyllisiä tarvitse etsiä lakituvassa.

      Jos tietää oman koiransa olevan vihainen yhdellekään muulle koiralle, niin silloin pitää erityisesti huolehtia siitä että vahinkoja ei pääse syntymään ja että varmasti saa pidetyksi oman koiransa hallinnassa.

      Pidetään koirat kytkettyinä, että kenenkään ei tarvitse pelätä mutkan takaa irti tulevaa koiraa joka on jo ehtinyt haistaa toisen koirakon, eikä ehkä juuri sillä kertaa olekaan omistajan kytkettävissä.

      Meidän koirallisten tulee muistaa myös, että on paljon koirattomia ulkoilijoita jotka pelkää koiria.

      • Anonyymi

        Pakkasilla ei koiria näy, mutta syksyllä, keväällä ja kesällä vastaan tulee koko ajan n 2-4 koiraa/lenkki ja niistä räyhää keskimäärin noin kolme. Ei ole merkitystä sillä, missä ja mihin aikaan lenkität. Ainakin yksi ta kaksi lenkkiä päivässä menee pahasti pilalle ja silloin on koko päiväkin usein pilalla. Remmirähjät koirat todella säälittää, koska niillä on selvästi todella paha olla ja sitä oloa monet vain toiminnallaan pahentaa. SITÄ on vaikea kestää. Olo on todella kurja. KOIRIEN ITSENSÄ PUOLESTA.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pitäisiköhänsinun antaa se koiraparkasi jollekin joka jaksaa ulkoiluttaa sitä ja pääsee sen kanssa ohi muista koirista hermostumatta ja muuttaa itse jonnekin korpeen missä ei ole muita ihmisiä eikä haukkuvia lapinkoiria?

      Ymmärrätkö sinä että se sinun mukana kulkeva koiraparka joka on entisessä elämässään tottunut rauhalliseen elämään kärsii ihan eniten sinun itsesi agressiosta ja oudosta käytöksestä?

      • Anonyymi

        Koira oli edellisessä kodissaan erittäin huonolla hoidolla lähes koko elämänsä ajan, siis eläinsuojelutapaus ja nyt sitä ei tunnista entisekseen enää ollenkaan. On hoidettu kuntoon ja voi nyt paremmin kuin koskaan. Koiraa ja uutta omistajaa on siitä kovasti kiitelty. Ei kannattaisi kritisoida koiraa pelastanutta, jos ei tiedä koiran oikeasta tilanteesta mitään. terveisin koiran naapuri.
        Remmissä haukkujat ovat vastuussa koirastaan, ei tämä henkilö.

      • Anonyymi

        kun vastaan tulee rähjäämätön toinen koira niin ohitus onnistuu aina oikein hyvin ja pari kaveriakin koira löytänyt ja joo monta kuukautta etsitty reipasta urheilullista lenkitysapua, mutta ei vaan ole löytynyt- älä tee minusta syyllistä muiden ongelmiin, kiitos- tämä ei ole mikään _KOIRAPARKA_ vaan nyt kunnollisen ja asiallisen hoidon jäljiltä tosi vahva jämäkkä jätkä, vaikka on iäkäs- koira on tosiaan aiemmin ollut päin honkia pidetty ja hoidettu- suolejutapaus, joka olisi pitänyt ottaa huostaan jo aikoja sitten

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Koiran ulkoilutuksella on kansanterveydelliseti merkittävä vaikutus. Koirien omistajat ulkoilee ja kävelee enemmän kuin koirattomat.

    • Anonyymi

      Koira on ihmistä sosiaalisempi eläin. Susitutkija Erkki Pulliasen mukaan koiran mielenterveys kärsii jos se joudutaan esim toisten koirien remmirähinän takia aina vetämään kohtaamistilanteessa pois toiseen suuntaan, pois toisista koirista. Koirakin voi olla yksinäinen ja kaivata toisten koirien seuraa. Jopa enemmän kuin ihminen.
      Ratkaisu ei myöskään ole siinä että muuttaa koiran kanssa erämaahan, koska ei kestä toisia raähjääjiä, vaan siinä että koirat sosiaalistetaan jo pennusta toisiin koiriin niin, ettei niiden tarvitse elää kauhussa koko loppuikäänsä. Se on nykyaikaa.

      Muutosvastarinta ja ongelman lakaiseminen maton alle ei tilannetta paranna. Jokainen on vastuussa omasta koirastaan ja sen hyvinvoinnista, hyvästä käytöksestä, sosiaalistamisesta laumaelämään niin ihmisten kuin toisten koirien kanssa. Vastuu on siis kaikkien yhteinen. Ei sinun, ei minun, vaan meidän kaikkien yhteinen. Jokaisen, jolla on koira.

      • Anonyymi

        Monet ihmiset kävelevät pyörätietä pitkin väylän oikeaa laitaa! ..eli tulevat vastaan koirantaluttajaa samalla puolen, koiraa kun talutetaan vasemmalla puolen eli näin ollen entisaikojen ohje toimisi että vasemman puoleinen liikenne!
        Milloin on siirrytty jalankulussa oikeanpuoleisen liikenteeseen?

        Jos ei ole erikseen liikennemerkillä määrätty, niin saa kulkea kumpaa reunaa vaa.

        Jos/kun koira kulkee taluttajan vasemmalla puolella, niin silloin on turvallisempaa kulkea vasenta reunaa jolloin koira jää ”ravin” puolelle ja taluttajat jää koirien väliin.

        Jos kuljet oikea reunaa ja koira oikeaoppisesti taluttajan vasemmalla puolella, niin koirat tulee vastakkain ja koiraa on vaikeampi hallita ja siinä saattaa syntyä uhkaava tilanne jossa koirat voi hyökätä .

    • Anonyymi

      Kyllä pitäisi olla lemmikkikortti pakollinen, pakolliset luennot, käytännön harjoittelu sekä tentti.
      Koiraa isommille lemmikeille kuten poni tai hevonen yms niin kurssi olisi vaativampi.
      Opetukseen sisältyisi mm. mitä tällainen lemmikin pito tule maksamaan, keskustelupalstoilla näkee kun jotkut kyselee mitä hevosen pito maksaa ja jotkut "fiksut" antaa vastauksia ja euro summia mitä eivät pidä alkunsakaan paikkaansa.
      Eläintä ei tulisi ottaa jos se maksa vaikka 100euro/kk ja ajatellaan että kyllähän muka juuri 100 e kuukaudessa jää ylimääräistä!!
      Nykyään eläinlääkäri kustannukset voi olla tuhansia euroja per kerta. Tällainenkin otettava huomioon.

    Ketjusta on poistettu 38 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      1835
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1479
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1255
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1180
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      969
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      942
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      895
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      826
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe