Missä vain on kohta, missä jää ei petä vaan kestää? Se ylitys on sellainen myyttinen "Kultainen silta", josta alkaa Auringon valtakausi... tai sitten sitä ei ikinä löydy? Sitä ei olekaan ja yö vain jatkaa pitenemistään...
Jostain on ylitys tehtävä
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen jäätä. Olen siis vesi. Vesi vanhin voitehista.
Vettä ja maata, tulee mutavelliä.
Mutapainia jeah.
No nyt en pääse ajatuksesta irti... mutapainia hänen kanssaan. 😂 Hän kyllä veisi, taidolla ja varmuudella. Luultavasti kohtelisi naisena ja painisi hellemmin. ♥️ Ja minä löytäisin itseni mudasta kerta toisensa jälkeen. 😆
Sitä paitsi mutapaini jälkeen olisi pakko mennä suihkuun. 😉 En tiedä miksi ajattelen, että se tapahtui samassa suihkussa. 😁
Päätöm ajatus ei toki.
Haluaisin jossain vaiheessa ylittää jään, mutten ole varma kestääkö se.. Sinun pitää ensin kiertää maan kautta luokseni ja sitten hankitaan meille yksityishelikopteri jään ylitystä varten
Nyt ei ole jäätä onneksi ja ehkä kuitenkin on kyllä parempi että minä saavun luoksesi pikimiten...
Pitkä ei tie ole vaikka jetillä tulenkin Mhaminasta päin, satamassa onkin jo kuski jo sitten odottelemassa mutta osoite ei nyt tarkassa muistissa ole koska kiitos viime viikkoisen aivoleikkauksen ja sen myötä unohdin lähes kaikki kontaktit.
Palautumisia sinulle!
Mun täytyy tehdä se yksin.
Jos ei koskaan uskalla.
Jos ei koskaan ylitä itseään.
Jos ei koskaan astu uuteen vain intuition varassa.
Voi havahtua vanhana ettei tajunnut elää. Suuri rakkaus ja isot mahdollisuudet jää kokematta. Elämä voi olla silti ihan hyvää, ok, tasaista ja turvallista. Huiput, suuret rakkaudet ja isot mahdollisuudet, vain jää kokematta.
Rakkaus on kuin vuori. Vuori, jolle sydän haluaa. Vuori, jolle joskus pääsee junalla maisemia ihaillen, joskus sinne on kiivettävä. Kiipeäminen on kova työ, välillä väsyttää, mutta palkitsee kuitenkin lopulta hyvinkin paljon. Asia, jonka eteen on vuodatettu hikeä, on usein arvokkaampi kuin sellainen jonka saa ilman vaivaa.
Jokainen joka on ollut vuorella, tietää miltä maisema tuntuu sisällä. Sielu lepää, mieli tyhjenee turhasta. Jokaisesta kerrasta kun yrittää huipulle oppii. Joskus matka loppuu jo ennen kiipeämistä. Noitakin kokemuksia tarvitaan, jotta osaisi arvostaa huippua kun sinne pääsee. Perspektiivi tarvitaan, jotta osaa varjella sen ainutlaatuisuutta. Veikkaan, että nuorten ensimmäiset suuret rakkaudet usein loppuu helpommin, koska perspektiiviä ei vielä ole. Hyvää pitää osata kunnioittaa ja varjella.
Sen ainakin itse ole oppinut ettei vähään tyytyminen ole hyve. Jos ajattelee, että asuminen 1200m riittää, kun sydän asuu 2000m korkeudessa, ei se ole oikein kenellekään. Olen myös oppinut, että kun kohtaa ihmisen, joka tuntuu oikealta, olisi väärin itseä kohtaan olla ottamatta sitä pientä ratkaisevaa askelta ja on toivottava , että se kantaa. Sekin on mahdollista, että toinen ojentaa kätensä avuksi, jos maa jalan alla on pehmeää. Voi
olla, että yhdessä päästään yli kohdista, josta yksin ei olisi päässyt. Joskus kiipeäminen epäonnistuu, mutta itse olen miettinyt, että se on parempi kuin jäädä itkemään laaksoon eikä edes tavoitella huipulle.
AP, kerää rohkeutesi ja anna vaan mennä!