Aihe

Milloin keksittiin idea elää velalla ja pitkään?

Anonyymi

Itse nuorena miehen alkuna hankin tyttökaverin kanssa luottokortin kun omaan uuteen yhteiseen kotiin hankittiin kalusteita, sellaisia omanmieleisiä.

Käteistä ei tietysti ollut, mutta kalusteliikeestä sai luottokortin ja nopean päätöksen luoton määrälle jota olimme vaille... kaupat tehtiin iloisella mielin.

Kun sain ensimmäisen laskun hankinnoista TAJUSIN miten kalliiksi ne lopulta tulevat!!! +28% kalliimpia kuin ostohetkellä!

Puhuin pomolle että nyt olen valmis ylitöihin kun tarvitaan, muutoin en ylitöitä juurikaan tehnyt, koska vapaa-aika oli tärkeää aikaa.

Menin sitten muutaman kk jälkeen maksamaan kalusteliikeeseen koko velan pois käteisellä! Kun velka oli kuitattu ja tosite kädessä pyysin sakset. Saksin luottokortin useaan osaan liikkeen pöydälle....

Ei ole luottokortia sen jälkeen hankittu millään perusteella ja monet maksavat kk maksua siitä tarpeesta?
KYLLÄ, Hotellien ja lomakohteidenkin maksut pärjännyt kirjautuessa!

En ole jäänyt mistään paitsi elämällä ilman luottokorttia ja velkaa!

No ehkä siitä loputtomasta harmista ilmeisemmin jossa ei kellään kivaa.

Tehkää uudenvuoden lupaus että ette velkaannu, se on paras lupaus.

-Velaton on huoleton -

9

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei luottokortissa mitään pahaa ole. Ongelmia tulee jos sitä ei osaa käyttää.

      • Anonyymi

        Mulla on siinä luottokortissa aivan erinomainen ominaisuus, nimittäin se debet-puoli.
        Sitä olenkin tottunut käyttämään jatkuvasti, joten eipä synny mitään huolia.


    • Anonyymi

      Ei se mitään jos velka on omaottamaa.... Tiedän omasta kokemuksesta että toisten velat ne paskoja on kun ne kaatuu omaan niskaan. Ja voi sitä selittämistä mitä kuulee!

    • Anonyymi

      Mistä sait ajatuksen että jokakuta kiinnostaa, omamielinen?

    • Anonyymi

      teit just silloin virheet josta otit opiksi hyvä niin.

    • Anonyymi

      Identiteettivarkaudet kuuluvat rikokseen aina ihmiseen koskettaessa.

    • Anonyymi

      Korttien kanssa pitää olla todella tarkkana. Pankin kortissa on korko 8,15 % ja Tuohessa 12,70 %:a. Kun tuohon lisää vielä laskutus ym. kuluja niin helposti kaikki kamat maksaa sen 15 % enemmän kuin lehden mainoksessa.
      Kannattaa siis aloittaa käytetyillä huonekaluilla ja kerätä rahat etukäteen niihin uusiin ja ajoittaa vielä ostokset rajuimpaan aleen eli tammi-helmikuuhun.
      Silloin selviää kaikkein vähimmillä kuluilla.
      On järjetöntä hankkia kerralla kaikkia kodin "mieleisiä" kalusteita, sillä ne ihmiset (mulle kaikki heti) tekee elämänsä tosi kalliiksi ja samalla vaikeaksi.

    • Anonyymi

      Eiköhän tämäkin ole apinoitu Ameriikasta, missä ilman luottokorttia ei pärjää.

    • Anonyymi

      "Milloin keksittiin idea elää velalla ja pitkään"

      hyvä keksintö!
      Kannattaa kaikkien lähteä mukaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Viime vuonna syntyi vain 46 425 lasta Suomessa

      Eläkkeelle siirtyy nyt vuosittain vähintään 74 000 ihmistä. Koska kuolleet (yli 52 000) lähes kaikki kantasuomalaisia mutta syntyneistä tuskin enempää
      Maailman menoa
      183
      1996