Perussuomalaisten ja heidän Eurooppalaisten liittolaisten ykköstavoite eli EU:n liittovaltiokehityksen pysäyttäminen on jo tapahtunut. Se tapahtui vuonna 2016 Brexit äänestyksen jälkeen. Tämä uutinen ei ole oikein uponnut vielä Suomalaisiin koska valtavirtamediamme on Vihervasemmistolainen ja he eivät ole uutisoinneet tästä asiasta. Demareiden kannatus on romahtanut täysin kaikissa Euroopan mailssa Brexitin jälkeen koska liittovaltio oli heidän päämääränsä ja se lyötiin alas. Suomen Demarit eivät ole vielä myöntäneet tappiotaan tässä asiassa
EU:n liittovaltiokehitys mureni jo Brexitin ansiosta
Anonyymi
3959
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Vihervasurit ovat katsoneet Disneyn piirrettyjä niin paljon että heidän aivot ovat sulanneet ja he ovat alkaneet syömään pelkkää soijaa koska Disney on inhimillistänyt kaikki eläimet
Räksyti räksyti.
Mee kattoo piirrettyjä kersa
Eurokraattien 'hajauta-velkaannuta-riippuvaista-epäitsenäistä-hallitse' -strategia on oman hautansa kaivamista. He tuhosivat jo EU:n ja tulevat tuhoamaan myös Velkaunioninsa ja Tulonsiirtounioninsa. Siinä ohella tekevät Euroopan itsenäisille valtioille paljon vahinkoa. Kansainvälinen yhteistyö ei tarvitse rajojen kaatamista ja vallan siirtämistä yhdelle virkamieskoneistolle. Ei ole kovinkaan kaukaa haettu vertaukset kylmän sodan aikaiseen Neuvostoliittoon.
Tässä on mielestäni korostettava sitä että Perussuomalaisten kannattajien ei tarvitse osallistua tuohon velkaan koska Perussuomalaiset ovat sitä vastustaneet. Suomi ei ole mikään sosialistinen kollektiivi jossa velatkin ovat yhteisiä, vaan Suomi on perustuslaillinen tasavalta jossa kansalaisen yksityisyys on loukkamatonta
Heh heh. Kerropa tuo verottajalle!
Miks kertoisin? Eikö se olis tyhmää?
Näköjään et tajunnut.
"Miks kertoisin? Eikö se olis tyhmää?"
Kyllä se olisi paitsi tyhmää ja naurettavaa myös tarpeetonta. Verottaja osaa verottaa sinua muutenkin, kun sinä et rehellisenä persuna tee pimeitä hommia etkä harrasta edes verosuunnittelua niin kuin pahat kokoomuslaiset tekevät.
Liittovaltiosta ei kukaan järkevä ole edes unelmoinut. Pitkin Eurooppaa on tunnustettu, että jo kulttuurierot ovat niin suuret, että liittovaltio on mahdoton.
Suomessa liittovaltio-ajatus on persujen keksimä olkiukko. jota vastaan he taistelevat.
Miksi EU:n Saksalainen Demari presidentti Martin Schultz ehdotti uuden "Euroopan Yhdysvaltiojen" perustuslain ratifiointia? Sinä oot ihan pihalla politiikasta sun kuplassa
Ja persut ehdottavat eroa EU:sta. Pihalla kuin tamponin naru.
Ei ole kyllä ehdotettu. Olet itse pihalla
Fixit-mielenosoituksiin osallistui persujen kansanedustajia ja puheen piti mm Laura Huhtasaari vaatien EU-eroa. Etkö tätäkään tiennyt?
Saahan sitä ehdottaa vai onko sekin persujen mielestä kiellettävä? Olisihan se suoranainen ihme, jollei 27 maan unionissa tulisi erilaisia esityksiä asioiden suhteen.
Kuten tuossa edeltävä kirjoittaja totesi, että " että jo kulttuurierot ovat niin suuret, että liittovaltio on mahdoton." Toinen merkittävä este liittovaltiokehitykselle on valtioiden erilaiset taloustilanteet sekä erilainen verotussysteemi. Siksi ihmetyttääkin, että miksi Euroopan oikeistopopulistit ruokkivat tuollaista olkiukko-ajatusta, kun realismia on kuitenkin, ettei liittovaltiolle löydy tarpeeksi kannatusta unionin alueella? Tämä asia on todettu jo useissa eri yhteyksissä, mutta silti oikeistopopulistit luovat sitä mielikuvaa, että liittovaltio olisi tulossa. Ei onnistu. Ette välttämättä taistele tuulimyllyjä vastaan vaan pikemminkin tuulimyllyjen kanssa.
Kun lätty-Laura vaatii EU-eroa, vaatii hän siinä samalla itselleen lopputiliä, mutta se ei haittaa. Hänhän aloittaa presidentin työt heti kun Niinistön kausi päättyy.
Suomen Demarit ovat raukkoja jotka eivät ole myöntäneet hankkeensa täydellistä epäonnistumista. Tämä tulee heille erittäin kalliiksi
Piskit räksyttävät,mutta karavaani kulkee.
Miksi et itse näytä mallia hyvinstä käytöstavoista? Etkö osaa?
Minkä hankkeen? Rajoittaisit hiukan sitä liimanhaisteluasi. Olet niin yksinkertainen tollisko, että kuvittelet EU-myönteisyyden olevan synonyymi liittovaltiolle. Olet ennenpitkää lataamossa tuollaisten ajatusten kanssa.
Persuthan ne vasta raukkoja ovat, kun eivät ole saneet mitään hankettaan edes alulle.
Aina voi pistää kansaäänestyksen pystyyn tai yleislakon.
Persut eivät pistä pystyyn minkäänlaisia lakkoja. He vastiustavat lakkoja, lakothan ovat työläisten provokaatioita laillista yhteiskuntaa vastaan.
Eivät persut pistä pystyyn lakkoja. He vastustavat lakkoilua.
Kansanäänestyskään EU:erosta ei tule kuuloon, koska Persujen asioista päättävä persueliitti tietää varsin hyvin, miten nolosti siinä eroa vaativien kävisi.
Perussuomalaisetkaan eivät pidä EU:sta kokonaan eroamista realistisena. Perussuomalaiset haluavat vain hylätä Schengenin ja Lissabonin sopimukset jotka pitävät sisällää ihmisten vapaan liikkuvuuden rajojen yli sekä kiintiöpakolaisten ottamisen
"Perussuomalaisetkaan eivät pidä EU:sta kokonaan eroamista realistisena."
Höpö höpö, etkö seuraa tätä palstaa? Jatkuvasti höpistään EU-erosta ja markan palauttamisesta!
Takaisin 1800 -luvulle, sitäks te persut haluatte?
Ajassa ei voi matkustaa taaksepäin. Tuo on naurettava hölmöläisen väite
”Demareiden kannatus romahtanut kaikissa Euroopan maissa”
Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Espanjassa jne demarit ovat johtavana puolueena.
Persut puhuvat ihan mitä sattuu, mutta lähinnä sitä heidän vaihtoehtoista totuuttansa. Persut myös selittävät, että rikollisuus lisääntyy koko ajan Suomessa, vaikka se todellisuudessa pienenee. Jopa maahanmuutto on pienentynyt jo ennen koronakriisin alkua.
Ei kyllä pitkään. Demarit kuitenkin romahti näissä keskeisissä maissa kuten Ranskassa ja Saksassa. Itä-Euroopassa ei ole Demareita juuri lainkaan
Persu lienee juonut muistinsa, jollei muista että viimeksi kun Saksassa hallitusta muodostettiin yli puoli vuotta, niin ilman demareita maa olisi ajautunut joko uusiin vaaleihin tai sitten kaaokseen. AfD taisi saada jonkinasteisen vaalivoiton, mutta kukaan ei halunnut heitä hallituskuvioihin mukaan. Edes hallitsevat kristillisdemokraatit.
Demareilta vedettiin matto alta mutta sätkivät vielä
Tärkeä tiedotus kaikille tyhmäkuplassa oleville jotka kuvittelevat edelleen EU:n olevan liittovaltio
Sitten persut voivat muuttaa Englantiin. Haluaisivatko britit suomalaisia persuja maahansa?
Mutta onhan Suomessa muitakin puolueita kuin DEMARIT, miks persut herjaa vain heitä?
Noniin luovuttakaa jo. Teidän unelmanne kaatui
Ihan turhaan räpiköitte
Jess me voitettiiin
Demarit romahtaa