Vaalikoneiden laatijoille: kunnallisvaaleissa 2021 äänestäjien pitää saada tietää jo ennen vaaleja,

Anonyymi

ketkä ehdokkaista ovat valmiita luopumaan ns. pakkoruotsivaatimuksesta omassa kunnassaan ja Suomessa.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nykyisen hallituksen kaikki puheenjohtaja-ministerit Sanna Marinia lukuun ottamatta ovat vauhdittaneet vaalikampanjoitaan pakkoruotsisäätiöiden vaalirahalla. Myös monella muulla nykyisellä ministerillä on samaa taustaa.

      Pakkoruotsirahaa (= virallisesti kaksikielisyysrahaa) ovat saaneet monet monet muutkin kepulaiset, demarit tamperelaisia myöten, vihreät, vasurit ja tietysti pakkokielipuolueen ehdokkaat ja kansanedustajat.
      Myös muutama kristillinen, joskin ainakaan Päivi Räsänen ja Sari Essayah eivät kuulune joukkoon.

      Jos ei tiedä ehdokkaansa taustaa, eduskuntavaalien pakollisista vaalirahailmoituksista voi tarkistaa. Google jelppaa.

      • Anonyymi

        Kansanedustajien on jo muutaman vaalikauden täytynyt tehdä vaalirahaselvitys.

        Siihen ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa alle 1500 euron lahjoituksia.

        Esim. 1450 euron lahjoituksia voi olla samalta taholta vaikka 10 tai 100 kappaletta.


      • Anonyymi

        Kuntien koululautakunnilla on paljon valtaa.
        Ne päättävät esim. siitä alkaako pakkoruotsi 1. vai 4. vai 6. luokalla ja milloin muut kielet alkavat. Ne päättävät myös onko koulussa ruotsia enemmän kuin minimivaatimus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntien koululautakunnilla on paljon valtaa.
        Ne päättävät esim. siitä alkaako pakkoruotsi 1. vai 4. vai 6. luokalla ja milloin muut kielet alkavat. Ne päättävät myös onko koulussa ruotsia enemmän kuin minimivaatimus.

        Kun pakkoruotsi varhaistettiin asetuksella ala-asteelle, joissain kunnissa lisättiin ruotsin opetusta 30 %. Aina se kestää vähintään neljä vuotta.


      • Anonyymi

        Totta. Ehdokkaan tulisi kertoa ennen vaaleja, keltä ottaa rahaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Ehdokkaan tulisi kertoa ennen vaaleja, keltä ottaa rahaa

        Monet kansanedustajat ovat myös kunnanvaltuutettuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet kansanedustajat ovat myös kunnanvaltuutettuja.

        Pakkoruotsirahaa ovat saaneet myös monet eduskunnasta rannalle jääneet ehdokkaat.

        Kunnallispolitiikka on hyvä reitti suurempiin kuvioihin valtakunnan ja EU-politiikkaan saakka.


    • Anonyymi

      Kunnissa päätetään myös, lisätäänkö ruotsin opetusta, pakotetaanko aloittamaan ruotsilla jne.

      • Anonyymi

        Raaseporissa ekaluokkalaiset joutuivat lukemaan pakkoruotsia, vaikka vanhemmat olivat toivoneet englantia yksimielisesti.
        Espoossa joissain kouluissa saksa on alkanut toisella luokalla ja ruotsi neljännellä.
        Kun pakkoruotsia on luettava vielä peruskoulun yläasteella, se estää esim. englannin opinnot tai saksa täytyy keskeyttää.
        Kaiken lisäksi muutamissa kunnissa pakkoruotsin opetusta on lisätty 30 % sen jälkeen kun se varhaistettiin alkamaan jo ala-asteella..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raaseporissa ekaluokkalaiset joutuivat lukemaan pakkoruotsia, vaikka vanhemmat olivat toivoneet englantia yksimielisesti.
        Espoossa joissain kouluissa saksa on alkanut toisella luokalla ja ruotsi neljännellä.
        Kun pakkoruotsia on luettava vielä peruskoulun yläasteella, se estää esim. englannin opinnot tai saksa täytyy keskeyttää.
        Kaiken lisäksi muutamissa kunnissa pakkoruotsin opetusta on lisätty 30 % sen jälkeen kun se varhaistettiin alkamaan jo ala-asteella..

        Kunnissa päätetään myös koulukyydityksistä sekä minne ja milloin rakennetaan uusia kouluja ja mistä lakakutetaan.
        Onko niin, että pienet ruotsinkieliset kyläkoulut jatkavat, mutta suomenkieliset jatkuvasti tungetaan jättimäisiin koulurakennuksiin.
        Kun avoimien tilojen opetus on valtaamassa alaa - ketkä hyötyvät, ketkä kärsivät, kun opetus ei enää tapahdu luokissa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9277
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      57
      4826
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4521
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      54
      2845
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1556
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1232
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      43
      1214
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1154
    Aihe