Tää on kovien ihmisten maailma. Harvoin täällä tapaa oikeaa ystävyyttä, rakkaudesta puhumattakaan. Ihmiset on tehnyt mulle pahaa, koska niillä on ollut tilaisuus siihen. Jossain kohtaa on joutunut sitten todella taistelemaan, että jaksaa jotenkin. Kun on niitä velvollisuuksia kuitenkin. En voi palata siihen ihmiseen, mitä alun perin olin. Ei sitä vaan enää ole.
On tää aika tekohengitystä
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkäpä se onkin hyvä ettet ole sama ihminen kuin ennen, (huonojen) kokemuksien kautta kasvaa ihmisenä.
Elämässä tulee hyviä ja huonoja hetkiä.
Itselläkin ollut huonoja vaiheita ja kokemuksia, mutta niistä olen oppinut monenlaista.
Rakkaus ei löydy etsimällä, se tulee jos on tullakseen.
Itse en kaipaa ihmisiä ympärilleni kovin paljoa, muutama riittää.
Jos tuntuu kovin raskaalta, niin silloin kannattaa käydä juttelemassa jollekin, se auttaa.
Toivoa ei kannata koskaan menettää, joskus nouset sieltä synkkyydestä vahvempana kuin koskaan, mutta se vaatii paljon tahtoa ja työtä. Se kaikki on omissa käsissäsi.
Elämä on ainutlaatuinen lahja.
-syvissä vesissä uinut-
Totta tuo, en olisi tämä ihminen mikä nyt olen, ilman kokemuksiani. Kyllä ne ovat kasvattaneet, vaikka näitä katkeria purskahduksia tuleekin. Välillä vaan tuntuu, että on tullut liian isolla kädellä turpiin. Mutta minulla on onneksi kyky käydä asioita läpi, vaikka välillä hyvin raskaalla tavalla, mutta kuitenkin. Välillä romahdan kunnolla, jotta taas voin nousta. Sellainen olen, ei siinä terapiat auta, vaikka joillekin varmaan auttaa nekin.
Sinä et ole ainut, jota on kohdeltu kaltoin. Valitettavasti olemme vähemmistönä. Ei auta kuin toimia oman näkemyksensä mukaan ja sulkea pois ikävät ihmiset lähipiiristä. Ei heitä jaksa sietää. Se oma lähipiiri riittää aivan hyvin ja sitä voi laajentaa ihmisillä, joilla on samanlainen ajattelutapa sekä arvot.
Allekirjoitan kyllä sanasta sanaan tuon kaiken, mitä kirjoitit. Oman jaksamisen vuoksi on tehtävä valintoja.
Olen joutunut katkaisemaan lähisukulaiseen välit. Tietyllä tavalla huono ajankohta tehdä se, mutta oma terveyteni romahti syksyllä, kun jouduin olemaan tekemisissä, yhteisten asioiden hoidon takia. Ei pysty, ei millään enää olemaan tekemisissä, kun henki salpautuu jo pelkästä hänen ajattelemisestaankin. Tietyissä ihmissuhteissa on joutunut joustamaan aina ja sietämään sellaista, mitä ei kuuluisi sietää.
Tämä aamu alkoi huonosti. Olen kyllä löytänyt tekniikan, millä saan huonojen ajatusten kulkusuuntaa muutettua. Mutta silti näitä fiiliksiä tulee välillä ja ne ovat musertavia. Ehkä siihen vaikuttaa tuo sukulaisjuttu ja lapsuudenkaverin kanssa välien katkeaminen hiljan. Hänenkään kanssaan ei välit "vaan" mennyt poikki, vaan sieltä tuli ilkeilyä ja kuittia vielä perästä.
Jotkut ihmiset vaan näköjään toimivat niin, että kun tietävät toisen olevan heikoilla, vaikkakin vaan hetkellisesti, iskevät kahta kovempaa. Tai en tiedä kuinka paljon ymmärtävät sitä, voihan tuo olla osin tiedostamatontakin käytöstä. Mutta kuitenkin. Jos itse vaadin itseltäni, että olen tarkka siitä miten muita kohtelen, tuollainen ylikävely ja jyrääminen mennen tullen on käsittämätöntä.
Ulkona paistaa aurinko ja päivät pitenee. Tunnen että energiat lisääntyy, mutta nyt täytyy olla hyvin tarkka ettei ne valu minnekään hukkaan. Muutama ihminen on ja he eivät arvostele, ainoastaan tsemppaavat. Kuten minäkin heitä. Kyllä kai tämä taas tästä iloksi muuttuu, tai jotain sinne päin.